Kävellessäni tänään töihin, kävin sisäisen pomoni kanssa keskustelua siitä, menisinkö työhuoneelleni vai työskentelisinkö kotona. Matkalla minut ohitti naapurini, joka lähti polkemaan pyörällä n. 45min matkan ison yrityksen toimitiloihin. Sitten vastaan tuli bussipysäkiltä toinen tietotyöläinen, jonka toimisto näytti olevan kotitaloni viereisessä talossa. Ties vaikka asuu naapurini toimiston lähellä. Molemmat käyttänevät työmatkaansa pääkaupunkiseudulle tyypilliseen tapaan n. 1:30h päivässä.
Itselläni tätä ongelmaa ei ole, paitsi keikkapäivinä. Yksinyrittäjänä olen aina vuokrannut työhuoneen kodin läheltä. Suurin haitta yksin työskennellessä on kuitenkin sosiaalisen ympäristön puuttuminen. Olen miettinyt monesti, miten paljon innovatiivisempaa työ tiimeissä voisi olla – olettaen, että työilmapiiri olisi hyvä, työyhteisössä olisi sopivasti diversiteettiä ja vapautta innovoida. Lounasseurakin voisi voimaannuttaa jatkamaan päivää innostuneena. Tämä on etätyön suurimpia haasteita.
Vastikään vietettiin etätyöpäivää, ja eräs tietotyöläinen kertoi, että heillä vain pomot olivat saaneet luvan työskennellä kotoa käsin. Tämä tuntuu kovin yleiseltä. Nykyteknologia mahdollistaa luontevan etätyön, kommunikaation, ja takaa monelle paremman työrauhan kuin hektisissä (avo)konttoreissa. Se aikahukka, joka saattaa mennä kotona jotain työn ulkopuolista puuhaillessa, on useinmiten pienempi, kuin se 1-2h, jonka pääkaupunkiseutulainen viettää työmatkallaan. Puhumattakaan hermoista. Sosiaalinen ympäristö kuitenkin jää puuttumaan. Monet valitsevat mieluiten työpaikan kaupungin keskustasta, jossa lounaspaikoista on valinnan varaa, ja jonne pääsee suht helposti julkisilla liikennevälineillä. Monille toimijoille nämä sijainnit ovat kuitenkin turhan kalliita. Työntekijät tuskastuvatkin sitten kehäteiden ruuhkissa.
Miten etätyötä tai yksin työskentelyä voisi tukea? Miten siitä voisi tehdä sosiaalisempaa ja yhteistä työskentelyä tukevaa? Miten työntekijät voittavat pomon luottamuksen? Ilman tarkkaa tutkimustietoakin väitän, että monilla meistä ne, joiden kanssa konkreettisesti työtämme teemme päivittäin, ovat joka tapauksessa verkkoyhteyden päässä. Tiimit ovat hajautettuina ympäri maata tai maailmaa.
Etätyön mahdollistamiseksi, tehostamiseksi ja yhteisöllisen ilmapiirin takaamiseksi tarvitaan tietysti
- Luottamusta asiantuntijoita kohtaan
- Avoimuutta ja sisäistä motivaatiota korostava toimintakulttuuri
- Käsitykset ihmisten osaamisesta ja tavoitettavuudesta sekä
- Käytettävyydeltään ja ominaisuuksiltaan toimivat välineet, jotka tukevat kohdennettua viestintää, spontaania viestintää, tiedon hakemista aiemmista keskusteluista,
Yksin yrittäjänä kaipaan kuitenkin kovasti kasvokkaista vuorovaikutusta. Spontaani ideointi ja ajatustenvaihto voi johtaa merkittäviin innovaatioihin, eikä se onnistu aina verkon välityksellä. Etätyöläinen kaipaa myös informaalia vuorovaikutusta, kahvitaukoja ja jutustelua niin työasioista kuin muustakin kiintoisasta.
Yksi vaihtoehto voisi olla rakentaa isoille yrityksille, yritysverkostoille ja toisaalta yritysliittymille hubeja asuinalueiden läheisyyteen. Hubeissa olisi pari hyvää lounasravintolaa, yhteisiä kokoustiloja, ja avoimia työskentelytiloja tukemaan kollektiivien työskentelyä. Näissä hubeissa voisi synnyttää parvia, ihmiset voisivat kohdata hubin intran kautta (xTune jokaiseen hubiin jäsenyysmaksuun sisällytettynä 
). Parviin voisi liittyä niin yritysten sisällä kuin niiden välilläkin. Tämä on tuttua mm. startupcenterien ja muiden yrityskeskittymien osalta, mutta näitä pitäisi olla enemmän, ja sijoitettuna suurempien asuinalueiden läheisyyteen. Organisaatio voi tunnistaa helposti, missä päin asuu merkittävin osa sen työntekijöistä. Toimitilat ovat usein näillä alueilla halvempia. Tällä en tarkoita isojen toimistokeskittymien poistamista, vaan joustavaa työnteon tukemista.
Myös pelillisyydellä voisi tukea toisaalta yhteisöllisen toiminnan mahdollisuuksia ja toisaalta pitää työntekijöitä kiinni työssään. Etätyön seurantatyökalut saattavat tuntua teennäisiltä vakoiluvälineiltä, mutta pelillisyydellä voidaan tukea työhön sitoutumista henkilöstölähtöisesti.
Tämä etätyöpäivä tuotti tällä kertaa monen muun asian lisäksi hieman kepeämmän kirjoituksen. Olisikohan työhuoneella syntynyt jotain mullistavampaa? Täytyy lähteä huomenna kokeilemaan. Ps. pahoittelen pk-seutukeskeisyyttä .
Työ voisi olla paljon tehokkaampaa, jos siihen yleisesti lisättäisiin joustavuutta. Kun työ on sidottu paikkaan ja työpisteeseen, kuluu matkustamiseen usein turhauttavan paljon aikaa. Joustavuuden lisääminen taitaa olla kuitenkin vaikea pala yrityksille, kontrollin tarve tuntuu olevan suuri. Tarvitaan juuri noita mainitsemiasi seikkoja kuten luottamusta ja oikeanlaista toimintakulttuuria. Ja sitten pitää tietenkin olla mobiilia työtä ja ketterää parveutumista tukevia helppoa ja joustavia työvälineitä.
Osa tuota ongelmaa ratkeaa itsestään: isojen työnantajien/toimeksiantajien vainoharhainen holhoustarve loppuu, kun kaikki sellaiset firmat hyvää vauhtia siirtyvät maihin, joiden ihmiset ovat tottuneempia kommunistiseksi itseään kutsuvan valvontaorganisaation olemassaoloon.
Mutta mitä meillä olisi tehtävissä? Työ on entistä enemmän innovointia, ongelmanratkaisua ja siksi vaatisi reaaliaikaisia läsnäolosessioita. Läsnäolo ei välttämättä olisi valtaosa työajasta. Oikeista asioista puhutaan paremmin oikeilla nimillä epäformaaleissa kahvipöytäkeskusteluissa. Päivän yhteinen ‘sosiaalinen’ hetki voisi olla aamukahvi, ruokailu, iltapäiväkahvi, jopa iltaolut (joka lienee niin poliittisesti epäkorrekti ajatus, että minut hirtettänee SEND-napin painamisen jälkeen) sellaisella tiimillä, joka asuu samoilla nurkilla ja tekee samaa projektia tai ainakin on samojen NDA-sopimusten sitomia.
Resursoinnissa pitäisi ottaa uutena asiana huomiooon missä kukin asuu, missä on noita hubeja. Tämä vaatii uutta yrityskulttuuria, jossa tiimiä ei välttämättä kasata jokaista projektia varten rekryämällä juuri ‘oikeat’ kapean alan osaajat. Ja sitten hankkiutumalla niistä eroon projektin päätyttyä.
Oma visioni tulevaisuuden työstä on (Suomessa) yksinyrittäjien tiimejä, jotka ovat mahdollisesti mutta eivät välttämättä alueellisia ja myyvät kollektiivista osaamistaan etä-ostajalle. Tämä visio ei ikävä kyllä taida olla kovin yleinen päätellen esimerkiksi Tampereen pikaraitiotie-projektin käsittämättömän suuresta kannatuksesta. Miksi ratkoa liikkumisen oireita kun voisi ratkoa liikkumisen syitä, vähentää tarvetta dramaattisesti. Työn luonne muuttuu joka tapauksessa ja painopiste siirtyy kohti etätyön mahdollistavia töitä.