Blog

Oppilaat sosiaalisen median käyttäjinä

Thu, April 26, 2012 2 Comments by Miikka

Erääseen koulutukseeni osallistuneet opettajat saivat tehtäväkseen selvittää omilta oppilailtaan, miten he käyttävät sosiaalista mediaa, miten he kokevat sosiaalisen median käytön ja kokevatko he oppivansa sosiaalista mediaa hyödyntämällä. Yhteensä 26 opettajaa keskusteli oppilaidensa kanssa sosiaalisen median käytöstä (alakoulun 5lk – lukion 2.) tai teetti heille aiheesta pienimuotoisia kyselyjä. Olin laatinut avuksi myös esimerkkikysymyksiä, joita opettajat osittain hyödynsivät.

Nämä tulokset eivät täytä tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia, mutta niitä voi pitää jossain määrin suuntaa antavina. Luon tässä yhteenvetoa valikoiden keskusteluissa ja kyselyissä esiin nousseista asioista. On huomioitava, että oppilaat eivät aina ymmärtäneet kysymyksiä (esimerkiksi sosiaalisen median käsite häilyvä) tai eivät välttämättä vastanneet opettajalle täysin rehellisesti. Lisäksi tulee muistaa, että heidän opettajansa ovat omasta aloitteestaan osallisina sosiaalisen median koulutuksissa, jolloin he suhtautuvat myötämielisesti tai ainakin uteliaasti sosiaalisen median opetuskäyttöön. Tuloksista on havaittavissa selkeitä trendejä, mutta myös isojakin eroja koulujen tai oppilasryhmien kesken.

Olen itse tehnyt vastaavanlaisia selvityksiä yliopistoissa vuodesta 2000, eikä muutos taidoissa ja asenteissa ole niin suuri kuin voisi kuvitella. Toisaalta muutos teknologian käytössä on valtava, Facebookin arkielämään penetroitumisen ansiosta.

Olennaisimmat esiin nousseet seikat: 

  • Sosiaalista mediaa käytetään aktiivisesti jo alakoulussa, mutta käsite on epäselvä.
  • Koulukohtaiset erot osittain isojakin, etenkin alakoululaisten välillä.
  • Yläkouluissa suhtautiminen sosiaalisen median opetuskäyttöön tämän otoksen myönteisintä.
  • Sosiaalista mediaa käytetään viihteen kuluttamiseen ja kavereiden kanssa viestintään
  • Sosiaalinen media ei kuulu kouluun, se on nuorten oma toimintaympäristö, “formaalin vastavoima”, todettiin monesti.
  • Sosiaalisessa mediassa opitaan pääosin englantia, jonkin verran koetaan oppivan myös viestintätaitoja ja vaikkapa valokuvausta tai ruoanlaittoa. Osa ei koe oppivansa mitään.
  • Suurin osa ei tuota itse sisältöjä, joskin poikkeuksiakin nousi esiin.
  • Julkaisemisen kynnys kouluun liittyvissä töissä suuri, etenkin lukiolaisille.

Miten sosiaalinen media ymmärretään

Sosiaalisen median käsite oli etenkin nuoremmille oppilaille vieras. Sosiaalinen media koetaan hyvinkin painokkaasti viihteen kuluttamisen ja toisaalta vertaisviestinnän ympäristönä. Nuoret kokevat sosiaalisen median vahvasti omaksi toimintaympäristökseen, jonka rajat haluavat piirtää melko voimakkaasti. Koulun ja vapaa-ajan välinen raja-aita halutaan pitää korkeana, eikä sen läpi noin vain kuljeta. Poikkeuksia tämänkin osalta tietysti on.

Suosituimmat välineet ja välineiden käyttötavat

Luonnollisesti Facebook on koululaisten keskuudessa suosituin väline. 5.-6.-luokkalaisten keskuudessa sitä käyttää 20-45% (FB:n ikäraja 13v.), vanhemmista opiskelijoista valtaosa hyvinkin aktiivisesti. Osa suhtautui ikärajaan vakavasti, osassa luokista selvästi sosiaalista painetta osallistua. Yläkoulu- ja lukioikäisillä käytettävien sovellusten kirjo oli melko suuri, mutta iso osa sosiaalisessa mediassa vietetystä ajasta kuluu Facebookissa. Twitterkäyttäjiä on hyvin vähän.

Sosiaalisen median palveluita käytetään viihteen kuluttamiseen: palveluiden kautta kuunnellaan musiikkia, katsellaan videoita ja valokuvia. Iso osa viestii kavereiden kanssa.  Verkkopelejä pelataan etenkin yläkouluiässä, ja ne ovat painokkaasti poikien harrastus. Osa näyttäisi pelaavan jopa oppituntien aikana.

Sosiaalisen median käytön aktiivisuus

Osa oppilaista käyttää Facebookia jopa 10-12 tuntia päivässä, mikä selittyy ilmeisimmin kännyköillä tehtävällä silmäilyllä ja toisaalta pikaviestittelyllä. Facebook on syrjäyttänyt osin tekstiviestiä. Jännää, että FB viestittely koetaan sosiaalisen median käytöksi, mutta sms-viestien lähettelyä ei. Useimmat viettävät sosiaalisen median parissa 2-3 tuntia päivässä. Erään lukioluokan oppilaista 77%:lla oli Facebook-applikaatio puhelimessaan.

Produktiiviseen toimintaan ja oppimistarkoituksiin sosiaalista mediaa käytetään vähän. Tosin eräästä lukiolaisryhmästä reilu viidennes kertoi tuottaneensa tietoa Wikipediaan. Erään yläkoululuokan oppilaista 10% oli käyttänyt GoogleDocsia. Youtubea käyttävät lähes kaikki, mutta ilmeisesti harvemmat ovat ladanneet sinne omia videoitaan tai kommentoineet toisten videoita. Youtube toimii enemmänkin vertaisnettitv:nä. Eräässä yläkoulussa 7-9 -luokkalaisista n. 20% oli pitänyt blogia, mutta useimmissa keskusteluissa bloggaaminen ei noussut esille.

Osa oppilaista koki verkkoviestinnän pinnalliseksi, etenkin verkossa käytettäävän kielen ja sosiaalisten siteiden heikkouden takia (ts. viestitään pinnallisesti puolitutuille).

Verkossa koetaan opittavan pääosin englantia, jossain määrin vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Eräs ryhmä toi esiin ruoanlaiton ja maailman tapahtumista kärryillä pysymisen opittavina asioina. Merkillepantava osa oppilaista ei kokenut oppivansa sosiaalista mediaa käyttämällä. Tämä kertoo siitä, miten formaalina oppimisen käsite koetaan.

Kollektiiveissa toimiminen

Lähes kaikilla oppilaista on jonkin verran verkkokontakteja, joita eivät ole tavanneet kasvokkain. Alakouluikäisillä eroja oli, yhdellä ryhmällä kaikki olivat tuttuja, osa oli taas ollut enemmänkin vuorovaikutuksessa tuntemattomien kanssa. ”Tuntemattomien” kanssa viestiminen tarkoittaa kuitenkin usein heille myös keskusteluja erilaisilla harrastuksiin liittyvillä keskustelualueilla, Suomi24:ssä, tai joillakin jopa ”vain kasvoilta” tuttujen ihmisten kanssa. Yhdellä lukioluokalla korostettiin, että vuorovaikutus verkossa on aktiivisempaa muiden kuin kasvokkain tavattavien ihmisten kesken.

Tietosuoja, yksityisyys ja tietoturva

Valistus tietosuojasta on mennyt hyvin perille. Nuoret ovat melko varovaisia sosiaalisen median käyttäjiä, tai ainakin uhat tiedostetaan hyvin.  Nuoret myös tuntuvat tiedostavan tai olettavan, että vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa ei ole aina rehellistä, tai että tekstin muodossa on helpompi sanoa “sivu suun” asioita.

Sosiaalinen media koulussa

Yleisesti sosiaalisen median opetuskäytön mahdollisuuksia ei joko ymmärretty tai sitten siihen suhtauduttiin varauksella tai jopa vihamielisesti, kouluasteista riippumatta. Kaikkein kielteisintä suhtautuminen oli alakouluissa ja myönteisintä yläkoulussa. ”Sosiaalinen media ja koulu eivät kuulu samaan lauseeseen” tai ”Minä en ainakaan aio osalistua..” tai ” ”koulu ei saisi sekaantua sosiaaliseen mediaan”). Nuorilla näyttää olevan vielä melko heikko käsitys siitä, miten sosiaalista mediaa välineinä ja toimintamuotoina hyödynnetään oppimistoiminnassa. Jos toimintaympäristö nähdään puhtaasti nuorten väliseen viestintään ja viihteen kuluttamiseen keskittyvänä ympäristönä, on tämä jopa odotettavaa.

Opettajan johdattelu aiheeseen auttoi osaa oppilaista ymmärtämään tietoverkkojen ja sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksessa. Eräs yläkoululuokka toi esille Youtuben käytön kielten- tai musiikintunnilla tai idean keskustella blogissa päivän aikana opituista asioista.

Lukioikäisillä esiintyy suurta kynnystä julkaisemiseen. Tämä on nostettu aiemminkin opettajien taholta esille. Keskustelimme tästä opettajien kanssa, ja ihmettelimme, miksi toisaalta bilekuvia ja muuta yksityistä julkaistaan melko herkästi laajoissakin verkostoissa, mutta yksittäisen oppimistehtävän, kuten blogikirjoituksen julkaisuun on suuri kynnys. Tuotokset halutaan pitää suojassa, jos ylipäätään suostutaan julkaisemaan muille kuin opettajille. Tämä johtunee suorituskeskeisestä kulttuurista, erityisesti siis lukiossa.

Poikkeuksia toki oli. Eräästä lukiolaisryhmästä peräti 23% oli kirjoittanut Wikipediaan. Eräs kemianopettaja kertoi, että oppilaat käyttävät Youtubea aktiivisesti, esittäen sieltä erilaisia kemiallisia reaktioita tai kokeita, joita sitten haluavat kokeilla itse koulussa. Yksittäinen lukiolaisryhmä käytti Facebookia lähinnä tiedottamismielessä. FB ryhmiä käytetään lukioissa myös oppilaskunnan toimesta aktiivisesti.

Johtopäätöksiä

Kuten tämäkin selvitys osoittaa, ei sosiaalista mediaa noin vain kouluun istuteta, ei ainakaan siinä muodossa, jossa se pedagogisesti perusteltuna tulisi käyttöön ottaa.  Muutos on siis ennen kaikkea kulttuurinen, ja vaatii myös vahvaa ymmärrystä lasten vanhemmilta. Kuten eräs opettaja eräässä toisessa koulutuksessa totesi, “allekirjoitan nämä sinun ideasi sosiaalisen median pedagogisesta käytöstä, ne ovat innostavia, mutta vanhemmat nousevat näitä ideoita vastaan melko herkästi.”

Toimintakulttuurin kannalta se, että nuoret ovat “omineet” sosiaalisen median, ja kokevat sen joissain tapauksissa formaalin koulukulttuurin vastavoimaksi, nousi näissä keskusteluissa yllättävimmäksi, uudeksi informaatioksi.

Tagged , , , , , , , , ,

Pinnallistuuko tieto sosiaalisessa mediassa?

Thu, April 19, 2012 4 Comments by Miikka

Olen pohtinut pitkään sosiaalisen median vaikutusta tietokäsityksen muutokseen ja tiedolliseen kehitykseen sekä syvällisemmän tiedonrakentelun arvostukseen. Näissä pohdinnoissa on tullut esiin myös huoli tiedon pinnallistumisesta. Siis minulla, joka paasaan koulutuksissaan nimenomaan siitä, miten sosiaalinen media on mullistanut tiedon kehittelyn, käsittelyn, välittämisen ja levittämisen.

Lähtökohtaisesti näin onkin. Sosiaalinen media on vastaus nykyaikaisen tietokäsityksen muutokselle ja myös edesauttaa sen muutosta. Aikaisemmin niin kokemusperäistä tietoa kuin tutkimustietoakin oli huomattavasti vaikeampi saada käsiinsä kuin sosiaalisen median aikakaudella. Siitä pitävät huolen ensinnäkin itse rakennetut ja asiantuntijoista valitut verkostot, jotka seulovat kiinnostavaa ja relevanttia tietoa, suodattavat sitä ja jakavat minulle. Siinä auttavat myös oppivat sovellukset, kuten mobiililaitteille tarkoitettu Zite, tai perinteisemmät sovellutukset, kuten RSS.  Kun infoähkyä oppii edes jotenkin hallitsemaan, on relevantin informaation saanti taattua. Muuten informaation määrä alistaa vilkuiluviestinnälle, jossa myös brändätään osaamista jakamalla mahdollisimman paljon omaan osaamisalueeseen liittyvää tietoa.

Olennaista olisi kuitenkin lähteä itse käsittelemään tietoa ja rakentamaan yhteisiä merkityksiä verkostoissa, esimerkiksi blogissa tai rakentamalla verkostojen ja sovelluksien avulla saadusta informaatiosta omia merkityksiä, vaikkapa Storify-sovelluksen avulla. Myös FB- ja Linkedin-ryhmät ovat mainioita tiedonrakenteluympäristöjä.

Tiedollisen kehityksen kannalta sosiaalisen median maailmassa ehkä suurimpana varjopuolina näen a) vaaran tiedon pinnallistumiselle ja b) rikkinäiselle puhelimelle, tai oikeammin varmaan repaleiselle valokuidulle, sekä c) äänekkyyden/brändäyksen ja asiantuntijuuden välisen suhteen ongelmalle. Tähän voi olla muutamia syitä.

  1. Ekstrovertit ja verkostojen vahvat sidokset hallitsevat kommunikaatiota. Tietoa jakavat ja merkityksiä rakentavat näkyvästi ne, jotka ovat ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia, ja joilla on aikaa ja mahdollisuuksia siihen. Eivät välttämättä ne, jotka käyttävät aikaa tiedon syvällisempään analyysiin ja käsittelyyn. Joskus tuntuu, että sosiaalisen median verkostoissa tutkimusperäinen tieto ja kriittinen, tieteellinen ajattelu eivät ole kovin suuressa arvossa. Tämä johtaa toiseen ongelmaan.
  2. Nopeus ja määrä on valttia. Viestinnän määrä ja näyttävyys ovat ratkaisevammassa asemassa. Tietoa ei aina ehditä käsitellä välttämättä kovinkaan syvällisesti. Nopean tiedonvälityksen ansoihin vajoavat myös perinteiset tiedotusvälineet. Sosiaalisessa mediassa aktiiviset ja ulospäinsuuntautuvat asiantuntijat brändäävät itseään aktiivisesti jakamalla tietoa, osallistumalla erilaisiin ryhmiin, julistamalla uusien sovellusten ilosanomaa ja tuomalla esiin uusia brändejä, toimenkuvia ja käsitteitä. Asioiden syvällinen käsittely voi jäädä vähemmälle.
  3. Tieto liikkuu verkostoissa liian nopeasti, sitä jaetaan usein kritiikittömästi. Me-henki, heimoutuminen ja ovat tiedollisen kehityksen kannalta erittäin olennaisia, mutta tähän voi liittyä ongelmia, jos luottamuksen ansainneet verkostojen jäsenet vahingossa erehtyvät tulkinnoissaan.
  4. Sovelluskeskeisyys. Iso osa suosituista sovelluksista tarjoaa mielekkäitä mahdollisuuksia tiedolliseen kehitykseen, tiedon jakamiseen ja yhteisten merkitysten luomiseen. Mutta jos kaikki aika menee aina uusien sovellusten käyttöön ja sovelluksia käytetään itseisarvona, jää hyöty vähäisemmäksi.

Tom Laine kirjoitti vähän aikaa sitten osuvasti siitä, miten sosiaalisen median koulutuksissa  paras osaaminen ei aina saavuta asiakasta. Tämäkin johtunee paljojti siitä, että asiantuntijuuden ja osaamisen ohella täytyy olla hyvä markkinoija, aktiivinen viestijä ja myyjä. Uhkana on, että hiljaiset asiantuntijat jäävät raapustelemaan viisauksia pöytälaatikkoihinsa (tai oikeammin pöytäblogeihin).

Tämän kirjoituksen pääpointti on kysyä, leviääkö tämä trendi sosiaalisen median arkipäiväistymisen myötä laajemminkin yrityksiin ja muihin organisaatioihin? Olemme tottuneet toimimaan kulttuurissa, kouluajoista asti osaamista tärkeämpää on osaamisen osoittaminen jollekin taholle ;) .

Tästä kriittisestä näkökulmasta huolimatta uskon vahvasti sosiaalisen median mahdollisuuksiin tiedollisessa kehityksessä. Meidän tulee vaan muistaa pyrkiä välttämään näitä sudenkuoppia, ja ottaa toimintatavat ja sovelluksetkin haltuun hallitusti ja suunnitelmallisesti.

Kiitos @outilammi blogikirjoituksesi inspiraatiosta tähän kirjoitukseen.

Tagged , , , ,

Nuoret sosiaalisen median käyttäjinä

Fri, December 16, 2011 4 Comments by Miikka

Käsitykset kouluikäisten tietoteknisestä osaamisesta vaihtelevat ja niihin liittyy usein väärinkäsityksiä. Usein keskusteluissa yliarvioidaan nuorten taitoja, jolloin niiden kehittämiseen ei koeta tarvetta panostaa koulun toimesta. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, ja Diginatiivi-käsitystä on pohdittu pitkään. Tein JY:ssä ja SibA:ssa selvityksiä opiskelijoiden tvt-taidoista ja käsityksistä vuosina 2001-2007, pääosin aikana ennen Facebookia. Tässä artikkeli vuodelta 2004. Tulokset viittasivat enemmänkin opiskelijoiden käytössä olevien laitteiden lisääntymiseen ja verkkoyhteyksien nopeutumiseen kuin taitojen merkittävään kehittämiseen. Lähtökohtana on, että nuoret ovat diginatiiveja omista lähtökohdistaan. Se, mikä on pinnalla ja kiinnostaa, kertyttää myös taitoja. Tällä hetkellä siis pääosin Facebook ja pelit. Read more »

Tagged , , , , ,

Sosiaalisen median opetuskäytön pedagoginen suunnittelu

Thu, October 20, 2011 1 Comment by Miikka

Kun sosiaalista mediaa halutaan soveltaa opetuksessa, on hyvä pohtia tarkkaan miksi uusia välineitä halutaan soveltaa ja mitä niiden avulla halutaan saada aikaan. Kokemukseni mukaan melko usein sosiaalista mediaa sovelletaan väline edellä, ja menetelmät ja toimintatavat eivät välttämättä eroa entisistä – osin toimintakulttuurista johtuen. Jotta soveltaminen olisi pedagogisesti mielekästä ja muutosta aikaan saavaa, se kannattaa tehdä järjestelmällisesti ja ovelastikin, piilotavoitteita tekemisen oheen sujuttaen!

Koulun tärkein tehtävä on mielestäni kasvattaa tulevaisuudessa taitavasti ja menestyksekkäästi toimivia ihmisiä. Ja menestyksellä en tarkoita pelkästään taloudellista menestystä. Kyse on erityisesti metataitojen kehittämisestä, joista tärkein on kyky oppia. Olen kirjoittanut aiemmin oppimislähtöisen ja tulevaisuuteen tähtäävän koulun muutoksesta, joten tässä ei siitä sen enempää. Tähän blogikirjoitukseen liittyy myös sosiaalisen median pedagoginen miellekartta, jossa kuvataan sitä, miten eri välineillä voisi toteuttaa tiettyjä oppimisen menetelmiä ja tukea pedagogisia ideologioita. Tässä blogikirjoituksessa avataan tarkemmin oheista Slideshare-esitystä.

 

Sosiaalisen median opetuskäytön pedagoginen suunnittelu
View more presentations from Miikka Salavuo

1. Aluksi pohditaan, mitä tulevaisuuden taidot voisivat olla, ja mitä taitoja erityisesti halutaan kehittää, mitä halutaan saavuttaa, mitä muuttaa. Miksi juuri näitä taitoja ja miksi sosiaalisen median avulla. Kuten esimerkiksi,

  • Informaatiotaitoja: haku, suodatus/arviointi, luokittelu, analysointi, jakaminen jne.
  • Sosiaalisia taitoja, viestintätaitoja: Verkostoituminen, parveutuminen, yhteinen tiedonrakentaminen, argumentointitaidot, näköulmien huomioiminen, yhteinen kehittäminen jne.
  • Oma-aloitteisuitta, itseohjautuvuutta: itsenäinen tiedonhaku, useiden lähteiden käyttö jne.
  • Luovat taidot: Luovaa ajattelua, uudella tavalla ajattelua, kriittistä ajattelua, heidän kontekstissaan uuden luomista jne. Ks. tarkemmin ohessa olevasta Slideshare-esityksestä.

2. Sitten pohditaan, mitä didaktisia menetelmiä, minkä taustateorioiden ja pedagogisten ideologioiden mukaisia toimintatapoja voitaisiin soveltaa, jotta kyettäisiin tukemaan yllä mainittujen taitojen kehittymistä. Niin menetelmien kuin välineiden käyttöönotossa yksi olennaisimmista arvionnin kohteista on vallalla oleva toimintakulttuuri, siis opetus- ja opiskelukulttuuri. Ovatko oppijat esim. tottuneet itseohjautuvaan ja oma-aloitteiseen toimintaan? Elleivät, heitä täytyy tukea siinä.

3. Seuraavaksi valitaan ne opetusvälineet, joiden avulla voidaan toteuttaa pedagogisten tavoitteiden mukaista toimintaa (esim. itsenäistä tiedonhakua verkosta, yhteisöllistä tiedon tuottamista Wikiin, reflektointia blogiin, verkostoitumista ja tiedon jakamista Twitterin avulla, oma-aloitteista tutkivaa otetta omassa blogissa jne.)

Välineitä valittaessa on luonnollisesti huomioitava niitä käyttävien taitotaso ja kokemus sosiaalisen median välineiden käytön osalta, kuten myös käyttökulttuuri. (ts. nuoret voivat olla taitavia verkkopelaajia, mutta eivät aina taitavia tiedonhakijoita). Samalla pohditaan, mikä on opettajan tarjoaman sisällön suhde oppijan tuottamiin ja itseohjautuvasti etsimiin sisältöihin. Ja mitä konkreettisia menetelmiä sovelletaan välineiden parissa toimiessa.

4. Lopuksi arvioidaan toimintaa määrittelemällä ensin arvioinnin kohteet (suhteessa kehitettäviin taitoihin ja pedagogisiin tavoitteisiin) ja arvioinnin menetelmät. On selvää, että näistä kannattaa tiedottaa asianomaisille, niin oppilaille kuin heidän huoltajilleenkin.

Tagged , , , , , , , ,

Tiedonhankinnan historiani: Kirjaston kortistoista Google+:aan.

Tue, August 9, 2011 3 Comments by Miikka

Se, miten tietotyöläiset hankkivat tietoa ja oppivat, on muuttunut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Sosiaalisten verkostojen merkitys tiedonhankinnassa ja oppimisessa on kasvanut sosiaalisen median myötä omalta osaltani valtavasti. Kuvaan ohessa sitä, miten itse olen tutkijana, suunnittelijana, kouluttajana ja sittemmin konsulttina hankkinut  tietoa etenkin teknologiaa ja myöhemmin myös sosiaalisia verkostoja hyödyntäen.

Kirjasto tärkein tietolähde

Aloittaessani tutkijan uraa joskus 90-luvun jälkipuoliskolla, ei ollut sosiaalista mediaa siinä mielessä, miten me sen nykyään ymmärretään. Verkossa oli toki 90-l. alkupuolella uutisryhmiä, joissa käytiin keskusteluja, jaettiin ajatuksia ja tiedostojakin . Melko persoonatonta ja satunnaista tekstipohjaista viestintää 9600b/s modeemilla. Selailin yliopiston kirjastossa kortistoja ja etsin Unix-päätteeltä boolean-hauilla kirjallisuutta etsien. Kun löysin tietyn laadukkaan lehdeen, otin niitä kasan pöydälle ja yritin löytää relevantteja artikkeleja, tehden muistiinpanoja ja niin edelleen. Serendipiteetin mahdollisuus oli olemassa, muttei kovin voimakkaana.

WWW: nousu tiedonhankinnassa

Opiskelukaverit ja opettajat toki suosittelivat luettavaa, ja luonnollisesti opiskelukirjat olivat silloin olennaisia tiedon lähteitä. WWW:n myötä alkoi nousta esiin yksinkertaisia sivustoja, joissa oli minullekin kiinnostavaa informaatiota (esim. MIDI:stä, multimediasta). Tein -98 tienoilla yliopistolla projektina Guidonet-linkkilistasivustoa, jonne keräsin eri aihealueista linkkejä. Staattista informaatiota pääosin Altavista-hakujen perusteella. 1990-l. loppupuolella erityisesti WWW- ja multimedia-alan sekä koulutusteknologian konferensseista julkaistiin webissä konferenssipapereita. Vuonna 2002 julkaistun lisurini lähdeluettelossa on näköjään jo runsaasti verkosta löydettyjä lähteitä. Ensimmäisen WWW-konferenssin papereita julkaistiin tietysti www-sivuilla, tosin postscript-tiedostoina. Verkossa oli 1990-lopulla paljon keskustelufoorumeita, joista sai myös mielekästä työhön liittyvää tietoa. Syntyi tiiviimpiä verkkoyhteisöjä ja myöhemmin yhteisöalustoja. Ensimmäiset videovälitteiset tutkijaseminaarit pidettiin meillä vuosituhannen vaihteessa.

Artikkeleita verkosta!

Pikkuhiljaa Internetiin avautui artikkelitietokantoja, joista yliopisto tietysti maksoi kustantajille sievoisia summia. Väitöskirjavaiheessa sain käsiini jo valtavan määrän PDF-muotoisia artikkeleita. Akateemisia blogeja alkoi ilmestyä ehkä v. 2003 tienoilla. Niistä sai akuuttia tietoa ja linkkejä kiintoisin tutkimuksiin. 2005 julkaistun väitöskirjani 14-sivuisessa lähdeluettelossa näyttäisi olevan varmaankin 6-8 sivua verkosta saatuja artikkeleita sekä joitain blogiartikkeleita. Nämä artikkelitietokannat olivat erittäin merkittävä apu tieteellisessä toiminnassa. Sosiaalinen media toi kuitenkin kaikkein suurimman muutoksen tietotyöhön ainakin omalla kohdallani.

Sosiaaliset verkostot tiedonlähteiksi

Nuorena tutkijana tieto tuli käsiini tosiaan pääosin artikkelien ja kirjojen kautta. Niissä olleista viittauksista löytyi taas uusia kiintoisia teoksia. Ymmärrys kasvoi ja tunsin osallistuvani yhteisöllisen oppimisen käytäntöyhteisöön virtuaalisesti. Tiedonhankintani oli sosiaalista siinä mielessä, että suosittelijoina toimivat artikkelien kirjoittajat, jotka siis viittasivat tai referoivat kiintoisia artikkeleita. Kaikki tapahtui tietysti aivan toisenlaisessa “aikaulottuvuudessa”, ja hyvin epäsuorasti. Kirjoituksista oli kulunut aikaa yleensä vuosia ja kukaan kirjoittajista ei tiennyt minun lukevan heidän artikkeleitaan, enkä kyennyt niitä myöskään suoraan kommentoimaan.

Oheisessa kuvassa oma tiedonhankinnan historiani aikajanalla siitä hetkestä, kun aloitin yliopisto-opiskelut.


Osallistuminen blogsfääriin, eli oman toimialueeni bloggaajien kansainväliseen löyhään verkostoon toi suuren muutoksen omaan oppimiseeni ja tiedonhankintaani. Blogeista sai akuuttia ja kiintoisaa tietoa esimerkiksi tutkimuksista, kokeiluista, julkaistuista artikkeleista ja niin edelleen. Pääsin myös osallistumaan oikeasti näihin käytäntöyhteisöihin, mm. kommentoimalla sellaisten ”gurujen” blogeja, jotka muuten olisivat olleet vain nimiä kirjan kansissa.

Seurasin blogeja pääosin iGoogle-palvelun kautta, joka on personoitu portaali, johon tulee uusimmat otsikot haluamiltani kirjoittailta ja lehdistä. iGooglen syrjäytti pitkälti Twitter. Olen valinnut seurattavakseni sellaisia henkilöitä, jotka tarjoavat mielekästä tietoa. Serendipiteetin mahdollisuus on noussut. Twitterin kautta minulla on tavallaan lukemattomia luotettuja tiedonhakijoita, -käsittelijöitä ja suodattajia, jotka tuovat äärelleni suunnattomasti merkityksellistä tietoa. Voin myös esittää kysymyksiä tai testailla omia ideoitani nopean palautteen toivossa.

Google+ tarjoaa mielestäni pääsyn syvemmälle käytäntöyhteisöihin kuin Twitter, koska ihmiset ovat siellä jotenkin enemmän läsnä (laajemmat profiilit, pidemmät viestit) ja viestintä on usein keskustelevampaa. Guruja on helpompi seurata. Jäsenyys asiantuntijaryhmissä Yammerissa on tuonut pääsyn ketterästi kokemusperäiseen tietoon blogeja helpommin ja laajemmin, koska julkaisukynnys on siellä alhaisempi. Välineiden paljouden takia ongelmaksi muodostuu sekaannus siitä, missä kukin tietoa julkaisee. Haluaisin seurata ihmisiä, en välineitä, joissa he saattavat kulloinkin toimia. No, lähitulevaisudessa tämä ei ole enää ongelma.

Delicious-palvelun avulla pääsin näkemään, mitä muut saman linkin tallentanee ova löytäneet, ja sitä kautta löytämään kiintoisia “seurattavia”. Diigo taas on toiminut loistavasti linkkien tallennuksessa ja informaation käsittelyssä, sitä en ole käyttänyt kovinkaan “sosiaalisesti”, kuten en myöskään Evernotea, joka on myös tärkeä tietotyön väline.

iPad toi uuden ulottuvuuden

iPadin hankinta keväällä 2011 toi uuden älykkään tavan saada tietoa Flipboardin ja etenkin Ziten avulla. Zite on oppiva sovellus, joka tuo minulle jatkuvasti uusia julkaisuja valitsemistani aiheista. Voin opettaa sitä tarjoamaan enemmän juuri minua kiinnostavaa materiaalia ja toisaalta se oppii myös itse toiminnastani. Tuloksena on laadukasta materiaalia joka päivä. Tutkijana ZITE ei olisi minua palvellut yhtä hyvin kuin kouluttajana ja konsulttina.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu relevantin informaation suodattaminen ja kyky keskittyä olennaiseen. Informaatiota on helposti saatavilla niin paljon, että on turha kuvitella olevansa kovinkaan hyvin perillä mistään. Verkostot toki auttavat tässä, mutta käytännössä voisin käyttää joka päivä kaiken hereillä olo aikani relevantin ja tuoreen informaation lukemiseen. Ihminen tykkää lukea itselleen kiintoisia asioita, vaikka ne olisivatkin hyvin tuttuja.

Olennaisempaa on saada käsitys siitä, mikä on relevanttia informaatiota ja kyetä liittämään sitä suhteessa jo hallitsemiinsa asioihin ja omiin käsityksiin. Tämä on uuden oppimisen kannalta olennaisin taito. Joka tapauksessa sosiaalinen media on mullistanut tietotyötä valtavasti, voimistaen hajautetun asiantuntijuuden hyödyntämisen mahdollisuuksia ja tuonut meidät askeleen lähemmäksi hyödyntää “kollektiivista älykkyyttä”.

Tagged , , , , , , , ,

Motivaatio ratkaisee työssä ja oppimisessa. 9 olennaista tekijää.

Mon, June 6, 2011 12 Comments by Miikka

Olen aiemmin kirjoittanut ihmisten motivaation olennaisesta merkityksestä organisaatioiden toiminnassa. Oli sitten kyse alakoulun oppilaista tai yrityksen huippuosaajista, motivaatiolla on erittäin suuri merkitys sille, mitä opitaan, miten kehitytään, luodaan uusia innovaatioita ja miten tehdään tulosta. Silti yhä usein tuloksen uskotaan syntyvän tehtäviä, testausta ja arviointia lisäämällä, kuormittamalla, pitkillä työpäivillä ja joskus merkityksettömillä työtehtävilläkin.

Ihmiset toimivat erilaisissa konteksteissa ja tilanteissa eri tavoin motivoituneina. Motivaatio voidaan hyvin karkeasti jakaa ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon, joskin tämä jako on melko teoreettinen. Motivoituminen voi riippua kulloisestakin taloudellisesta tilanteesta, ja siitä, minkälaisissa toimintakulttuureissa on aiemmin toiminut. Read more »

Tagged , , , , , , ,

Kohti oppimislähtöistä koulutusta

Tue, May 24, 2011 2 Comments by Miikka

Viime aikoina on bloggaajien keskuudessa puhuttu paljon koulun muutoksen tarpeesta.
Enää ei pitäisi keskittyä yksittäisten opettamisen mallien soveltamiseen sellaisinaan, vaan oppimisen kehittämistä tulisi tarkastella laajemmin kokonaisvaltaisena ideologiana.

Yhteiskunta ja etenkin toiminta työelämässä on muuttumassa yhä kompleksimmaksi. Tähän kompleksiuteen ja toisaalta yhä vaikeammin ennakoitavaan tulevaisuuten ei kyetä välttämättä vastaamaan nykyisen kaltaisella järjestelmällä, joka kyllä tukee hyvin sitä yhteiskuntamallia, jota varten se on joskus suunniteltu. Suomessa on hyviä opettajia, joista monet jo pyrkivätkin tukemaan todellista oppimista, vallitsevaa opetus- ja opiskelukulttuuria vastaan luovien. Vaaditaan kuitenkin melko radikaaleja toimenpiteitä, jotta muutos vastaisi tulevaisuuden tarpeisiin.

Lähtökohtia ja tavoitteita

Koulun perimmäinen tavoite on kasvattaa taitavia oppijoita, eli tukea oppimaan oppimista. Emme tiedä, minkälainen yhteiskunta nuoria odottaa. Siksi pitää keskittyä kehittämään metataitoja. Työelämässä toimiminen pitäisi ymmärtää yhä selvemmin myös jatkuvana oppimistoimintana, joilloin koulun tehtävä taitavien oppijoiden kasvattajana korostuu.

Suorituskeskeinen opiskelu, jonka päätavoitteena on kuitenkin turhan usein ylioppilaskirjoituksissa – siis yksittäisessä testissä – pärjääminen, ei välttämättä kykene tukemaan optimaalisella tavalla todellista oppimista.

On olennaista tunnistaa, että oppimista tapahtuu jatkuvasti, ja merkittävissä määrin tilanteissa, jotka eivät liity formaaliin koulutukseen. Koulun tulisi kyetä sekä hyödyntämään tätä informaalia, hiljaista, näkymätöntä oppimista, että tukemaan oppijoiden mahdollisuuksia oppia paremmin myös formaalin opetuksen ulkopuolella.

Koulutuksessa tulisi keskittyä tunnistamaan, tukemaan ja edistämään oppimiseen tähtääviä prosesseja sisältöjen pänttäämisen sijaan. Nämä prosessit liittyvät sosiaaliseen toimintaan ja tiedon käsittelyyn, hankintaan, suodattamiseen, arviointiin, jakamiseen, tuottamiseen ja niin edelleen.  Kyky itsenäiseen ajatteluun, oma-aloitteisuus, itseohjautuvuus, kyky luoda jotain itselle ja omalle yhteisölle uutta ja merkityksellistä, kyky auttaa ja toisaalta kyky kysyä hyviä kysymyksiä, kyky oppia virheistään.. nämä ovat kaikki tärkeitä taitoja, jotka tulisi nostaa vahvasti esille opetusta suunniteltaessa.

Kyllä koulussa saa ja tuleekin opettaa edelleen historian tapahtumia, matematiikan kaavoja ja kielten verbejä, mutta ne tulee alistaa objekteiksi prosessiperustaisessa oppimisessa.  Sisältöjen, käsitteiden, menetelmien yms. osaamista ja ymmärtämistä tulee edelleen tukea, koska oppiminen ilmenee kykynä yhdistää jo ymmärrettyjä käsitteitä, sisältöjä, menetelmiä uusiin ilmeneviin käsitteisiin ja sisältöihin.

Oppiminen on sosiaalista toimintaa. Oppimista tapahtuu, kun toimimme ympäristöissä, joissa on tarpeeksi diversiteettiä osaamisessa ja asiantuntijuudessa, ja joissa meillä on mahdollista olla aktiivisessa, oppimista tukevien prosessien kyllästämässä tiedollisessa vuorovaikutuksessa. Jokainen oppilas ja opettaja on asiantuntija omassa kontekstissaan. Jokaisella on näkemyksiä, kokemuksia, käsityksiä, joita esiin tuomalla voidaan luoda mahdollisimman hyvät puitteet niiden muovautumiselle ja kehittymiselle sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvien prosessien kautta.

Motivaatio, nimenomaan sisäinen motivaatio tulisi nostaa keskeiseksi lähtökohdaksi oppimista tukevassa koulutuksessa. Oppimisen omistajuuden tulisi olla oppijoilla, ainakin osin, sillä vain sisäisesti motivoituneina kykenemme todella oppimaan ja sisäistämään asioita.  Prosessikeskeisyys ja oppimisen omistajuus eivät tietenkään tarkoita suunnitelmaa vailla soljuvaa vapaata häröilyä, vaan taitavasti suunniteltua oppijoiden aktivointia, osallistamista ja luovaa, oivalluksia sisältävää tietokeskeistä toimintaa.

Luovuuden tukeminen ja luovaksi kasvattaminen ovat elintärkeitä. Taideaineet tukevatkin merkittävällä tavalla erilaisten hiljaisten taitojen ja hiljaisen tiedon, metataitojen ja prosessien kehittymistä. Niiden tulokset eivät näy tällä kvartaalilla, mutta takuulla tulevaisuudessa. Todellista oppimista ei voikaan arvioida nyt, vaan se näkyy tulevaisuudessa kykynä toimia kulloisenakin aikana.

Sosiaalisella medialla on ja tulee olemaan merkittävä rooli muutoksen aikaansaamisessa, sillä sen avulla voidaan tukea prosesseja käynnistävää opiskelua, siirtää oppimisen omistajuutta oppijoille, osallistaa oppijoita ja erityisesti aktivoida heitä tiedon hakijoiksi, käsittelijöiksi, tuottajiksi, jakajiksi, muokkaajiksi jne.

Arviointi ja muut opetuksen käytänteet ohjaavat oppimista

Arviointi ohjaa vahvasti oppimista. Tästä syystä arviointikriteerejä ja menetelmiä tulisi uudistaa ensin, jotta muutos oppimiskulttuurissa olisi mahdollinen. Arvioinnin kohteina tulisi olla nimenomaan prosessit, eikä niinkään tuotteet, eli koetulokset. Usein juuri ylioppilaskirjoitukset mainitaan koulun tärkeimpänä, opetusta ohjaavana tavoitteena, ja ne vesittävät lukuisia todelliseen oppimiseen tähtääviä hankkeita.

On selvää, että myös koulussa, niinkuin muillakin elämän osa-alueilla vallitsee meko syvälle juurtunut toimintakulttuuri, jota ei tuosta vaan lähdetä muuttamaan. Arkifaktori rulettaa, on helpompi pitäytyä vanhassa, jos se jotenkuten toimii.  Vanhempien omasta kouluajasta juurensa juontavat asenteet ja odotukset, sekä toisaalta opettajakunnassa vallitseva sosiaalinen paine säilyttämiseen voivat olla esteitä aina kulloistakin toimintaa kyseenalaistavalle pohdinnalle. Vanhemmille tulisikin tarjota asiantuntevaa informaatiota ja perusteita muutokselle. Hyvä tehtävä, jota joskus ehdotin, on pyytää oppilaita kysymään vanhemmiltaan näiden työelämässään eniten tarvitsemia taitoja.

Nykykeskustelussa pyritään perustellen kyseenalaistamaan pitkään vallinneita käytänteitä, kuten luokkahuoneita, oppilaiden jakoa ikään perustuviin luokkayhteisöihin sekä opetuksen jaottelua oppiaineisiin. Ilmiöpohjainen oppiminen mahdollistaa myös prosessien tukemisen, tilannesidonnaisuuden, intentionaalisuuden aiempaa paremmin. Oppimisen kannalta on silti tärkeää, että oppijat toimivat sellaisissa yhteisöissä, joissa heillä on luottamusta sen jäseniin, yhteisöllisyynden tunnetta sekä käsitys yhteisön jäsenten osaamisesta ja persoonista.

Maailma muuttuu väistämättä ja nopeasti. Saamme jatkuvasti merkittävää  tietoa siitä, miten oppimista tapahtuu, ja miten koulutus järjestelmänä voisi parhaiten tukea tulevaisuudessa toimimiseen tähtäävää oppimista. Siksi on välttämätöntä tiedostaa nämä faktat ja astua rohkeammin kohti uuden oppimisen suuntausta, joka ei kumarra oppimsen brändejä, vaan on avoin, itseorganisoituva ja jatkuvasti itseään korjaava ideologia.

 

Tagged , , , , , , , , , ,

Yhteisölliset yritykset – perusteita ja mahdollisuuksia

Tue, April 19, 2011 5 Comments by Miikka

Yrityksissä on viime aikoina alettu pienin askelin ymmärtää henkilöstön sosiaalisen toiminnan, motivaation ja sosiaalisen oppimisen merkitystä organisaatioiden kasvussa.  Yhteisöllisissä yrityksissä onkin kyse työntekijöiden aktivoimisesta vastavuoroisiksi ja vastuullisiksi osallistujiksi pelkän työn suorittamisen sijaan. Olennista yhteisöllisille yrityksille on työn omistajuuden ja keskinäisen luottamuksen mahdollistaminen sekä avoimen, yhteisöllisen toimintakulttuurin synnyttäminen tukemaan jatkuvaa tiedon- ja ideoidenvaihtoa ja yhteisöllistä ongelmanratkaisua. Siis sosiaalista oppimista. Tutkimukset ovat jo osoittaneet, että yritykset, jotka osallistavat henkilöstöään aktiivisiksi toimijoiksi, sosiaalisiksi oppijoiksi, ja myös päätöksentekoon, ovat tuottavampia. Read more »

Tagged , , , , , , , , , ,

eOppimista vai suorittamista ja dokumentinhallintaa?

Wed, April 6, 2011 1 Comment by Miikka

Törmäsin viime viikolla Tekesinkin palkitsemaan eOppiminen.fi-hannkeeeseen, jossa on rakennettu Microsoft Sharepointin päälle “sähköinen toimintaympäristö Suomen oppilaitoksille”. Odotukseni olivat inostuneet, mutta katsottuani palvelun esittelyvideot, ja luettuani palvelukuvausta tyrmistyin. Kuten eräs kollega totesi, videoiden perusteella verkko-oppimisessa on astuttu ajassa 10 vuotta taaksepäin. Read more »

Tagged , , , , , , ,

Opettajien täydennyskoulutus muutoksen äärellä

Fri, March 25, 2011 5 Comments by Miikka

Olen kouluttanut opettajia ja opettajiksi opiskelevia 90-luvun loppupuolelta asti. On ollut erilaisia hankkeita, kuten Ope.fi, vesopäiviä, EU-hankkeita ja yksittäisiä tilauskoulutuksia. Koulutukset ovat lähes aina olleet osallistujille maksuttomia, ulkopuolisen tahon rahoittamia. Koulutukseni ovat liittyneet aina opetusteknologiaan, teknologiaan luovassa työssä ja viime vuodet sosiaaliseen mediaan. Joskus opettajien osallistuminen on ollut vapaaehtoista, joskus taas pakollista, kuten joidenkin Veso-koulutusten osalta. Hyvin usein opettajat eivät halua tai kykene osallistumaan ilmaisiinkaan koulutuksiin. Syinä tähän saattavat olla mm. kiire, sijaiskielto, työn raskaus ja kiinnostuksen puute. Tänäkin vuonna tilaajat ovat peruneet reilusti yli puolet sovituista koulutuksista osallistujapulan takia. Read more »

Tagged , , , , ,