Se, miten tietotyöläiset hankkivat tietoa ja oppivat, on muuttunut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Sosiaalisten verkostojen merkitys tiedonhankinnassa ja oppimisessa on kasvanut sosiaalisen median myötä omalta osaltani valtavasti. Kuvaan ohessa sitä, miten itse olen tutkijana, suunnittelijana, kouluttajana ja sittemmin konsulttina hankkinut  tietoa etenkin teknologiaa ja myöhemmin myös sosiaalisia verkostoja hyödyntäen.

Kirjasto tärkein tietolähde

Aloittaessani tutkijan uraa joskus 90-luvun jälkipuoliskolla, ei ollut sosiaalista mediaa siinä mielessä, miten me sen nykyään ymmärretään. Verkossa oli toki 90-l. alkupuolella uutisryhmiä, joissa käytiin keskusteluja, jaettiin ajatuksia ja tiedostojakin . Melko persoonatonta ja satunnaista tekstipohjaista viestintää 9600b/s modeemilla. Selailin yliopiston kirjastossa kortistoja ja etsin Unix-päätteeltä boolean-hauilla kirjallisuutta etsien. Kun löysin tietyn laadukkaan lehdeen, otin niitä kasan pöydälle ja yritin löytää relevantteja artikkeleja, tehden muistiinpanoja ja niin edelleen. Serendipiteetin mahdollisuus oli olemassa, muttei kovin voimakkaana.

WWW: nousu tiedonhankinnassa

Opiskelukaverit ja opettajat toki suosittelivat luettavaa, ja luonnollisesti opiskelukirjat olivat silloin olennaisia tiedon lähteitä. WWW:n myötä alkoi nousta esiin yksinkertaisia sivustoja, joissa oli minullekin kiinnostavaa informaatiota (esim. MIDI:stä, multimediasta). Tein -98 tienoilla yliopistolla projektina Guidonet-linkkilistasivustoa, jonne keräsin eri aihealueista linkkejä. Staattista informaatiota pääosin Altavista-hakujen perusteella. 1990-l. loppupuolella erityisesti WWW- ja multimedia-alan sekä koulutusteknologian konferensseista julkaistiin webissä konferenssipapereita. Vuonna 2002 julkaistun lisurini lähdeluettelossa on näköjään jo runsaasti verkosta löydettyjä lähteitä. Ensimmäisen WWW-konferenssin papereita julkaistiin tietysti www-sivuilla, tosin postscript-tiedostoina. Verkossa oli 1990-lopulla paljon keskustelufoorumeita, joista sai myös mielekästä työhön liittyvää tietoa. Syntyi tiiviimpiä verkkoyhteisöjä ja myöhemmin yhteisöalustoja. Ensimmäiset videovälitteiset tutkijaseminaarit pidettiin meillä vuosituhannen vaihteessa.

Artikkeleita verkosta!

Pikkuhiljaa Internetiin avautui artikkelitietokantoja, joista yliopisto tietysti maksoi kustantajille sievoisia summia. Väitöskirjavaiheessa sain käsiini jo valtavan määrän PDF-muotoisia artikkeleita. Akateemisia blogeja alkoi ilmestyä ehkä v. 2003 tienoilla. Niistä sai akuuttia tietoa ja linkkejä kiintoisin tutkimuksiin. 2005 julkaistun väitöskirjani 14-sivuisessa lähdeluettelossa näyttäisi olevan varmaankin 6-8 sivua verkosta saatuja artikkeleita sekä joitain blogiartikkeleita. Nämä artikkelitietokannat olivat erittäin merkittävä apu tieteellisessä toiminnassa. Sosiaalinen media toi kuitenkin kaikkein suurimman muutoksen tietotyöhön ainakin omalla kohdallani.

Sosiaaliset verkostot tiedonlähteiksi

Nuorena tutkijana tieto tuli käsiini tosiaan pääosin artikkelien ja kirjojen kautta. Niissä olleista viittauksista löytyi taas uusia kiintoisia teoksia. Ymmärrys kasvoi ja tunsin osallistuvani yhteisöllisen oppimisen käytäntöyhteisöön virtuaalisesti. Tiedonhankintani oli sosiaalista siinä mielessä, että suosittelijoina toimivat artikkelien kirjoittajat, jotka siis viittasivat tai referoivat kiintoisia artikkeleita. Kaikki tapahtui tietysti aivan toisenlaisessa “aikaulottuvuudessa”, ja hyvin epäsuorasti. Kirjoituksista oli kulunut aikaa yleensä vuosia ja kukaan kirjoittajista ei tiennyt minun lukevan heidän artikkeleitaan, enkä kyennyt niitä myöskään suoraan kommentoimaan.

Oheisessa kuvassa oma tiedonhankinnan historiani aikajanalla siitä hetkestä, kun aloitin yliopisto-opiskelut.

Osallistuminen blogsfääriin, eli oman toimialueeni bloggaajien kansainväliseen löyhään verkostoon toi suuren muutoksen omaan oppimiseeni ja tiedonhankintaani. Blogeista sai akuuttia ja kiintoisaa tietoa esimerkiksi tutkimuksista, kokeiluista, julkaistuista artikkeleista ja niin edelleen. Pääsin myös osallistumaan oikeasti näihin käytäntöyhteisöihin, mm. kommentoimalla sellaisten ”gurujen” blogeja, jotka muuten olisivat olleet vain nimiä kirjan kansissa.

Seurasin blogeja pääosin iGoogle-palvelun kautta, joka on personoitu portaali, johon tulee uusimmat otsikot haluamiltani kirjoittailta ja lehdistä. iGooglen syrjäytti pitkälti Twitter. Olen valinnut seurattavakseni sellaisia henkilöitä, jotka tarjoavat mielekästä tietoa. Serendipiteetin mahdollisuus on noussut. Twitterin kautta minulla on tavallaan lukemattomia luotettuja tiedonhakijoita, -käsittelijöitä ja suodattajia, jotka tuovat äärelleni suunnattomasti merkityksellistä tietoa. Voin myös esittää kysymyksiä tai testailla omia ideoitani nopean palautteen toivossa.

Google+ tarjoaa mielestäni pääsyn syvemmälle käytäntöyhteisöihin kuin Twitter, koska ihmiset ovat siellä jotenkin enemmän läsnä (laajemmat profiilit, pidemmät viestit) ja viestintä on usein keskustelevampaa. Guruja on helpompi seurata. Jäsenyys asiantuntijaryhmissä Yammerissa on tuonut pääsyn ketterästi kokemusperäiseen tietoon blogeja helpommin ja laajemmin, koska julkaisukynnys on siellä alhaisempi. Välineiden paljouden takia ongelmaksi muodostuu sekaannus siitä, missä kukin tietoa julkaisee. Haluaisin seurata ihmisiä, en välineitä, joissa he saattavat kulloinkin toimia. No, lähitulevaisudessa tämä ei ole enää ongelma.

Delicious-palvelun avulla pääsin näkemään, mitä muut saman linkin tallentanee ova löytäneet, ja sitä kautta löytämään kiintoisia “seurattavia”. Diigo taas on toiminut loistavasti linkkien tallennuksessa ja informaation käsittelyssä, sitä en ole käyttänyt kovinkaan “sosiaalisesti”, kuten en myöskään Evernotea, joka on myös tärkeä tietotyön väline.

iPad toi uuden ulottuvuuden

iPadin hankinta keväällä 2011 toi uuden älykkään tavan saada tietoa Flipboardin ja etenkin Ziten avulla. Zite on oppiva sovellus, joka tuo minulle jatkuvasti uusia julkaisuja valitsemistani aiheista. Voin opettaa sitä tarjoamaan enemmän juuri minua kiinnostavaa materiaalia ja toisaalta se oppii myös itse toiminnastani. Tuloksena on laadukasta materiaalia joka päivä. Tutkijana ZITE ei olisi minua palvellut yhtä hyvin kuin kouluttajana ja konsulttina.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu relevantin informaation suodattaminen ja kyky keskittyä olennaiseen. Informaatiota on helposti saatavilla niin paljon, että on turha kuvitella olevansa kovinkaan hyvin perillä mistään. Verkostot toki auttavat tässä, mutta käytännössä voisin käyttää joka päivä kaiken hereillä olo aikani relevantin ja tuoreen informaation lukemiseen. Ihminen tykkää lukea itselleen kiintoisia asioita, vaikka ne olisivatkin hyvin tuttuja.

Olennaisempaa on saada käsitys siitä, mikä on relevanttia informaatiota ja kyetä liittämään sitä suhteessa jo hallitsemiinsa asioihin ja omiin käsityksiin. Tämä on uuden oppimisen kannalta olennaisin taito. Joka tapauksessa sosiaalinen media on mullistanut tietotyötä valtavasti, voimistaen hajautetun asiantuntijuuden hyödyntämisen mahdollisuuksia ja tuonut meidät askeleen lähemmäksi hyödyntää “kollektiivista älykkyyttä”.

Olen väsäillyt miellekarttaa sosiaalisen median oppimis- ja opetuskäytöstä, etenkin työkaluksi. Lähtökohtana ovat omat näkemykseni sosiaalisen median mahdollisuuksista edistää oppimisen omistajuutta, oppijoiden osallistumista ja tunnetta läsnäolosta. Eli pedagogiset ideaalit ja menetelmät ja sovellukset, joiden avulla näitä ideaaleja voisi saavuttaa tai menetelmiä toteuttaa. Lisäksi: kun tulkitset karttaa, huomaa kokonaispolut (esim. osallistuminen–> hiljainen tieto–> twitter tai läsnäolo–> hiljainen tieto…). Ei se väline, vaan miten sitä käyttää, pätee monen sovelluksen kohdalla.

Kartta on yleinen ja yleistävä, eikä ota kantaa oppijan ikään tai opiskelupaikkaan. Voi osin soveltua myös aikuiskoulutukseen ja työelämäoppimiseen, mielestäni. Avaan mielelläni eri kohtia kysyjille. Perustelupyynnöt auttavat selkiyttämään asiaa itsellenikin.

Kartta ei suinkaan ole valmis, näytän tekeväni siihen muutoksia joka käyttökerran jälkeen . Moni sovellus saattaa olla käyttökelpoinen tietyissä kohdissa, mutta olen syystä tai toisesta jättänyt sen pois. Saattaa olla, että perustelut eivät ole olleet mielestäni tarpeeksi vakuuttavat tai sovellus ei ole ollut mielestäni tarpeeksi käyttökelpoinen. Saa osallistua, kommentoida ja käyttää, kunhan lähde mainitaan.  Freemindilla tehty, joten jos joku haluaa .mm-version, saa pyytää.

Klikkaa kartta suuremmaksi!

Minulle Enterprise 2.0 merkitsee erityisesti kulttuurista ja ideologista muutosta. Tämän ideologian mukaista toimintaa on harjoitettu suurissa yrityksissä jo 1980-luvulta lähtien. Yrityksissä on ymmärretty epämuodollisen vuorovaikutuksen ja oppimisen merkitys sekä omistajuuden vaikutus työssä motivoitumiseen ja työn laatuun (ks. esim. E. Wenger: Cultivating Communities of Practice tai J.S. Brownin tarinat Xeroxista). Sosiaalinen media on tuonut merkittäviä ulottuvuuksia tähän toimintaan paitsi vouorovaikutuksen ubiikin luonteen ja laajemman asiantuntijuuden hyödyntämisen niin myös dokumentoinnin osalta.

Kirjoitin edellä siitä, miten asiantuntijuus ja sen tarve eivät aina kohtaa, ja ihmisten asiantuntijuutta myös koteloidaan työtehtävän, aseman tai nimikkeen perusteella. Pohdin nyt muutamia ratkaisuja siihen, miten tätä osaamista saataisiin esille.

Organisaatioiden sisällä:

Omistajuus

Ensimmäinen lähtökohta on lisätä työntekijöiden omistajuutta omaan työhönsä. Työnantajankin kannalta tämä on etu, sillä paras tapa omistaa työntekijä, on antaa tämän omistaa työ!

• Työn omistaminen motivoi, motivaatio voi olla sisäistä, joka taas voi vapauttaa luovuutta ja etenkin tuoda ideoita esille, kun pomo ei ole liian tarkkaan määritellyt, mitä milloinkin saa tehdä. Kiellä Some organisaatiossa, niin kollektiivinen luovuus ja tiedon jakautuminen menevät piiloon.
• Työn omistaminen voi tuoda esiin monia uudenlaisia ideoita, ratkaisuja ja innovaatioita, kun työntekijä ei ole rajoitettu tekemään vain yläpuolelta ennalta määriteltyjä asioita.

Joissain yrityksissä annetaan vapauksia tehdä tiettyinä päivinä mitä vaan haluaa, kunhan se liittyy yrityksen toimintaan. Tällöin on syntynyt merkittäviä innovaatioita. Tämä on mahdollista, jos työntekijöillä on vahva omistajuuden tunne työhönsä. Sen edellytykset tulee olla olemassa, jotta voidaan siirtyä vapaampaan työkulttuuriin. Rahapalkinnot eivät välttämättä motivoi, vaan työn omistajuus, kuten tämä loistava video osoittaa.

Toisaalta, monissa organisaatioisssa (mm. julkishallinto, yo) on ollut menossa trendi, jonka mukaan kaikki työ määritellään ylhäältä ennakkoon, ja työssä suoriutumista noudatetaan tallentamalla työtehtävät jopa 15min tarkkuudella tietojärjestelmään. Samalla työaikaa seurataan tarkasti. Miten käy omistajuuden ja luovuuden, kun tällaista järjestelmää työnnetään esimerkiksi tutkijoille tai suunnittelijoille?

Osallistuminen

Toinen lähtökohta on tarjota jatkuvia osallistumisen mahdollisuuksia, omiin lähtökohtiin, kiinnostuksenaiheisiin ja osaamiseen perustuvissa käytäntöyhteisöissä.

• Luodaan vapaamuotoisesti toimivia käytäntöyhteisöjä organisaatioiden sisälle. Sellaisia, jotka toimivat epämuodollisessa ilmapiirissä, mutta silti organisaation toimintaan liittyvistä asioista keskustellen.
• Toimiva organisaatio on ekosysteemi, jossa kaikki hyötyvät ainakin jossain määrin toisistaan.
• Ilmapiirin tulee olla vapaamuotoinen, osaamisen omistajuutta ja toisaalta asiantuntijayhteisöön kuuluvuutta sekä jokaisen uniikkia osaamista korostava. Aktiivinen osallistuminen yhteisöihin voi olla vaihtoehto esim. koulutuksille tai työntekijöiden tylsiksi katsomille seminaareille. Tällaisista yhteisöistä on lukuisia positiivisia esimerkkejä suurissa kv-yrityksissä. Samoin tietenkin tiedemaailmassa.

Avoin ilmapiiri ja sosiaalinen media

Niin omistajuutta kuin osallistumistakin voidaan edistää sosiaalisen median välineiden avulla. Kirjoittamalla sisäistä (tai julkistakin) blogia työntekijä voi tuoda kollegoilleen esiin, mitä on tekemässä ja kenties saada hyviä vinkkejä heiltä tai tarjota uusia ideoita / ratkaisuja muille organisaation jäsenille. Mikroblogeja, kuten Yammeria tai Twitteriä voidaan hyödyntää jatkuvassa ideoiden vaihdossa, auttamisessa ja oppimisessa.

Organisaatio voi kerätä wikiin ideoita, kokemuksia, ratkaisuja jne. Kertynyttä informaatiota voidaan seuloa, lajitella ja analysoida suuristakin tietokannoista tieteellisin menetelmin, esim. Atlaksen tai HyperResearchin-tyyppisiä sovelluksia hyödyntäen.  Kaiken tämän pitää voida tapahtua ilman ylhäältä tulevia päätöksiä.

Kaiken perustana on avoin ilmapiiri, joka voi myös pyrkiä luomaan keskinäistä vastuuta. Kannustamalla avoimeen keskusteluun, saadaan esiin paitsi henkilöiden omaa osaamista ja ajattelua, myös mahdollisia uusia ideoita ja innovaatioita. Ja ennen kaikkea henkilöstö voi toimia itsensä ja toistensa toistensa kouluttajina huomaamattaankin.

On tärkeä ymmärtää, että osaaminen ja ideat tulevat yleensä parhaiten esiin keskustelujen kautta, joissa toinen osapuoli usein tietämättäänkin johdattelee toista ja saa aikaan uusia ideoita ja vuorovaikutuksen kautta voi syntyä tälle yhteisölle uutta tietoa. Mitä enemmän työskentelemme yksin, sitä enemmän tarvitsemme tilaisuuksia testata ideoitamme ja saada esiin uusia näkökulmia itsestämme toisten avulla. Nämä tilanteet voivat tapahtua myös verkossa, ellei tilaisuutta kasvokkaiseen vuorovaikutukseen ole tarpeeksi monen ihmisen kesken.

Organisaatioiden välillä ja ulkopuolella

Suurempi haaste on saada muualla lymyilevä asiantuntijuus organisaation käyttöön. Kuten edellisessä kirjoituksessani toin esiin, voi hyviä tyyppejä majailla nurkan takana, mutta he eivät osu seulaan.

Yksi tapa on valjastaa organisaation asiantuntijat verkostoitumaan osana toimenkuvaansa ja jatkuvasti seulomaan hyviä tyyppejä. Tähän esimerkiksi Twitter sopii hyvin, samoin blogit ja etenkin Linkedin. Hyvistä rekrytoinneista voisi palkita työntekijöitä, eikä pelkästään headhuntereita. Työntekijäthän hallitsevat oman alueensa kaikkein parhaiten ja voivat saada esiin organisaation kannalta kiintoisia ideoita ja osaamista vaikkapa Twitterkontakteissaan. Tällä hetkellä näitä välineitä käyttävät tosin pääosin vertaiset, joten useimmat tuskin saavat “keikkaa” tai töitä Twitterin tai bloginsa avulla. Toinen ongelma on tietysti siinä, että osaaja ei välttämättä ole sosiaalisimmasta päästä tai esimerkiksi Slideshare-presentaatioiden teko ei kuulu suurimpiin vahvuuksiin. No, sitä tietenkin tulee harjoitella, mutta.. Myös arviointikulttuurin tulee muuttua, jotta todellinen asiantuntijuus löytyy.

Toisaalta tietotyössä saatetaan siirtyä yhä enemmän rajattomiin organisaatioihin ja parviin. Kilpailua ei ajatella enää perinteisessä mielessä, vaan koetaan, että yhteisöissä kaikki voivat hyötyä informaation avoimuudesta, tietenkin harkitusti. Oma Twitterverkostoni on tästä hyvä esimerkki .  Pian ihmiset ja ideat siirtyvät organisaatioista toisiin osaamisensa ja asiantuntijuutensa perusteella. Tämä taas vaatii uudenlaisia järjestelmiä, verkostoja ja kenties toimenkuviakin, jotka mahdollistavat näiden henkilöiden tunnistamisen. Asiantuntijan palkkaaminen tai palvelun ostaminen vaatii mielestäni myös rekrytoijalta tai asiakkaalta melko syvää ymmärrystä asiantuntijuudesta. Vaarana nimittäin voi olla, että saat töihin taitavan myyjän, markkinoijan ja itsensä esiin tuojan, etkä sitä asiantuntijaa, jota olit etsimässä!

Jatkan mielelläni keskustelua ja kehittämistä yhteistyön merkeissä!

Torstaina 8.4. käytiin Twitterissä lyhyttä keskustelua jälleen kerran sosiaalisen median määrittelystä, mukana mm. @hponka, @lauranen, @kaaiia, @mopaali, @jjmajava ja muutamia muita. Tuli esille, että vakiintunut sosiaalisen median käsite itsessään on aina subjektiivinen. @lauranen kertoi englannin kielessä käytettävän social web -käsitettä, jota itsekin vielä yritin jokin aika sitten käyttää. JA sitten on vielä SNS (social networking services), social technologies, social software… Käsitteiden tarkentaminen on toisaalta vähemmän tarpeellista, kun kyse on niin subjektiivisesta ja nopeasti muuttuvasta ilmiöstä, mutta toisaalta tarpeellista, että edes jossain määrin puhuttaisiin samoista asioista.

Tässä oma subjektiivinen ja tämän hetkinen näkemykseni näihin käsitteisiin, joihin siis vaikuttaa varmasti henkilöiden oma historia ja kokemukset netin käytöstä, kulttuuritausta, työtausta (onko mainosalalla, koulutuksessa, onko lukenut jenkkiblogeja vai kotimaisia jne.) Näkemykseni voi varmasti muuttua, jos tästä syntyy keskustelua! Siis tämä kirjoitus pohdiskelee lähinnä käsitteiden eroja  siitäkin huolimatta, että tätä on käsitelty ansiokkaasti mm. Harton blogissa ja Sometussa. Erityisesti Jere Majavan ehdotelma Sometukeskustelussa on hyvä.

Sosiaalinen media

• Yläkäsite toisaalta ilmiölle ja toisaalta Internetin sosiaalisille palveluille, joissa sellaiset Internetin käyttäjät, jotka eivät ole perinteisessä mielessä tiedon / median julkaisijoita osallistuvat aktiivisesti, vapaasti ja kollektiivisesti median ja tiedon tuottamiseen, niiden käsittelemiseen, ainakin pääosin avoimesti ja avoimessa verkossa.
• Käsitteeseen liittyy siis sosiaalisuus (vuorovaikutus, yhteisöllinen tuottaminen, verkostoituminen) sekä mediasisällöt, joita ihmiset tuottavat ja käsittelevät.
• Yksittäisten sovellusten “someutta” arvioidessaan Jere Majava kertoi turvautuvansa tähän Macaffeen listaan. (is it freeform? how frictionless it is? is it emergent?)
• Itse olen käyttänyt määrittelyyn myös aiemmin verkko-oppimiseen lanseeraamaani POP-vaatimuskehikkoa, tai käsitekolmikkoa Participation, Ownership, Presence: ollakseen sosiaalista mediaa, palvelun tai konseptin tulisi tukea ja edistää käyttäjien osallistumista, omistajuutta ja läsnäoloa ja erityisesti saada käyttäjissä aikaan tunnetta näistä. Voidaan puhua myös käyttäjien toimijuudesta (agency).
• Jos webissä olisi vain Facebook tai vain Twitter, ei voitaisi mielestäni puhua sosiaalisesta mediasta. Tämä blogi ei yksissään ole sosiaalista mediaa, se on sitä vasta sitten, kun sen sisältöjä käsitellään ja/tai tuotetaan jollain muotoa kollektiivisesti ja/tai kun se on avoimen keskustelun, kommentoinnin jne. alaisena ja/tai kun se kuuluu tiiviisti esim. sosiaalisen median blogosfääriin.
• Jos käytetään termiä “media”, pitänee sitä arvioida vertaamalla muihin, perinteisempiin medioihin, kuten printtimediaan, lehdistöön tai televisioon. Tai ainakin huomioida nuo vertailussa.
• Aika usein näkee käytettävän sosiaaliset mediat -käsitettä monikossa. Se on mielestäni harhaanjohtava.

Sosiaalinen web

• Tarkoittaa WWW:n sosiaalista käyttöä, sitä osaa sosiaalisen median palveluita ja sovelluksia, joka toimii WWW:ssä, yleensä selaimilla.
• Tai sosiaalisen palveluiden median palveluiden toimivaa sisällyttämistä web-palveluihin. Pelkkä twitter/FB-nappi ei tee palvelusta vielä sosiaalista webiä.
• Mielestäni Twitterkin kuuluu Sosiaaliseen webiin, vaikka itsenäisiä clienteja ts. sovelluksia onkin laajasti käytössä.
• Se, onko twitter-keskusteluissamme mainittu vieraskirja sosiaalista webiä, voi riippua siitä, miten se vieraskirja toimii.

Social software (sosiaaliset sovellukset?)

• Sosiaalista webiä laajempi käsite, joka voi pitää sisällään vaikkapa second lifea. Tämä käsite on aika lähellä Web 2.0:n merkitystä ainakin itselleni, joskin Web2 merkitsi monesti myös kulttuurista ilmiötä ennen Sosiaalisen Median -käsitteen vakiintumista
• Englanninkielisessä wikipediassa termi määritellään varsin laajasti kattamaan runsaasti  erilaisia sovelluksia.
• Sovellus ei välttämättä ole itsessään sosiaalinen, vasta sen sosiaalinen käyttö tekee siitä sosiaalista. Monet eivät voi esim. kuvitellakaan pelaavansa offline-tilassa, itseäni taas verkkopelaaminen ei ole koskaan innostanut. Pelistä tulee siis sosiaalinen sovellus peliyhteisön osallistuttua aktiiviseen pelaamiseen.
• SNS, eli Social Networking Services (tai -Software) on ollut angloamerikkalaisessa keskustelussa käytössä kuvaamaan alunperin MySpacea, Friendsteriä ja Facebookia (yms), mutta on hiljalleen hiipumassa.

Social Technologies

• Käytin tätä aikoinani ennen sosiaalinen media -termin vakiintumista laajempana käsitteenä.
• Nyt ymmärrän sen sisältävän mm. sosiaalista mediaa hyödyntäviä laitteita, kuten älypuhelimia ja verkossa olevia tietokoneita, sekä myös näillä käytettäviä sosiaalisia sovelluksia.