Kesälukemista!

Listaan tähän oppimisesta, yleensä pedagogiikasta kiinnostuneille kirjoja, joista itse olen pitänyt tai jotka olen kokenut erityisen hyödyllisinä. Useimmat teokset ovat englanninikielisiä ja osin vanhoja, mutta eivät mielestäni vanhentuneita. 1980-90 -luvun teoksia tulee tietenkin katsella ”aikaa ennen Internetin valtavaa kasvua” -silmillä. Toki merkittäviä teoksia tehtiin jo ed. vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla (esim. Dewey, Vygotsky, Piaget..). Google booksista saa helposti yleiskuvan useimmista kirjoista, alla olevista osan kohdalla linkki sinne.

Nämä ovat siis henkilökohtaisia suosikkejani, joihin olen tutustunut. Lisätä voisi vaikka mitä ja keitä merkittäviä kirjoittajia, toki. Olisikin kiva kuulla vastavuoroisesti vinkkejä.

**Anderson, T. & Elloumi, F. 2004. Theory and Practice of Online Learning.

- Pyrkii luomaan teoreettisia perusteita verkko-oppimiselle. Laaja teos pdf-muodossa, jossa 15 artikkelia.

**Bereiter, C. 2002. Education and Mind in the Knowledge Age.

- Tiedonrakennusmetaforan toisen kehittäjän teos tietoyhteiskunnan taidoista ja tietokäsityksestä. Pyrkii etenkin kumoamaan vanhaa tiedonhankintametaforaa. Tämä teos vaikutti omaan oppimiskäsitykseeni vahvasti aikoinaan.

**Bransford, J.L., Brown, A.L. & Cocking, R.R. 2000. How People Learn. Brain, Mind, Experience, and School.

• Oppikirjamainen perusteos oppimisen ymmärtämiseen.

**Brown, J.S., Collins, A. & Duguid, P. 1989. Situated Cognition and the Culture of Learning. Educational Researcher 18, 32-42.

- Yksi eniten siteeratuimpia artikkeleja sosiaalisesta ja tilannesidonnaisesta oppimisesta.

**Csikszentmihalyi, M. 1996. Creativity. Flow and the psychology of discovery and invention.

- Herra C:n. kirja luovuudesta ja Flowsta lähestyy ”virtauskokemusta” tutkimalla ja kertomalla siitä, miten lahjakkaat, menestyneet ihmiset saavuttavat luovan toiminnan tilan.

**Dilllenbourg , P. 1999. Collaborative learning: Cognitive and computational approaches.

- Yhteisöllisen, tietokone- ja tietoverkkoavusteisen oppimisen perusteoksia.

**Freire, P. 1970 (suom. 2005). Sorrettujen Pedagogiikka.

- Kriittisen pedagogiikan ehkä merkittävin teos.

**Gardner, H. 1984. The Mind’s New Science. A History of the Cognitive Revolution.

- Kasvatuspsykologian merkkiteoksia. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua myös Jerome Brunerin teoksiin, etenkin the Culture of Education (1996).

**Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2004. Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä.

- Mielestäni edelleen paras suomenkielinen oppikirja ja perusteos oppimisen ja sen prosessien ymmärtämiseen.

**Hutchins, E. 1995. Cognition in the Wild.

- Tutkimus & kertomus siitä, miten sotalaivalla toiminta, tehtävät ja asiantuntijuus jakautuvat ja hajautuvat eri ihmisten ja välineiden kesken. Hutchins on hajautetun kognition käsitteen kehittäjiä.

**Illich, Ivan. 1971. Deschooling Society.

- Kriittisen pedagogiikan perusteoksia, jossa pohditaan koulujärjestelmän totaalista uudistamista. Edelleen ajankohtainen.

**Jonassen & Land 2000. Theoretical foundations of Learning Environments.

- Oppimisympäristöjen ja verkko-oppimisympäristöjen teoerettista perustelua eri kirjoittajien toimesta.

**Lave, J. & Wenger, E. 1991. Situated Learning. Legitimate peripheral participation.

- Tilannesidonnaisen, yhteisöllisen ja osallistuvan oppimisen perusteos.

**McGilly, K. 1994. Classroom Lessons: Integrating Cognitive Theory and Classroom Practice.

- Monipuolinen artikkelikokoelma täynnä huippunimien kirjoituksia mm. sosiaalisesta oppimisesta ja tietokone- ja verkkoavusteisen oppimisen alkuvaiheista.

**Norman, D.A. 1993. Things That Make Us Smart. Defending Human Attributes in the Age of the Machine.

- Hauska kirja ympärillämme olevien välineiden merkityksestä toiminnalle ja oppimiselle. Puolustaa mm. informaalia oppimista ja luo v. 1993 kiintoisia tulevaisuuskuvia, joita nyt voi peilailla.

**Resnick, L.B. 1989. Knowing, Learning, and Instruction.
**Resnick, L.B. 1991. Perspectives on Socially Shared Cognition.

- Nämä kaksi Resnickin toimittamaa teosta ovat erittäin hyvää lukemista, jos haluaa hyvän pohjan yhteisöllisen oppimisen ymmärtämiseen. Nämä olivat 90-luvulla ne teokset, jotka tutustuttivat minut oppimisen teorioihin ja tutkimukseen.

**Robinson, Ken. 2001. Out of Our Minds. Learning to be Creative.

- Tämä teos yhdessä 2009 ilmestyneen The Element -teoksen kanssa saavat kenen tahansa vähänkään oppimisesta ja luovuudesta kiinnostuneen hymyilemään ja ehkäpä myös ajattelemaan toisin. Täyttä asiaa, kovin teoreettista, myös viihdyttäviä, täynnä erilaisia erimerkkejä todellisesta oppimisesta.

**Salomon, G. 1993.  Distributed cognitions. Psychological and educational considerations.

- Yksi 1990-luvun tärkeimmistä kirjoista, mielestäni, on täynnä käänteentekeviä artikkeleja hajautetusta asiantuntijuudesta ja yhteisöllisestä oppimisesta, myös teknologiaa hyödyntäen.

**Sfard, A. 1998. On Two Metaphors for Learning and the Dangers of Choosing Just One. Educational Researcher 27 (2), 4-13.

- Tiedonhankinta- ja osallistumismetaforien vertailua. Merkittävä artikkeli, jossa yritettiin saada pitkään jatkunut debaatti oppimisen kognitiivisesta ja sosiaalisesta merkityksestä loppumaan.

**Siemens, G. 2004/2005. Connectivism: A Learning Theory for the Digital Age.

- Verkostoyhteiskunnan oppimiskäsityksen perusteos, josta Siemens on johdatellut useita uudempia kirjoituksia, mm. Handbook for Emerging Technologies in Learning.

**Wenger, E. 1998. Communities of practice: Learning, meaning, and identity.

- Käytäntöyhteisöteorian perusteos, jatkoa Laven ja Wengerin teokselle yllä. Kaikki Wengerin teokset ovat suositeltavia, Cultivating Communties of Practice etenkin yritysten tiedonhallinnasta ja oppimisesta kiinnostuneille.

**Vygotsky, L.S. 1978. Mind in Society: The psychology of higher mental functions.

- Yhteisöllisen / sosiaalisen oppimisen perusteos tuskin esittelyjä kaipaa.

Ja jos vuorovaikutus koulussa kiinnostaa, suosittelen Neil Mercerin teoksia 90-00-lvuvuilta.

Kirjojen vuosiluvuista huomaan, että nykyään tulee luettua selvästi enemmän artikkeleja ja blogikirjoituksia verkosta. Tieto on sirpaleisempaa. Hankin kuitenkin juuri viisi oppimista, luovuutta tai asiantuntijuutta käsittelevää kirjaa kesälukemiseksi. Kirjoilla on myös tärkeä merkitys kokonaisuuksien hahmottamisessa.

Menestys Pisa-tutkimuksissa on ollut Suomelle tärkeää, ja Pisatulokset vaikuttavat varmasti kansalliseen itsetuntoomme. On esitetty pelkoja siitä, millaiset tulokset seuraavalla kierroksella on tulossa.Kiitos menestyksestä kuuluu varmasti hyville opettajille. Toisaalta, kyseessä on vain yksi testi, joka on selvästi soveltunut Suomen tyyppiseen yhteistkuntaan ja koulujärjestelmään. Pisasta puhutaan paljon, mutta monelle on varmasti epäselvää, mitä se pyrkii mittaamaan ja minkälainen testi on.

PISA (Programme for International Student Assesment) on OECD:n vuonna1997 kehittämä koulutusjärjestelmän vaikuttavuuden monitorointiin erikoistunut testi. Kokeet suoritetaan joka kolmas vuosi samanaikaisesti tilastolisesti valitulle joukolle 15-vuotiaita oppilaita (4500-10 000) yli 60:ssa pisamaassa ja partnerimaissa. Sen perimmäinen tarkoitus on ollut hankkia vertailutietoa eri maiden koulutusjärjestelmistä, mutta toisaalta myös tarjota jäsenmaille mahdollisuuksia kehittää omaa koulutusjärjestelmäänsä tulosten perusteella. Mutta halutaan tai ei, se on myös kilpailu, etenkin voittajien mielstä!!

Pisa ei pyri pelkästään testaamaan koulussa opitun muistamista kokeessa, vaan ”keskittyy tarkastelemaan nuorten kykyä käyttää tietoaan ja taitojaan todellisen elämän tilanteissa”, käsitteiden ymmärrystä ja opiskelumotivaatiotakin. Myös virallisen opetuksen ulkopuolella opittua voi siis hyödyntää.

Eri vuosina testeissä on painotettu eri osa-alueita (luonnontieteet-matematiikka-lukeminen), vaikka kaikki mainitut alueet ovatkin olleet mukana. En tiedä tarkkaan, miten esim. kulttuurinen osaaminen ja luovuus on näkynyt testeissä. Testin tekemiseen on osallistunut suuri määrä kv-asiantuntijoita, ja sitä on kehitetty vuosien varrella. Testi kestää kaksi tuntia.

Testit tehdään paperilla ja kynällä, mutta 2009 mukana on myös jakso, jossa arvioidaan ”elektronisten tekstien lukemista ja ymmärtämistä”. TVT-taitojen testaamista lisätään vuoden 2012 tutkimuksessa. Testiä voi tarkastella tästä (engl. pdf). Tarkastelu osoittaa, että päättelykyvyllä ja ymmärtämisellä on siinä suuri painoarvo.

PISA-kritiikkiä

Professori Kirsti Lonka totesikin Ylen Aamutv:ssä (17.5.10)  lyhyen koulupäivän korreloivan tuloksiin, kun nuorilla on elämässään paljon epämuodollisen oppimisen konteksteja ja mahdollisuuksia. Toisaalta Suomi pärjää huonosti kouluviihtyvyyskyselyissä – olisiko tälläkin jotain yhteyttä Pisatuloksiin, ken tietää. Lonka varoitti tuudittautumasta hyviin tuloksiin ja kuvittelemasta, että koulua ei tarvitse enää muuttaa.

Miten hyvin yksi koetilanne voi ylipäätään testata oppimista kovinkaan mittavasti? Miten paljon se kertoo tulevaisuuden yhteiskunnassa menestymisen mahdollisuuksista, kuten PISA esittää yhdeksi tutkimuksen tavoitteista.

Kriitiikkiä PISA-testejä kohtaan on esitetty valtavasti. (esim. tässä, tässä ja tässä ).

Harvassa ovat kokeet, joissa pärjääminen ei ainakin osittain johtuisi hyvistä kokeissa pärjäämisen taidoista. Testit ovat aina kulttuurisidonnaisia, ja tietyissä maissa on varmasti totuttu tekemään tietyn tyyppisiä kokeita. Testit mittaavat siis myös sitä, miten hyvin ollaan sopeuduttu opetukseen ja kyseisenlaisten testien suorittamiseen. Norjalaisten mukaan vuoden 2006 testi oli käännetty heikosti ja oli sekava ja vaikeasti ymmärrettävä. Kysymyksiä on syytetty myös poliittisiksi. Suomalaisten menestystä on taas perusteltu mm. homogenisellä koulutusjärjestelmällä ja vähäisellä taustaltaan vieraskielisellä väestöllä. Kritiikki on varmaan osin kateutta, osin oikeutettua.

Testin soveltumista samalla tavalla kaikkien 60 maan toimintakulttuuriin tasapuolisesti voidaan pitää epätodennäköisenä. Myös motivaatio voi vaikuttaa, samoin kokeen suoritusajankohta lukuvuoden osalta. Suomen 15 vuotiaat voivat olla motivoituneita, kun edessä on hakeminen toisen asteen opintoihin. Joissain maissa 15-16 vuotiaat ovat jo toisella asteella (yläikäraja on 16v2kk). Mutta varmasti hyvät opettajat ja suhteellisen tasapuolinen koulujärjestelmä takaavat keskimäärin hyvän tuloksen testeissä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että todellista oppimista ja koulujärjestelmän vaikuttavuutta voidaan mitata vain pintapuolisesti ja hetkellisesti Pisan kaltaisilla testeillä.  Todellista oppimista voi mitata paremmin tai ainakin pisatyyppisten testien lisäksi tarkastelemalla oppimisen prosesseja, aktiivisuutta, osallistumista, tiedonrakentelukykyä, itseohjautuvuutta ja niin edelleen. Todellinen oppiminen näkyy sitten myöhemmin työelämässä, innovaatioissa, hyvinvoinnissa ja yleensä yhteiskunnallisessa kehityksessä. Voidaan myös kysyä, miten paljon PISA ohjaa meilläkin sitä, miten ja mitä opiskellaan? Ylioppilaskirjoitukset tekevät sitä joka tapauksessa jo paljon. Tuoko PISA lisää kilpailumeinikiä oppimiseen ja ohjaa siten oppimisen sisältöjä ja tavoitteita? Jos Pisassa pärjääminen on tärkeä kansallinen ylpeydenaihe, ja jos sillä on vielä merkittävää taloudellista merkitystä, eikö se väkisinkin ohjaa pärjäämään ja etenkin kilpailemaan kyseisessä tutkimuksessa?

Joka tapauksessa yksittäinen tutkimus on saanut valtavasti koulutuspoliittistakin painoarvoa.

Tarkempi kuvaus uusimmasta testistä (292s) löytyy OECD:n sivuilta.
2009: http://www.oecd.org/document/44/0,3343,en_2649_35845621_44455276_1_1_1_1,00.html

ja http://www.oecd.org/dataoecd/47/23/41943106.pdf

http://ktl.jyu.fi/ktl/pisa

Olen muutaman vuoden testaillut Open Journal System – julkaisualustaa, joka on tarkoitettu ensisijaisesti avoimien tieteellisten aikakauslehtien julkaisemiseen. OJS:n idea on auttaa julkaisun toteuttamisessa eri rooleissa toimivia koko julkaisuprosessin läpi. Vuonna 2008 oli eräässä konferenssissa puhetta eurooppalaisen musiikkikasvatuslehden perustamisesta. Ehdotin, että julkaisusta tulisi avoin ja että voisimme toteuttaa sen OJS-alustan avulla. Ehdotin myös iänikuista ideaani tutkijoiden ”deittipalvelusta”, joka voisi johtaa avainsanojen ja muun metadatan kautta löytyviin uusiin tutkijasuhteisiin, siis esim. tutkimusalojen välisiin kollaboraatioihin tieteen saralla. Sekin sai kannatusta, mutta odottaa rahoitusta. Vielä v. 2004 JY:n IT-ihmiset pitivät tuota turhan vaikeana tai kalliina toteuttaa, nykyisillä välineillä ei välttämättä.

Sain vihdoin rahoitusta julkaisun toteuttamiseen Sibelius-Akatemialta ja aloitin sen toteuttamisen lopulta vuodenvaihteessa 09/10. Nähtäväksi jää, koska ensimmäinen julkaisu tulee ulos, toimittajat ja arvioitsijat kun ovat yleensä erittäin kiireistä väkeä. Testiversio on toki jo verkossa ja OJS asennettu Sibelius-Akatemian palvelimelle. Laitan linkin heti, kun saadaan 1. julkaisu ulos.

OJS ei ole yhtä helppo ja kätevä julkaisualusta kuin esimerkiksi WordPress, mutta se avustaa julkaisuprosessin eri vaiheissa. Sen lisäarvo perustuu valmiiksi määriteltyihin rooleihin, valmiiksi tarjottuihin ja muokattaviin viesteihin, jotka lähetetään prosessin eri vaiheissa osapuolille. Artikkelit kirjoitetaan, arvioidaan ja toimitetaan julkaisuvaiheeseen asti tekstinkäsittelyohjelmalla (Word…). Valmiita artikkeleja voi sitten kommentoida, mikäli on rekisteröitynyt järjestelmään. Vastaava toimittaja tai muu hallinnoija lähettää artikkeleita aina eteenpäin järjestelmän kautta. Prosessi on esimerkiksi seuraavanlainen:

1. Ylläpitäjä määrittelee roolit kullekin julkaisulle (Editori, layout editori, copyeditori jne.)
2. Kirjoittaja lataa siis käsikirjoituksen (.doc) järjestelmään,
3. Toimittaja lähettää kysymyksen arvijoijalle (referee), josko tämä haluaisi arvioida kirjoitusta
4. Toimittaja lähettää kirjoituksen arvioitavaksi
5. Arvijoitsijat kommentoivat sitä esim. Wordin kommentoitityökalulla, mikäli näin on sovittu
6. Arvioidut kirjoitukset reititetään takaisin kirjoittajille korjauksia varten, joka taas lataa korjatut versiot järjestelmään
7. Toimittaja hyväksyy (tai jättää hyväksymättä) kirjoituksen
8. Toimittaja lähettää sen copyeditorille (tai tekee itse editoinnin) (myös kielentarkastajavaihe olemassa)
9. Toimittaja lähettää kirjoituksen layout-editorille, joka tuottaa julkaisun lopulliseen ulkoasuun mieluiten jollain web-editoriohjelmalla, kuten Dreamweaverilla tai html:llä.
10. Toimittaja asettaa kirjoituksen julkaistavaksi
11. Toimittaja julkaisee lehden numeron (tms.) tai asettaa sille automaattisen julkaisupäivän.

Eli melko monta vaihetta. OJS korvaa mukavasti sähköpostirumban ja tekee julkaisuprosessista hallittavamman. Samoin se tarjoaa valmiin julkaisualustan, joka ei tosin pärjää esim. yleisimmille blogialustoille. Artikkelit tulee tosiaan tuottaa valmiiseen muotoon joko htlm:n tai jonkin editorin avulla. Siitä jostain syystä puuttuu Wysiwyg-editori. Videoita voi toki upottaa embed-tagilla. Tein julkaisulle youtube-kanavan, jonne mahdolliset videot ainakin aluksi laitetaan. OJS vaatii myös jonkin verran perehtymistä etenkin julkaisun vastaavalta toimittajalta.

On muuten kurjaa, että macille ei tunnu löytyvän kevyttä ja edullista peruseditoria, josta on tällaisessa julkaisemisessa tarpeettomat härpäkkeet karsittu pois.  Ehkä siksi, että perussivuja harvoin tehdään enää tietokoneen web-editorilla. Taidan tyytyä raakaan htlm-kirjoittamiseen .

Yleensä suuri osa julkaisuista tulee ”ulos” 1-2v. varsinaisen kirjoitusprosessin jälkeen. Suorastaan nolostuin, kun sain käsiini syksyllä 2009 julkaistun, mutta keväällä 2007 pääosin kirjoittamani kirja-artikkelin verkko-opetuksesta. OJS toivottavasti nopeuttaa julkaisuprosessia edes hieman. Mutta ainakin se tekee julkaisuista avoimia. On hassua, että yhteiskunnan varoilla tuotetusta tieteellisestä tiedosta pitäisi aina maksaa, vaikka olisi töissä samalla laitoksella. Lisäarvoa tuo myös kommentointi. Toivottavasti OJS kehittyy ja monipuolistuu sosiaalisen median välineeksi.

OPM:n Nuorisobarometri tarjoaa luovan toiminnan ohella myös tietoa nuorten netinkäytöstä. Kolme (3!) kyselyyn vastanneista 1900:sta kertoi, ettei käytä nettiä. Veikkaisin, että ns. sosiaalinen media ja netti yleensä vuorovaikutuskanavana (Irc-galleria, messenger, Facebook) lienevät syinä tähän. Kun kaikki käyttävät, niin kaikki käyttävät.  75% käyttää nettiä päivittäin, alle 20 vuotiaista alle 10% käyttää harvemmin kuin lähes päivittäin.

Netin käyttö on lisääntynyt merkittävästi kahdessa vuodessa. Kyselyssä ei eroteltu vapaa-aika, työ- tai opiskelukäyttöä. Keskimäärin nuoret viettävät netissä n. 2 tuntia päivässä, mutta tämä luku (kuten kirjoittaja oikein toteaakin) ei paljoa kerro, ja sen todentaminen on vaikeaa. Sukupuoli ja ikä eivät juurikaan vaikuta netinkäyttöön enää.

Kyselyssä selvitettiin myös netin luovaa käyttöä, kuten omien teosten lataamista nettiin ja luovuutta vaativien pelien pelaamista ja koodin tuottamista. Myllyniemi toteaa pelaamisen , viihteen ja oppimisen olevan entistä vaikeammin erotettavissa toisistaan uuden teknologian myötä. Kuvia nuoret lataavat nettiin aktiivisesti, mutta vain joka kuudes on koskaan kokeillut omien videotuotosten tai oman musiikin lataamista nettiin. 6% tekee tätä kuukausittain tai useammin (vastaa n. 60 000 15-29 vuotiasta). (Huom! korkea alaikäraja).78% vastanneista ei ole koskaan tehnyt omia nettisivuja. Tämä on tietysti hieman hankala kysymys nykyään, kun erilaisten profiilisivujen rakentaminen ja sisällönhallintajärjestelmällä tai vastaavalla sivujen tuottaminen ovat aika lähellä toisiaan.

Yli puolet (56%) nuorista on ladannut vähintään joskus netistä tekijänoikeuksilla suojattua musiikkia ilmaiseksi. Tämä ei tietenkään ole yllätys, veikkaan, että todellinen luku voi olla hieman korkeampikin. 72% ei ole koskaan ostanut musiikkia netistä.

Vaikka nuoret ovat aktiivisia netin käyttäjiä, viittaa tämä ja monet aiemmatkin tutkimukset siihen, että harvat heistä harrastavat internetissä luovaa toimintaa, tai osallistuvat muutoin sisällöntuotantoon. Olen aiemmin kritisoinut käsitystä nuorista kaikkivoipina digitaalisina natiiveina. Tämäkin tutkimus todentaa, että paljon voidaan vielä tehdä, jotta nuoret saisivat enemmän irti netistä. Enkä tällä tarkoita sitä, että kaikkien tulisi välttämättä julkaista omia tuotoksiaan julkisessa Internetissä.

Sain Journal of Music Education and Technology -lehden kustantantajalta (Intellect) luvan julkaista kesällä 2007 kirjoittamani artikkeli Social Media as an opportunity for pedagogical change in music education tässä (pre-edit versio). Asia on ehkä osin vanhentunuttakin, mutta osin varmasti ajankohtaistakin. Artikkeli julkaistiin alkuvuodesta 2008.