Kun 12 vuotinen yliopistourani lukemattomine pätkineen näytti olevan päättymässä, sain idean jatkaa toimintaani itsenäisesti. Vuosien varrella oli kertynyt monenlaista kokemusta niin tutkimus-, kehitys-, koordinointi-, suunnittelu kuin koulutustehtävistäkin. Viime vuosina olen toimeni ohella käynyt silloin tällöin kouluttamassa opettajia. Koulutuksissa on tullut esiin huutava tarve ymmärtää niin uutta pedagogista ajattelua kuin jatkuvasti uudistuvaa teknologiaakin. Ei opettajilla ole aikaa lukea twitterfeedejä tai pyöriä blogeissa, youtubessa tai muissa palveluissa samalla tavalla kuin monilla suunnittelijoilla, tutkijoilla tai kehittäjillä. Siksi olisikin järkevää, jos joku, joka ymmärtää niin pedagogiikan, koulumaailman, teknologian ja nuorisokulttuurinkin päälle louhisi, suodattaisi ja raportoisi tätä tietoa heille ja heidän puolesta! Näin päätinkin jo alkuvuodesta 2009 ryhtyä vapaaksi kouluttajaksi, kehittäjäksi ja tutkijaksi.
Sosiaalinen media on viimeisen vuoden aikana lyönyt itseään läpi – siitä esimerkkinä vaikkapa Sometu verkoston suosio. Voidaan tietysti kysyä, mennäänkö liian nopeasti? Esimerkiksi oppimisalustojen kohdalla vuosituhannen alussa mentiin pitkälti teknologia edellä, jolloin monista toteutuksista tuli pedagogisesti torsoja. Niissä toistettiin pitkälti vanhoja metaforia – vaikka poikkeuksia toki löytyi, etenkin kasvatustieteen ja teknologian alan hankkeissa. Tai sitten kävi niin, että hyvät intentiot kuihtuivat suorituskeskeiseen oppimiskulttuuriin, kuten väitöstutkimukseni osoitti. Sama vaara on tietysti sosiaalisen mediankin kohdalla olemassa. Yllättävän moni koulutuksiini osallistunut opettaja on kuitenkin yllättävän “pihalla”, kun puhutaan vaikkapa Youtuben, blogien saati sitten Ningin käytöstä oppimistoiminnassa. Erityisesti kaiken tämän hallinta vaatii uudenlaisia taitoja ja runsaasti aikaa.
Tausta-alallani musiikinopetuksessa taas teknologia on aina ollut monelle äärimmäisen kiehtovaa. Voidaan saada aikaan hienoja soundeja melko helposti, saadaan upean näköistä notaatiota, jota voidaan kuunnella aidoilta kuullostavin soittimin ja konserttisalikaiuin. Minut tämä kaikki vei ainakin mukanaan ja mahdollisti säveltämisen ja luovan toiminnan mielekkäällä tavalla. Harvalla on ollut kuitenkaan sen suurempaa kiinnostusta tutkia tai edes pohtia tämän kaiken pedagogista vaikutusta tai mahdollisuuksia.
Samoin nuorison teknologiaorientoituneisuuteen liittyy väärinkäsityksiä. On selvää, että nuoret ovat kasvaneet teknologian parissa tavalla, jota meidän vanhempien sukupolvien on vaikea edes tajuta. Kuitenkin käsitys, jonka mukaan kaikki nuoret hallitsisivat tämän teknologian luovan käytön ja sen hyödyntämisen merkityksellisellä tavalla oppimisessa lienee vielä melko väärä.
Silti mahdollisuuksia on valtavasti. Uusi teknologia nimenomaan mahdollistaa paradigman muutoksen kohti oppijakeskeisempää, yhteisöllisempää ja elinikäistä oppimista tukevaa toimintaa. Opetus- ja opiskelukulttuuri muuttuu toki hitaasti, minkä olen jatkuvasti havainnut omissa tutkimuksissani. Muutos vaatiikin kärsivällisyyttä, pedagogista osaamista ja systemaattisia toimia niin koulussa kuin kotonakin. Jonkun pitäisi varmaan selittää myös vanhemmille, miksei koulu ole enää sellainen kuin vaikkapa 1970-luvulla!
Kirjoitan jatkossa tässä blogissa pedagogiikkaa, koulukulttuuria ja teknologiaa koskevista aiheista. Lähetän ideoita ja linkkejä myös mm. twitter-sivullani.
