Filed under: opiskelukulttuuri
Minulle Enterprise 2.0 merkitsee erityisesti kulttuurista ja ideologista muutosta. Tämän ideologian mukaista toimintaa on harjoitettu suurissa yrityksissä jo 1980-luvulta lähtien. Yrityksissä on ymmärretty epämuodollisen vuorovaikutuksen ja oppimisen merkitys sekä omistajuuden vaikutus työssä motivoitumiseen ja työn laatuun (ks. esim. E. Wenger: Cultivating Communities of Practice tai J.S. Brownin tarinat Xeroxista). Sosiaalinen media on tuonut merkittäviä ulottuvuuksia tähän toimintaan paitsi vouorovaikutuksen ubiikin luonteen ja laajemman asiantuntijuuden hyödyntämisen niin myös dokumentoinnin osalta.
Kirjoitin edellä siitä, miten asiantuntijuus ja sen tarve eivät aina kohtaa, ja ihmisten asiantuntijuutta myös koteloidaan työtehtävän, aseman tai nimikkeen perusteella. Pohdin nyt muutamia ratkaisuja siihen, miten tätä osaamista saataisiin esille. (more…)
August 30, 2010
Kesälukemista!
Listaan tähän oppimisesta, yleensä pedagogiikasta kiinnostuneille kirjoja, joista itse olen pitänyt tai jotka olen kokenut erityisen hyödyllisinä. Useimmat teokset ovat englanninikielisiä ja osin vanhoja, mutta eivät mielestäni vanhentuneita. 1980-90 -luvun teoksia tulee tietenkin katsella ”aikaa ennen Internetin valtavaa kasvua” -silmillä. Toki merkittäviä teoksia tehtiin jo ed. vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla (esim. Dewey, Vygotsky, Piaget..). Google booksista saa helposti yleiskuvan useimmista kirjoista, alla olevista osan kohdalla linkki sinne.
Nämä ovat siis henkilökohtaisia suosikkejani, joihin olen tutustunut. Lisätä voisi vaikka mitä ja keitä merkittäviä kirjoittajia, toki. Olisikin kiva kuulla vastavuoroisesti vinkkejä. (more…)
June 24, 2010
Kirjoitin muutama päivä sitten pitkähkön kirjoituksen sosiaalisen median mahdollisuuksista – korostan nimenomaan mahdollisuuksista – oppimisessa ja opetuksessa. Tässä aiheeseen liittyvä esitys, joka on hieman muokattu Aurinkolahden peruskoulussa 28.4. pitämästäni esityksestä.
May 7, 2010
Koulutusteknologiaa on pyritty kehittämään ja myös perusteltu pedagogisista lähtökohdista, oppimistutkimukseen nojaten. Monet sovellukset ovat saaneet alkunsa jostakin pedagogisesta mallista tai metodista. Kuitenkaan näille asetettuja pedagogisia tavoitteita ei ole aina saavutettu, mikä on voinut johtua teknisestä toteutuksesta, käytettävyydestä, pedagogisesta näkökulmasta ja etenkin toimintakulttuurista (esim. opettajajohtoista toimintaa, palautetaan tehtäviä, vastataan (monivalinta)kysymyksiin). Sosiaalinen media palveluineen tarjoaa aikaisemmin käytettyä opetusteknologiaa paremmat mahdollisuudet saavuttaa näitä tavoitteita ja toteuttaa pedagogisia malleja.
Kirjoittelen tässä yhtä näkökulmaa, asiaahan voi katsoa pedagogiikankin kannalta monesta näkökulmasta, kuten pohtia, miten erilaisia oppimisen malleja voisi toteuttaa sosiaalisen median avulla (esim. Tutkiva oppiminen, PBL) tai tarkastella, mitkä sovellukset soveltuvat eri pedagogisiin näköulmiin ja käyttötarkoituksiin. Näistä lisää myöhemmin. (more…)
May 4, 2010
Viime päivinä eri blogeissa on herännyt keskustelua Someväsymyksestä, Sosiaaliseen mediaan liittyvästä hypestä ja ylikuormituksesta. Allekirjoitan monet näistä väitteistä ja väitän kirjoittaneeni asiasta kriittisesti (toivottavasti en liian kyynisesti!) aiemminkin. Olen silti sitä mieltä, että suunta verkon käyttökulttuurissa on oikea, pitää vain karistella hypet jaloista ja pyrkiä keskittymään olennaiseen. Lienee selvää, että tänä päivänä sosiaalinen media on myös markkinointitermi: koulutusteknologian kentällä se myy paremmin kuin tvt ja yrityksissä paremmin kuin tietojärjestelmät perinteisessä mielessä. Moni siis on “sosiaalisen median asiantuntija”, koska se nimike toimii markkinoilla! (more…)
March 22, 2010
Kuten moni on jo varmasti lukenut, Opetusministeriö on tehnyt ehdotuksen, jonka mukaan yliopistojen pääsykokeita poistettaisiin ja opiskelijavalinnat tehtäisiin yo-kirjoitusten perusteella. Tiedote ei kerro, mitä aloja tämä koskisi ja mitä ei.
Ehdotuksessa on joitain hyviä puolia, mutta en lähtisi kannattamaan sitä, sillä pidän ylioppilaskirjoituksia muutenkin ongelmallisina, kun mietitään, mikä koulun tehtävä oikeasti tulisi olla. (more…)
March 18, 2010
Listaan tässä muutamia käytännön asioita, joita omien kokemusteni mukaan olisi hyvä huomioida oppilaitosten teknologiaperustaisia toimintaympäristöjä valittaessa ja kehitettäessä. Lista perustuu paitsi omiin ja muidenkin tutkimuksiini verkkokursseista, myös kokemuksiini verkkokursseista sekä muutamasta verkko-oppimisympäristöjen ja oppilaitosten intranet-ratkaisujen valinta- ja arviointiprosessista. Lista ei ole kaikenkattava. (more…)
February 2, 2010
Anne Röngäs aloitti Vinkkiverkossa, Sometussa, Twitterissä ym. keskustelua oppimisen arvioinnista ja sen muutoksesta. Erittäin tärkeä aihe, joka on mielestäni lähtökohta oppimis-/opetus-/ opiskelukulttuurin muutokselle ja sitä kautta koko koulujärjestelmän uudistumiselle. Väänsin (lapsenhoitovuorossa) pikaisen listan asioista, joita pitäisi mielestäni ottaa huomioon ja mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista. Yritän tehdä tästä myös Slidesharepresentaation & kehitellä asiaa eteenpäin. Mutta tämä blogini on tunnetusti ajatusvirtaa.. (more…)
January 28, 2010
Törmäsin juuri erään aineenopettajaksi opiskelevan Facebook-status-kirjoitukseen, jossa siteerattiin hankalia, koomiselta kuulostavia filosofisia lauseita kasvatustieteen opintoihin kuuluvasta kirjasta. Siitä alkoi keskusteluketju, jossa opiskelijat kertoivat näkemyksiään kasvatustieteen opinnoista. Eräs kertoi vihaavansa kasvatustiedettä ja oli sitä mieltä, siinä että ”normaalit ja yksinkertaiset asiat sanottu niin vaikeesti kun vaan mahdollista, jotta se kuulostais vähän ees tieteeltä”. Toinen sanoi päässeensä läpi tenteistä lukematta yhtään mitään. Ymmärrän ja toisaalta en. (more…)
January 25, 2010
Previous page