opiskelukulttuuri

Mittariyhteiskunta skenario

Mittariyhteiskunnan koulussa totutaan toimimaan tarkkojen opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti ja edetään siten, miten suuren kustantajan tuottama oppikirja määrittelee. Kvartaalitavoitteena ovat hyvät arvosanat todistuksissa, joita kotona kysellään. Vanhemmat odottavat tuloksia kuin osakkeenomistajat osavuosikatsauksia, kuten aina ennenkin. Päätavoitteena on tietenkin ylioppilastutkinto. Opinnoissa painotetaan muistamista ja faktojen hallintaa sekä erityisesti kokeissa pärjäämisen strategioita, kuten aina ennenkin. Virannomaiset mittaavat ahkerasti ”osaamista”, ja odotetaan jännityksellä, miten pärjätään seuraavissa PISA-mittauksissa. Monet musiikkiopistojen ja erityisesti konservatorioiden opiskelijat määrittelevät muusikkoutensa suoritettujen tutkintojen perusteella (”Tolppaykkönen suoritettu”)! Siis tässä enemmän tai  ehkä vähemmän kuvitteellisessa mittariyhteiskunnassa.

Korkeakouluissa istutaan luennoilla ja kirjataan ylös, mitä luennoitsija luennoi ja mitä .ppt-slideilla lukee, kuten ennenkin. Sitten pohditaan, mitä näistä asioista kysytään tentissä ja päntätään ne asiat tenttiä varten – jotta saataisiin hyvä arvosana ja tarpeeksi monta opintopistettä opintotukea varten. Merkityksellinen aika vietetään muualla, kuten töissä. Oppilaitokset kilpailevat rahoituksista ja olemassaolostaan näiden pisteistä koottujen tutkintojen perusteella. Jatkotutkinnon suorittaneita arvioidaan sen perusteella, miten mittaritarkan ja oppikirjanomaisen suunnitelman he tekevät. Rahoitusta eivät välttämättä saa luovat ja innovatiiviset tutkijat, vaan ne, jotka osaavat tehdä pelisääntöjen mukaiset hakemukset. Siinä tieteen mittariyhteiskunnassa.

Sitten astutaan työelämään, jossa täytetään työsuunnitelmalomakkeita, luodaan määrällisiä tavoitteita ja sitten mitataan, miten nämä tavoitteet ovat toteutuneet. Tähän on opittu mittariyhteiskunnan kouluissa.  Samalla mitataan onnistumista, työtunteja jne. tällä kvartaalilla suhteessa toisiin osastoihin, myös julkisella sektorilla. Työn omistaa mittarinhaltija.

Tällaisessa toimintakulttuurissa luovuudelle ei jätetä tarpeeksi mahdollisuuksia ja omistajuus työhön ja oppimiseen katoaa. Oppiminen on harvoin tarvelähtöistä ja sisäisesti motivoitunutta, kun sen omistaa mittarinhaltija, ei itse toimija. Siis Mittariyhteiskunnassa. Yliopistoissakin siirrytään tiukkaan lähiesimiesten ja esimiesten kontrolliin ja ryhdytään saavuttamaan ennalta esitettyjä määrällisiä tavoitteita talutusnuorassa. Kovin suuria mahdollisuuksia luovaan innovointiin ei voi syntyä. Tiukassa kontrollissa on vaikea toimia, ellei oma-aloitteisuutta arvosteta.

Elämmekö me tällaisessa Mittariyhteiskunnassa? Jos elämme, muutos pitää saada aikaan ja se pitää aloittaa jo peruskoulussa. Ennen kaikkea muutos on kulttuurinen. Tällä hetkellä suunta vaan näyttää monessa paikassa olevan kohti mittariyhteiskuntaa!

Website Pin Facebook Twitter Myspace Friendfeed Technorati del.icio.us Digg Google StumbleUpon Premium Responsive

This entry was posted in opiskelukulttuuri and tagged . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *