Törmäsin viime viikolla Tekesinkin palkitsemaan eOppiminen.fi-hannkeeeseen, jossa on rakennettu Microsoft Sharepointin päälle “sähköinen toimintaympäristö Suomen oppilaitoksille”. Odotukseni olivat inostuneet, mutta katsottuani palvelun esittelyvideot, ja luettuani palvelukuvausta tyrmistyin. Kuten eräs kollega totesi, videoiden perusteella verkko-oppimisessa on astuttu ajassa 10 vuotta taaksepäin.

Microsoft Sharepoint ja Learning Gateway

Microsoft Sharepoint on maailman yleisin yritysintra, jonka vahvuutena lienee sisällöntuotanto ja dokumentinhallinta. Tein kattavaa arvioita kyseisen tuotteen mahdollisuuksista opetuskäytössä, kun Sibelius-Akatemia uudisti omaa intraansa. Microsoft perusteli Sharepointin soveltuvuutta opetuskäyttöön silloin (2007-08) mm. sillä, että se helpotta lukujärjestysten julkaisemista ja etenkin arvosanojen antamista. Tästä oli oikein videoesitykset tarjolla.

Nyttemmin Sharepointiin on lisätty sosiaalista toimintaa mahdollistavia ominaisuuksia, joskin sinänsä kiitelty järjestelmä saa osakseen myös kritiikkiä uutta yhteisöllisten yritysten ns. Enterprise 2.0 -kulttuurin puolesta puhujien keskuudessa. Hyvin usein yritykset ottavatkin käyttöön lisävälineitä, kuten Yammer tai Socialtext lisätäkseen toimijalähtöistä vuorovaikutusta, osallistumista, omistajuutta ja läsnäoloa yrityksen verkossa. Aika vähän näyttää kuitenkin kuvausten perusteella Sharepointin verkko-oppimisalusta muuttuneen.

Oppimisalustat 2000-luvun alussa

Olen toiminut verkko-oppimisen parissa 1990-luvun loppupuolelta saakka. Olin mm. valitsemassa ja arvioimassa Jyväskylän yliopistolle oppimisalustaa 2000-luvun alussa, päädyimme silloin Optimaan. Optiman parissa tein väitöskirjanikin. Reilut 10 vuotta sitten oppimisalustoissa haluttiin korostaa

1. sisällön jakamista,
2. opiskelutoiminnan hallintaa (tästä nimitys LMS, learning management system) ja
3. yhteisöllisiä ominaisuuksia, jotka näkyivät pääosin keskustelufoorumeissa.

Useimmissa toteutuksissa korostuivat selvästi kaksi ensimmäistä, osin oppimiskulttuurin, osin välineiden luonteen vuoksi. Välineet noudattivat melko perinteisiä metaforia. Jos toimintaa oli, se piiloutui helposti kansioihin ja erikseen keskustelufoorumille. Yleensä erillisrahoituksen turvin, etenkin aikuiskoulutushankkeissa kyettiin toteuttamaan monimediaisia sisältöjäkin. Parhaat kokemukset saatiin oppimistutkijoiden omilla kursseilla. Opiskelijat odottivat opettajan tuovan nimenomaan visuaalisesti näyttäviä sisältöjä alustoihin. Esim. väitöstutkimuksessani, ja monissa referoimissani kokeiluissa, opiskelijat kyllä saivat toistensa tehtävistä paremman käsityksen toistensa toiminnastaan, mutta todellinen yhteisöllinen oppiminen oli harvinaista.

Onko oppimisalusta vanhanaikainen?

Viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla todettin oppimisalustoja hyödyntävässä opetuksessa käytetyt mallit ja välineet huonosti oppimisen ideaaleihin soveltuviksi, ja kehittäjien parissa siirryttiin tukemaan paremmin omistajuutta, osallistumista ja läsnäoloa tukevia välineitä. George Siemens kritisoi oppimisalustoja voimakkaasti jo 2004. Vallitsee melko yleinen konsensus siitä, että CMS/LMS-sovellukset tukevat heikosti nykykäsitysten mukaista oppimista. Ne on jopa julistettu kuolleiksi, koska ne tukevat parhaiten ylhäältä kontrolloitua opetusta ja sisällön jakamista. Katso myös tämä, tämä, tai tämä kritikki..

Opetuksen tulisi aina perustua tutkimuksen ja pedagogisen ajattelun myötä hyviksi todettuihin käytänteisiin, malleihin ja ideologioihin. Opetuksen tulisi tukea oppimista ja erityisesti oppimaan oppimista. Yhteisöllinen oppiminen, tutkiva oppiminen, PBL ja itseohjautuva oppiminen ovat olleet nimenomaan niitä syitä, miksi pedagogit ylipäätään puhuvat  verkko-oppimisen puolesta. Suljetut oppimisalustat puolustavat paikkaansa alakouluissa lukioita perustellummin. Esimerkiksi Fronterin käytöstä on Vantaalla perusopetuksessa joitain hyviäkin kokemuksia. Perustasteella hyvin toteutetut ja oppijakeskeisen toiminnan mahdollistavat suljetut järjestelmät voivat toimia turvallisina harjoittelupaikkoina tietoverkkojen pedagogisesti mielekkäälle käytölle.

Nyttemmin erityisesti vuosikymmeniä käytyihin keskusteluihin ja empiiriseen tutkimukseen perustuvat mallit, menetelmät ja ideologiat toimivat ohjenuorina itsellenikin opetusta ja oppimisen mahdollisuuksia kehittäessäni. Näitä ainakin kyseisen videoiden perusteella Naantalin koulujen toteutukset palvelevat huonosti, jos lainkaan. Olen erittäin mielelläni väärässä, ja ehkä videoista nousee esiin vääriä asioita. Mutta suunta näyttäisi niiden perusteella olevan huolestuttava. Mm. Kirsti Lonka toi esiin Ylen-Aamutv:ssä ns. bulimiaoppimisen olevan nimenomaan ongelma lukioissa ja yliopistoissa.

Sosiaalinen media sovelluksineen tuo uusia mahdollisuuksia toteuttaa pedagogisesti järkevää opetusta tietoverkkoja hyödyntäen. Yhteisöalustat, kuten Elgg, Ning ja Mahara voivat syrjäyttää perinteisiä oppimisalustoja. Esim. Optimaa tekevä Discendum onkin liittänyt Maharan omaan tuotteeseensa. Se on liitetty usein myös Moodlen rinnalle lisäämään vuorovaikutusta ja toisaalta siirtämään oppimisen omistajuutta oppijalle.

eLearning.fi-palvelu

Hankkeessa näyttäisi siis olevan käytännössä muokattu/siirretty yritysintra ja dokumentinhallintajärjestelmä lukiokäyttöön. Jos lukioiden tavoitteena on pääosin ylhäältä annetun tiedon pänttääminen, suorittaminen ja valmistautuminen  ylioppilaskirjoituksiin, sovellus voi olla hyvinkin toimiva videoiden perusteella. Palvelu näyttäisi ohjeidenkin mukaan perustuvan sisällönhallintaan, tehtävien antoon, ilmoittautumisiin, arvosanojen jakeluun jne. Perimmäinen ongelma itse sovelluksessa on mielestäni dokumentti- ja kansiorakenteet lähtökohtana. Läsnäolo jää heikoksi, omistajuus helposti informaation tarjoajalle ja osallistuminen on hankalampaa kuin yhteisöalustoissa ja muissa sosiaalisen median välineissä. Ei opita itse etsimään tietoa, ei toimita aktiivisessa vuorovaikutuksessa, ei olla länsä verkossa, ei olla luovia.

No, ehkä kuten monissa yrityksissä, Sharepointin rinnalle on otettu jokin sosiaalista vuorovaikutusta, omistajuutta ja itseohjautuvuutta tukeva väline. Todennäköisemmin todellinen oppiminen tapahtuu kasvokkaisissa tilanteissa, jolloin eLearning-sovellus toimii dokumenttivarastona ja opiskelun hallinnan paikkana. Jos näin on, sovelluksen nimi on mielestäni harhaanjohtava. Sinänsä mahdollista, koska sovelluksen toteuttaja tekee yhteistyötä ainakin Turun Yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskuksen kanssa. Mutta videoiden perusteella näyttää siltä, että on palattu takaisin siihen, mistä joskus kauan sitten lähdettiin. Liiketoiminnallisesti hanke näyttää kannattavalta, sillä se näytää tukevan hyvin  kustantajien tarjoaman maksullisen oppimateriaalin jakelua sähköisessä muodossa.

Mihin eLearning.fi-palvelu soveltuu? Mitä se näyttäisi tukevan?

Ensinnäkin oppiminen tulisi ymmärtää jatkuvana prosessina, eikä tuotteena, kuten esittelyvideot antavat ymmärtää. Koulun, ja etenkin lukion tulisi kannustaa itseohjautuvaan ja oma-aloitteiseen oppimiseen. Tämä pitää sisälllään mm. itsenäistä ja yhteisöllistä tiedonhakua, analysointia, informaation käsittelyä, argumentointia, tiedonrakentamista, tiedon tuottamista yhteisöllisesti ja niin edelleen. Videolla apulaisrehtori toteaa suunnilleen, että kaikki tarvittava tieto löytyy yhdestä paikasta, ei tarvitse mennä erikseen etsimään. Sinänsä kätevää, että ei tarvitse kirjautua muihin järjestelmiin, mutta.. Opettajat korostavat sitä, että koulun verkkolevyä ei enää tarvita, vaan tiedostot voidaan laittaa kätevästi kansioihin kyseiseen järjestelmään. Kätevää, mutta.. Oppilaat näkyvät nimilistana sivupalkissa. Läsnäolon ja omistajuuden tunnetta ei synny, sovellus näyttäisi painottavan ulkoista motivaatiota.

Opettaja voi jakaa tehtävät järjestelmän kautta, se on tehokkaampaa, kun kaikki on yhden klikkauksen päässä, kuten opettajat tuovat esiin. Opiskelija voi mennä katsomaan, “mitä kivaa tehtävää hänelle on annettu“. Kätevää, mutta.. Ja opettaja näkee, kuka on tehtävän tehnyt ja koska on deadline jne. Onneksi ruotsinopettaja on luonut linkkejä myös ulkoisiin medialähteisiin, joita ilmeisesti oppilaat käyvät katsomassa ja kommentoivat? Paljon järkevämpää olisi, että oppilaat etsivät analyyttisellä otteella itse materiaaleja verkosta, kommentoivat niitä keskenään, analysoivat, liittävät (esim. tässä järjestelmässä linkittäen) niitä toisiin niihin liittyviin materiaaleihin jne. Lukioikäisillä on tähän valmiudet. He ovat fiksuja, antakaa heidän olla oma-aloitteisia, tukekaa prosesseja sisällön tarjoamisen sijaan.

Videoista tulee helposti kuva, että opettajan tehtävänä nähdään materiaalien jakaminen ja suoritusten monitorointi? No, toivottavasti tehtävien luonne kuitenkin tukee jotenkin yhteisöllistä, itseohjautuvaa, omistajuutta, osallistumista, toimijuutta, olennaisia metataitoja tukevaa oppimista. Dokumentti- ja kansiohierarkiat vain tunnetusti piilottavat aktiivisen toiminnan aika tehokkaasti. Tila vaikuttaa hyvin suljetulta ja opettajajohtoiselta. Olen mielelläni väärässä.

Järjestelmä varmasti helpottaa opettajien ja oppilaidenkin perinteistä koulutyöskentelyä, kuten tehtävien palauttamista, tehtävien saamista opettajilta, hallintaa jne. Eli opiskelun hallintaa ja sisällön jakamista. Kätevää, mutta tämä ei ole sitä, mitä oppimistutkimuksessa ja pedagogiikan kehittämisessä kutsutaan uuden vuosituhannen taidoiksi, ja myös oppimiseksi. Positiivista on mahdollisuus opettajille jakaa keskenään materiaalejaan, ehkäpä joskus tuottavat jotain yhdessäkin. Järjestelmän linkitys LiveOffice-sovelluksiin mahdollistaisi paremmin yhteisöllisen tuottamisen.

Videoissa perustellaan tietoverkkojen käyttöä nimenomaan opiskelun – nimenomaan opintosuoritusten tekemisen hallinnan helpottamisena. Siihen ratkaisu soveltuu varmasti mainiosti. Sen rinnalle vain tarvittaisiin todellinen, itseohjautuvaksi, oma-aloitteiseksi, elinikäiseksi oppijaksi kasvamista tukeva metataitoja kehittävä ratkaisu. Onneksi tällaisia on Suomen lukioissa jo paljon.

10 vuotta sitten oppimisalustoja myytiin näillä argumenteilla, mutta todellisuudessa tämä toimi harvoin ja tuki huonosti todellista oppimista, etenkään lukiotasolla ja siitä ylöspäin. Korostan, että näkemykseni perustuu vain kyseisten videoesittelyjen katseluun ja tuotteen kuvauksen lukemiseen. Toivon hankkeelle kaikkea hyvää, ja ehkäpä yliopistoyhteistyö tuo uutta, oppimista tukevaa näkökulmaa hankkeen toteutukseen. Tämä voi tosin olla vaikeaa dokumentinhallintajärjestelmän avulla .

Sosiaalisen median välineiden käyttö on kaikille erilaista ja henkilökohtaistakin. Listaan tässä syitä, miksi itse käytän Twitteriä.

1. Pääsy informaation äärelle. Serendipiteetti: sellaisenkin informaation, johon ei muuten törmäisi. Verkosto etsii, suodattaa, tulkitsee, analysoi, välittää, julkaisee. Käytän nykyään hyvin vähän syötteenlukijaa. Olen itse suodattanut seurattavani sellaisiksi, joiden jutut kiinnostavat ja voivat olla hyödyllisiä. Välillä kiintoisaa tulee ”liikaa”, jolloinTwitter pitää sulkea, jotta voisi keskittyä kulloinkin tekeillä olevaan asiaan. Joskus kiintoisan informaation joukkoon tulee liikaa melua (”noise”), esim. twitterkontaktien välillä käytävää keskustelua ruokapaikoista tai vaikka tv-ohjelmista (tosin ks. kohta 5!). Onneksi Foursquarenkin voi suodattaa Tweetdeckissä pois, jos se ei kiinosta . Twitter luo kuitenkin merkittävän oppimisympäristön monessa mielessä.

2. Ideoiden ja näkökulmien saaminen, ideoiden testaaminen.Verkosto tarjoaa valtavasti ideoita, näkökulmia ja joskus ratkaisujakin ongelmiin tai vastauksia kysymyksiin. Twitter tuo työhöni merkittävän ulottuvuuden. Tuntuu siltä, kuin Twitter-verkosto olisi jopa löyhä osa työyhteisöäni, etenkin vahvemmat sidokset siellä. Twitter onkin myös merkittävä informaalin oppimisen alusta (ks. kohta 5).

3. Sosiaaliset kontaktit, verkostoituminen. Asiakkaita Twitter ei vertaisverkostoitumisen välineenä välttämättä tuo tiuhaan tahtiin, mutta tärkeitä kontakteja ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Sometime 2010 tapahtumassa huomasin, että mähän tunnen nämä tyypit jo, tiedän mitä he tekevät, minkälaisia ovat persoonina. Tämä oli oikeastaan tuttua jo blogatessani, ja törmätessäni  ulkomailla konferensseissa blogituttuihin. On erittäin tärkeä resurssi tietää, kuka mahdollisesti tietää jostain asiasta.

4. Oman osaamisen ja asiantuntijuuden esiin tuominen. Iso osa tämän blogin lukijoista tulee Twitterin kautta. Tweetaan aina julkaistuani kirjoituksen, ja joskus verkostoni tweettaa viestiä eteenpäin (RT). Tweettaan myös aktiivisesti mieleeni tulevia ideoita ja ajatuksia, usein saadakseni palautetta tai käynnistääkseni keskustelua, joskus vain tarjotakseni ajatuksiani muilla. Markkinointikeinona tämä ei ole riittävä, mutta voi tuoda näkökulmia, kommentteja minulle ja muille käsitystä minun näkökulmistani, ideoista ja asiantuntijuudestani. Minulla on hyvä käsitys varmasti n. 50-100:n henkilön osaamisesta. Tämä olisi huomattavasti hankalampaa ilman Twitteriä.

5. Sosiaalinen elämä yksinyrittäjälle. Kun työskentelen isomman osan aikaa yksin, tuo Twitterin jatkuva virta jonkinlaisen sosiaalisen aspektin työpäivään. Kaiken ei tarvitse olla tiukkaa asiaa, niinkuin ei työpaikoilla muutenkaan. Pitää kuitenkin muistuttaa itseä, että minulla on 200-300 seuraajaa, ja väärinkäsityksiä tulee 140-merkin heitoista helpommin kuin kasvokkaisissa vuorovaikutustilanteissa, tietenkin. Samoin pitää miettiä, miten paljon itse laukoo omaan asianuntijuusalueeseensa kuulumattomia lausahduksia. Tämä liittyy henkilöbräniinkin. Onko mahdollista, että annan joskus vahingossa väärän kuvan itsestäni, joka vie potentiaalisen asiakkaan toisaalle? Olen taipuvainen ironiaan ja etenkin itseironiaan, eikä viesti välttämättä mene samanlaisena perille kaikille.

Lopuksi: Lähdin aluksi mikroblogipalveluihin varovasti, kun viestittely esim. Jaikussa vaikutti aluksi melko narsistiselta. Olen oppinut kuitenkin niin paljon näiden välineiden avulla, samoin välineiden käyttötavat ovat muuttuneet. Siitä kiitos mm. seuraaville aktiivisille ja pitkäaikaisille kontakteilleni:

@ajatusvesa, @AnjaAlasilta, @arongas, @Esa_Kukkasniemi, @HeikkiHallantie, @helinur, @HeliSirkia, @hponka ,@hrry, @jal53, @jjmajava, @jarsjo, @jpruohisto, @juhana2, @kaaiia, @Kanttila, @katleena, @katrik, @linjaaho, @mamannis, @mandrl, @marsyk, @MikkoMann, @naakka, @OskariUotinen, @OutiLammi, @PIaLep, @rautasilta, @Ruohoska, @sannakeiju, @teme00, @tijh, @toninummela ja @vahis. JA niin monet muut, jotka joka päivä tarjoavat jotain kiintoisaa informaatiota ja usein myös “seuraa” .

Elgg on ollut pitkään yksi lempityökaluistani, ja parhaita vaihtoehtoja perinteisille oppimisalustoille. Elgg on avoimen lähdekoodin ohelmisto, jota on kehitetty jo vuodesta 2004. Toisin kuin esimerkiksi Ning, Elggin käyttäjän on pitänyt asentaa erikseen omalle palvelimelle tai ostaa palvelu joltain palveluntarjoajalta, joita Suomessakin on ollut vain jokunen. Asentaminen on melko helppoa, mutta Elggin saaminen käytettävyydeltään miellyttäväksi vaatii php-osaamista. Piakkoin sen saa myös ylläpidettynä palveluna Ningin tapaan, edullisimmillaan n.25€/kk.

Jos halutaan työkalu/ toimintaympäristö, joka tukee korostamiani osallistumisen, omistajuuden ja läsnäolon mahdollisuuksia, Elgg on yksi parhaista valinnoista. Se on myös lähtökohtaisesti PLE, eli henkilökohtainen oppimisympäristö, joka soveltuu myös ePortfoliokäyttöön.

Elgg voi tukea myös ilmiöpohjaista oppimista, kun ympäristöä ei tarvitse määritellä erikseen tietyn kurssin välineeksi, ja kun ympäristön sisällä voi tehdä viittauksia ja linkityksiä objektien välillä (esim. rss, kirjanmerkit, linkit).  Lisäksi, kun käytetään itse hallinnoitua tai luotetun palveluntarjoajan hallinnoimaa avoimen lähdekoodin järjestelmää, säilyvät tekijänoikeudet sisällöistä varmemmin itse tekijöillä!

Osallistuminen

• Ryhmät, blogikirjoitukset (+kommentit), osaamisen näkyminen profiilisivuilla, jaetut kirjanmerkit, kontaktien ja osaajien helppo löytäminen luovat osallistumisen mahdollisuuksia.

• Kun ryhmiä voi luoda vapaasti, syntyy uudenlaisia mahdollisuuksia oppia, myös tarvelähtöisesti, esimerkiksi lukupiireissä ja spesifin aiheen ympärille luoduissa ryhmissä. Aktiivisen osallsitumisen myötä Elggissäkin voi käynnistyä oppimista tukevia prosesseja, kuten selittämistä, argumentointia, tutkivaa suhtautumista tietoon ja tiedonrakentamisen tyyppistä toimintaa.

• Ryhmäsivu voi sisältää ryhmän omat blogi- ja tiedostonjakosovellukset. Näin siitä voi tulla joko tarvelähtöinen tai formaali kurssin/ organisaation toimintaympäristö.

• Syöttämällä avainsanoja eli tageja kaikkiin tuotettuihin dokumentteihin ja jäsenen profiiliin, on helpompi löytää eri alojen asiantuntijoita ja osaajia tarvittaessa. Kun henkiöt tulevat tutuiksi profiilisivujen, blogikirjoitusten ja pikaviestien kautta, voi yhteisöllisyyden tunne vahvistua.

• Toiminnan näkyminen etusivulla voi pitää käyttäjät aktiivisina, kun he huomaavat, mitä ympäristössä tapahtuu (ilmoitukset uusimmista viesteistä, tiedostoista, tapahtumista, verkostoitumisista jne.)

• Opiskelu- ja opetustoimintaa ei tarvitse ajatella lineaarisena jatkumona oppikirjan tapaan, vaan dynaamisempana, tarvelähtöisyyden, sattumanvaraisuuden ja vuorovaikutuksen myötä syntyvien uusien ongelmien tai ratkaisujen parissa tapahtuvana toimintana. Tämä vaatii tietysti yleensä ohjausta ja motivaatiota.

• Kirjanmerkkisovelluksella voidaan tallentaa yhdessä kiintoisia www-sivuja.

• Pikaviestisovellus tarjoaa mahdollisuuden Twitterin tapaan osallistua tiedon ja asiantuntijuuden jakamiseen. Toimintaan voi tulla ripaus lisää epämuodollisuuttakin, joka taas voi tuoda sisäistä motivaatiota sekä myös aktivoida osallistumaan.

Omistajuus

• Oma profiilisivu, jonne voi helposti asettaa tarvittavat työkalut esille. Käyttäjä voi itse kontrolloida, mitä siellä näkee ja mitä käyttää.

• Elggin luonteeseen kuuluu myös vapaus kirjoittaa, viestiä ja tuottaa materiaalia itsenäisesti ja ryhmissä. Kirjoituksia voidaan tallentaa aluksi vain itselle nähtäviksi ja edelleen kehittää niitä pienemmissä ryhmissä. Sivut-sovellus mahdollistaa yhteisöllisen tuottamisen.

• Kun käyttäjät voivat luoda itse ryhmiä, kirjoittaa blogiviestejä, luoda keskusteluaiheita jne., voi motivaatio oppimiseen ilmetä sisäisenä ja oppiminen tarvelähtöisenä. Tällaisen toiminnan syntyminen vaatii tietysti muutosta opiskelukulttuurissa ja -tavoissa. Mutta verrattuna opettajajohtoiseen opiskeluun, sellainen on tarjolla.

• Käyttäjät voivat myös kontrolloida itse sitä, kenelle julkaistut tiedostot ja kirjoitukset (ym.) näkyvät.

• Organisaation itse ylläpitämässä tai tilaamassa järjestelmässä tunne omistajuudesta säilyy paremmin, kun kustomointimahdollisuuksia on enemmän (oma ulkoasu helpommin), oikeudet tiedostoihin säilyvät varmemmin.

Läsnäolo

• Toiminta näkyy Elggissä osallistujille. Uusimmat viestit, kirjoitukset ja kommentit tulevat näkyviin ja luovat tunnetta siitä, että jotain tapahtuu, mahdollisuuksia myös osallistumiselle.

• Pikaviestimen aktiivinen käyttö voi tiivistää yhteisöä ja luoda tunnetta läsnäolosta myös verkossa.

• Omien ryhmien sisällä voi syntyä vahvistettua yhteisöllisyyden tunnetta.

Parasta Elggissä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kenelle julkaistut blogikirjoitukset, ladatut tiedostot jne. näkyvät:

1. Vain itselle,
2. kavereiksi merkatuille,
3. tietylle ryhmälle,
4. sisäänkirjautuneille tai
5. julkisesti Internetissä.

Elggiä voi siis käyttää yhtä aikaa avoimena ja suljettuna järjestelmänä. Käyttäjä voi julkaista kirjoituksia organisaatioin sisäisesti ja pitää esim. julkista blogia samassa järjestelmässä! Vastaavan tyyppinen ominaisuus taitaa löytyä myös kotimaisesta Gemilo Social -sovelluksesta.

Uusimmat versiot sisältävät suurimman osan sosiaalisen median perustyökaluista ja lisää saa widgeteillä/plugineilla, joita on jo runsain mitoin saatavilla.  Myös joitain integraatioita suosittuihin sovelluksiin on tehty tai on tekeillä. Tässä kuva oletusarvoisesti saatavilla olevista sovelluksista eli vimpaimista, jotka raahataan sivun palstoille hiirellä, kuten Ningissäkin.

Elgg ei ole kaikkein helppokäyttöisin, ja sen logiikan ymmärtäminen voi viedä hetken – tosin tämä pätee useimpiin järjestelmiin. Palveluntarjoaja voi kuitenkin tarvittaessa muokata Elggistä yksinkertaisemman.

Suurimmaksi haasteeksi Elgginkin käyttöönoton osalta jäänee sen menestyksekkääseen hyödyntämiseen vaadittava kulttuurinen muutos ja muutos ajattelutavoissa. Toinen suuri haaste voi monessa organisaatiossa olla sitouttaminen, jota olen pohtinut paljonkin eri projektien osalta. Tässä voi asiantuntijan apu olla hyödyksi!

Pitkään Ningiä käyttäneenä ja siitä kovasti pitäneenä olin monien muiden tapaan hämmentynyt uutisista poistaa ilmaisversiot, hieman ärsyyntynyt oppilaitosten mahdollisuuksien osalta ja samalla myös ihmettelin tapaa, jolla Ning toi asian esiin.

Nyt Ning on julkaissut suunnitelmansa uusista palveluista ja hinnoista.  Tässä yhteenveto muutaman kommentin kanssa:

Ning Mini

• Oppilaitoksille ja voittoa tavoittelemattomille suunnattu versio, hinta 3$/kk tai 20$/vuosi. HUOM! Ningin ilmaisversio oppilaitoksille koskee vain Pohjois-Amerikkaa.
• Karsittu verrattuna vanhaan Ningiin: Max 150 jäsentä, vain upotetut videot (eli omat videot kannattaa ladata esim. Youtubeen ja upottaa Ningiin), ei Chatia, ei sivuja (pages), ei Ning-Appseja tai musiikkiplayereita
• Ei kielieditoria (onkohan silti saatavilla suomenkielisenä?)
• Sisältää siis Blogin ja foorumin, voi ladata valokuvia ja upottaa videoita.
• On mainosvapaa / voi laittaa myös omia mainoksia.

Ning Pro:

• Muistuttaa nykyistä Ningiä. Hinta 20$/kk tai 200$/vuosi
• Minin palvelujen lisäksi sisältää chatin, tapahtumat, ryhmät, sivut ja muistiinpanot, Ning-appsit, Facebook ja Twitter integraation ja paljon muokkausmahdollisuuksia.
• Twitter & Facebook autentikoinnit, eli voit liittyä & kirjautua näiden tunnuksilla
• Lisää tilaa (10GB) ja kaistaa (100Gb) (Minissä 1gb ja 10GB)

Ning Premium

• Maksaa 50$/kk tai 500$/vuosi
• Lisää kaistaa, joitakin muokkausominaisuuksia, parempi tuki

Oppilaitoksille tuo Mini-versio on melko kevyt. Yksittäisissä projekteissa se voi olla riittävä, jos blogi & Foorumi riittävät, etenkin jos omat profiilisivut kuuluvat “hintaan” (jäi epäselväksi). Maksaminen voi olla ongelma, jos käytössä ei ole luottokorttia. Toisaalta melkein samat ominaisuudet saa vaikkapa WordPressilla (etenkin BuddyPress-laajennuksen kautta) tai ilmaisella Wikisovelluksella. Elgg tarjoaa huomattavasti enemmän, mutta vaatii palvelinasennuksen ja ylläpidon. Muitakin kilpailijoita on, myös ihan kotimaisia, kuten Gemilo Social.

Sinänsä tuo 20$ eli reilu 15€ vuodessa on todella vähän rahaa, jos sillä saa kuitenkin mainoksettoman palvelun ylläpidettynä, gigan levytilalla. Nähtäväksi jää, miten oppilaitokset ja voittoa tavoittelemattomat organisaatiot ottavat noita käyttöön.

Torstaina 8.4. käytiin Twitterissä lyhyttä keskustelua jälleen kerran sosiaalisen median määrittelystä, mukana mm. @hponka, @lauranen, @kaaiia, @mopaali, @jjmajava ja muutamia muita. Tuli esille, että vakiintunut sosiaalisen median käsite itsessään on aina subjektiivinen. @lauranen kertoi englannin kielessä käytettävän social web -käsitettä, jota itsekin vielä yritin jokin aika sitten käyttää. JA sitten on vielä SNS (social networking services), social technologies, social software… Käsitteiden tarkentaminen on toisaalta vähemmän tarpeellista, kun kyse on niin subjektiivisesta ja nopeasti muuttuvasta ilmiöstä, mutta toisaalta tarpeellista, että edes jossain määrin puhuttaisiin samoista asioista.

Tässä oma subjektiivinen ja tämän hetkinen näkemykseni näihin käsitteisiin, joihin siis vaikuttaa varmasti henkilöiden oma historia ja kokemukset netin käytöstä, kulttuuritausta, työtausta (onko mainosalalla, koulutuksessa, onko lukenut jenkkiblogeja vai kotimaisia jne.) Näkemykseni voi varmasti muuttua, jos tästä syntyy keskustelua! Siis tämä kirjoitus pohdiskelee lähinnä käsitteiden eroja  siitäkin huolimatta, että tätä on käsitelty ansiokkaasti mm. Harton blogissa ja Sometussa. Erityisesti Jere Majavan ehdotelma Sometukeskustelussa on hyvä.

Sosiaalinen media

• Yläkäsite toisaalta ilmiölle ja toisaalta Internetin sosiaalisille palveluille, joissa sellaiset Internetin käyttäjät, jotka eivät ole perinteisessä mielessä tiedon / median julkaisijoita osallistuvat aktiivisesti, vapaasti ja kollektiivisesti median ja tiedon tuottamiseen, niiden käsittelemiseen, ainakin pääosin avoimesti ja avoimessa verkossa.
• Käsitteeseen liittyy siis sosiaalisuus (vuorovaikutus, yhteisöllinen tuottaminen, verkostoituminen) sekä mediasisällöt, joita ihmiset tuottavat ja käsittelevät.
• Yksittäisten sovellusten “someutta” arvioidessaan Jere Majava kertoi turvautuvansa tähän Macaffeen listaan. (is it freeform? how frictionless it is? is it emergent?)
• Itse olen käyttänyt määrittelyyn myös aiemmin verkko-oppimiseen lanseeraamaani POP-vaatimuskehikkoa, tai käsitekolmikkoa Participation, Ownership, Presence: ollakseen sosiaalista mediaa, palvelun tai konseptin tulisi tukea ja edistää käyttäjien osallistumista, omistajuutta ja läsnäoloa ja erityisesti saada käyttäjissä aikaan tunnetta näistä. Voidaan puhua myös käyttäjien toimijuudesta (agency).
• Jos webissä olisi vain Facebook tai vain Twitter, ei voitaisi mielestäni puhua sosiaalisesta mediasta. Tämä blogi ei yksissään ole sosiaalista mediaa, se on sitä vasta sitten, kun sen sisältöjä käsitellään ja/tai tuotetaan jollain muotoa kollektiivisesti ja/tai kun se on avoimen keskustelun, kommentoinnin jne. alaisena ja/tai kun se kuuluu tiiviisti esim. sosiaalisen median blogosfääriin.
• Jos käytetään termiä “media”, pitänee sitä arvioida vertaamalla muihin, perinteisempiin medioihin, kuten printtimediaan, lehdistöön tai televisioon. Tai ainakin huomioida nuo vertailussa.
• Aika usein näkee käytettävän sosiaaliset mediat -käsitettä monikossa. Se on mielestäni harhaanjohtava.

Sosiaalinen web

• Tarkoittaa WWW:n sosiaalista käyttöä, sitä osaa sosiaalisen median palveluita ja sovelluksia, joka toimii WWW:ssä, yleensä selaimilla.
• Tai sosiaalisen palveluiden median palveluiden toimivaa sisällyttämistä web-palveluihin. Pelkkä twitter/FB-nappi ei tee palvelusta vielä sosiaalista webiä.
• Mielestäni Twitterkin kuuluu Sosiaaliseen webiin, vaikka itsenäisiä clienteja ts. sovelluksia onkin laajasti käytössä.
• Se, onko twitter-keskusteluissamme mainittu vieraskirja sosiaalista webiä, voi riippua siitä, miten se vieraskirja toimii.

Social software (sosiaaliset sovellukset?)

• Sosiaalista webiä laajempi käsite, joka voi pitää sisällään vaikkapa second lifea. Tämä käsite on aika lähellä Web 2.0:n merkitystä ainakin itselleni, joskin Web2 merkitsi monesti myös kulttuurista ilmiötä ennen Sosiaalisen Median -käsitteen vakiintumista
• Englanninkielisessä wikipediassa termi määritellään varsin laajasti kattamaan runsaasti  erilaisia sovelluksia.
• Sovellus ei välttämättä ole itsessään sosiaalinen, vasta sen sosiaalinen käyttö tekee siitä sosiaalista. Monet eivät voi esim. kuvitellakaan pelaavansa offline-tilassa, itseäni taas verkkopelaaminen ei ole koskaan innostanut. Pelistä tulee siis sosiaalinen sovellus peliyhteisön osallistuttua aktiiviseen pelaamiseen.
• SNS, eli Social Networking Services (tai -Software) on ollut angloamerikkalaisessa keskustelussa käytössä kuvaamaan alunperin MySpacea, Friendsteriä ja Facebookia (yms), mutta on hiljalleen hiipumassa.

Social Technologies

• Käytin tätä aikoinani ennen sosiaalinen media -termin vakiintumista laajempana käsitteenä.
• Nyt ymmärrän sen sisältävän mm. sosiaalista mediaa hyödyntäviä laitteita, kuten älypuhelimia ja verkossa olevia tietokoneita, sekä myös näillä käytettäviä sosiaalisia sovelluksia.

Olen muutaman vuoden testaillut Open Journal System – julkaisualustaa, joka on tarkoitettu ensisijaisesti avoimien tieteellisten aikakauslehtien julkaisemiseen. OJS:n idea on auttaa julkaisun toteuttamisessa eri rooleissa toimivia koko julkaisuprosessin läpi. Vuonna 2008 oli eräässä konferenssissa puhetta eurooppalaisen musiikkikasvatuslehden perustamisesta. Ehdotin, että julkaisusta tulisi avoin ja että voisimme toteuttaa sen OJS-alustan avulla. Ehdotin myös iänikuista ideaani tutkijoiden ”deittipalvelusta”, joka voisi johtaa avainsanojen ja muun metadatan kautta löytyviin uusiin tutkijasuhteisiin, siis esim. tutkimusalojen välisiin kollaboraatioihin tieteen saralla. Sekin sai kannatusta, mutta odottaa rahoitusta. Vielä v. 2004 JY:n IT-ihmiset pitivät tuota turhan vaikeana tai kalliina toteuttaa, nykyisillä välineillä ei välttämättä.

Sain vihdoin rahoitusta julkaisun toteuttamiseen Sibelius-Akatemialta ja aloitin sen toteuttamisen lopulta vuodenvaihteessa 09/10. Nähtäväksi jää, koska ensimmäinen julkaisu tulee ulos, toimittajat ja arvioitsijat kun ovat yleensä erittäin kiireistä väkeä. Testiversio on toki jo verkossa ja OJS asennettu Sibelius-Akatemian palvelimelle. Laitan linkin heti, kun saadaan 1. julkaisu ulos.

OJS ei ole yhtä helppo ja kätevä julkaisualusta kuin esimerkiksi WordPress, mutta se avustaa julkaisuprosessin eri vaiheissa. Sen lisäarvo perustuu valmiiksi määriteltyihin rooleihin, valmiiksi tarjottuihin ja muokattaviin viesteihin, jotka lähetetään prosessin eri vaiheissa osapuolille. Artikkelit kirjoitetaan, arvioidaan ja toimitetaan julkaisuvaiheeseen asti tekstinkäsittelyohjelmalla (Word…). Valmiita artikkeleja voi sitten kommentoida, mikäli on rekisteröitynyt järjestelmään. Vastaava toimittaja tai muu hallinnoija lähettää artikkeleita aina eteenpäin järjestelmän kautta. Prosessi on esimerkiksi seuraavanlainen:

1. Ylläpitäjä määrittelee roolit kullekin julkaisulle (Editori, layout editori, copyeditori jne.)
2. Kirjoittaja lataa siis käsikirjoituksen (.doc) järjestelmään,
3. Toimittaja lähettää kysymyksen arvijoijalle (referee), josko tämä haluaisi arvioida kirjoitusta
4. Toimittaja lähettää kirjoituksen arvioitavaksi
5. Arvijoitsijat kommentoivat sitä esim. Wordin kommentoitityökalulla, mikäli näin on sovittu
6. Arvioidut kirjoitukset reititetään takaisin kirjoittajille korjauksia varten, joka taas lataa korjatut versiot järjestelmään
7. Toimittaja hyväksyy (tai jättää hyväksymättä) kirjoituksen
8. Toimittaja lähettää sen copyeditorille (tai tekee itse editoinnin) (myös kielentarkastajavaihe olemassa)
9. Toimittaja lähettää kirjoituksen layout-editorille, joka tuottaa julkaisun lopulliseen ulkoasuun mieluiten jollain web-editoriohjelmalla, kuten Dreamweaverilla tai html:llä.
10. Toimittaja asettaa kirjoituksen julkaistavaksi
11. Toimittaja julkaisee lehden numeron (tms.) tai asettaa sille automaattisen julkaisupäivän.

Eli melko monta vaihetta. OJS korvaa mukavasti sähköpostirumban ja tekee julkaisuprosessista hallittavamman. Samoin se tarjoaa valmiin julkaisualustan, joka ei tosin pärjää esim. yleisimmille blogialustoille. Artikkelit tulee tosiaan tuottaa valmiiseen muotoon joko htlm:n tai jonkin editorin avulla. Siitä jostain syystä puuttuu Wysiwyg-editori. Videoita voi toki upottaa embed-tagilla. Tein julkaisulle youtube-kanavan, jonne mahdolliset videot ainakin aluksi laitetaan. OJS vaatii myös jonkin verran perehtymistä etenkin julkaisun vastaavalta toimittajalta.

On muuten kurjaa, että macille ei tunnu löytyvän kevyttä ja edullista peruseditoria, josta on tällaisessa julkaisemisessa tarpeettomat härpäkkeet karsittu pois.  Ehkä siksi, että perussivuja harvoin tehdään enää tietokoneen web-editorilla. Taidan tyytyä raakaan htlm-kirjoittamiseen .

Yleensä suuri osa julkaisuista tulee ”ulos” 1-2v. varsinaisen kirjoitusprosessin jälkeen. Suorastaan nolostuin, kun sain käsiini syksyllä 2009 julkaistun, mutta keväällä 2007 pääosin kirjoittamani kirja-artikkelin verkko-opetuksesta. OJS toivottavasti nopeuttaa julkaisuprosessia edes hieman. Mutta ainakin se tekee julkaisuista avoimia. On hassua, että yhteiskunnan varoilla tuotetusta tieteellisestä tiedosta pitäisi aina maksaa, vaikka olisi töissä samalla laitoksella. Lisäarvoa tuo myös kommentointi. Toivottavasti OJS kehittyy ja monipuolistuu sosiaalisen median välineeksi.

Vuosi 2010 on jo tuonut tullessaan merkittäviä uusia laitteita ja sovelluksia suurimmilta valmistajilta. Useimmat julkistukset ovat saaneet osakseen paljon negatiivisia kommentteja ja niiden puutteita on korostettu aikaisempaa enemmän suhteessa ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. Olisiko niin, että se “nettiväki” on jo niin valveutunutta ja visioi itse ihanteellisten sovellusten ja laitteiden ominaisuuksilla, ja toisaalta nostattaa huumaa siihen asteeseen, että odotukset ovat kuin 1996 jääkiekon mm-kisoissa. Käyttäjien tottumukset ja verkon käyttötavat ovat myös voimakkaasti personoituneita. Tästä on varmasti apua laite- ja sovelluskehittäjille, sillä päivityksissä massojen ideat otetaan joskus huomioon!

Apple julkaisi tammikuussa iPadin, joka sai osakseen valtavasti ennakkohehkutusta. Innokkaat gadget sivustot ja tweettaajat luettelivat lukemattomasti ominaisuuksia, joita laitteelta odotettiin. Lopulta kun laite tuli, oli vastaanotto toisaalta innostunut ja ihmettä huokaileva (joka osin varmaan johtuu varmaan osin Applen taidosta hehkuttaa ja vakuuttaa massoja, ja osin laitteen oikeasti käyttökelpoisista ominaisuuksista ja mahdollisuuksista). Some- ja Gadget-sivustot alkoivat listata kuitenkin heti joukon ominaisuuksia, joita ihmelaitteesta puuttuu (kamera, moniajo muilla kuin Applen ohjelmilla, 3G:n 130€ hintalisä..). Odotukset olivat siis liian suuret.

Googlen julkaistua StreetView -palvelun, kiinnittyi median huomio pääosin siihen, mitä kuvissa näkyy, mutta ei saisi näkyä – oikeutetustikin -, tai mitä mokia Googlen käyttämä kamerateknologia on saanut aikaan.

Toisin kuin Apple, Google taisi osata yllättää Buzzilla. Vasta julkaisua edeltävänä päivänä Wall Street Journal (ja ehkä joku muukin) onnistui vuotamaan, että  FB:lle ja Twitterille oli tulossa Googlelta vastaveto. Toki jotain oli odotettu, ja ihmetelty, mihin Engeströmin ja kumppanien ansiokas työ on käytetty. Toisin kuin viime vuonna, jolloin suuri osa isojen valmistajien sovelluksista kohtasi pääosin wow-efektiä, sai Buzz osakseen yllättävänkin paljon haukkuja ja puutelistoja. Ehkä kyse on odotuksista ja toisaalta käyttäjien spesifioituneista tarpeista sekä käyttökulttuureista.

Minä toki allekirjoitan ison osan puutteista, enkä vielä tällä hetkellä ole ajatellut Buzzia käyttää, jo siksi, että omat google-tunnukset ovat niin moninaisessa käytössä – monilla meillä sähköpostia ei ole rajoitettu työ- tai vapaa-ajan käyttöön. Lisäksi on kaikenlaiset verkkokauppaostokset ja rekisteröinnit. Sen sijaan Twitteriä käytetään yleensä vain työ- tai vapaa-ajan käyttöön, FB:tä lähinnä jälkimmäiseen – useimmilla. Toki näissäkin palveluissa on ihmisillä useita tunnuksia. Muitakin puutteita tai parannustarpeita toki on, ja niistä voi lukea eri sivustoilta. Jyri Engeström toi esiin mainiosti, että tuskin Googlekaan odottaa kaikkien vaihtavan Twitterit ja Facebookit Buzziin, ja että tulevaisuudessa (ja osin jo nyt) datan muodossa liikkuvat ideat, media jne. ovat se pääasia, ei sovellukset, joilla niitä tuotetaan tai katsellaan. Kirjoittelin juuri tällaisesta muutoksesta pohtiessani Facebookin tulevaisuutta.

Tekniikan kehitys ja laitteiden halpeneminen tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia oppilaitoksille ja madaltaa kynnystä sisällöntuotantoon. Kohtuuhintaan alkaa saada jo kameroita, joilla voi kuvata videota ja joiden kuvanlaatu kohtuuvalaistuksessa on opetustarkoituksiin riittävä. Jo keskihintaisella kamerakännykällä voi saada hyvälaatuisia valokuvia, kunhan valoa on tarpeeksi. Dedikoidut kamerakännykät kilpailevat tällä hetkellä edullisimpien digikameroiden kanssa. Harmi, että nekin ovat langenneet pikselikisaan.

Montaa eri laitetta ei enää tarvitse, ellei kuvaa julkaistavaa materiaalia, jossa on suuret laatuvaatimukset. Jos tarvitset ulkoista mikrofonia, kannattaa hankkia joko pätevä järjestelmäkamera video-ominaisuudella (esim. Nikon D300s tai Canon 7D) tai sitten dedikoitu videokamera. Tai sitten tallentaa äänen erikseen esim. siihen tarkoitetulla taskutallentimella.  Muuten opetus- ja opiskelukäyttöön riittää hyvä pokkarikamera video-ominaisuudella tai videokamera valokuvaominaisuudella. Esim. Sanyon Xacti hd2000 videokamera  on saanut hyvät arviot etenkin hämärässä valossa (Hintaa reilut 400€.) Kannattaa siis miettiä käyttötarpeita, ja myös panostaa ominaisuuksiin, jotka soveltuvat omaan käyttöön (esim. iso zoom vs. laajakulma, hämäräkuvausominaisuudet…). Eikä kannata langeta megapikseliansaan!

• Kuvaatko paljon videota?  (Panasonic lienee paras)
• Kuvaatko hämärässä? (Esim. F200EXR, Panasonic LX3, Canon S90). Kennon koko, kohinanpoistokyky, vakaaja ja etenkin linssin nopeus (f-aukko) vaikuttavat.
• Tarvitsetko laajakulmaa (esim. 24mm) tai isoa zoomia?
• Liikkuuko kamera mukana? Jos ei, isompi kamera voi olla parempi, jos kameran kenno on isompi.
• Jos haluat harrastaa, osta DSLR, eli järjestelmäkamera. Nekään eivät enää ole kauhean kalliita.

Hankin juuri uuden digikameran työ- ja vapaa-ajankäyttöön, tapani mukaan pitkällisen selvittelyn jälkeen. Tarvitsin kameran, joka kulkisi kätevästi mukana, olisi monikäyttöinen ja etenkin ottaisi mahdollisimman hyvää videokuvaa. Päädyin lopulta arvioissa loistaneeseen Panasonicin Lumix DMC-TZ7 (zs3 in usa) juuri videokuvan takia.  Hintaa tuli Englannista tilattuna kuljetuksineen 8gb muistikortilla 280€ (sis. alv 17,5%). Ison muistikortin hankin juuri videon takia. (Ekasta  2mp digikamerastani taisin maksaa n. 2500mk vuonna 2000.. !).

Kyseinen tai kyseisen tyyppinen kamera soveltuu hyvin oppilaitoksiin, jopa opettajan ainoaksi kameraksi, sillä se on hyvä kompromissi, joka mielestäni korvaa edullisen videokameran ja on silti pokkariksi laadukas ja helppokäyttöinen. Äänenlaatukin on pokkariksi hyvä.

Yleistä Panasonicista

Kamera on ns. laajakulmainen superzoom (25-300mm kinovastaavuus) ja sellaiseksi pieni (toki isompi kuin vanha ixus 70 kamerani, mutta silti menee kätevästi takintaskussa). Kys. kameralla otettuja kuvia voi katsella vaikka Flickrissä. Muutama perusominaisuus:

• 25-300mm zoom, 3.3-4.9 aukko (melko hyvä etenkin telepäässä), mutta sisäkuvauksessa isompi aukko olisi tarpeen. Zoomista on hyötyä vaikka biologian tunnilla luontoa kuvatessa.
• Hyvä kuvanvakaaja (voi kuvata pidemmällä valotusajalla kuin vanhassa DSLR kamerassani). Sitä tarvitaan paitsi hämärässä, myös zoomilla kuvatessa.
• Ei manuaalitoimintoja (paitsi valkotasapaino + voi säätää ISO-herkkyyden maksimin ja pisimmän mahdollisen valotusajan)
• ”Älykäs” Intelligent auto -moodi, joka analysoi kuvaa ja valitsee ”sopivimman ohjelman”. Toimii ihan ok, mutta ei toki aina.
• 720p (hd) videokuva, stereomikrofoni windcut-ominaisuudella (häivyttää taustakohinaa)

Kuvanlaadusta ja toiminnasta:

+ Voi laittaa 3 kuvausohjelmaa valmiiksi, valitaan säätöpyörästä, tämä on osoittautunut käteväksi.

+ Kuvanlaatu on hyvää etenkin hyvässä valossa, joskin kuvanvakaaja ja ihan kelpo pokkarisalama pelastaa sisällä – täytyy muistaa asettaa ISO-herkkyyden katoksi 400 tai 800.

+Todella laaja kuva-alue: 25mm-300mm, jopa lisää, jos tinkii megapikseleista.

+ Tarkennus toimii kohtuullisesti, joskin esim. nyt lumisessa maastossa se ei aina löydä kohdettaan (tulee ikävä järkkärin manuaalitarkennusta

+ Kamera on suht. nopea, kehitystä on tapahtunut tässäkin

- Ei järjestelmäkameroiden (DSLR) syvyysvaikutelmaa tai tarkkuustasoa. Valoja ja varjoja ei saa yhtä hyvin esiin – mutta tuskin on odotettavissa vielä pokkarista..
- Kuva sisätiloissa normivalossa rakeinen, jos vertaa DSLR:iin, mutta toki puhtaampi kuin halvemmissa pokkareissa saati kamerakännykässä
- Paidantaskukameraksi hieman suuri (mutta näillä ominaisuuksilla pieni).

Videokuva

• Kamera kuvaa 720p videokuvaa 30fps, eli tarpeeksi laadukkaasti ainakin paperilla (1080p/25fps olisi parempi). Ja myös käytännössä kuvan laatu on todella yllättävän hyvää (ks. testivideoita Youtubesta). 5-6 vuotta vanha MiniDV-kamerani taitaa jäädä laatikon pohjalle pölyttymään – ellen sitten esim. kuvaa koko luentoa tms.

• Max 15min videopätkät. Mutta aina voi aloittaa uuden..

• AVCHD Lite muoto pakkaa hyvin, mutta aukeaa vain importoimalla iMoviella (mac) – ei siis suoraan klikkaamalla esim. Quicktimessa. Tiedostot eivät perinteiseen tapaan siis lataudu kuvien mukana iPhotoon.

• Zoom toimii, samoin automaattitarkennus (toisin kuin monissa muissa), joskin zoomatessa tarkennus voi hieman pumpata.

Panasonicilla on joitain muitakin laadukkaita kameroita. Samoin Canon ja Fuji ovat tunnettuja laadusta, mutta useimpien mallien videokuva ei ole Panasonicin luokkaa. Etenkin Fuji loistaa hämäräkuvauksessa ja Canon yleisesti kuvanlaadussa ja canoneissa on usein manuaaliominaisuudet.

Äläkä unohda jalustaa! Sen käyttö parantaa kuvanlaatua ja lisää mahdollisuuksia yllättävän usein.