Listaan tässä muutamia käytännön asioita, joita omien kokemusteni mukaan olisi hyvä huomioida oppilaitosten teknologiaperustaisia toimintaympäristöjä valittaessa ja kehitettäessä. Lista perustuu paitsi omiin ja muidenkin tutkimuksiini verkkokursseista, myös kokemuksiini verkkokursseista sekä muutamasta verkko-oppimisympäristöjen ja oppilaitosten intranet-ratkaisujen valinta- ja arviointiprosessista. Lista ei ole kaikenkattava.
1. Verkkoympäristön tulee olla aktiivisessa käytössä ja mukana arjessa.
- Toteutukset, joissa jokin verkkosovellus (etenkin Moodle, Optima, Ning, joskus myös Blogi, Wiki…) on käytössä vain yhdellä tai kahdella kurssilla, saattavat hyvinkin epäonnistua, ellei verkkotoimintaa sidota tiiviisti lähitapaamisiin, tai ellei opiskelija ole sitoutunut ja sisäisesti motivoitunut saavuttamaan kurssin tavoitteita. Kurssi näyttelee liian pientä roolia opiskelijoiden arjessa–>
- Arkifaktori vaikuttaa, opiskelijat priorisoivat, vähämerkityksinen verkkokurssi voi jäädä liikaa taustalle, ryhmätöissä opiskelijat delegoivat ja harvat aktiiviset ovat tuotteliaita (ellei tehtävää jaeta jo opettajan toimesta tarkemmin).
2. Pakollisuus vs. omaehtoisuus
- Yksi tapa varmistaa kurssin aktiivinen toiminta ja osallistuminen, on asettaa mahdollisimman iso osa toiminnasta pakolliseksi. Esim. sulautetussa ts. monimuoto-opetuksessa voidaan määrätä, että täytyy käydä keskustelemassa x kertaa ja esim kirjoittaa tietty määrä tietyn pituisia blogikirjoituksia. Tämä voi tietysti tehdä opiskelusta suorituskeskeistä ja pedagogisesti hyvin perinteistä.
- Pakollisilla ja eksakteilla tehtävillä on mahdollista saada aikaan aktiivista toimintaa, mutta kokemukseni viittaavat siihen, että opiskelutoiminta muuttuu suorittamiseksi ja muut toiminnot jäävät toissijaisiksi.
- Ratkaisu voisi olla opiskelijoiden innostaminen ja suorituskeskeisyyden poistaminen toiminnasta keskittymällä itse prosesseihin eikä lopputuotteeseen, osallistamalla opiskelijat prosessiin ja luomalla yhteisöllisyyden ja vastavuoroisen vastuun tunteen, siirtämällä omistajuutta opiskelijoiden suuntaan, antamalla mahdollisuuksia valita sisältöjä ja toimintatapoja. Arviointimenetelmät ovat ratkaisevassa asemassa.
3. Sosiaaliset houkuttimet
- Erityisesti täysin verkossa järjestettävällä kurssilla tulisi olla jotain sosiaalisia houkuttimia, ettei opiskelu jää pelkäksi tehtävien palautteluksi tai pakollisiksi keskusteluiksi. Perinteisessä koulussa oppilaita motivoivat mm. välitunnit ja yleensä koulukavereiden tapaaminen. On hyvä pohtia, miten tätä toimintaa voisi lisätä verkkoympäristöön.
- Myös opettajan läsnäolo on tärkeää saada näkyväksi. Tämä on tullut esille monissakin tutkimuksissa: opiskelijat todella toivovat, että opettaja näkyisi verkkoympäristössä ja huomioisi heidän toimintaansa. Vaarana on liiallinen opettajajohtoisuus ja suorituskeskeisyys, eli toimitaan vain opettajan mieliksi.
4. Omistajuus, osallistuminen ja läsnäolo
- Omistajuuden tunne: mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä näkee, mitä sisältöjä lukee.
- Tunne osallistumisesta, osallisena olemisesta, tarpeellisuudesta. Näin voidaan saada aikaan oma-aloitteista toimintaa, joka on lähtökohta syvemmälle oppimiselle.
- Muokkausmahdollisuuksia etusivulle: (omat kurssit, omat kiinnostuksenaiheet näkyviin). Suurena kysymyksenä se, viekö liika omistajuuden tarjoaminen väärille poluille.. ts. pelkkään informaaliin toimintaan.
5. Tekninen käytettävyys
- Kertakirjautuminen on edellytys. Opiskelijaa tai opettajaa ei kannata vaatia kirjautumaan useita kertoja päästäkseen lukemaan sähköpostin, vierailemaan verkkokurssin tilassa tai katsomassa kurssitarjontaa ja opintosuoritteitaan. On tärkeää tarjota houkutteleva etusivu, josta opiskelija näkee hänelle ajakohtaisia ja tärkeitä asioita, ja josta käy ilmi, että verkkoympäristössä tapahtuu jotain
- Ei kannata kuitenkaan täyttää etusivua tapahtumilla (kuten esim. Facebook-statuspäivitykset), ettei tule ähkyä ja vaikeuksia valita, mitä sitä nyt seuraavaksi verkossa tekisi.
- Tuttuus: ota huomioon, että se, mikä sinusta tuntuu helppokäyttöiseltä, ei välttämättä ole sitä opiskelijoille. Monet sosiaalisen median ympäristöt voivat vaikuttaa hankalilta aluksi, jos termit tai toimintatavat ovat uusia,
6. Opiskelu- ja opetuskulttuuri selväksi
- Miten suurta muutosta opiskelutavoissa pedagogisesti mielekkään verkko-opiskelun tai monimuoto-opetukseen siirtyminen vaatii?
- Varo Arkifaktoria: Sovita uusi tapa oppia, toimia jne. jollain tavoin kohderyhmän aikatauluihin ja mahdollisuuksiin muuttaa toimintaansa.
Kyllä tuossa on paljon keskeistä pohdittavaa verkko-opetukseen liittyen. Sopiva tasapainottelu selvien ohjeiden ja opiskelijaan valinnan vapauden välillä on haaste. Kyllä tietyllä pakolla voi opiskelijat saada aloittamaan jolloin heidät voi imaista sisään. Suorittaminen voi muuttua omaehtoiseksi itseä ja ammattia varten opiskeluksi.
Toimintakulttuurin muutos on ratkaisevaa mutta yhden opettajan mahdollisuudet rajoittuu omaan opetukseen – jos talo/osasto/tms on motivoivassa kulttuurissa niin kaikki sujuu ihan eri lailla.
Kai tässä edistytään vuosi vuodelta.. itsestä alkoi tuntua lähiopetus aivan hassulta, miksi ihmeessä aikuisten pitäisi olla samaan aikaan kiinnostuneita samasta asiasta? Verkossakin tykkään asynkronisistä jotta kellon voi unohtaa ja sovittaa tekemisen omaan elämään.
Tervehdys Tampereelta. Olen monista asioista samaa mieltä kanssasi: tutut välineet toimivat hyvin, käytettävyydellä on merkitystä ja sosiaaliset houkuttimet piristävät opiskelua.
Pakollisuuden ja vapaaehtoisuuden jatkumolla olen kuitenkin kallistunut toiseen suuntaan enkä kannata esimerkiksi keskusteluissa pakkopuheenvuoroja. Kurssien suunnittelussa asettaisin pääpainon itse prosessin ja lopputuotoksen houkuttelevuuteen. Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että arviointi (ja sen läpinäkyvyys) ovat tärkeitä oppimisen suuntaamisessa.
Heli tuossa edellä jo mainitsi, että tasapainottelu on käytännössä tarpeen. Se taas ei onnistu, jos ei ole itse aktiivisesti läsnä kurssillaan.
Kiitos hyvästä keskustelunavauksesta!
Kiitos Riitta & Heli kommenteista!
En missään nimessä kannata pakollisia keskusteluja, jos ja kun haluan korostaa oppimisen prosessia ja olen sitä mieltä, että sisäisesti motivoitunut toiminta johtaa huomattavasti todennäköisemmin oppimiseen. Täysin samaa mieltä ollaan
. Kuten kirjoitan, ne voivat muuttaa opiskelua suorituskeskeiseksi jne.
Omat kokemukseni viittaavat siihen, että opiskelijoita on vaikea saada – ainakin yliopistoissa – toimimaan, ellei kyse ole suorituksesta, joka vaaditaan kurssin läpäisemiseksi. Keskustelin verkkokurssien onnistumisesta erään HY:n suunnittelijan kanssa, joka totesi, että sulautettu opetus toimii, kun on pakko tehdä verkkotehtävät, jotta voi tulla luennoille.
Lähtisin siitä (kuten kirjoitan Vinkkiverkon arviointikeskustelussa), että aktiivinen osallistuminen ja oma-aloitteisuuden osoittaminen ovat tärkeitä arvioinnin kriteerejä. Jatketaan tästä..
Kerron tässä kun en sopivampaa paikkaa keksinyt – että olen juuri lukenut väikkärisi joka tarttui yliopiston kirjaston ohi kävellessä.
Hyvin siinä pääsi kiinni todellisuuteen ja uskottavasti kuvasit kulttuurin muutoksen hitautta. Isompi ops muutos pitäisi olla jotta verkkokurssit alkaa elää. Kehitys on hidasta jopa silloin kun ulkoiset olot suorastaan pakottaa siihen: opiskelijat asuu ympäri maata ja ovat työssä. Silloinkin tehdään kuten ennen.
Oli ihan kiva lukea eikä maailma ole 2003-2005 jälkeen vielä paljoakaan liikahtanut eteenpäin..
Kiitos kovasti Heli. Sattumalta kaivoin kyseisen kirjan juuri muutamia päiviä sitten pahvilaatikosta, kun kehittelin erästä mahdollista esitystä, jossa pohdin oppimiskäsitysten suhdetta sosiaaliseen mediaan
.
Tein Sibiksessä v. 2008 tutkimuksen verkkokurssista, jossa hyödynnettiin Ningiä ja korostettiin oma-aloitteisuutta juuri tuon väitöstutkimuksen tulosten pohjalta. Huomasin tosiaan saman, että ei kauheasti ole mikään muuttunut.