Varmasti lähes kaikki ovat kokeneet flow-tilan, jossa kykenemme poikkeuksellisiin suorituksiin. Työ ei tunnu suorittamiselta, vaan luovuuden puuskalta, jossa ajatukset lentävät ja muuttuvat tekstiksi ruudulla kovalla vauhdilla. Eikä tunnu raskaalta, vaan fiilis on mitä parhain. Ihminen tekee motivoituneena tunnissa sen, mihin muuten menisi päivä tai joskus enemmän. Uudet ideat ja oivallukset tulevat inspiroituneessa tilassa. Työlle omistautuminen ei tarkoita pitkää työpäivä ja kiirettä, vaan motivoitumista työntekoon. Motivaatio ja intohimo eivät korvaa osaamista, mutta optimoivat kykyjä ja voivat innostaa kasvamaan tiedollisesti.

Viisas organisaatio panostaa työntekijöiden motivointiin ja inspirointiin ja osaa jakaa työtehtäviä kyseisiin tehtäviin motivoituville ihmisille. Tähän tarkoitukseen on tietysti käytössä hyviä sovelluksia, ennen kaikkea tulee mieleeni mainio xTune.

Väsymys, stressi ja kuormittuminen voivat haitata merkittävästi tietotyöläisen päivää. Siksi tarvitaan joustavia työaikoja ja työskentely-ympäristöjä. Ei kannata raahautua ennen kahdeksaa töihin, jos nuokkuu koko päivän pöydän ääressä, kun lapsi on yöllä valvottanut tai ilta mennyt pitkäksi. Töissä tarvitaan myös rauhoittumisen tiloja. Lyhytkin hetki poissa koneen äärestä ja hälinästä voi avata uusia ideoita ja ajatuksia, olemme varmasti kaikki sen huomanneet. Tila, jossa voi rentoutua vaikkapa rauhallisen musiikin ääressä tai hiljaisuudessa, voi olla luovuuden ja innovatiivisuuden kannalta tärkeä. Tämä vaatii tietysti luottamusta työntekijöihin. Jos työilmapiiri on jo lähtökohtaisesti omistajuutta ja luovuutta tukeva, ja työn sisällöt ovat työntekijälle tärkeitä ja inspiroivia, on kontrolli yleensä turhaa.

Mistä löytää motivoituneita ja motivoivia ihmisiä?

Voi olla, että organisaatiot hakevat motivoituneita ihmisiä yhä useammin parvista, vaikkapa Linkedinin tai xTunen avulla, tai yleensä sosiaalisen median verkostoissa muodostuneeseen asiantuntijakuvaan luottaen. Verkosto voi herättää uusia ajatuksia ja inspiroida toimimaan, oli sitten kyse lähi- tai etävuorovaikutuksesta. Someverkostotkin pitää välillä osata tietenkin sulkea pois, keskittyä ja antaa palaa!

Asiantuntijuus on hajautunutta ja uniikkia. Se on yhä useammin pilvessä, josta voidaan tarvittaessa poimia tehtäviin sopivia motivoituneita ihmisiä. Monesti lähiympäristössä ei ole tavoitettavissa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa keskustelu voisi johtaa uusiin innovaatioihin.  Voi olla, että työilmapiiri on muuten huono, jolloin kannattaa hakea motivaatiota “pilvestä”. Organisaation tulisi auttaa työntekijöitä löytämään heimonsa niin organisaation sisältä kuin sen ulkopuoleltakin. Yhteisö voi saada esille paitsi uusia taitoja, myös motivaatiota. Osallistaminen ja sen tukeminen on siis olennaista, mikä johdon olisi hyvä ymmärtää. Tietotyökin on joukkuelaji, vaikka kuinka yksilöinä toimitaan.

Motivaation osalta kyse on jälleen omistajuudesta. Työn omistajuus on olennaista innovatiiviselle ja luovalle toiminnalle. Siis tunne siitä, että tekee töitä myös itselleen, että saa vaikuttaa työhönsä, eikä ole vain “täällä töissä” ja hierarkkisesti johdetun organisaation pelinappulana. Pahimmillaan omistajuus voidaan ymmärtää mahdollisuutena tehdä ihan mitä huvittaa ja saada katteettomia etuja, kuten Jari Parantainen kirjoittaa. Pelkkä suorittaminen voi olla helppoa, muttei kenenkään edun mukaista.

Motivoituneena oppii

Motivaatio on olennainen oppimisen reunaehto.  Oppiminen on parhaimmillaan tarvelähtöistä ja sisäisesti motivoitunutta toimintaa, jonka aikana välttämättä edes ajattele oppivamme. Ulkoisesti motivoitunut ihminen ei juurikaan opi, informaatio ei muutu tiedoksi, ei ole uudelleen sovellettavissa, se ei ole syvällä ymmärryksessä. Jos koulussa jo totutetaan suorituskeskeiseen ja auktoriteettien odotuksia täyttämään, siirtyy tämä ajatustapa ja toimintakulttuuri myös työpaikoille! Ts. koulussa totutaan suorittamaan ja suoriutumaan tehtävistä, tekemään se, mitä odotetaan.

Opetusministeri ehdotti taannoin ruotsin kielen taidon heikkenemisen lääkkeeksi lisätunteja, ei niinkään opetuksen ja oppimiskulttuurin muutosta. Yrityksissä pyritään kasvattamaan liikevaihtoa ylitöillä. Samalla Suomen koululaisten pärjäämistä kansainvälisissä testeissä perustellaan osin myös lyhyemmällä koulupäivällä: on edes jonkin aikaa sulatella asioita, oppia epämuodollisissa sosiaalisissa tilanteissa, liikkua ja jopa rauhottuakin. Sanghain testimenestyksen hinta on ainakin tämän artikkelin mukaan ollut kova.

Tekniikan kehitys ja laitteiden halpeneminen tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia oppilaitoksille ja madaltaa kynnystä sisällöntuotantoon. Kohtuuhintaan alkaa saada jo kameroita, joilla voi kuvata videota ja joiden kuvanlaatu kohtuuvalaistuksessa on opetustarkoituksiin riittävä. Jo keskihintaisella kamerakännykällä voi saada hyvälaatuisia valokuvia, kunhan valoa on tarpeeksi. Dedikoidut kamerakännykät kilpailevat tällä hetkellä edullisimpien digikameroiden kanssa. Harmi, että nekin ovat langenneet pikselikisaan.

Montaa eri laitetta ei enää tarvitse, ellei kuvaa julkaistavaa materiaalia, jossa on suuret laatuvaatimukset. Jos tarvitset ulkoista mikrofonia, kannattaa hankkia joko pätevä järjestelmäkamera video-ominaisuudella (esim. Nikon D300s tai Canon 7D) tai sitten dedikoitu videokamera. Tai sitten tallentaa äänen erikseen esim. siihen tarkoitetulla taskutallentimella.  Muuten opetus- ja opiskelukäyttöön riittää hyvä pokkarikamera video-ominaisuudella tai videokamera valokuvaominaisuudella. Esim. Sanyon Xacti hd2000 videokamera  on saanut hyvät arviot etenkin hämärässä valossa (Hintaa reilut 400€.) Kannattaa siis miettiä käyttötarpeita, ja myös panostaa ominaisuuksiin, jotka soveltuvat omaan käyttöön (esim. iso zoom vs. laajakulma, hämäräkuvausominaisuudet…). Eikä kannata langeta megapikseliansaan!

• Kuvaatko paljon videota?  (Panasonic lienee paras)
• Kuvaatko hämärässä? (Esim. F200EXR, Panasonic LX3, Canon S90). Kennon koko, kohinanpoistokyky, vakaaja ja etenkin linssin nopeus (f-aukko) vaikuttavat.
• Tarvitsetko laajakulmaa (esim. 24mm) tai isoa zoomia?
• Liikkuuko kamera mukana? Jos ei, isompi kamera voi olla parempi, jos kameran kenno on isompi.
• Jos haluat harrastaa, osta DSLR, eli järjestelmäkamera. Nekään eivät enää ole kauhean kalliita.

Hankin juuri uuden digikameran työ- ja vapaa-ajankäyttöön, tapani mukaan pitkällisen selvittelyn jälkeen. Tarvitsin kameran, joka kulkisi kätevästi mukana, olisi monikäyttöinen ja etenkin ottaisi mahdollisimman hyvää videokuvaa. Päädyin lopulta arvioissa loistaneeseen Panasonicin Lumix DMC-TZ7 (zs3 in usa) juuri videokuvan takia.  Hintaa tuli Englannista tilattuna kuljetuksineen 8gb muistikortilla 280€ (sis. alv 17,5%). Ison muistikortin hankin juuri videon takia. (Ekasta  2mp digikamerastani taisin maksaa n. 2500mk vuonna 2000.. !).

Kyseinen tai kyseisen tyyppinen kamera soveltuu hyvin oppilaitoksiin, jopa opettajan ainoaksi kameraksi, sillä se on hyvä kompromissi, joka mielestäni korvaa edullisen videokameran ja on silti pokkariksi laadukas ja helppokäyttöinen. Äänenlaatukin on pokkariksi hyvä.

Yleistä Panasonicista

Kamera on ns. laajakulmainen superzoom (25-300mm kinovastaavuus) ja sellaiseksi pieni (toki isompi kuin vanha ixus 70 kamerani, mutta silti menee kätevästi takintaskussa). Kys. kameralla otettuja kuvia voi katsella vaikka Flickrissä. Muutama perusominaisuus:

• 25-300mm zoom, 3.3-4.9 aukko (melko hyvä etenkin telepäässä), mutta sisäkuvauksessa isompi aukko olisi tarpeen. Zoomista on hyötyä vaikka biologian tunnilla luontoa kuvatessa.
• Hyvä kuvanvakaaja (voi kuvata pidemmällä valotusajalla kuin vanhassa DSLR kamerassani). Sitä tarvitaan paitsi hämärässä, myös zoomilla kuvatessa.
• Ei manuaalitoimintoja (paitsi valkotasapaino + voi säätää ISO-herkkyyden maksimin ja pisimmän mahdollisen valotusajan)
• ”Älykäs” Intelligent auto -moodi, joka analysoi kuvaa ja valitsee ”sopivimman ohjelman”. Toimii ihan ok, mutta ei toki aina.
• 720p (hd) videokuva, stereomikrofoni windcut-ominaisuudella (häivyttää taustakohinaa)

Kuvanlaadusta ja toiminnasta:

+ Voi laittaa 3 kuvausohjelmaa valmiiksi, valitaan säätöpyörästä, tämä on osoittautunut käteväksi.

+ Kuvanlaatu on hyvää etenkin hyvässä valossa, joskin kuvanvakaaja ja ihan kelpo pokkarisalama pelastaa sisällä – täytyy muistaa asettaa ISO-herkkyyden katoksi 400 tai 800.

+Todella laaja kuva-alue: 25mm-300mm, jopa lisää, jos tinkii megapikseleista.

+ Tarkennus toimii kohtuullisesti, joskin esim. nyt lumisessa maastossa se ei aina löydä kohdettaan (tulee ikävä järkkärin manuaalitarkennusta

+ Kamera on suht. nopea, kehitystä on tapahtunut tässäkin

- Ei järjestelmäkameroiden (DSLR) syvyysvaikutelmaa tai tarkkuustasoa. Valoja ja varjoja ei saa yhtä hyvin esiin – mutta tuskin on odotettavissa vielä pokkarista..
- Kuva sisätiloissa normivalossa rakeinen, jos vertaa DSLR:iin, mutta toki puhtaampi kuin halvemmissa pokkareissa saati kamerakännykässä
- Paidantaskukameraksi hieman suuri (mutta näillä ominaisuuksilla pieni).

Videokuva

• Kamera kuvaa 720p videokuvaa 30fps, eli tarpeeksi laadukkaasti ainakin paperilla (1080p/25fps olisi parempi). Ja myös käytännössä kuvan laatu on todella yllättävän hyvää (ks. testivideoita Youtubesta). 5-6 vuotta vanha MiniDV-kamerani taitaa jäädä laatikon pohjalle pölyttymään – ellen sitten esim. kuvaa koko luentoa tms.

• Max 15min videopätkät. Mutta aina voi aloittaa uuden..

• AVCHD Lite muoto pakkaa hyvin, mutta aukeaa vain importoimalla iMoviella (mac) – ei siis suoraan klikkaamalla esim. Quicktimessa. Tiedostot eivät perinteiseen tapaan siis lataudu kuvien mukana iPhotoon.

• Zoom toimii, samoin automaattitarkennus (toisin kuin monissa muissa), joskin zoomatessa tarkennus voi hieman pumpata.

Panasonicilla on joitain muitakin laadukkaita kameroita. Samoin Canon ja Fuji ovat tunnettuja laadusta, mutta useimpien mallien videokuva ei ole Panasonicin luokkaa. Etenkin Fuji loistaa hämäräkuvauksessa ja Canon yleisesti kuvanlaadussa ja canoneissa on usein manuaaliominaisuudet.

Äläkä unohda jalustaa! Sen käyttö parantaa kuvanlaatua ja lisää mahdollisuuksia yllättävän usein.