Pelillistämisellä (gamification) tarkoitetaan peleistä tuttujen toimintatapojen ja ominaisuuksien, kuten innostamisen, hauskuuden, sosiaalisuuden ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta palkitsemisen sisällyttämistä työhön, kuluttamiseen ja oppimiseen. Pelillisyys on ollut erittäin vahvasti nouseva trendi kuluttajasegmentillä viime vuosina , eikä pelkästään Foursquaren ansiosta. Gartnerin mukaan yleisimmät pelillistämisen alueet ovat innovaatiotoiminta, koulutus, henkilökohtainen kehittyminen sekä asiakkaiden osallistaminen.  Jopa neljäsosaan liiketoimintaprosesseja oltaisiin vuoteen 2015 mennessä sisällyttämässä pelillistämistä. (Lähteet linkitetty edellä!)

Aktiivipelaajat ovat osoittaneet tutkimuksissa keskivertoa parempaa havaintokykyä ja yleistä kognitiivista kykyä. Koska pelien kanssa varttunut sukupolvi on jo aktiivisena työelämässä, on pelimekaniikan soveltaminen myös työhön entistä luontevampaa. Tässä artikkelissa keskitynkin kuvaamaan pelillisyyden perusteita organisaatioiden sisäisessä toiminnassa.

Mitä pelillistämisellä tavoitellaan?  

Pelillistäminen ei ole uusi asia. Hampurilaisketjut ovat nimenneet kuukauden työntekijöitä, muropaketeissa on jaettu keräilymerkkejä, verkkoyhteisöt ovat nimenneet aktiivisimpia kultajäseniksi tai sheriffeiksi, ja oppimispelejä on ollut olemassa yli 20 vuotta. Perinteisemmin pelillistämisessä oppija tai työntekijä voi pyrkiä saavuttamaan tietyn määrän pisteitä, merkkejä (badget) tai päästä tietylle tasolle tietynlaisen toiminnan kautta.

Sosiaalinen media on luonut uusia mahdollisuuksia pelillistämisen soveltamiseen myös työelämässä. Nykyaikaisissa pelillistämistoteutuksisa ei useinkaan ole kyse varsinaisesta pelaamisesta, vaan pelimekaniikan soveltamisesta työhön. Tavoitteena on osallistaa, motivoida, innostaa ja sitouttaa ihmisiä (engagement) peleistä tutulla tavalla, samalla koukuttaen heitä toimimaan jotakin tavoitetta kohti. Pelillistämiseen sisällytetään siis inhimilliselle ja menestyksekkäälle toiminnalle tärkeitä elementtejä, kuten johonkin kollektiiviin kuulumisen tunnetta, sisäisen motivaation tukemista, sekä jonkin saavuttamisen ja kehittymisen tunteita. Pelillistämistä toteuteaan vakavin tavoittein, mutta pilke silmäkulmassa. Katso tämä esimerkki Tanskan rautateiltä!

Työntekijät eivät kilpaile parhaasta työn laadusta tai nopeammasta suorittamisesta, vaan usein pelillistämisellä pyritään edesauttamaan vaikkapa yhteisöllistä tai luovaa toimintaa, ja tekemään työstä mielekkäämpää. Pisteitä tai merkkejä voi saada auttamisesta, hyvistä kysymyksistä, ongelman ratkaisemisesta, olennaisen tiedon löytämisestä ja niin edelleen. Pelillistämisessä ei välttämättä siis keskitytä lopputuokseen, vaan pyritään tukemaan työn tekemisen jatkuvia prosesseja.

Menetelmiä 

Pelillistämisen tarkoitus on tukea työn tekemistä ja liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamista tiettyjen motivoivien tavoitteiden, tehtävien tai esimerkiksi tarinallistamisen kautta. Yhteisölle voidaan esittää jokin skenario tarinan muodossa, jota sitten jatketaan esimerkiksi tietyissä rooleissa toimien. Tämä voi toimia hyvin esimerkiksi myynnin kehittämisen apuna. On tärkeä huomioida erilaiset persoonallisuustyypit ja tukea erilaisten ihmisten toimintaa. Diversiteetti on kullan arvoista ja sen kukoistamista kannattaa pyrkiä tukemaan.

Monessa manuaalisessa työssä jonkin tehtävän nopeahko valmistuminen voi sinänsä olla sisäisesti palkitsevaa. Kun imuroin, tuloksena on heti jossain määrin siisti koti. Aina työ ei kuitenkaan ole itsessään tällä tavalla palkitsevaa. Pelillistämistä sovelletaankin monesti juuri toistavassa manuaalisessa työssä, joka ilman sitä voisi tuntua tylsältä. Tietokone- ja konsolipeleissäkin koukutetaan ihminen saamaan jatkuvaa palautetta ja oppimaan virheistä. Pelejä kehitetään usein siten, että 80% ajasta pelaaja kokee positiivisa elämyksiä ja 20% ajasta hän ei saavuta tavoitteita, vaan ne jäävät juuri ja juuri saavuttamatta. Virheistä opitaan, tämä pitää muistaa myös pelillistämisessä.

Esimerkiksi perinteinen myyntityössä käytetty pelillistämisen muoto, jossa kuukauden myyjäksi valitaan se, joka on tehnyt eniten tulosta, myynyt eniten tavaraa, ei välttämättä tue koko yhteisön toimintaa. Tässä tapauksessa kilpailu yritetään voittaa keinoja kaihtamatta, muita sivuun taklaten. Pelillistäminen voi muuttua ulkoa ohjatuksi kilpailuksi Tavoite on siis kilpailun voitto, ei organisaation kehittyminen. Kannattaa tutustua Dan Pinkin Drive -kirjaan, josta saa peruskäsityksen eism. tämän RSA-animaation kautta.

Ehkä kaikkein hedelmällisintä pelillistäminen on tietotyössä, jossa työn tulokset eivät välttämättä näy heti, ja jossa työn tulokset edellyttävät sisäistä motivoitumista. Pelillistäminen edellyttää taitavaa suunnittelua ja pelimekaniikan ohella motivaation ja kollektiivien toiminnan ymmärtämistä. Iso osa pelillistämistoteutuksista kuitenkin toistaiseksi tukee ulkoista motivaatiota ja lopputuloksen arviointia. Gartner on ennustanut, että vuoteen 2014 mennessä jopa 80% pelillistämistoteutuksista epäonnistuu huonon suunnittelun johdosta. On helpompaa toteuttaa ulkoiseen motivaatioon tukevaa pelillistämistä järjestämällä erilaisia kilpailuja, tarjoamalla badgeja eli saavutusmerkkejä siten, että henkilöt vain pyrkivät tavoittelemaan niitä itseisarvona. Jos pelimekaniikkaa sovelletaan ylhäältä alas, jos työntekijät pakotetaan soveltamaan pelillisyyttä, voi käyttöönotto kääntyä itseään vastaan.

Peleissä sovelletaan erilaisia skenarioita, joita pyritään luomaan, ratkaisemaan tai kehittämään. Joskus kyseessä voi olla tarinallisuuden kautta toimiminen, ts. esitetään tarinan kautta jokin ongelma, jota lähdetään sitten yhteisöllisesti ratkomaan. Oppia voi ottaa esimerkiksi massiivisista verkkopeleistä, kuten World of Warcraftista, joissa luodaan laajoja maailmoja, ja joissa pelimekaniikka toimii optimaalisesti. Tarkemmin skriptattujen skenarioiden käyttäminen soveltuu paremmin rutiininomaisiin työtehtäviin, kun taas vaativammassa tietotyössä skenariot ovat harvemmin tarkkaan suunniteltuja, koska lopputulos on ennalta arvaamaton. Tietotyössä edellytetään usein korkeamman tason ongelmanratkaisua tai uuden luomista, ja tätä toimintaa kannattaa tukea esimerkiksi asettamalla tavoitteita, tarjoamalla työvälineitä ja/ tai peliympäristöjä, muttei valmiiksi skriptattuja malleja. Pelinomaiset simulaatiot voivat myös tarjota vähäriskisen ympäristön testata eriaisia liiketoimintaprosesseja.

Pelillistämiseen voi liittyä ihmisten toimintaa seuraavaa ja ohjaavaa pitkälle kehitettyä analytiikkaa, joka esimerkiksi seuraa ja arvioi vuorovaikutteista toimintaa, annettuja vastauksia, esitettyjä kysymyksiä, palkiten tietynlaisesta, organisaatiota kehittävästä toiminnasta. Jos joukkoistamalla ongelmanratkaisua pelimaailmoissa voidaan ratkaista merkittäviä tieteellisiä ongelmia, voidaan pelillistämällä varmasti ratkaista myös monia liiketoiminnallisia ongelmia.

Tässä muutama vinkki:

• Aseta tavoitteiksi jotain, mitä muuten ei tavoiteltaisi. Tue näiden tavoitteiden saavuttamista pelimekaniikan keinoin. Tavoitteiksi asetetaan turhan usein sellaisia asioita, jotka tiedetään saavutettavan helposti, siis tavoitteena on mittarien mukaan toimiminen.

• Pyri kaikin keinoin välttämään ulkoisen motivaation valtautumista. Eli älä keskity pisteiden tarjoiluun tai pelkästään badgeihin, vaan pyri tukemaan sisäisen motivaation syntymistä, työn omistamista, ihmisten innostamista ja yhteisöllistä työtä. Tämä on kaikkein haastavin osa pelillistämistä.

• Pelillistä jonkin ongelman ratkaiseminen, strategian laatiminen, tai jokin muu toiminta, jossa voit osallistaa henkilöstöä tavoitteelliseen toimintaan. Avainsanoja ovat jälleen motivaatio ja osallistaminen.

• Aseta arvioinnin ja palkitsemisen kohteiksi sellaista toimintaa, joka tukee koko organisaation kehittymistä, oppimista, ja edesauttaa ratkaisemaan liiketoiminnallisia haasteita. Anna pisteitä blogikirjoittelusta, aktiivisuudesta sosiaalisessa intrassa, työtovereiden auttamisesta ja vaikkapa sisällön tuottamisesta. Muista, että arvostuksen saamisella voi olla merkittävää arvoa ihmisille. Pelillistämisessä palaute voi olla jatkuvaa, kun taas perinteisesti työntekijä saa palautetta harvoin.

• Anna työn tekijöiden palkita toisiaan. Palkitseminen ei voi olla vain johdon tai HR:n tehtävä. Vertaisarviointi tukee myös oman työn arviointia ja toimii parhaassa tapauksessa edesauttaa osallistavaa työtä.

• Jos haluat tukea innovaatioiden syntymistä, kannattaa osallistaa mahdollisimman suuri joukko (joukkoistaminen) erilaisia osaajia, hyödyntäen esimerkiksi roolipelaamista, ja asettaa selkeät tavoitteet, säännöt, tarjota mahdollisuus oppia virheistä, ja ratkaista ongelmia yhdessä, kuten Gartnerkin ohjeistaa .

• Pellillstämistä voi hyödyntää myös alihankkijoiden kesken.

• Hyödynnä suunnittelussa monipuolista asiantuntijuutta, kuten pelisuunnittelijoita tai -tutkijoita, sosiaalipsykologeja, ja yhteisöjen toimintaa ymmärtäviä asiantuntijoita. Älä kuitenkaan unohda alkuperäisiä liiketoiminnallisia tavoitteita.

Pelillistä työssäoppiminen

Pelimekaniikkaa ja myös puhtaasti pelaamista on hyödynnetty oppimisessa pitkään niin alakouluissa kuin yliopistoissa ja yrityksissäkin. Esimerkiksi Deloitte on pelillistänyt omaa johtamiskoulutustaan, ja kokenut 36%:n kasvun koulutukseen osallistuvien määrässä. Tässä avaintekijänä ovat olleet oppimistoiminnan muuttuminen yhteisölliseksi toiminnaksi, merkkien saavuttamisen lisääminen (koulutuksessa edetään peleistä tutuilla tasoilla, ja saavutetaan ”badgeja”), läsnäolon tunteen lisääminen (mm. profiilikuvat, osaaminen esillä) ja motivoivilla kikoilla: saavutusmerkkien lisäksi osallistujille tarjotaan ”salaisia lumihiutalemerkkejä”; joita saa yllättäen tiettyjen tavoitteiden saavuttamisen jälkeen. Olennaista on myös pisteiden nollaantuminen: jokainen voi joka viikko päästä korkeallle pistetilastoissa, eivätkä samat ”hikipinkot” ole aina viemässä ykkössijoja (jos olet esim. sairaana tai reissussa, et menetä mahdollisuuksia pärjätä oppimispelissä).

Kehitän malleja työn ja työssäoppimisen pelillistämiseen, niiistä lisää ehkäpä myöhemmin. Kirjoitan myöhemmin pelillistämisen mahdollisuuksista oppimisessa erityisesti koulukontekstissa.

Ideat perustuvat siihen, että

1. Oppiminen on mielekkäintä, tehokkainta ja kauaskantoisinta sisäisesti motivoituneena, aktiivisena ja yhteisöllisesti toteutettuna. Tästä syystä tulee panostaa siihen, että niin oppimisympäristö kuin menetelmätkin tukevat motivoitumista. Englannin kielessä on maino sana, Engagement, joka kuvaa juuri sitä tilaa, johon oppilaat tulisi saada. Opetus suunnitellaan tukemaan tätä tilaa pohtimalla ja kehittämällä opetuksen ja oppimisympäristön ominaisuuksia.
2. Oppimistutkimus on melko aukottomasti todistanut, että tietynlainen toiminta johtaa syvempään oppimiseen. Tällaista toimintaa on esimerkiksi ulkoistaminen/selittäminen, dialogi, argumentointi, ja etenkin yhteisöllinen tiedonrakentaminen. Oppimisen tulisi olla myös itseohjautuvaa ja oma-aloitteista. Oppiminen ilmenee parhaiten, kun osataan yhdistää erilaisia asioita tai käsitteitä toisiinsa, kun ymmärretään aiemmin opitun suhde uuteen asiaan. Opetus suunnitellaan tukemaan oppijoiden aktiivista osallistumista, ja tuetaan tätä arvioimalla toiminnan ilmenemistä opiskeluprosesseissa.
3. Tulevaisuus on radikaalisti erilainen: Nyt kolua käyvät tulevat toimimaan työelämässä vielä todennäköisesti 2060-2070 -luvuilla. He tulevat kokemaan ja näkemään valtavia muutoksia tuohon mennessä. Tärkeimmät taidot, mitä he voivat hallita liittyvät uuden oppimiseen ja uuden luomiseen. Nämä pitävät sisällään monia taitoja, kuten informaatio-, tiedonhaliinta-, vuorovaikutustaitoja, kriittistä ajattelukykyä, luovaa ilmaisua, sosiaalisia taitoja, kykyä ajatella eri tavalla ja niin edelleen. Ne tarkoittavat myös kykyä soveltaa oppimaansa ja oppia sen pohjalta uutta (transfer!) tai sen tilalle uutta (poisoppiminen!). Nyt koulua aloittelevat tulevat saamaan ison osan koulutuksestaan eri tavalla kuin me, esimerkiksi isoille verkkokursseille (MOOC) osallituen, jatkuvasti osaamistaan päivittäen. Siksi näiden taitojen tulee olla osana koulutusta nyt. (Jotkut puhuvat tästä trendikkäämmin 21st century skills tai uuden vuosituhannen taidot -käsitteillä).

Oppimisen ja oppimisympäristön ominaispiirteet

Uudenlainen oppiminen asettaa uusia vaatimuksia oppimistoiminnalle ja oppimisympäristölle. Tästä syystä opettajat suunnittelevat aluksi oppimisympäristölle tiettyjä ominaispiirteitä:

1. miten tuetaan oppimisen omistajuutta (joka on syrjäytymisen välttämisen ja sisäisen motivaation osalta olennaista),
2. miten tuetaan osallisuutta ja aktiivista osallistumista, sekä
3. miten varmistetaan aktiivinen läsnäolo. Millä menetelmillä, millä välineillä ja minkälaisilla käytännön toimenpiteillä.

Lähtökohtina tulevaisuuden taidot ja pedagogiset menetelmät

Opettajat suunnittelevat jonkin opintokokonaisuuden, jossa lähtökohtana ovat tietyt tulevaisuuden kannalta tärkeät taidot, sekä tietenkin kohteena olevat sisällöt. Näitä pitäisi oppia aktivoivin menetelmin, joiden voidaan katsoa käynnistävän oppimista. Taitolähtöisyys tarkoittaa siis aiemmin mainittujen oppimisen ja luovan ajattelun taitojen kehittämisen ottamista lähtökohdiksi opetusta suunniteltaessa, luopumatta kuitenkaan sisältöjen oppimisesta. Pedagogiset menetelmät valitaan sen mukaan, miten ne parhaiten tukevat sisältöjen syvempää oppimimista sekä taitojen hallintaa. Aktivoivien, itseohjautuvaa ja yhteisöllistä oppimista tukevien menetelmien valinta on olennaista, ja myös nniiden toteutumista tuetaan arvioinnilla, jottta voidaan paremmin taata oppimisen toteutuminen.

Tässä oma-aloitteista ja yhteisöllistä toimintaa tukevat välineet nousevat keskeiseen rooliin.  Ja näitä toistetaan eri vaiheissa niin, että harjoitetaan monia erilaisia taitoja suunnitelmallisesti. Olen luonut työkaluja opettajien avuksi mm. tiedonhaun (havainto-tulkinta-merkityksenanto) oppimiseen. Mihin voi kiinnittää huomiota? Miten valintojen tekemistä tuetaan? Miten arvioidaan informaation hankintaa?

Eri oppiaineissa tämä voi ilmetä eri tavalla, ja eri taidot voivat olla keskiössä. Esimerkiksi matematiikan opettajat ovat ottaneet keskiöön luovan ajattelun, kyvyvn soveltaa tietoa, itseohjautuvuuden jne. Tarkoitus on kuitenkin kääntää opetusmenetelmät ”päälaelleen”, ei alistaa sisällöt prosesseille ja taitojen oppimiselle. Tämä voi toimia yhtä lailla kielissä ja matematiikassa kuin realiaineissa, kuten opettajat ovat onnistuneesti todistaneet.

Tietokeskeisissä aineissa esimerkiksi haetaan opittavaan kokonaisuuteen liittyvää informaatiota eri verkkolähteistä, jaetaan sitä rhymälle, neuvotellaan käytettävistä lähteistä hyödyntämällä sosiaalisen median välineitä yhteisöllisessä tiedonrakentelussa. Informaatiota haetaan eri lähteistä, siitäkin huolimatta, että samat asiat olisi suunnilleen esitetty oppikirjoissakin. Tähän syynä tietenkin taitojen harjoittelu. Lähteitä voidaan käsitellä yhdessä esim. Diigo-ryhmässä, pohtien niiden soveltuvuutta tehtävään, niiden merkityksiä, oikeellisuutta jne. kriittisesti.  Tämä siksi, että tavoitteena on  nimenomaan sisältöjen lisäksi oppia hakemaan, tulkitsemaan, arvioimaan, ymmärtämään ja jakamaan informaatiota. Keskiössä ovat havainto-tulkinta-merkityksenantoprosessien harjoittelu. 

Ehkä parhaiten malli toimii ilmiöpohjaisissa toteutuksissa, joissa useita oppiaineita voidaan osallistaa taitojen kehittämiselle ja sisältöjen syvälliseen oppimiseen.

Arvioinnin tehtävänä on tukea niin taitojen kuin sisällönkin oppimista. Opettajat hyödyntävät niin omaa arviointia, vertaisarviointia, itsearviointia kuin sovellusten luomia tilastojakin. Arviointi voidaan toteuttaa esim. siten, että ensin pohditaan, mitä taitoja halutan kehittää, ja sen jälkeen niille joitain arviointikriteerejä (esim. on löytänyt relevanttia informaatiota useista eri lähteistä, on havainnut ristiriitoja lähteiden välillä jne..). Tässä esimerkki vertaisarviointilomakkeesta (google docs, linkin saaneet saavat katsella) ja opettajan lomakkeesta, jossa tuetaan taitojen oppimista arvioinnilla.

Kussakin vaiheessa valitaan sitä vaihetta tukevat sovellukset ja tuetaan niiden soveltamista arvioinnilla, kuten tässä esimerkissäni olen havainnoinut. Olen kirjoittanut arvioinnista äskettäin, joten siitä ei sen enempää. Tässä esimerkki taulukosta, johon opettajat luovat suunnitelmiaan:

Sovelluksista

Sosiaalinen media voi aktivoida oppilaita ja tarjoaa parhaimmillaan omistajuuden tunnetta, osallistaa ja luo tunteen läsnäolosta. Sovellusten osalta kannattaa muistaa pari olennaista asiaa:

1. Älä huku sovellussuohon. Alan FB-ryhmät ja blogit ovat täynnä uusia ja toistaan hienompia sovelluksia. Koulutusteknologiasta kiinnostuneet jakavat top 20 listoja parhaista sovelluksista päivittäin. Älä ahdistu turhaan. Keskity kuitenkin olennaiseen, taitoja ja sisältöjä voi oppia muutamalla sovelluksella, kunhan toiminta suunnitellaan pedagogistesti tukemaan näiden kehittämistä. Esimerkiksi informaatiotaitoja voi harjoittaa Googlea ja Diigoa hyväksi käyttäen ja luoden koontia yhdessä esimerkiksi blogikirjoituksen tai wikiartikkelin muodossa. 2-3 sovellusta on tällöin varsin riittävä määrä.
2. Opettajien kannalta tärkeintä lienee oppia sovellusten peruslogiikka ja sujuva netin käyttö. Eli oppia oppimaan uusien sovellusten käyttöä, koska ensi vuonna saattaa olla suosiossa toiset sovellukset.
3. Sovellukset ovat tässäkin tapauksessa alisteisia oppimiselle, eivät itseisarvoja. Älä ota cooleinta sovellusta käyttöön siksi, kun siitä pöhistään, vaan ota käyttöön ne sovellukset, jotka soveltuvat  parhaiten tukemaan sisältöjen oppimista valitsemiesi pedagogisten menetelmien avulla ja kehitettävänä olevia taitoja.
4. Sovelluksia on hyvä opetella, ja niitä varten kannattaa järjestää itsenäisiäkin koulutuksia. Esimerkiksi Helsingissä olen käynyt kouluissa vetämässä sovelluspajoja, joihin osallistuu iso osa koulun opettajista. Opettajan tulisi löytää innostusta oppia sovellusten käyttöä myös itsenäisesti entistä enemmän. Parhaiten tämä tietysti tapahtuu ottamalla sovellukset käyttöön heti koulutusten jälkeen.

Koulutuksen toteuttaminen

Järjestelmällinen opetuksen suunnittelu toimii kokemukseni mukaan parhaiten herättelemällä opettajia ajattelemaan entistä enemmän tulevaisuuslähtöisesti, ja fasilitoimalla suunnittelutyötä. Muutos tulee perustella järkevällä tavalla ja tarjota opettajille välineitä muutoksen toteuttamiseen. Tähän olen panostanut koulutuksissani ja toiminnassani yleensä.

Opettajien tuottamien suunnitelmien lukeminen tuo kylmät väreet pintaan ja luo uskoa tulevaisuuteen. Ihan parasta tässä työssä!

Haasteita riittää: Teknologia ei aina toimi niin kuin pitäisi. Oppilaat eivät aina ole valmiita oppimaan uudella tavalla, jos katsovat, että se voisi mahdollisesti haitata heidän valmistautumistaan kokeisiin. Opiskelukulttuurin kanalta voi olla haastavaa muuttaa yhtäkkiä toiminnan tavoitteita kokeista taitoihin, tuotteista prosesseihin. Myös sisältöjen määrä voi aiheuttaa ähkyä ja kiireen tuntua. Toivottavasti seuraava OPS tuo tähän myös muodollisen parannuksen.

Lähtökohtia ja perusteita oppimisprosessien arvioinnille

1) Oppimistutkimus on kiistattomasti todistanut, että tietty toiminta johtaa syvään oppimiseen. 

Parhaimmillaan oppiminen on itseohjautuvaa, tarvelähtöistä ja sisäisesti motivoitunutta toimintaa. Mitä aktiivisemmin prosessoimme (pohdimme, käsittelemme, tulkitsemme..), sitä syvemmälle käsitykset menevät. Itse luodut merkitykset asioille jäävät syvemmälle mieleemme, ja muodostuvat relevanteiksi käsitteiksi tai käsityksiksi, joihin on helpompi liittää jotain uutta opittua. Puhun tähän liittyen mielelläni oppimisen omistajuuden olennaisesta merkityksestä, joka tässäkin blogipostauksessa on oivallettu hienosti. Tämän lisäksi oppimistutkimusken perusteesejä on, että yhdessä neuvotellut merkitykset johtavat syvempään oppimiseen ja merkitysten ymmärtämiseen. Tästä syystä puhutaan yhteisöllisen oppimisen merkityksestä.

Vuorovaikutteisen toiminnan parissa tapahtuu prosesseja, jotka helpottavat asian sisäistämistä, oppimista: asian selittäminen muille vaatii sen käsitteistämistä ja ymmärtämistä. Muut taas esittävät kysymyksiä, jotka voivat johtaa lisäselvityksiin tai pakottaa tarkennuksiin. Muut voivat varmistaa, että selittäjä ymärtää asian. Toiseksi ryhmässä opittaessa voidaan hyödyntää mm. hajautettua asiantutijuutta & kognitiivista diversiteettiä (kaikillla eroja käsityksissä, aiemmassa tiedossa, informaatiotaidoissa..) ja hajautettua työtä (eri ihmiset löytävät eri infopalasia). Yhteisöllisen oppimistoiminnan aikana voi siis tapahtua argumentointia, tiedonrakentamista, dialogia ja niin edelleen. Näiden(kin) prosessien esiintymistä voidaan tukea arvioinnilla.

Englannin kielessä on hieno termi, Engagement, joka tarkoittaa ainakin minulle sitoutunutta uppoutumista, innostunutta ja määrätietoista tekemistä.  Tämä on se tila, johon oppijoiden toivoisi pääsevän. Tämäkin voi olla arvioinnin kohteena.

2) Koulun pitäisi perinteisesti ymmärretyn sisältöosaamisen kehittämisen ohessa keskittyä entistä painokkaammin tukemaan tulevaisuuden kannalta olennaisia (meta)taitoja.

On itsestään selvää, että institutionalisen koulun tavoitteena on opettaa muutakin kuin puhtaasti sisältöjä. Tämä todetaan jo OPS:eissakin. Oppimaan oppiminen onkin mielestäni koulun tärkein tavoite. On tärkeää oppia oppimaan matematiikkaa, historiaa, kieliä.. jne. Usein kuulee sanottavan, että tietäminen ei ole tärkeää, koska informaatiota on niin paljon saatavilla. Tämä on yksinkertaistettu totuus. Tietäminen on tärkeää, jotta osaamme liittää uusia asioita johonkin vanhaan. Minun on paljon helpompi ymmärtää uusia pedagogiikkaan liittyviä tutkimustuloksia kuin uusimpia orgaanisen kemian läpimurtoja, tietenkin.

Mutta jos arvioinnin kohteena on pelkkä asian muistaminen kokeessa tai jonkin esseetehtävän laatu, muuttuvat oppijan oppimisstrategiat toisenlaiseksi. Laatu voidaan saavuttaa kopioimalla tai keskittymällä pelkästään luomaan sellaista sisältöä, jonka voidaan kuvitella tuottavan hyvä arvosana. Olennaisempaa on arvioida oppimisen aikana tapahtuvaa toimintaa, koska jo pelkästään asian aktiivinen käsittely ryhmässä voi johtaa syvempään oppimiseen kuin sen “ulkoa opettelu koetta varten” (tämä on tietenkin yleistys/ kärjistys). 

Tulevaisuus on erilainen kuin nykyhetki . Siellä tarvitaan erilaisia taitoja kuin nykyajassa, ja muutosvauhti kasvaa. Jo siksi uuden oppimiskyky on niin olennainen taito. Informaatiotaidot (kyky löytää relevanttia informaatiota, tulkita, suodattaa, arvioida, analysoida, luoda merkityksiä, yhteyksiä aiempaan tietoon jne)., vuorovaikutustaidot, oma-aloitteisuus & itseohjautuvuus, kyky luoda itse jotain (itselle, ryhmäll) uutta, kyky omistaa oppiminen, osallistua ja osallistaa, motivoida ja motivoitua, ja niin edelleen.

Mitä ja miten oppimista sitten voidaan arvioida?

Ensimmäinen askel: Tee arviointi läpinäkyväksi, ja perustele miksi näin tehdään, mitä arvioidaan ja miten. Hyödyntämällä vertaisarviointia, itsearvointia, opettajan havainnointia, sovellusten tuottamia tilastoja, (tai opimisen analytiikkaa, jos on saatavilla) sekä esim. tuotetun sisällön laatua. Tämä toimii eri oppiaineissa eri tavoin.

Toinen askel:  Määrittele ne sisällöt (OPS) ja taidot, joita haluat kehittää, ja siten myös arvioida.

Kolmas askel : Määrittele, miten arvioit näitä taitoja oppimisprosessin eri vaiheissa. Jos oppijoilla on tarkoitus luoda ryhmätyönä selvitys jostain ilmiöstä, henkilöstä, käsitteestä jne., niin alussa he hakevat tietoa asiasta, käsittelevät sitä, tekevät erilaisia valintoja sen suhteen, ja luovat siitä yhdessä jonkinlaisen kokonaisuuden. Tämän aikana tapahtuu valtavasti erilaista toimintaa, joka sisältää erinäisten taitojen hyödyntämistä ja kehittämistä eri välineiden avulla (esim. hakukoneet, Wikipedia ja muut tietolähteet, tallentamiset diigoon tai jakamiset Scoop.it-palvelussa,  blogikirjoitukset, yhteisöllinen wikityöskentely, neuvottelut vaikkapa Edmodon keskustelualueilla ja niin edelleen).

Tiedonhakutaidot ovat olennaisia taitoja, ja niihin liittyy vahvasti kyky tehdä havaintoja, tulkintoja ja luoda yhdessä asioille merkityksiä. Tiedonhaku vaatii monenlaisia ennakkotaitoja, ymmärrystä tehtävänannosta ja jonkinlaista ennakkokäsitystä aiheesta. Tätä voidaan myös kaivaa esiin esim. blogikirjoituksella tai verkkokeskustelulla. Tässä voidaan tarkastella sitä, miten hyvin asia on ymmärretty.

Tiedonhakuprosesseja voidaan arvioida esim. sen perusteella, miten monta lähdettä opiskelija/ ryhmä löytää, miten laadukkaita (ts. tieteellinen arvo, totuusarvo, syvällisyys jne) lähteet ovat ja miten ne liittyvät tehtävänantoon.

Tämän jälkeen voidaan arvioida sitä, mitä valintoja informaatiolähteiden osalta tehdään, miten niistä luodaan merkityksiä (esim. miten niistä koostetaan artikkeli tai selitys ilmiölle, miten käytetään lähdeviitteitä, miten avoimesti lähteitä jaetaan, nähdäänkö vaivaa tietolähteiden suodattamisessa ja onko taitoa tehdä sitä jne.). Samalla voidaan arvioida ryhmän itseohjautuvuutta, kykyä luoda merkityksiä ja toimia vuorovaikutuksessa. Tätä voidaan tehdä vertaisarvioinnin avulla, opettajan havainnoinnin kautta, ja yhä useammin erilaisilla analysointivälineillä (e.g. Learning Analytics). Kukin voi luoda omat menetelmänsä luokka-asteeseen, tehtävänantoon, oppiaineeseen, sosiaalisen median välineisiin ja omaan opetustapaansa soveltaen.

Tässä arviointimallissa on siis tavoitteena tukea arvioinnilla sellaisia prosesseja, joiden voidaan katsoa johtavan sisällön syvään ymmärtämiseen, siis oppimiseen, ja toisaalta sellaista toimintaa, jonka voidaan katsoa kehittävän tulevaisuuden kannalta olennaisia taitoja. Arvioinnin uudelleen ajatteleminen on lähtökohta koulun muutokselle kohti taitavaa, elinikäistä oppijuutta.

Oheisessa Slideshare-esityksessä kuvaan yhden tavan tukea arvioinnilla tietoinsentiivisen oppimisprosessin vaiheita.

Katselin Yle Areenalta Rushin ja Tom Petty & Heartbreakersin kulttilevyjä käsittelevät dokumentit. Niissä nousi jatkuvasti esiin yksi seikka ylitse muiden: juuri tiettyjen ihmisten kohtaaminen johti kulttilevyjen syntyyn. Palaset loksahtivat paikoilleen, kun levyä tekemään tuli tietty miksaaja, tuottaja, ja biisejä nikkaroivat ja musiikkia tekivät juuri tietyt ihmiset.

Pohdi viimeisen parin kuukauden aikana käymiäsi keskusteluja: Toisten kanssa keskustelu on ollut väkinäistä, toisten kanssa small-talkia ja toisten kanssa tuntuu aina syntyvän jotain uutta, kun lähdetään yhdessä ideoimaan. Keitä nämä ihmiset ovat? Miten heidät tapasit?

Yksi olennaisimmista askelista organisaation tuottavuuden tehostamisessa liittyy ”oikeiden ihmisten” kohtaamisiin (eng. right people, not real people ). Perinteinen tapamme rakentaa ja johtaa isoja organisaatioita ei ole huomioinut yleensä tarpeeksi yhteisöjen ja erityisesti heimojen rakentamisen luomia mahdollisuuksia. Aiemmin se on ollut vaikeaa, mutta nyt sosiaalisen median toimintakulttuurin, toimintatapojen ja välineiden avulla se on merkittävästi helpottunut.  Organisaatiot voivat edesauttaa ihmisten kohtaamisia tarjoamalla näitä välineitä, tukemalla  toimintakulttuurin muutosta ja kannustamalla avoimeen toimintaan. Oikealla ”kemialla” ja toisaalta sattumanvaraisuudella on todella suuri merkitys, eikä ihmisiä voi yhdistää pelkästään ”paperilla”.

Osaaminen ja ajatusmaailma esiin

Jotta oikeat ihmiset voisivat kohdata, täytyy organisaatiossa olla käsitys ihmisten osaamisesta, ajatusmaailmasta ja luonteestakin. Osaamista voidaan karkeasti jaoteltuna tuoda muiden tietoisuuteen ainakin kolmella tavalla:

1. Henkilökohtainen profiili. Profiilissa kuvataan omaa osaamista ja näkökulmia. Osaamisalueita voidaan listata tageina. Sivulle voidaan myös liittää tai linkittää työtovereiden kommentteja henkilöstä ja listaa projekteista, joihin on osallistunut. Kehittynein ja ajanmukaisin versio tästä on luotu xTune-palvelussa. xTune helpottaa aidolla tavalla näiden oikeiden ihmisten löytämistä ja edesauttaa merkittäviä kohtaamisia.
2. Aktiivinen presenssi sosiaalisessa mediassa (niin sisäinen kuin ulkoinen). Presenssiä ja asiantuntijakuvaa luodaan esimerkiksi blogikirjoituksilla, seinäviesteillä (esim. Yammerissa tai vastaavassa), ja osallistumalla keskusteluihin sekä kuratoimalla sisältöjä (ulkoa löydetyn sisällön etsimistä, suodattamista, käsittelyä ja jakamista).  Kuratoinnin osalta on olennaista välttää liiallista brändäystä, ja keskittyä aitojen kiinnostuksen kohteiden ja organisaatioiden kannalta relevanttien asioiden esille tuomiseen. Tässä tarvitaan uudenlaisia tietotyön taitoja.
3. Erilaisiin ryhmiin osallistumisen kautta kuva omasta osaamisesta kehittyy muiden silmissä. Näissä ryhmissä luonnollisesti kehitytään jatkuvasti, ja kuva osaamisesta ja ajatusmaailmasta leviää muiden jäsenten kautta eteenpäin.

Yhteisöllisen toiminnan tukeminen 

Kohtaamisten jälkeen toimintaa tulisi tietysti tukea luomalla organisoituja ja itseorganisoituviakin yhteisöjä. Niissä omistajuus tulisi olla jäsenillä, ja niiden tulisi tukea tasavertaista osallistumista. Yhteisöt toimivat menestyksekkäästi, jos ihmisten välillä on sopivasti diversiteettiä, asiantuntijuus on sopivasti hajautunutta. Diversiteetti on lähtökohta myös jatkuvalle sosiaaliselle oppimiselle. Ihmisten on tärkeä myös ymmärtää toisiaan, puhua niin sanotusti samaa kieltä. Ihmisten välillä tulee olla riittävästi luottamusta, ja toimintakulttuurin tulee tukea avointa jakamista, kysymistä ja jatkuvaa vuorovaikutusta sekä antaa lupa tehdä myös virheitä. Näin luodaan pohja ihmisten väliselle innovatiiviselle toiminnalle.

Tällaiset yhteisöt ovat organisaation kehityksen kulmakivi, sillä juuri niissä tapahtuu todellista oppimista ja innovaatioihin johtavaa luovaa ideointia. Innostus ja sisäinen motivaatio heräävät oikeiden ihmisten kohtaamisten kautta. Innovaatioita ei yleensä luoda hetkessä, vaan pitkäjänteisen toiminnan kautta jatkuvasti vuorovaikutuksessa toimivissa yhteisöissä. Pyri siis systemaattisesti luomaan yhteisöjä, valitsemaan oikeat välineet ja rakentamaan kohtaamisia tukevaa toimintakulttuuria.

Itselläni tätä ongelmaa ei ole, paitsi keikkapäivinä. Yksinyrittäjänä olen aina vuokrannut työhuoneen kodin läheltä. Suurin haitta yksin työskennellessä on kuitenkin sosiaalisen ympäristön puuttuminen. Olen miettinyt monesti, miten paljon innovatiivisempaa työ tiimeissä voisi olla – olettaen, että työilmapiiri olisi hyvä, työyhteisössä olisi sopivasti diversiteettiä ja vapautta innovoida. Lounasseurakin voisi voimaannuttaa jatkamaan päivää innostuneena. Tämä on etätyön suurimpia haasteita.

Vastikään vietettiin etätyöpäivää, ja eräs tietotyöläinen kertoi, että heillä vain pomot olivat saaneet luvan työskennellä kotoa käsin. Tämä tuntuu kovin yleiseltä. Nykyteknologia mahdollistaa luontevan etätyön, kommunikaation, ja takaa monelle paremman työrauhan kuin hektisissä (avo)konttoreissa. Se aikahukka, joka saattaa mennä kotona jotain työn ulkopuolista puuhaillessa, on useinmiten pienempi, kuin se 1-2h, jonka pääkaupunkiseutulainen viettää työmatkallaan. Puhumattakaan hermoista. Sosiaalinen ympäristö kuitenkin jää puuttumaan. Monet valitsevat mieluiten työpaikan kaupungin keskustasta, jossa lounaspaikoista on valinnan varaa, ja jonne pääsee suht helposti julkisilla liikennevälineillä. Monille toimijoille nämä sijainnit ovat kuitenkin turhan kalliita. Työntekijät tuskastuvatkin sitten kehäteiden ruuhkissa.

Miten etätyötä tai yksin työskentelyä voisi tukea? Miten siitä voisi tehdä sosiaalisempaa ja yhteistä työskentelyä tukevaa? Miten työntekijät voittavat pomon luottamuksen? Ilman tarkkaa tutkimustietoakin väitän, että monilla meistä ne, joiden kanssa konkreettisesti työtämme teemme päivittäin, ovat joka tapauksessa verkkoyhteyden päässä. Tiimit ovat hajautettuina ympäri maata tai maailmaa.

Etätyön mahdollistamiseksi, tehostamiseksi ja yhteisöllisen ilmapiirin takaamiseksi tarvitaan tietysti

1. Luottamusta asiantuntijoita kohtaan
2. Avoimuutta ja sisäistä motivaatiota korostava toimintakulttuuri
3. Käsitykset ihmisten osaamisesta ja tavoitettavuudesta sekä
4. Käytettävyydeltään ja ominaisuuksiltaan toimivat välineet, jotka tukevat kohdennettua viestintää, spontaania viestintää, tiedon hakemista aiemmista keskusteluista,

Yksin yrittäjänä kaipaan kuitenkin kovasti kasvokkaista vuorovaikutusta. Spontaani ideointi ja ajatustenvaihto voi johtaa merkittäviin innovaatioihin, eikä se onnistu aina verkon välityksellä. Etätyöläinen kaipaa myös informaalia vuorovaikutusta, kahvitaukoja ja jutustelua niin työasioista kuin muustakin kiintoisasta.

Yksi vaihtoehto voisi olla rakentaa isoille yrityksille, yritysverkostoille ja toisaalta yritysliittymille hubeja asuinalueiden läheisyyteen. Hubeissa olisi pari hyvää lounasravintolaa, yhteisiä kokoustiloja, ja avoimia työskentelytiloja tukemaan kollektiivien työskentelyä. Näissä hubeissa voisi synnyttää parvia, ihmiset voisivat kohdata hubin intran kautta (xTune jokaiseen hubiin jäsenyysmaksuun sisällytettynä ). Parviin voisi liittyä niin yritysten sisällä kuin niiden välilläkin. Tämä on tuttua mm. startupcenterien ja muiden yrityskeskittymien osalta, mutta näitä pitäisi olla enemmän, ja sijoitettuna suurempien asuinalueiden läheisyyteen. Organisaatio voi tunnistaa helposti, missä päin asuu merkittävin osa sen työntekijöistä. Toimitilat ovat usein näillä alueilla halvempia. Tällä en tarkoita isojen toimistokeskittymien poistamista, vaan joustavaa työnteon tukemista.

Myös pelillisyydellä voisi tukea toisaalta yhteisöllisen toiminnan mahdollisuuksia ja toisaalta pitää työntekijöitä kiinni työssään. Etätyön seurantatyökalut saattavat tuntua teennäisiltä vakoiluvälineiltä, mutta pelillisyydellä voidaan tukea työhön sitoutumista henkilöstölähtöisesti.

Tämä etätyöpäivä tuotti tällä kertaa monen muun asian lisäksi hieman kepeämmän kirjoituksen. Olisikohan työhuoneella syntynyt jotain mullistavampaa? Täytyy lähteä huomenna kokeilemaan. Ps. pahoittelen pk-seutukeskeisyyttä .

Esitys lähtee siitä olettamuksesta, että emme varsinaisesti tiedä, minkälainen tulevaisuus nyt koulua käyvillä lapsilla ja nuorilla on edessään. Koulujärjestelmämme on luotu staattisempaan ja lokaalimpaan yhteiskuntamalliin. Teknologinen kehitys ja sitä seurannut informaatiovallankumous on muokannut vahvasti tietokäsitystämme, ja se luo

a) uudenlaisia vaatimuksia ja edellytyksiä oppimiselle ja

b) uudenlaisia mahdollisuuksia keskittyä merkityksellisten taitojen kehittämiseen esim. ulkoa muistamisen ja sisältöjen tarkan hallinan ohessa tai jopa sijaan.  

Nykykoulun tulisi siis tietenkin tarjota erilaisia valmiuksia kuin se koulu, jota itse kävin. Ja niin toki pyritään tekemäänkin, mutta monet rakenteet ovat kuitenkin uudenlaisen, dynaamisen, metataitoja sekä oppimisen prosessimaisuutta korostavan toiminnan tiellä.

Esityksessä kuvaan tulevaisuuden näkymiä ja sen pohjalta ehdotan niitä taitoja, joiden kehittämiseen koulun tulisi panostaa nykyistäkin enemmän, jotta se kasvattaisi taitavia tulevaisuuden toimijoita. Kiteytän, yleistän ja yksinkertaistan koulun päätehtävän kahteen lauseeseen:

1) Kasvattaa taitavia oppijoita ja

2) Taata perustaidot ja valmiudet tälle elinikäiselle oppimiselle.

Monesti oletetaan, että uudenlainen, oppimisen prosesseja ja metataitojen (informaatiotaidot, sosiaaliset taidot, viestintätaidot, luovuus jne) kehittämistä korostava näkemys väheksyisi sisältöjä. Se, että nuoret saavat helposti käsiinsä kaiken sen faktuaalisen informaation, jota tarvitsevat, ei sulje pois pohjatiedon ja perustaitojen merkitystä. Mutta se asettaa uusia edellytyksiä informaatiotaidoille.

Jotta voidaan ymmärtää asia B, on ymmärrettävä asia A. Tämä vaatii välillä tylsääkin sisäistämistä. Oppiminen ilmenee kykynä liittää asia B asiaan A, eli aiemmin opittuun, mutta myös hyödyntää asioita A ja B asian C oppimisessa, sekä kykynä esim. luoda syy-yhteyksiä asioiden A, B ja C välillä. Näitä asioita käsittelen tarkemmin ja suunnitelmallisemmin koulutuksissani.

Reitti osaamisen hankintaan on muuttumassa didaktisessa ja pedagogisessa mielessä: Sisältöjä edelleen opitaan, mutta niiden osaaminen ei ole yksin keskiössä, vaan erityisesti osaamisen kehittämisen aikana tapahtuvat prosessit. Nämä prosessit ovat tulevaisuudessa toimimisen kannalta huomattavasti merkityksellisempiä, kuin se faktatiedon toistaminen esim. kokeessa. Siksi arviointia tulisi keskittää tukemaan näiden metataitojen kehittymistä.

Sosiaalinen media voi tarjota aiempaa soveliaamman ympäristön monipuolisten taitojen oppimiseen. Ennen kaikkea sosiaalisen median avulla voidaan pyrkiä rakentamaan omistajuutta, osallistumista ja läsnäoloa tukevaa dynaamista ja “rajatonta” oppimisympäristöä. Tätä kuvaan esityksessä. Sosiaalisen median toimintakultuuriin kuuluvat trendit, kuten opetuskäyttöön tarkoitettujen avointen sisältöjen hyödyntäminen, käännetty oppiminen (Flipped learning/ classroom), pelillisyys/pelimekaniikka sekä pedagogiset menetelmät/ideologiat kuten tutkiva- ja ilmiöpohjainen oppiminen voivat tukea tulevaisuuden kannalta merkityksellistä oppimista.

Haasteita on paljon. Nuoret eivät ole välttämättä valmiita itsensä kannalta niin tärkeään muutokseen. Eräs opettaja totesi, että heilläkin astuu lukioon oppilaita, jotka käyttävät tietokoneita erittäin vastahakoisesti. YO-kirjoitukset säätelevät sitä, miten ja mitä kannattaa opettaa. Ja sitten tietysti ne vanhat ajatusmallit ja toimintatavat, jotka vielä tuntuvat niin toimivilta. Muutos on kuitenkin tulossa ja se on kiihtymään päin myös koulussa.

Edmodo sisältää monia esimerkiksi Facebookista tuttuja elementtejä, höystettynä tehtävä- ja arviointityökaluilla sekä kirjastolla, jonne voi tallentaa niin oppimateriaalia, tehtäviä kuin viestejäkin. Se mahdollistaa myös luokkien tai koulujen välisen toiminnan ja vaikkapa ilmiöpohjaisen oppimisen. Edmodon käyttöliittymäkieleksi voi valita englannin, espanjan, portugalin, saksan, kreikan tai ranskan kielet. Kuulemma suomennosta pohditaan ainakin Viikin Norssilla Helsingissä.

Ominaisuudet

Ryhmät: Edmodossa opiskelu/ opetus tapahtuu ryhmissä (Groups), jotka opettaja luo kurssia tai muuta toimintaa varten. Ryhmiin kutsutaan opiskelijat kätevästi kutsukoodilla. Ryhmä on siis yhtä kuin kurssi, jokin opintokokonaisuus tai kurssin työtila. Ryhmiin voi liittää myös aliryhmiä.

Viestiseinä: Edmodon tärkein ominaisuus on viestiseinä, joka muistuttaa jonkin verran Facebookin vastaavaa. Viesteissä voi lähettää normaalien keskustelunavausten lisäksi myös tehtäviä, kyselyitä tai testejä sekä muistutuksia. Viesteihin voi upottaa myös muuta mediaa, kuten Youtube-videoita (tai mitä tahansa mediaa, jonka upotuskoodi on saatavilla). Yleisimmin viestit voivat toimia opetukseen liittyvinä keskusteluina. Tästä syystä Edmodoa on joskus tituleerattu myös mikroblogipalveluksi, mitä se ei kuitenkaan yksinomaan ole. Opettaja voi kohdentaa viestejä ryhmälle, aliryhmille tai yksittäisille oppilaalle. Oppilaat vain ryhmille, opettajalle tai itselleen.

Tehtävät: Lähetetään viesteinä ja palautetaan opettajalle. Tehtäviin voidaan liittää myös videoita upottamalla. eli esimerkiksi annetaan tehtäväksi Youtube/ Khan Academy yms. video, jota analysoidaan, tai jonka mukaan edetään luokassa tai etänä. Vain opettaja näkee oppilaan suorittaman tehtävän, mikä ei varsinaisesti tue yhteisöllistä verkko-oppimista. Opettaja merkitsee tehtävän suoritetuksi ja antaa siitä palautteen ja arvosanan.

Testit ja kyselyt: Opettaja voi luoda omia testejä ja kyselyitä Quiz ja Poll -työkaluilla (esim. monivalinta/ avoimet jne). Tässä voidaan mennä pedagogisesti harhaan, mutta toisaalta näitä työkaluja voidaan hyödyntää käsitysten, motivaation, mielipiteiden ja näkökulmien selvittämisessä. Hyvä olisi, jos oppilaat voisivat itse luoda kyselyjä.

Kirjasto: Kirjastoon voi siirtää viestejä esimerkeiksi tai viestipohjiksi tai mitä tahansa tiedostoja opetuskäyttöön. Max tiedostokoko on 100mb, muita rajoitteita ei näyttäisi olevan. Voit liittää kirjastoon myös Googlen dokumentit -palvelussa olevia tiedostoja. Ensin sinun tulee liittää Google-tilisi Edmodo-tiliin. 

Oppilailla kirjasto näkyy ”reppuna” (Backpack), jonne he voivat tallentaa esim. omia töitään, tai tehtäviin liittyviä materiaaleja. Täten Backpack tukee vaikkapa tutkivaa oppimista. Kirjastoon voi luoda myös kansioita, joihin siirretään tai sijoitetaan tiedostoja. Kansioita voi taas jakaa edelleen ryhmille. Kätevä toiminto.

Kalenteri: Kalenterissa jaetaan ryhmille tapahtumia, ja autetaan tehtävänantojen seurannassa.

RSS: Opettaja voi lisätä ryhmäsivulle RSS-syötteitä esimerkiksi tietyistä blogeista tai vaikkapa Youtubesta. Syötteet näkyvät viestivirrassa, ja niitä voi myös kommentoida.

Julkiset sivut (Public Page): Lähtökohtaisesti kaikki toiminta on kuitenkin yksityistä, mutta julkisilla sivuilla voit julkaista esim. keskusteluja muille, vaikkapa vanhemmille tai toisille luokille/ opettajille. Viestit voidaan merkitä erikseen julkisiksi (”public”), mutta ne eivät näy silti avoimessa WWW:ssä, vaan pelkästään Edmodoon kirjautuneille.

Badget: Opiskelijoille voi anta palkintoja esimerkillisestä toiminnasta menemällä hänen profiiliinsa ja klikaamalla ”Award Badge”. Näitä on jonkin verran valmiina, mutta opettaja voi lisätä myös omia (suomenkielisiä, omilla kuvilla jne.) Opiskelijat voivat ehdottaa erilaisia badgeja sekä luoda niitä itse. Opiskelijat voivat ehdottaa myös kenelle palkintoja voisi antaa (jos on esim. saanut apua tehtäviin kaverilta).

Plussat

+ Käytettävyys: Verrattuna useimpiin kouluissa käytettyihin oppimisalustoihin Edmodo on käytettävyydeltään ja käyttöliittymältään simppelimpi ja tuo oppilaiden ja opettajien aktiivisuutta paremmin esiin. Se on tuttu, monissa selvityksissä oppilaat ovat pitäneet juuri sen helppoudesta, johtuen ehkä siitä, että se muistuttaa ulkoisesti ja toimintalogiikaltaan jonkin verran Facebookia. Kaunis se ei ole (muistuttaa mielestäni hieman liikaa jotain wanhempaa windowsia), mutta ihan toimiva.

+ Integrointi/Upotukset: Edmodossa on mahdollista hyödyntää monia tuttuja palveluita, kuten Youtubea, Slidesharea ja etenkin GoogleDocsia melko saumattomasti upottamalla tai linkittämällä niitä viestivirtaan. Google-tili tulee yhdistää ensin Edmodo-tiliin.

+ Osallistumiseen aktivointi: Etusivulla näkyvä viestiseinä aktivoi osallistumaan, sen tiedämme Facebookista. Vaikkapa upotettujen videioden avulla voidaan pyrkiä edelleen aktivoimaan analyyttiseen ja sisäisesti motivoituneeseen oppimistaoimintaan.

+ Läsnäolon tuntu: Etusivulla näkyvä viestivirta voi luoda kuvan aktiivisuudesta perinteisiä, kansiopohjaisia järjestelmiä paremmin (esim. Fronter). Etusivulla keltaisella näkyvä Notifications -kenttä auttaa pysymään kärryillä.

+ Pelillisyys: Badget eli toiminnasta saatavat palkinnot voivat edesauttaa arviointikulttuurin muutosta ja helpottaa mm. vertaisarviointia. Samoin oppilaat voivat asettaa itselleen tavoitteita ja pohtia, minkälainen oppija on (ts. visuaalinen, auditiivinen jne. )

+ Verkostoitumisen mahdollisuudet: Edmodon ympärille on luotu opettajayhteisöjä, joihin voi liittyä. Opettajat voivat myös verkostoitua keskenään globaalilla tasolla.

+ Opiskelun ja opetuksen hallinta: Yksi Edmodon vahvoista puolista on mahdollisuus lähettää muistutuksia, pitää kalenteria ja yleensä hallita ja organisoida opiskelua/ opetusta. Monelle se korvaa osin Wilmaakin, kun vanhempia voi kutsua mukaan katsomaan, mitä kursseilla tapahtuu. Backpack/ Library mahdollistavat viestipohjien, tehtäväpohjien ja paljon käytettyjen tiedostojen helpon tallentamisen myös myöhempää käyttöä varten.

+ Roolien käyttö: Edmodossa voidaan harjoitella roolien käyttöä. Opettaja voi perustaa ryhmän, johon oppilaat kirjautuvat tietyissä rooleissa. Esimerkiksi historian tai yhteiskuntaopin opinnoissa voi kirjautua tiettynä historian henkilönä (vaikkapa Galileo, Churchill tai Miles Davis)  tai toimenkuvana (esim. taiteilija, tiedemies tai politikko). Rooleja voi hyödyntää monissa muissakin aineissa tukemassa itseohjautuvaa, yhteisöllistä ja ilmiöpohjaista oppimista.

+ Mobiilikäyttö: Anrdoid ja iPhone -käyttäjät hyötyvät mobiilisovelluksista. Oppimistoimintaan voi ottaa osaa  joustavammin. Tästä on hyötyä vaikkapa retkillä luonnossa, museoissa ja niin edelleen. Ainakin iPhone-sovellus on toimiva. Opettaja voi myös tarkastella esim. bussissa oppilaiden tehtäviä, ja oppilaat pysyvät paremmin kärryillä toiminnassa. 

Miinukset

- Kieli: Selkein opetuskäyttöä rajoittava tekijä on suomen kielen puuttuminen käyttöliittymästä, ainakin toistaiseksi.

- Opettajakeskeisyys: Edmodo pyrkii olemaan sosiaalisen median väline, mutta on silti melko opettajajohtoinen: Esim. oppilaiden tekemät ”tehtävät” näkee vain opettaja (Tehtävätyökalu).

- Amerikkalaisuus juridisista syistä. Yleisesti EU:n alueelle käytettyjen sovellusten käyttö on juridisesti soveliaampaa kuin amerikkalaisten sovellusten opetuskäyttö alaikäisten keskuudessa. Alle 18-vuotiaiden tulee tässäkin tapauksessa saada lupa käyttöön vanhemmiltaan. Tarkemmin yksityisyyssääntöihin voi tutustua osoitteessa http://www.edmodo.com/corporate/privacy-policy, jossa mm. todetaan, että Edmodo ei luovuta käyttäjien tietoja sellaisinaan kenellekään, mutta jos esim. Edmodo ostetaan, ostaja saa kaupassa myös käyttäjien profiileissa olevat tiedot. Siksi on tärkeää miettiä, mitä tietoja Edmodossa jakaa.

- Omistajuuden puute: Verrattuna sosiaalisen median alustoihin, se ei kuitenkaan tarjoa tarpeeksi omistajuutta oppilaille, ts. se on rakennettu melko koulumaiseen kulttuuriin. Oppilailla voisi olla enemmän mahdollisuuksia viestiä keskenään ja toteuttaa esimerkiksi wiki-työskentelyllä omia projektejaan. Toki tässä voi hyödyntää GoogleDocsia, jolloin Edmodo toimii kätevänä keskiönä.

- Suodatuksen puute viestinnässä: On tärkeää, että kursseilla on paljon toimintaa, joka näkyy verkkoympäristössä. Mutta jos toimintaa on paljon, Edmodo voi saada kurssin näyttämään sekavalta ja tärkeät asiat voivat hukkua viestivirtaan – aivan kuten Facebookissa. Tätä voi toki pyrkiä välttämään esim. luomalla pienryhmiä ja ohjeistamalla oppilaita käyttämään tageja eli avainsanoja.

- Koulumaisuus: Edmodo on luotu amerikkalaisen koulujärjestelmän ja -kulttuurin pohjalle, ja esim. arvosana- ja suoritekeskeisyys näkyy sen ominaisuuksissa vahvasti. Monissa Edmodon käyttöä koskevissa blogikirjoituksissa tai videoissa tämä näkyy myös käytännössä. Mutta välttämätöntä se ei ole, Edmodoa voi käyttää myös vähemmän suoritekeskeisesti. Esim. oppilaiden itse tekemät badget edesauttavat vertaisarviointia ja voivat tuoda motivoivaa pelillisyyttä mukaan oppimistoimintaan.

- Wikin tai vastaavan yhteisöllisen työkalun puute: (ks. omistajuus). Wikin puute hankaloittaa hieman yhteisöllisten projektien tai yleensä yhdessä oppimisen mahdollisuuksia. GoogleDocs-integrointi tuo helpotusta asiaan.

- Alidomainien puute: Joissain maissa (lähinnä anglosaksiset maat) koulut voivat luoda omia alisivustoja tyyliin ”jklnorssi.edmodo.com”. Tämä ei käsitykseni mukaan ole vielä mahdollista Suomessa, mutta korjatkaa, jos olen väärässä!

Yleisesti ottaen Edmodo on ihan mielenkiintoinen sovellus. Suosittelen sitä opetuskäyttöön mielelläni mutta varauksin. Parhaiten se toimii, kun sen kaveriksi ottaa vaikkapa GoogleDocsin ja Youtuben. Edmodo voi toimia sovelluksena, jota hyödynnetään käänteisen oppimisen (Flipped Learning) toteutuksissa, jolloin vuorovaikutteinen oppimistoiminta tapahtuu luokkatilan lisäksi Edmodossa. Koska käyttäjät voivat luoda vapaasti uusia tunnuksia, Edmodo mahdollistaa koulujen perinteisiä ympäristöjä paremmin roolien käytön. Edmodo on kuitenkin melko opettajajohtoinen ja perinteisessä mielessä koulumainen sovellus, ja kaikki data sijaitsee amerikkalaisilla palvelimilla. Kannattaa tutustua. Järjestän Edmodosta myös perehdytyksiä ja pedagogisia koulutuksia.

Nämä tulokset eivät täytä tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia, mutta niitä voi pitää jossain määrin suuntaa antavina. Luon tässä yhteenvetoa valikoiden keskusteluissa ja kyselyissä esiin nousseista asioista. On huomioitava, että oppilaat eivät aina ymmärtäneet kysymyksiä (esimerkiksi sosiaalisen median käsite häilyvä) tai eivät välttämättä vastanneet opettajalle täysin rehellisesti. Lisäksi tulee muistaa, että heidän opettajansa ovat omasta aloitteestaan osallisina sosiaalisen median koulutuksissa, jolloin he suhtautuvat myötämielisesti tai ainakin uteliaasti sosiaalisen median opetuskäyttöön. Tuloksista on havaittavissa selkeitä trendejä, mutta myös isojakin eroja koulujen tai oppilasryhmien kesken.

Olen itse tehnyt vastaavanlaisia selvityksiä yliopistoissa vuodesta 2000, eikä muutos taidoissa ja asenteissa ole niin suuri kuin voisi kuvitella. Toisaalta muutos teknologian käytössä on valtava, Facebookin arkielämään penetroitumisen ansiosta.

Olennaisimmat esiin nousseet seikat: 

• Sosiaalista mediaa käytetään aktiivisesti jo alakoulussa, mutta käsite on epäselvä.
• Koulukohtaiset erot osittain isojakin, etenkin alakoululaisten välillä.
• Yläkouluissa suhtautiminen sosiaalisen median opetuskäyttöön tämän otoksen myönteisintä.
• Sosiaalista mediaa käytetään viihteen kuluttamiseen ja kavereiden kanssa viestintään
• Sosiaalinen media ei kuulu kouluun, se on nuorten oma toimintaympäristö, “formaalin vastavoima”, todettiin monesti.
• Sosiaalisessa mediassa opitaan pääosin englantia, jonkin verran koetaan oppivan myös viestintätaitoja ja vaikkapa valokuvausta tai ruoanlaittoa. Osa ei koe oppivansa mitään.
• Suurin osa ei tuota itse sisältöjä, joskin poikkeuksiakin nousi esiin.
• Julkaisemisen kynnys kouluun liittyvissä töissä suuri, etenkin lukiolaisille.

Miten sosiaalinen media ymmärretään

Sosiaalisen median käsite oli etenkin nuoremmille oppilaille vieras. Sosiaalinen media koetaan hyvinkin painokkaasti viihteen kuluttamisen ja toisaalta vertaisviestinnän ympäristönä. Nuoret kokevat sosiaalisen median vahvasti omaksi toimintaympäristökseen, jonka rajat haluavat piirtää melko voimakkaasti. Koulun ja vapaa-ajan välinen raja-aita halutaan pitää korkeana, eikä sen läpi noin vain kuljeta. Poikkeuksia tämänkin osalta tietysti on.

Suosituimmat välineet ja välineiden käyttötavat

Luonnollisesti Facebook on koululaisten keskuudessa suosituin väline. 5.-6.-luokkalaisten keskuudessa sitä käyttää 20-45% (FB:n ikäraja 13v.), vanhemmista opiskelijoista valtaosa hyvinkin aktiivisesti. Osa suhtautui ikärajaan vakavasti, osassa luokista selvästi sosiaalista painetta osallistua. Yläkoulu- ja lukioikäisillä käytettävien sovellusten kirjo oli melko suuri, mutta iso osa sosiaalisessa mediassa vietetystä ajasta kuluu Facebookissa. Twitterkäyttäjiä on hyvin vähän.

Sosiaalisen median palveluita käytetään viihteen kuluttamiseen: palveluiden kautta kuunnellaan musiikkia, katsellaan videoita ja valokuvia. Iso osa viestii kavereiden kanssa.  Verkkopelejä pelataan etenkin yläkouluiässä, ja ne ovat painokkaasti poikien harrastus. Osa näyttäisi pelaavan jopa oppituntien aikana.

Sosiaalisen median käytön aktiivisuus

Osa oppilaista käyttää Facebookia jopa 10-12 tuntia päivässä, mikä selittyy ilmeisimmin kännyköillä tehtävällä silmäilyllä ja toisaalta pikaviestittelyllä. Facebook on syrjäyttänyt osin tekstiviestiä. Jännää, että FB viestittely koetaan sosiaalisen median käytöksi, mutta sms-viestien lähettelyä ei. Useimmat viettävät sosiaalisen median parissa 2-3 tuntia päivässä. Erään lukioluokan oppilaista 77%:lla oli Facebook-applikaatio puhelimessaan.

Produktiiviseen toimintaan ja oppimistarkoituksiin sosiaalista mediaa käytetään vähän. Tosin eräästä lukiolaisryhmästä reilu viidennes kertoi tuottaneensa tietoa Wikipediaan. Erään yläkoululuokan oppilaista 10% oli käyttänyt GoogleDocsia. Youtubea käyttävät lähes kaikki, mutta ilmeisesti harvemmat ovat ladanneet sinne omia videoitaan tai kommentoineet toisten videoita. Youtube toimii enemmänkin vertaisnettitv:nä. Eräässä yläkoulussa 7-9 -luokkalaisista n. 20% oli pitänyt blogia, mutta useimmissa keskusteluissa bloggaaminen ei noussut esille.

Osa oppilaista koki verkkoviestinnän pinnalliseksi, etenkin verkossa käytettäävän kielen ja sosiaalisten siteiden heikkouden takia (ts. viestitään pinnallisesti puolitutuille).

Verkossa koetaan opittavan pääosin englantia, jossain määrin vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Eräs ryhmä toi esiin ruoanlaiton ja maailman tapahtumista kärryillä pysymisen opittavina asioina. Merkillepantava osa oppilaista ei kokenut oppivansa sosiaalista mediaa käyttämällä. Tämä kertoo siitä, miten formaalina oppimisen käsite koetaan.

Kollektiiveissa toimiminen

Lähes kaikilla oppilaista on jonkin verran verkkokontakteja, joita eivät ole tavanneet kasvokkain. Alakouluikäisillä eroja oli, yhdellä ryhmällä kaikki olivat tuttuja, osa oli taas ollut enemmänkin vuorovaikutuksessa tuntemattomien kanssa. ”Tuntemattomien” kanssa viestiminen tarkoittaa kuitenkin usein heille myös keskusteluja erilaisilla harrastuksiin liittyvillä keskustelualueilla, Suomi24:ssä, tai joillakin jopa ”vain kasvoilta” tuttujen ihmisten kanssa. Yhdellä lukioluokalla korostettiin, että vuorovaikutus verkossa on aktiivisempaa muiden kuin kasvokkain tavattavien ihmisten kesken.

Tietosuoja, yksityisyys ja tietoturva

Valistus tietosuojasta on mennyt hyvin perille. Nuoret ovat melko varovaisia sosiaalisen median käyttäjiä, tai ainakin uhat tiedostetaan hyvin.  Nuoret myös tuntuvat tiedostavan tai olettavan, että vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa ei ole aina rehellistä, tai että tekstin muodossa on helpompi sanoa “sivu suun” asioita.

Sosiaalinen media koulussa

Yleisesti sosiaalisen median opetuskäytön mahdollisuuksia ei joko ymmärretty tai sitten siihen suhtauduttiin varauksella tai jopa vihamielisesti, kouluasteista riippumatta. Kaikkein kielteisintä suhtautuminen oli alakouluissa ja myönteisintä yläkoulussa. ”Sosiaalinen media ja koulu eivät kuulu samaan lauseeseen” tai ”Minä en ainakaan aio osalistua..” tai ” ”koulu ei saisi sekaantua sosiaaliseen mediaan”). Nuorilla näyttää olevan vielä melko heikko käsitys siitä, miten sosiaalista mediaa välineinä ja toimintamuotoina hyödynnetään oppimistoiminnassa. Jos toimintaympäristö nähdään puhtaasti nuorten väliseen viestintään ja viihteen kuluttamiseen keskittyvänä ympäristönä, on tämä jopa odotettavaa.

Opettajan johdattelu aiheeseen auttoi osaa oppilaista ymmärtämään tietoverkkojen ja sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksessa. Eräs yläkoululuokka toi esille Youtuben käytön kielten- tai musiikintunnilla tai idean keskustella blogissa päivän aikana opituista asioista.

Lukioikäisillä esiintyy suurta kynnystä julkaisemiseen. Tämä on nostettu aiemminkin opettajien taholta esille. Keskustelimme tästä opettajien kanssa, ja ihmettelimme, miksi toisaalta bilekuvia ja muuta yksityistä julkaistaan melko herkästi laajoissakin verkostoissa, mutta yksittäisen oppimistehtävän, kuten blogikirjoituksen julkaisuun on suuri kynnys. Tuotokset halutaan pitää suojassa, jos ylipäätään suostutaan julkaisemaan muille kuin opettajille. Tämä johtunee suorituskeskeisestä kulttuurista, erityisesti siis lukiossa.

Poikkeuksia toki oli. Eräästä lukiolaisryhmästä peräti 23% oli kirjoittanut Wikipediaan. Eräs kemianopettaja kertoi, että oppilaat käyttävät Youtubea aktiivisesti, esittäen sieltä erilaisia kemiallisia reaktioita tai kokeita, joita sitten haluavat kokeilla itse koulussa. Yksittäinen lukiolaisryhmä käytti Facebookia lähinnä tiedottamismielessä. FB ryhmiä käytetään lukioissa myös oppilaskunnan toimesta aktiivisesti.

Johtopäätöksiä

Kuten tämäkin selvitys osoittaa, ei sosiaalista mediaa noin vain kouluun istuteta, ei ainakaan siinä muodossa, jossa se pedagogisesti perusteltuna tulisi käyttöön ottaa.  Muutos on siis ennen kaikkea kulttuurinen, ja vaatii myös vahvaa ymmärrystä lasten vanhemmilta. Kuten eräs opettaja eräässä toisessa koulutuksessa totesi, “allekirjoitan nämä sinun ideasi sosiaalisen median pedagogisesta käytöstä, ne ovat innostavia, mutta vanhemmat nousevat näitä ideoita vastaan melko herkästi.”

Toimintakulttuurin kannalta se, että nuoret ovat “omineet” sosiaalisen median, ja kokevat sen joissain tapauksissa formaalin koulukulttuurin vastavoimaksi, nousi näissä keskusteluissa yllättävimmäksi, uudeksi informaatioksi.

Lähtökohtaisesti näin onkin. Sosiaalinen media on vastaus nykyaikaisen tietokäsityksen muutokselle ja myös edesauttaa sen muutosta. Aikaisemmin niin kokemusperäistä tietoa kuin tutkimustietoakin oli huomattavasti vaikeampi saada käsiinsä kuin sosiaalisen median aikakaudella. Siitä pitävät huolen ensinnäkin itse rakennetut ja asiantuntijoista valitut verkostot, jotka seulovat kiinnostavaa ja relevanttia tietoa, suodattavat sitä ja jakavat minulle. Siinä auttavat myös oppivat sovellukset, kuten mobiililaitteille tarkoitettu Zite, tai perinteisemmät sovellutukset, kuten RSS.  Kun infoähkyä oppii edes jotenkin hallitsemaan, on relevantin informaation saanti taattua. Muuten informaation määrä alistaa vilkuiluviestinnälle, jossa myös brändätään osaamista jakamalla mahdollisimman paljon omaan osaamisalueeseen liittyvää tietoa.

Olennaista olisi kuitenkin lähteä itse käsittelemään tietoa ja rakentamaan yhteisiä merkityksiä verkostoissa, esimerkiksi blogissa tai rakentamalla verkostojen ja sovelluksien avulla saadusta informaatiosta omia merkityksiä, vaikkapa Storify-sovelluksen avulla. Myös FB- ja Linkedin-ryhmät ovat mainioita tiedonrakenteluympäristöjä.

Tiedollisen kehityksen kannalta sosiaalisen median maailmassa ehkä suurimpana varjopuolina näen a) vaaran tiedon pinnallistumiselle ja b) rikkinäiselle puhelimelle, tai oikeammin varmaan repaleiselle valokuidulle, sekä c) äänekkyyden/brändäyksen ja asiantuntijuuden välisen suhteen ongelmalle. Tähän voi olla muutamia syitä.

1. Ekstrovertit ja verkostojen vahvat sidokset hallitsevat kommunikaatiota. Tietoa jakavat ja merkityksiä rakentavat näkyvästi ne, jotka ovat ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia, ja joilla on aikaa ja mahdollisuuksia siihen. Eivät välttämättä ne, jotka käyttävät aikaa tiedon syvällisempään analyysiin ja käsittelyyn. Joskus tuntuu, että sosiaalisen median verkostoissa tutkimusperäinen tieto ja kriittinen, tieteellinen ajattelu eivät ole kovin suuressa arvossa. Tämä johtaa toiseen ongelmaan.
2. Nopeus ja määrä on valttia. Viestinnän määrä ja näyttävyys ovat ratkaisevammassa asemassa. Tietoa ei aina ehditä käsitellä välttämättä kovinkaan syvällisesti. Nopean tiedonvälityksen ansoihin vajoavat myös perinteiset tiedotusvälineet. Sosiaalisessa mediassa aktiiviset ja ulospäinsuuntautuvat asiantuntijat brändäävät itseään aktiivisesti jakamalla tietoa, osallistumalla erilaisiin ryhmiin, julistamalla uusien sovellusten ilosanomaa ja tuomalla esiin uusia brändejä, toimenkuvia ja käsitteitä. Asioiden syvällinen käsittely voi jäädä vähemmälle.
3. Tieto liikkuu verkostoissa liian nopeasti, sitä jaetaan usein kritiikittömästi. Me-henki, heimoutuminen ja ovat tiedollisen kehityksen kannalta erittäin olennaisia, mutta tähän voi liittyä ongelmia, jos luottamuksen ansainneet verkostojen jäsenet vahingossa erehtyvät tulkinnoissaan.
4. Sovelluskeskeisyys. Iso osa suosituista sovelluksista tarjoaa mielekkäitä mahdollisuuksia tiedolliseen kehitykseen, tiedon jakamiseen ja yhteisten merkitysten luomiseen. Mutta jos kaikki aika menee aina uusien sovellusten käyttöön ja sovelluksia käytetään itseisarvona, jää hyöty vähäisemmäksi.

Tom Laine kirjoitti vähän aikaa sitten osuvasti siitä, miten sosiaalisen median koulutuksissa  paras osaaminen ei aina saavuta asiakasta. Tämäkin johtunee paljojti siitä, että asiantuntijuuden ja osaamisen ohella täytyy olla hyvä markkinoija, aktiivinen viestijä ja myyjä. Uhkana on, että hiljaiset asiantuntijat jäävät raapustelemaan viisauksia pöytälaatikkoihinsa (tai oikeammin pöytäblogeihin).

Tämän kirjoituksen pääpointti on kysyä, leviääkö tämä trendi sosiaalisen median arkipäiväistymisen myötä laajemminkin yrityksiin ja muihin organisaatioihin? Olemme tottuneet toimimaan kulttuurissa, kouluajoista asti osaamista tärkeämpää on osaamisen osoittaminen jollekin taholle .

Tästä kriittisestä näkökulmasta huolimatta uskon vahvasti sosiaalisen median mahdollisuuksiin tiedollisessa kehityksessä. Meidän tulee vaan muistaa pyrkiä välttämään näitä sudenkuoppia, ja ottaa toimintatavat ja sovelluksetkin haltuun hallitusti ja suunnitelmallisesti.

Kiitos @outilammi blogikirjoituksesi inspiraatiosta tähän kirjoitukseen.

Pidin kokopäiväissen koulutuksen juuri Helsinkiläisille opettajille nuorten mediamaailmasta. Tutustuin sitä varten laajasti viimeisimpiin tutkimuksiin ja selvityksiin nuorten netinkäytöstä. Kanattaa tutustua myös Harto Pönkän rajattoman arvokkaaseen tilastointityöhön.

Miten aktiivisesti nuoret käyttävät nettiä? Mitä palveluita käytetään? Miten?

Tilastokeskuksen uusimman kyselyn mukaan 16-24 -vuotiaista 89% on rekisteröitynyt jonkin yhteisöpalvelun käyttäjäksi, ja 75% ikäluokasta seuraa palvelua ainakin päivittäin. Pääosin kyse lienee Facebookista.

EUKids Online (2010) -tutkimuksen mukaan 97% 9-16-vuotiaista käyttää nettiä viikottain ja 77% päivittäin. 57%:lla heistä on käytössä netiyhteys omassa huoneessaan.

Lapsen ääni 2010-tutkimuksen mukaan 10-12-vuotiaista 56% on Facebookissa, vaikka palvelun ikäraja on 13v. Uusimmassa Lapsen Ääni -selvityksessä (Pelastakaa Lapset ry) lapset olivat hieman käärmeissään vanhempiensa vainoharhaisuudesta netin suhteen. Kiintoisaa luettavaa muutenkin.

Verkossa siis pelataan, lähetellään viestejä, tarkastellaan, mitä muut puuhaavat  – pääosin Facebookissa, koska se tarjoaa kaiken yhden kannen alla. On kiintoisaa, josko FB on nuorille jo niin kiehtova ympäristö, että kaikki kietoutuu sen ympärille, ja näin muut toimintaympäristöt jäävät vähälle tutustumiselle vapaa-aikana.

Netin sosiaalisuus

Netti on nuorille hyvin sosiaalinen, todetaan useimmissa raporteissa. Facebook on noussut monelle  pääasialliseksi viestintävälineeksi, ja korvannut mm. tekstiviestejä ja messengeriä.  Sosiaaliset suhteet ovat läsnä aktiivisesti verkossa. On hyvin tärkeä ymmärtää, että nuorille sosisaalinen media ei ole mikään virtuaalinen tila, jossa tavataan tuntemattomia, vaan se kietoutuu tiiviisti siihen, mitä me olemme kutsuneet “tosielämänä”, kasvokkain tapahtuvana toimintana.

EUKids-selvityksen mukaan suomalaisten nuorten netinkäyttö on keskimääräistä sosiaalisempaa. Puolet nuorista kokee itseilmaisun helpompana netin kautta. Naamatusten verkossa-tutkimuksen mukaan osa nuorista kokikin syventäneensä sosiaalisia suhteita verkossa.

Naamatusten verkossa -teos antaa mainion kuvan nuorten netin käytöstä. Nuoret verkostoituvat eniten tuttujen tai tutun tuttujen kanssa. Yläkouluikäisille Facebook on kuin virtuaalinen yläkoulu, jonne hyväksytään kavereiksi kaikki vähänkin kasvoiltaan tutut. Se on eräänlainen kontaktiluettelo potentiaalisia yhteydentottoja varten. Toinen elämä  (2008) hankkeen selvityksessä kuitenkin todettiin, että 15-vuotiaista 40% oli tavannut nettituttuja kasvokkain. Tämä on selvää jatketta esim. IRC-yhteisöille. Myös aikuiset tutustuvat yhä useammin verkossa – enkä puhu deittipalveuista, vaan ihan ammatillisesta toiminnasta. Ihmiset tulevat toisilleen tutuiksi kavereiden FB-seiniltä ja vaikkapa ammatillisista FB/Linkedin ryhmistä, Twitteristä jne. Kun tavataan kasvokkain, ollaan jo tuttuja.

Nuoremmilla verkko ei tässä kirjoituksessa esitettyjen selvitysten valossa näyttäisi merkittävästi vähentävän kasvokkaisen sosiaalisen toiminnan määrää, paitsi kaikkein aktiivisimmilla verkkopelaajilla. Kuitenkin yli 25 vuotiaiden osalta olen törmännyt toisenlaiseen tietoon. Johtuneeko tämä siitä, että löydämme usein heimomme yhä useammin verkosta – ihmiset, joiden kanssa on kiehtovinta keskutella eivät ehkä olekaan lähipiirissä?

Pelit ovat muuten parantaneet huomattavasti nuorten poikien englannintaitoja.  Eräs opettaja kertoi välitunneilla verkkopeliä pelaavien poikien keskustelevan keskenään pelin aikana englanniksi.

 Median tuottaminen verkkoon

Vain pieni osa nuorista jakaa tuottamaansa mediaa verkkoon. Ylivoimaisesti eniten ladataan kuvia. Kuvilla haetaan hyväksyntää, ihailua ja brändätään itseä. Osa nuorista laittaa kuvia edelleen IRC-galleriaan, kun sen koetaan olevan Facebookia enemmän heidän oma ympäristönsä.

Nuorisotutkimusverkoston Digital Pioneers -raportti kritisoi suomalaisten nuorten digitaitoja. Yhteisöpalvelut rohkaisevat itseilmaisuun ja käyttäjälähtöiseen sisällöntuotantoon, mutta suurin osa kuitenkin mielummin arvioi, kommentoi kuin tuottaa omaa sisältöä. Kommentoinnin nuoret osaavatkin hyvin, totesi eräs äidinkielen opettaja koulutuksessani.

Kynnys median jakamiseen verkossa on melko korkea, siihen liittyy pelkoja arvostelusta. Moni nuori ei löydä syytä miksi jakaisi omia tuotoksiaan verkkoon. Nuoret kuitenkin kuvaavat yhä enemmän videoita ja still-kuvia (Digital Pioneers) ja myös muu luova toiminta on ollut kasvussa (Nuorisobarometri 2009).

Lukioiden opettajat ovat kertoneet blogien käytön hankaluudesta. Jotkut sanovat, että nuoret kokevat sosiaalisen median omana toimintaympäristönään, eivätkä halua sotkea formaalina kokemaansa koulumaailmaa sinne. Osa heistä kokee joutuvansa arvostelun kohteeksi, toiset taas eivät halua kirjoittaa, koska pekäävät tekevänsä virheitä ja uskovat näin arvosanansa laskevan.

Lähes kaikista selvityksistä – myös omista verkkoyhteisötutkimuksistani – käy ilmi, että nuoret hyvin harvoin tavoittelevat netistä kuuluisuutta. Olennaista on saada palautetta ja hyväksyntää toiminnalleen, osallistua toimijana nuorison omaan maailmaan.

On melko selvää, että nuoret ovat taitavia pääasiassa itseään kiinnostavissa asioissa, mutta yleistyksiä kannattanee silti välttää. Ohessa Naamatusten verkossa 2 -selvityksessä julkaistu taulukko nuorten omista taitokäsityksistään:

(Uusitalo, Vehmas & Kupiainen 2011)

Mitä koulu voi tehdä?

Koulun tulee luonnollisesti pyrkiä ymmärtämään ja tuntemaan nuoreten toimintakulttuuria ja toimintatapoja. Ohjausta tarvitaan paljon. Teknisiä taitoja tulisi opettaa tasapuolisesti kaikille, ehkäpä jonkin ajokortin muodossa ilman arvosanoja. Tietyt taidot olisi hallittava. Arvosanat tuntuvat estävän nuorten osallistumista vapaaehtoisille kursseille keskiarvon laskemisen pelossa. Tarvitaan kuitenkin vahvasti myös toimintakulttuurin ja toimintatapojen ymmärrystä. Hyvin laajasti eri taitojen kehittämistä osana kaikkea koulutyötä – mikä ei tietenkään ole mahdollista ilman teknisiä käyttötaitoja.

Opettajat voivat pohtia, mitä opetuksen kannalta tärkeitä taitoja nuorilla jo on, joita voitaisiin pyrkiä hyödyntämään opetuksessa. Ensimmäinen tavoite olisi arvostelun pelkojen ja suorituskeskeisyyden vähentäminen opetuksessa. Tämän jälkeen voidaan lisätä avoimuutta, vapautta myös mokailla. Olennaista olisi aktivoida nuoria toimimaan ja tuomaan esiin omia ajatuksiaan, ainakin osassa oppiaineista. Sosiaalinen media tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia oppimiselle niin koulussa kuin se ulkopuolellakin. Informaaleja ja nonformaaleja ympäristöjä voisi pyrkiä yhdistämään koulun toimintaympäristöihin.

Median tuottamista tulisi pyrkiä yksinkertaistamaan ja tarjoamaan myös koulussa teknisesti taitotasoon soveltuvia välineitä ja toimintaympäristöjä. Koulussa voidaan harjoitella niitä yhteisöllisiä toimintamuotoja, jotka esim. työelämässä on koettu toimiviksi. Oheisessa kuvassa mainittuna mielestäni tärkeitä sosiaalisen median käyttöön liittyviä taitoja.

Muistakaamme myös, miten uusi ilmiö sosiaalinen media massojen käytössä on. Facebook yleistyi Suomessa vasta n. 4v. sitten.