Käsitykset kouluikäisten tietoteknisestä osaamisesta vaihtelevat ja niihin liittyy usein väärinkäsityksiä. Usein keskusteluissa yliarvioidaan nuorten taitoja, jolloin niiden kehittämiseen ei koeta tarvetta panostaa koulun toimesta. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, ja Diginatiivi-käsitystä on pohdittu pitkään. Tein JY:ssä ja SibA:ssa selvityksiä opiskelijoiden tvt-taidoista ja käsityksistä vuosina 2001-2007, pääosin aikana ennen Facebookia. Tässä artikkeli vuodelta 2004. Tulokset viittasivat enemmänkin opiskelijoiden käytössä olevien laitteiden lisääntymiseen ja verkkoyhteyksien nopeutumiseen kuin taitojen merkittävään kehittämiseen. Lähtökohtana on, että nuoret ovat diginatiiveja omista lähtökohdistaan. Se, mikä on pinnalla ja kiinnostaa, kertyttää myös taitoja. Tällä hetkellä siis pääosin Facebook ja pelit.

Pidin kokopäiväissen koulutuksen juuri Helsinkiläisille opettajille nuorten mediamaailmasta. Tutustuin sitä varten laajasti viimeisimpiin tutkimuksiin ja selvityksiin nuorten netinkäytöstä. Kanattaa tutustua myös Harto Pönkän rajattoman arvokkaaseen tilastointityöhön.

Miten aktiivisesti nuoret käyttävät nettiä? Mitä palveluita käytetään? Miten?

Tilastokeskuksen uusimman kyselyn mukaan 16-24 -vuotiaista 89% on rekisteröitynyt jonkin yhteisöpalvelun käyttäjäksi, ja 75% ikäluokasta seuraa palvelua ainakin päivittäin. Pääosin kyse lienee Facebookista.

EUKids Online (2010) -tutkimuksen mukaan 97% 9-16-vuotiaista käyttää nettiä viikottain ja 77% päivittäin. 57%:lla heistä on käytössä netiyhteys omassa huoneessaan.

Lapsen ääni 2010-tutkimuksen mukaan 10-12-vuotiaista 56% on Facebookissa, vaikka palvelun ikäraja on 13v. Uusimmassa Lapsen Ääni -selvityksessä (Pelastakaa Lapset ry) lapset olivat hieman käärmeissään vanhempiensa vainoharhaisuudesta netin suhteen. Kiintoisaa luettavaa muutenkin.

Verkossa siis pelataan, lähetellään viestejä, tarkastellaan, mitä muut puuhaavat  – pääosin Facebookissa, koska se tarjoaa kaiken yhden kannen alla. On kiintoisaa, josko FB on nuorille jo niin kiehtova ympäristö, että kaikki kietoutuu sen ympärille, ja näin muut toimintaympäristöt jäävät vähälle tutustumiselle vapaa-aikana.

Netin sosiaalisuus

Netti on nuorille hyvin sosiaalinen, todetaan useimmissa raporteissa. Facebook on noussut monelle  pääasialliseksi viestintävälineeksi, ja korvannut mm. tekstiviestejä ja messengeriä.  Sosiaaliset suhteet ovat läsnä aktiivisesti verkossa. On hyvin tärkeä ymmärtää, että nuorille sosisaalinen media ei ole mikään virtuaalinen tila, jossa tavataan tuntemattomia, vaan se kietoutuu tiiviisti siihen, mitä me olemme kutsuneet “tosielämänä”, kasvokkain tapahtuvana toimintana.

EUKids-selvityksen mukaan suomalaisten nuorten netinkäyttö on keskimääräistä sosiaalisempaa. Puolet nuorista kokee itseilmaisun helpompana netin kautta. Naamatusten verkossa-tutkimuksen mukaan osa nuorista kokikin syventäneensä sosiaalisia suhteita verkossa.

Naamatusten verkossa -teos antaa mainion kuvan nuorten netin käytöstä. Nuoret verkostoituvat eniten tuttujen tai tutun tuttujen kanssa. Yläkouluikäisille Facebook on kuin virtuaalinen yläkoulu, jonne hyväksytään kavereiksi kaikki vähänkin kasvoiltaan tutut. Se on eräänlainen kontaktiluettelo potentiaalisia yhteydentottoja varten. Toinen elämä  (2008) hankkeen selvityksessä kuitenkin todettiin, että 15-vuotiaista 40% oli tavannut nettituttuja kasvokkain. Tämä on selvää jatketta esim. IRC-yhteisöille. Myös aikuiset tutustuvat yhä useammin verkossa – enkä puhu deittipalveuista, vaan ihan ammatillisesta toiminnasta. Ihmiset tulevat toisilleen tutuiksi kavereiden FB-seiniltä ja vaikkapa ammatillisista FB/Linkedin ryhmistä, Twitteristä jne. Kun tavataan kasvokkain, ollaan jo tuttuja.

Nuoremmilla verkko ei tässä kirjoituksessa esitettyjen selvitysten valossa näyttäisi merkittävästi vähentävän kasvokkaisen sosiaalisen toiminnan määrää, paitsi kaikkein aktiivisimmilla verkkopelaajilla. Kuitenkin yli 25 vuotiaiden osalta olen törmännyt toisenlaiseen tietoon. Johtuneeko tämä siitä, että löydämme usein heimomme yhä useammin verkosta – ihmiset, joiden kanssa on kiehtovinta keskutella eivät ehkä olekaan lähipiirissä?

Pelit ovat muuten parantaneet huomattavasti nuorten poikien englannintaitoja.  Eräs opettaja kertoi välitunneilla verkkopeliä pelaavien poikien keskustelevan keskenään pelin aikana englanniksi.

 Median tuottaminen verkkoon

Vain pieni osa nuorista jakaa tuottamaansa mediaa verkkoon. Ylivoimaisesti eniten ladataan kuvia. Kuvilla haetaan hyväksyntää, ihailua ja brändätään itseä. Osa nuorista laittaa kuvia edelleen IRC-galleriaan, kun sen koetaan olevan Facebookia enemmän heidän oma ympäristönsä.

Nuorisotutkimusverkoston Digital Pioneers -raportti kritisoi suomalaisten nuorten digitaitoja. Yhteisöpalvelut rohkaisevat itseilmaisuun ja käyttäjälähtöiseen sisällöntuotantoon, mutta suurin osa kuitenkin mielummin arvioi, kommentoi kuin tuottaa omaa sisältöä. Kommentoinnin nuoret osaavatkin hyvin, totesi eräs äidinkielen opettaja koulutuksessani.

Kynnys median jakamiseen verkossa on melko korkea, siihen liittyy pelkoja arvostelusta. Moni nuori ei löydä syytä miksi jakaisi omia tuotoksiaan verkkoon. Nuoret kuitenkin kuvaavat yhä enemmän videoita ja still-kuvia (Digital Pioneers) ja myös muu luova toiminta on ollut kasvussa (Nuorisobarometri 2009).

Lukioiden opettajat ovat kertoneet blogien käytön hankaluudesta. Jotkut sanovat, että nuoret kokevat sosiaalisen median omana toimintaympäristönään, eivätkä halua sotkea formaalina kokemaansa koulumaailmaa sinne. Osa heistä kokee joutuvansa arvostelun kohteeksi, toiset taas eivät halua kirjoittaa, koska pekäävät tekevänsä virheitä ja uskovat näin arvosanansa laskevan.

Lähes kaikista selvityksistä – myös omista verkkoyhteisötutkimuksistani – käy ilmi, että nuoret hyvin harvoin tavoittelevat netistä kuuluisuutta. Olennaista on saada palautetta ja hyväksyntää toiminnalleen, osallistua toimijana nuorison omaan maailmaan.

On melko selvää, että nuoret ovat taitavia pääasiassa itseään kiinnostavissa asioissa, mutta yleistyksiä kannattanee silti välttää. Ohessa Naamatusten verkossa 2 -selvityksessä julkaistu taulukko nuorten omista taitokäsityksistään:

(Uusitalo, Vehmas & Kupiainen 2011)

Mitä koulu voi tehdä?

Koulun tulee luonnollisesti pyrkiä ymmärtämään ja tuntemaan nuoreten toimintakulttuuria ja toimintatapoja. Ohjausta tarvitaan paljon. Teknisiä taitoja tulisi opettaa tasapuolisesti kaikille, ehkäpä jonkin ajokortin muodossa ilman arvosanoja. Tietyt taidot olisi hallittava. Arvosanat tuntuvat estävän nuorten osallistumista vapaaehtoisille kursseille keskiarvon laskemisen pelossa. Tarvitaan kuitenkin vahvasti myös toimintakulttuurin ja toimintatapojen ymmärrystä. Hyvin laajasti eri taitojen kehittämistä osana kaikkea koulutyötä – mikä ei tietenkään ole mahdollista ilman teknisiä käyttötaitoja.

Opettajat voivat pohtia, mitä opetuksen kannalta tärkeitä taitoja nuorilla jo on, joita voitaisiin pyrkiä hyödyntämään opetuksessa. Ensimmäinen tavoite olisi arvostelun pelkojen ja suorituskeskeisyyden vähentäminen opetuksessa. Tämän jälkeen voidaan lisätä avoimuutta, vapautta myös mokailla. Olennaista olisi aktivoida nuoria toimimaan ja tuomaan esiin omia ajatuksiaan, ainakin osassa oppiaineista. Sosiaalinen media tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia oppimiselle niin koulussa kuin se ulkopuolellakin. Informaaleja ja nonformaaleja ympäristöjä voisi pyrkiä yhdistämään koulun toimintaympäristöihin.

Median tuottamista tulisi pyrkiä yksinkertaistamaan ja tarjoamaan myös koulussa teknisesti taitotasoon soveltuvia välineitä ja toimintaympäristöjä. Koulussa voidaan harjoitella niitä yhteisöllisiä toimintamuotoja, jotka esim. työelämässä on koettu toimiviksi. Oheisessa kuvassa mainittuna mielestäni tärkeitä sosiaalisen median käyttöön liittyviä taitoja.

Muistakaamme myös, miten uusi ilmiö sosiaalinen media massojen käytössä on. Facebook yleistyi Suomessa vasta n. 4v. sitten.

Luennoin maaliskuussa Vantaan opetusviraston kutsumana kolmena kertana Vesokoulutuksessa suurille saleille täynnä perusopetuksen opettajia. Kyseessä oli kolmen tunnin massaluento aiheesta Sosiaalinen media opetuksessa.  Ohessa esityskalvot, joissa osin samaa kuin aiemmissakin esityksissäni, osin uutta.

Pidin Janne Ruohiston kutsumana puheen Henry R:n sosiaalisen median jaoksen tapaamisessa 10.2.2011. Ohessa Slideshare-esitys. Kirjoittelen aiheesta lisää lähiaikoina. Sosiaalisen oppimisen mahdollisuudet ymmärretään yrityksissä ja julkishallinnossa vielä heikosti.

Tietotyöläiset käyttävät merkittävän paljon aikaa tiedonhankintaan, ajan tasalla pysymiseen ja asiantuntijuutensa kehittämiseen. Informaatiota on saatavilla ja tulee tietotyöläisille pureskeltavaksi eri kanavia pitkin merkittävästi aiempaa enemmän. Tämä informaatio voi olla hyvinkin pirstaleista – kirjoituksia, joissa voi olla vain yksittäisiä palasia relevanttia informaatiota. Miten tätä kaikkea kykenee hallitsemaan? Meillä lienee kaikilla omat keinomme ainakin yrittää hallita sitä, ja onneksi teknologia tarjoaa siihen myös apuvälineitä.

Oma ymmärrykseni kehittyy lukemalla blogeja – käytännössä päivittäin, silmäilemällä Twitterviestejä ja tietenkin lukemalla kirjoja. Kasvokkaisia keskusteluja on yksinyrittäjällä turhan vähän.

Kun aloitin työni tutkijana joskus 1990-luvun lopulla, hankin tietoa pääosin yliopiston kirjastossa saatavilla olevista tieteellisistä lehdistä ja kirjoista. Ne löytyivät ihan pahvikortistosta tai kirjaston päätteillä avainsanoja naputellen. Paljon nykyistä pienempi osa hankkimastani informaatiosta tuli toisilta ihmisiltä, vaikka olin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa merkittävästi nykyistä enemmän.

Kirjalla on edelleen selvä paikkansa, lukea pitäisi paljon enemmän. Tietotyöläisille suunnatut kirjat tarjoavat tietenkin syvempää yleisnäkymää asioihin, kiintoisia tarinoita ja esimerkkejä, jotka eivät blogeihin välttämättä mahdu. Hyvän kirjan lukemisen jälkeen tuntee olevansa todella syventynyt johonkin asiaan. Toisaalta, ehkä johtuen siitä, että olen tottunut lukemaan kiteytettyä informaatiota, tulee usein kirjoja lukiessa ihmeteltyä, miksi kirjoittaja jatkuvasti toistaa asioita ja kertoo asioita hieman kaarrellen. Näin koin esim. Dan Pinkin mainiota Drivea lukiessani. Kirjaa lukiessa olisi hyvä pysyä poissa koneen äärestä, lukutuoli työhuoneelle onkin hankintalistallani!

Toisaalta on kätevää tehdä muistiinpanoja kirjan teksteistä. Uudet iPad- ja Kindlejohdannaiset lukulaitteet tarjoavat toivottavasti tulevaisuudessa lisää semanttisia mahdollisuuksia. Itse haluaisin ainakin kirjaa lukiessani alleviivausten lisäksi rakentaa avainsanakirjastoa, josta pääsisi sanoja klikkaamalla takaisin niihin aineistoihin, joista avainsanat on tallennettu. Tämä voisi johtaa syvempään oppimiseen, kun aivot aktivoituvat käsittelemään luettua informaatiota. Vaarana on tietenkin liiankin helppo silmäily ja/tai copy-paste -meininki, jolloin tekstiin ei juurikaan syvennytä.

Koska meidän tulee hallita yhä enemmän erilaista tietoa, voi olla monen mielestä jopa riski viettää pitkiä aikoja yhtä asiaa käsittelevän kirjan parissa. Sinä aikana kun olisi lukenut monta kiintoisaa blogiartikkelia ja pysynyt “ajan hermoilla”. Samalla pitäisi osallistua ja näkyä eri somevälineissä – ja tehdä töitäkin. Mutta mitä tapahtuu silloin käsityksillemme ja ymmärryksellemme? Tuleeko oppimisesta pinnallista?

Blogiartikkelit, kuinka mielenkiintoisia olisivatkaan, pitää joskus vaan osata jättää lukematta. Samat ideat ja näkemykset toistuvat niissä usein, vaikkemme sitä huomaisikaan. Nautimme tunteesta, kun ymmärrämme ja olemme samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Huippuasiantijabloggaajia on jo niin paljon, että voisimme käyttää kaiken aikamme heidän blogejaan lukien. (Oma blogini ei onnneksi kuulu näihin, joten jatka lukemista!).

Yhä suurempi osa oppimastamme on ns. hiljaista tietoa. Asioita, joita emme välttämättä ehdi sen enempää pyöritellä mielessämme, mutta jotka ajan myötä muokkaavat käsityksiämme ja syventävät ymmärrystämme. Informaatio ei siis välttämättä siirry sellaisenaan pitkätkestoiseen muistiin, vaan muokkaa hiljalleen käsityksiämme. Taitava tietotyöläinen kokee lukiessaan ahaa-elämyksiä ja osaa yhdistää lukemaansa aiemmin opittuun ja etenkin omaan työhönsä liittyviin asioihin. Tässä mielessä kirjoittaminen kannattaa. Yhteenvetojen tekeminen lukemistaan aiheista omassa blogissa tai lukemansa referointi Twitterissä auttaa syventämään omaa ymmärrystä.

Sen sijaan, että lukisimme yhden kirjoittajan kirjan aiheesta, voimme saada laajemman käsityksen lukemalla kuuden asiantuntijan blogikirjoituksia samasta aihealueesta. No, molempi parempi, tietenkin. Emme välttämättä pärjäisi viikon blogeista järjestetyssä tentissä, mutta ymmärryksemme ja yleiskäsityksemme on parantunut varmasti! Kaikki oppiminenkaan ei ole heti mitattavissa. Tietyn, itselle ehkä jossain määrin uuden aihealueen blogeja lukemalla voi pikkuhiljaa kasvaa kyseisen käytäntyöyhteisön tai -verkoston täysivaltaiseksi jäseneksi, ja alkaa myös osallistumaan kommentoimalla ja kirjoittamalla itse aiheesta omaan blogiinsa. On muistettava, että myös seuraamalla voi oppia.

Mielestäni useimmissa tapauksissa teksti hakkaa oppimisvälineenä videon, etenkin siitä syystä, että tekstiä lukiessa on helpompi syventyä aiheeseen, se on helpompi silmäillä ja siihen voi tehdä vaikkapa merkintöjä Diigolla. Loistavat TED-puheet tai RSA-animaatiot ovat tietenkin asia erikseen, etenkin inspiraation kannalta. Ja sitten on tietenkin vielä Slideshare, jossa on tarjolla parhaimmillaan loistavia esityksiä aiheesta kuin aiheesta. Ne voivat tarjota kätevän johdannon tai nopean katsauksen asiaan.

Tärkein tietotyöläisen taito lienee tiedon hallinta. Se tulee yhä tärkeämmäksi, mitä enemmän informaatiota eteemme syötetään. Puhutaan henkilökohtaisesta informaationhallinnasta (PIM) laajemmin tiedonhallinnasta (PKM). Informaation hallinnassa on kyse paitsi tiedonhaun, relevanttisuuuden arvioinnin, luokittelun, kategorisoinnin ja priorisoinnin taidoista, myös itsekurista ja organisointitaidoista. Tiedon hallintaa voi edistää erilaisin välinein. Avainsanat on hyvä hallita ja luoda jonkinlainen oma rajattu lista käyttämistään tageista.

Internet tarjoaa nykyisin tietotyöläiselle ennen kokemattomia mahdollisuuksia päästä käsiksi asiantuntijatietoon ja myös osallistua keskusteluihin asiantuntijoiden kanssa, kenties kasvaen pikkuhiljaa käytäntöverkostojen täysivaltaisiksi jäseniksi.

Diigo on mainio työkalu verkkoinformaation kategorisoinnissa, referoinnissa ja kommentoinnissakin. Tämänkin kirjoituksen tein aluksi Evernotella, joka on mainio väline niin verkosta löytyvien ideoiden, sitaattien, kuvien jne. tallentamiseen ja kategorisointiin, mutta myös muistiinpanojen tekemiseen – se kun on pilvessä ja siihen pääsee käsiksi ainakin Andrdoid, IOS ja Maemo-laitteilla. Tietenkin tätä blogia pääsisin kirjoittamaan mobiililaitteellani, mutta Evernote on minulla “aina auki”, joten sinne hahmoitteleminen on kätevämpää.

RSS-lukijan avulla voi tietenkin poimia seuraamistaan blogeista aina vain tärkeimmät ja relevanteimmat kirjoitukset. Mitä enemmän verkkotekstejä lukee, sitä paremmin oppii myös silmäilemään, kannattaako tekstiä lukea. Itse käytän RSS:ää harvoin.

Sosiaalinen verkosto onkin noussut itselläni tärkeimmäksi tiedontarjoajaksi, etenkin Twitterin ansiosta. Ja sen merkitys korostuu etenkin jatkuvan vuorovaikutuksen ja asioiden yhteisen kehittelyn myötä. Tässä taas hiljaisella tiedolla on valtava merkitys. Verkosto on yhä enemmän läsnä ja osallistuminen aktiivisempaa kuin aiemmin. Twitterin voima tietotyössä piilee verkoston kyvyssä tuoda meille tietoa, herättää ajatuksia ja ideoita sekä levittää myös meidän ajatuksiamme eteenpäin. Twitter ei ole kovinkaan hyvä “crowndsourching” työkalu sellaisenaan, kuten maan mainio Marko Sykkö totesi – siellä on vaikea löytää vastauksia kysymyksiin. Twitterin lumo perustuukin pitkäaikaisen käytön kautta syntyvään kuvaan eri ihmisten osaamisesta ja etenkin heidän tarjoamaansa informaatioon. Twitter on parhaimmillaan hyvä esimerkki Transaktiivisesta muistista käytännössä (ks. myös..).

Lisäksi voidaan mainita erilaiset Todo-työkalut, samoin Wikit mainitaan usein myös PIM-työkaluina. Pro-käyttäjälle on tärkeää, että data kulkee työkalujen välillä. Informaatio on säilössä pilvessä ja sitä voi siirrellä tai ottaa käyttöön nopeastikin tarvittaessa. Kaikkia työvälineitä olisikin hyvä voida käyttää myös mobiililaitteilla. Vaikka onkin tärkeä olla välillä pois informaatiotulvan ääreltä, voi juuri näissä tilanteissa tulla mieleen ideoita, joita voi sitten kirjoittaa esim. Evernoteen ja työstää lisää myöhemmin koneen ääressä.

Varmasti lähes kaikki ovat kokeneet flow-tilan, jossa kykenemme poikkeuksellisiin suorituksiin. Työ ei tunnu suorittamiselta, vaan luovuuden puuskalta, jossa ajatukset lentävät ja muuttuvat tekstiksi ruudulla kovalla vauhdilla. Eikä tunnu raskaalta, vaan fiilis on mitä parhain. Ihminen tekee motivoituneena tunnissa sen, mihin muuten menisi päivä tai joskus enemmän. Uudet ideat ja oivallukset tulevat inspiroituneessa tilassa. Työlle omistautuminen ei tarkoita pitkää työpäivä ja kiirettä, vaan motivoitumista työntekoon. Motivaatio ja intohimo eivät korvaa osaamista, mutta optimoivat kykyjä ja voivat innostaa kasvamaan tiedollisesti.

Viisas organisaatio panostaa työntekijöiden motivointiin ja inspirointiin ja osaa jakaa työtehtäviä kyseisiin tehtäviin motivoituville ihmisille. Tähän tarkoitukseen on tietysti käytössä hyviä sovelluksia, ennen kaikkea tulee mieleeni mainio xTune.

Väsymys, stressi ja kuormittuminen voivat haitata merkittävästi tietotyöläisen päivää. Siksi tarvitaan joustavia työaikoja ja työskentely-ympäristöjä. Ei kannata raahautua ennen kahdeksaa töihin, jos nuokkuu koko päivän pöydän ääressä, kun lapsi on yöllä valvottanut tai ilta mennyt pitkäksi. Töissä tarvitaan myös rauhoittumisen tiloja. Lyhytkin hetki poissa koneen äärestä ja hälinästä voi avata uusia ideoita ja ajatuksia, olemme varmasti kaikki sen huomanneet. Tila, jossa voi rentoutua vaikkapa rauhallisen musiikin ääressä tai hiljaisuudessa, voi olla luovuuden ja innovatiivisuuden kannalta tärkeä. Tämä vaatii tietysti luottamusta työntekijöihin. Jos työilmapiiri on jo lähtökohtaisesti omistajuutta ja luovuutta tukeva, ja työn sisällöt ovat työntekijälle tärkeitä ja inspiroivia, on kontrolli yleensä turhaa.

Mistä löytää motivoituneita ja motivoivia ihmisiä?

Voi olla, että organisaatiot hakevat motivoituneita ihmisiä yhä useammin parvista, vaikkapa Linkedinin tai xTunen avulla, tai yleensä sosiaalisen median verkostoissa muodostuneeseen asiantuntijakuvaan luottaen. Verkosto voi herättää uusia ajatuksia ja inspiroida toimimaan, oli sitten kyse lähi- tai etävuorovaikutuksesta. Someverkostotkin pitää välillä osata tietenkin sulkea pois, keskittyä ja antaa palaa!

Asiantuntijuus on hajautunutta ja uniikkia. Se on yhä useammin pilvessä, josta voidaan tarvittaessa poimia tehtäviin sopivia motivoituneita ihmisiä. Monesti lähiympäristössä ei ole tavoitettavissa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa keskustelu voisi johtaa uusiin innovaatioihin.  Voi olla, että työilmapiiri on muuten huono, jolloin kannattaa hakea motivaatiota “pilvestä”. Organisaation tulisi auttaa työntekijöitä löytämään heimonsa niin organisaation sisältä kuin sen ulkopuoleltakin. Yhteisö voi saada esille paitsi uusia taitoja, myös motivaatiota. Osallistaminen ja sen tukeminen on siis olennaista, mikä johdon olisi hyvä ymmärtää. Tietotyökin on joukkuelaji, vaikka kuinka yksilöinä toimitaan.

Motivaation osalta kyse on jälleen omistajuudesta. Työn omistajuus on olennaista innovatiiviselle ja luovalle toiminnalle. Siis tunne siitä, että tekee töitä myös itselleen, että saa vaikuttaa työhönsä, eikä ole vain “täällä töissä” ja hierarkkisesti johdetun organisaation pelinappulana. Pahimmillaan omistajuus voidaan ymmärtää mahdollisuutena tehdä ihan mitä huvittaa ja saada katteettomia etuja, kuten Jari Parantainen kirjoittaa. Pelkkä suorittaminen voi olla helppoa, muttei kenenkään edun mukaista.

Motivoituneena oppii

Motivaatio on olennainen oppimisen reunaehto.  Oppiminen on parhaimmillaan tarvelähtöistä ja sisäisesti motivoitunutta toimintaa, jonka aikana välttämättä edes ajattele oppivamme. Ulkoisesti motivoitunut ihminen ei juurikaan opi, informaatio ei muutu tiedoksi, ei ole uudelleen sovellettavissa, se ei ole syvällä ymmärryksessä. Jos koulussa jo totutetaan suorituskeskeiseen ja auktoriteettien odotuksia täyttämään, siirtyy tämä ajatustapa ja toimintakulttuuri myös työpaikoille! Ts. koulussa totutaan suorittamaan ja suoriutumaan tehtävistä, tekemään se, mitä odotetaan.

Opetusministeri ehdotti taannoin ruotsin kielen taidon heikkenemisen lääkkeeksi lisätunteja, ei niinkään opetuksen ja oppimiskulttuurin muutosta. Yrityksissä pyritään kasvattamaan liikevaihtoa ylitöillä. Samalla Suomen koululaisten pärjäämistä kansainvälisissä testeissä perustellaan osin myös lyhyemmällä koulupäivällä: on edes jonkin aikaa sulatella asioita, oppia epämuodollisissa sosiaalisissa tilanteissa, liikkua ja jopa rauhottuakin. Sanghain testimenestyksen hinta on ainakin tämän artikkelin mukaan ollut kova.

Ohessa pidennetty versio vastauksestani HS:n mielipidepalstalla käytyyn keskusteluun tvt:n käytöstä kouluissa. Paljon jäi sanottavaa ja vastattavaa. On ollut hämmentävä lukea sekä puolustavia että etenkin vastustavia kommentteja. Näkemys, että teknologian käyttäminen jotenkin passivoi, eristää, aiheuttaa masennusta, ylipainoa jne. on koominen, mutta edelleen hyvin suosittu. Vastustajat nostavat milloin ylipainokortin, ympäristökortin, sosiaalisen eristäytymisen, taloudelliset aspektit, kouluampumiset, pedofiilit ja niin edelleen. Jotkut puolustajat taas perustelevat käyttöä vanhoin metodein, mutta uusin väilnein, korostaen pääosin digitaalisia sisältöjä (oppilaitoksen, opettajan, kustantajan tarjoamina) tai sitä, että on pakko, kun nuoret käyttävät niitä kotonakin. No, ohessa hieman pidempi vastaukseni, lyhempi toivottavasti hs:ään. EDIT: Blogissa nyt kuitenkin lyhempi HS:ään lähetetty versio lisättynä viimeisellä lauseella .

———-

Viimeaikainen keskustelu on osoittanut, että näkemykset teknologian
käytöstä, oppimisesta ja tulevaisuuden tarpeista ovat kaukana toisistaan.
On hämmentävää lukea teknologiasta sosiaalisesta kanssakäymisestä
vieraannuttavana ilmiönä. TVT voi edistää rajoja rikkovaa vuorovaikutusta,
tuoden muidenkin kuin opettajan mielipiteet, ajatukset ja toiminnan
kaikkien oppijoiden tietoon ja käsiteltäviksi, myös
luokkaopetustilanteessa. Kaikki teknologian parissa vietetty aika tuskin
on degeneroivaa, vaan usein hyvin luovaa ja aktiivista sosiaalista
toimintaa, kuten laulamista, liikkumista, kirjoittamista tai lukemista.

Se, että oppilaat käyttävät teknologiaa vapaa-ajallaan on heikko peruste
vastustaa sitä. Jos teknologian merkityksellistä käyttöä ei opeteta, ovat
oppilaat pulassa työelämässä. He ovat diginatiiveja omasta näkökulmastaan.
Koulun tehtävänä on laajentaa tätä näkökulmaa, koska emme voi tietää,
minkälaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Oikeilla valinnoilla voimme
siihen toki vaikuttaa. Teknologiaa hyödyntämällä voidaan hajauttaa ja
laajentaa oppimistoimintaa, kehittää oma-aloitteista toimijuutta,
yhteisöllisyyttä ja muutoksen hallintaa ja siten tarjota nuorelle paremmat
mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan mahdollisimman järkiperäisesti.

Teknologiaa tulisi soveltaa pedagogisia tavoitteita palvellen, eikä
teknologia edellä, kuten älytaulujen kohdalla. Fiksusti käytettynä
erityisesti sosiaaliset teknologiat voivat auttaa osallistamaan ja
aktivoimaan oppilaita sekä tukea ja käynnistää sellaisia prosesseja,
joiden voidaan katsoa johtavan tulevaisuuden kannalta merkitykselliseen
oppimiseen. Koulun tehtävänä on ohjata oppilaita hallitsemaan
informaatiotulvaa, mutta myös etsimään, tulkitsemaan, muokkaamaan,
jakamaan ja muodostamaan siitä yhdessä uusia käsityksiä. Se tuskin
onnistuu reipimällä piuhat irti seinästä. Kyse ei ole mistään
virtuaalisista maailmoista, vaan aidosta vuorovaikutuksesta niin
luokkatilanteessa kuin sen ulkopuolellakin. Tietenkin koulussa on
ymmärrettävä rauhoittumisen merkitys – hiljaisten rauhottumishetkien
tulisi olla jokapäiväisiä kouluissa.

Kilpavarustelun ja yksittäisissä testeissä pärjäämisen sijaan pitäisi käyttää resursseja oppimis- ja opetuskultuurin muutokseen ja pohtia, mikä teknologian rooli tässä muutoksessa olisi. Suomi on tarpeeksi valistunut yhteiskunta luomaan strategioita, jotka tähtäävät kansainvälisen kilpailun sijaan tulevaisuuden taitojen ja hyvinvoivien kansalaisten kasvun tukemiseen.

Sosiaalisen median välineiden käyttö on kaikille erilaista ja henkilökohtaistakin. Listaan tässä syitä, miksi itse käytän Twitteriä.

1. Pääsy informaation äärelle. Serendipiteetti: sellaisenkin informaation, johon ei muuten törmäisi. Verkosto etsii, suodattaa, tulkitsee, analysoi, välittää, julkaisee. Käytän nykyään hyvin vähän syötteenlukijaa. Olen itse suodattanut seurattavani sellaisiksi, joiden jutut kiinnostavat ja voivat olla hyödyllisiä. Välillä kiintoisaa tulee ”liikaa”, jolloinTwitter pitää sulkea, jotta voisi keskittyä kulloinkin tekeillä olevaan asiaan. Joskus kiintoisan informaation joukkoon tulee liikaa melua (”noise”), esim. twitterkontaktien välillä käytävää keskustelua ruokapaikoista tai vaikka tv-ohjelmista (tosin ks. kohta 5!). Onneksi Foursquarenkin voi suodattaa Tweetdeckissä pois, jos se ei kiinosta . Twitter luo kuitenkin merkittävän oppimisympäristön monessa mielessä.

2. Ideoiden ja näkökulmien saaminen, ideoiden testaaminen.Verkosto tarjoaa valtavasti ideoita, näkökulmia ja joskus ratkaisujakin ongelmiin tai vastauksia kysymyksiin. Twitter tuo työhöni merkittävän ulottuvuuden. Tuntuu siltä, kuin Twitter-verkosto olisi jopa löyhä osa työyhteisöäni, etenkin vahvemmat sidokset siellä. Twitter onkin myös merkittävä informaalin oppimisen alusta (ks. kohta 5).

3. Sosiaaliset kontaktit, verkostoituminen. Asiakkaita Twitter ei vertaisverkostoitumisen välineenä välttämättä tuo tiuhaan tahtiin, mutta tärkeitä kontakteja ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Sometime 2010 tapahtumassa huomasin, että mähän tunnen nämä tyypit jo, tiedän mitä he tekevät, minkälaisia ovat persoonina. Tämä oli oikeastaan tuttua jo blogatessani, ja törmätessäni  ulkomailla konferensseissa blogituttuihin. On erittäin tärkeä resurssi tietää, kuka mahdollisesti tietää jostain asiasta.

4. Oman osaamisen ja asiantuntijuuden esiin tuominen. Iso osa tämän blogin lukijoista tulee Twitterin kautta. Tweetaan aina julkaistuani kirjoituksen, ja joskus verkostoni tweettaa viestiä eteenpäin (RT). Tweettaan myös aktiivisesti mieleeni tulevia ideoita ja ajatuksia, usein saadakseni palautetta tai käynnistääkseni keskustelua, joskus vain tarjotakseni ajatuksiani muilla. Markkinointikeinona tämä ei ole riittävä, mutta voi tuoda näkökulmia, kommentteja minulle ja muille käsitystä minun näkökulmistani, ideoista ja asiantuntijuudestani. Minulla on hyvä käsitys varmasti n. 50-100:n henkilön osaamisesta. Tämä olisi huomattavasti hankalampaa ilman Twitteriä.

5. Sosiaalinen elämä yksinyrittäjälle. Kun työskentelen isomman osan aikaa yksin, tuo Twitterin jatkuva virta jonkinlaisen sosiaalisen aspektin työpäivään. Kaiken ei tarvitse olla tiukkaa asiaa, niinkuin ei työpaikoilla muutenkaan. Pitää kuitenkin muistuttaa itseä, että minulla on 200-300 seuraajaa, ja väärinkäsityksiä tulee 140-merkin heitoista helpommin kuin kasvokkaisissa vuorovaikutustilanteissa, tietenkin. Samoin pitää miettiä, miten paljon itse laukoo omaan asianuntijuusalueeseensa kuulumattomia lausahduksia. Tämä liittyy henkilöbräniinkin. Onko mahdollista, että annan joskus vahingossa väärän kuvan itsestäni, joka vie potentiaalisen asiakkaan toisaalle? Olen taipuvainen ironiaan ja etenkin itseironiaan, eikä viesti välttämättä mene samanlaisena perille kaikille.

Lopuksi: Lähdin aluksi mikroblogipalveluihin varovasti, kun viestittely esim. Jaikussa vaikutti aluksi melko narsistiselta. Olen oppinut kuitenkin niin paljon näiden välineiden avulla, samoin välineiden käyttötavat ovat muuttuneet. Siitä kiitos mm. seuraaville aktiivisille ja pitkäaikaisille kontakteilleni:

@ajatusvesa, @AnjaAlasilta, @arongas, @Esa_Kukkasniemi, @HeikkiHallantie, @helinur, @HeliSirkia, @hponka ,@hrry, @jal53, @jjmajava, @jarsjo, @jpruohisto, @juhana2, @kaaiia, @Kanttila, @katleena, @katrik, @linjaaho, @mamannis, @mandrl, @marsyk, @MikkoMann, @naakka, @OskariUotinen, @OutiLammi, @PIaLep, @rautasilta, @Ruohoska, @sannakeiju, @teme00, @tijh, @toninummela ja @vahis. JA niin monet muut, jotka joka päivä tarjoavat jotain kiintoisaa informaatiota ja usein myös “seuraa” .

Minulle Enterprise 2.0 merkitsee erityisesti kulttuurista ja ideologista muutosta. Tämän ideologian mukaista toimintaa on harjoitettu suurissa yrityksissä jo 1980-luvulta lähtien. Yrityksissä on ymmärretty epämuodollisen vuorovaikutuksen ja oppimisen merkitys sekä omistajuuden vaikutus työssä motivoitumiseen ja työn laatuun (ks. esim. E. Wenger: Cultivating Communities of Practice tai J.S. Brownin tarinat Xeroxista). Sosiaalinen media on tuonut merkittäviä ulottuvuuksia tähän toimintaan paitsi vouorovaikutuksen ubiikin luonteen ja laajemman asiantuntijuuden hyödyntämisen niin myös dokumentoinnin osalta.

Kirjoitin edellä siitä, miten asiantuntijuus ja sen tarve eivät aina kohtaa, ja ihmisten asiantuntijuutta myös koteloidaan työtehtävän, aseman tai nimikkeen perusteella. Pohdin nyt muutamia ratkaisuja siihen, miten tätä osaamista saataisiin esille.

Organisaatioiden sisällä:

Omistajuus

Ensimmäinen lähtökohta on lisätä työntekijöiden omistajuutta omaan työhönsä. Työnantajankin kannalta tämä on etu, sillä paras tapa omistaa työntekijä, on antaa tämän omistaa työ!

• Työn omistaminen motivoi, motivaatio voi olla sisäistä, joka taas voi vapauttaa luovuutta ja etenkin tuoda ideoita esille, kun pomo ei ole liian tarkkaan määritellyt, mitä milloinkin saa tehdä. Kiellä Some organisaatiossa, niin kollektiivinen luovuus ja tiedon jakautuminen menevät piiloon.
• Työn omistaminen voi tuoda esiin monia uudenlaisia ideoita, ratkaisuja ja innovaatioita, kun työntekijä ei ole rajoitettu tekemään vain yläpuolelta ennalta määriteltyjä asioita.

Joissain yrityksissä annetaan vapauksia tehdä tiettyinä päivinä mitä vaan haluaa, kunhan se liittyy yrityksen toimintaan. Tällöin on syntynyt merkittäviä innovaatioita. Tämä on mahdollista, jos työntekijöillä on vahva omistajuuden tunne työhönsä. Sen edellytykset tulee olla olemassa, jotta voidaan siirtyä vapaampaan työkulttuuriin. Rahapalkinnot eivät välttämättä motivoi, vaan työn omistajuus, kuten tämä loistava video osoittaa.

Toisaalta, monissa organisaatioisssa (mm. julkishallinto, yo) on ollut menossa trendi, jonka mukaan kaikki työ määritellään ylhäältä ennakkoon, ja työssä suoriutumista noudatetaan tallentamalla työtehtävät jopa 15min tarkkuudella tietojärjestelmään. Samalla työaikaa seurataan tarkasti. Miten käy omistajuuden ja luovuuden, kun tällaista järjestelmää työnnetään esimerkiksi tutkijoille tai suunnittelijoille?

Osallistuminen

Toinen lähtökohta on tarjota jatkuvia osallistumisen mahdollisuuksia, omiin lähtökohtiin, kiinnostuksenaiheisiin ja osaamiseen perustuvissa käytäntöyhteisöissä.

• Luodaan vapaamuotoisesti toimivia käytäntöyhteisöjä organisaatioiden sisälle. Sellaisia, jotka toimivat epämuodollisessa ilmapiirissä, mutta silti organisaation toimintaan liittyvistä asioista keskustellen.
• Toimiva organisaatio on ekosysteemi, jossa kaikki hyötyvät ainakin jossain määrin toisistaan.
• Ilmapiirin tulee olla vapaamuotoinen, osaamisen omistajuutta ja toisaalta asiantuntijayhteisöön kuuluvuutta sekä jokaisen uniikkia osaamista korostava. Aktiivinen osallistuminen yhteisöihin voi olla vaihtoehto esim. koulutuksille tai työntekijöiden tylsiksi katsomille seminaareille. Tällaisista yhteisöistä on lukuisia positiivisia esimerkkejä suurissa kv-yrityksissä. Samoin tietenkin tiedemaailmassa.

Avoin ilmapiiri ja sosiaalinen media

Niin omistajuutta kuin osallistumistakin voidaan edistää sosiaalisen median välineiden avulla. Kirjoittamalla sisäistä (tai julkistakin) blogia työntekijä voi tuoda kollegoilleen esiin, mitä on tekemässä ja kenties saada hyviä vinkkejä heiltä tai tarjota uusia ideoita / ratkaisuja muille organisaation jäsenille. Mikroblogeja, kuten Yammeria tai Twitteriä voidaan hyödyntää jatkuvassa ideoiden vaihdossa, auttamisessa ja oppimisessa.

Organisaatio voi kerätä wikiin ideoita, kokemuksia, ratkaisuja jne. Kertynyttä informaatiota voidaan seuloa, lajitella ja analysoida suuristakin tietokannoista tieteellisin menetelmin, esim. Atlaksen tai HyperResearchin-tyyppisiä sovelluksia hyödyntäen.  Kaiken tämän pitää voida tapahtua ilman ylhäältä tulevia päätöksiä.

Kaiken perustana on avoin ilmapiiri, joka voi myös pyrkiä luomaan keskinäistä vastuuta. Kannustamalla avoimeen keskusteluun, saadaan esiin paitsi henkilöiden omaa osaamista ja ajattelua, myös mahdollisia uusia ideoita ja innovaatioita. Ja ennen kaikkea henkilöstö voi toimia itsensä ja toistensa toistensa kouluttajina huomaamattaankin.

On tärkeä ymmärtää, että osaaminen ja ideat tulevat yleensä parhaiten esiin keskustelujen kautta, joissa toinen osapuoli usein tietämättäänkin johdattelee toista ja saa aikaan uusia ideoita ja vuorovaikutuksen kautta voi syntyä tälle yhteisölle uutta tietoa. Mitä enemmän työskentelemme yksin, sitä enemmän tarvitsemme tilaisuuksia testata ideoitamme ja saada esiin uusia näkökulmia itsestämme toisten avulla. Nämä tilanteet voivat tapahtua myös verkossa, ellei tilaisuutta kasvokkaiseen vuorovaikutukseen ole tarpeeksi monen ihmisen kesken.

Organisaatioiden välillä ja ulkopuolella

Suurempi haaste on saada muualla lymyilevä asiantuntijuus organisaation käyttöön. Kuten edellisessä kirjoituksessani toin esiin, voi hyviä tyyppejä majailla nurkan takana, mutta he eivät osu seulaan.

Yksi tapa on valjastaa organisaation asiantuntijat verkostoitumaan osana toimenkuvaansa ja jatkuvasti seulomaan hyviä tyyppejä. Tähän esimerkiksi Twitter sopii hyvin, samoin blogit ja etenkin Linkedin. Hyvistä rekrytoinneista voisi palkita työntekijöitä, eikä pelkästään headhuntereita. Työntekijäthän hallitsevat oman alueensa kaikkein parhaiten ja voivat saada esiin organisaation kannalta kiintoisia ideoita ja osaamista vaikkapa Twitterkontakteissaan. Tällä hetkellä näitä välineitä käyttävät tosin pääosin vertaiset, joten useimmat tuskin saavat “keikkaa” tai töitä Twitterin tai bloginsa avulla. Toinen ongelma on tietysti siinä, että osaaja ei välttämättä ole sosiaalisimmasta päästä tai esimerkiksi Slideshare-presentaatioiden teko ei kuulu suurimpiin vahvuuksiin. No, sitä tietenkin tulee harjoitella, mutta.. Myös arviointikulttuurin tulee muuttua, jotta todellinen asiantuntijuus löytyy.

Toisaalta tietotyössä saatetaan siirtyä yhä enemmän rajattomiin organisaatioihin ja parviin. Kilpailua ei ajatella enää perinteisessä mielessä, vaan koetaan, että yhteisöissä kaikki voivat hyötyä informaation avoimuudesta, tietenkin harkitusti. Oma Twitterverkostoni on tästä hyvä esimerkki .  Pian ihmiset ja ideat siirtyvät organisaatioista toisiin osaamisensa ja asiantuntijuutensa perusteella. Tämä taas vaatii uudenlaisia järjestelmiä, verkostoja ja kenties toimenkuviakin, jotka mahdollistavat näiden henkilöiden tunnistamisen. Asiantuntijan palkkaaminen tai palvelun ostaminen vaatii mielestäni myös rekrytoijalta tai asiakkaalta melko syvää ymmärrystä asiantuntijuudesta. Vaarana nimittäin voi olla, että saat töihin taitavan myyjän, markkinoijan ja itsensä esiin tuojan, etkä sitä asiantuntijaa, jota olit etsimässä!

Jatkan mielelläni keskustelua ja kehittämistä yhteistyön merkeissä!

Niin suurten organisaatioiden sisältä kuin ulkoa rekrytoinnissakin saattaa olla paljon aukkoja, joissa ihmisten osaaminen ja organisaatioiden tarpeet eivät aina kohtaa. Organisaatioille erittäin hyödyllisiäkin kykyjä tai tietyn asian osaamista voi olla piilossa monestakin syystä, ja näitä voi olla vaikea löytää tai toisaalta saada tätä osaamista esiin. Sen sijaan asiantuntijuus usein koteloidaan, määritellään ylhäältäpäin mitä osaat ja mitä kuuluu osata.

Monilla tietotyöläisillä on paljon osaamista, joka tulee kyllä näkyviin esimerkiksi tieteellisissä julkaisuissa, konferensseissa, sosiaalisessa mediassa tai kahvipöytäkeskusteluissa, mutta joka ei kattavasti tai kokonaisvaltaisesti saavuta  sellaisia organisaatioita, jotka siitä voisivat hyötyä.

Mitä osaamista tarvitaan?

Organisaatiot eivät edes välttämättä aina tiedä tarvitsevansa tietyn henkilön asiantuntijuutta ja osaamista, jolla voisi olla merkittäviäkin vaikutuksia esimerkiksi yrityksen tuleviin innovaatioihin. Tämä osin jo siksi, että organisaatioissa on ehkä totuttu tietynlaisiin rekrytointimenetelmiin, tietynlaiseen toimintakulttuuriin, totuttu hakemaan tietynlaista tyyppiä (kuten ed. toimea hoitanut, kuten johtajan käsityksiin sopiva.. ). Edelläkävijöiden ajatuksia, ideoita ja osaamista ei vielä osata tunnistaa.

Olennaisimpia taitoja ei välttämättä edes ensisijaisesti etsitä. Huippuinnovatiivinen, luova, sosiaalinen ja ahkera työntekijä ei välttämättä ole kovin taitava tekemään työhakemusta ja CV:tä, voi olla vaatimaton tai esittää asiansa turhan monimutkaisesti. Luova, ahkera ja innovatiivinen työntekijä ei välttämättä ole hyvä hakija, itsensä markkinoija.

Miten osaajaa haetaan?

Esimerkiksi jatkotutkimuksen suurin rahoittaja Suomen Akatemia korostaa rahoituspäätöksissään hyvinkin paljon tutkimussuunnitelman ja hakemuksen muotoseikkoja, sen sijaan, että  tutkijan taitoja, kv- arvostusta, motivaatiota tai työn merkityksellisyyden perusteella. Jotkut käyttävät jopa älykkyystestejä, jotka saattavat testata vain tietyn tyyppistä älykkyyttä, kykyä pärjätä testissä, ja testissä pärjäämiseen voi vaikuttaa esim. vireystila.

Monen visionäärin mielestä työ on siirtymässä kohti yrittäjyyden kaltaista toimintaa, jossa liikutaan projektista toiseen. Tällöin akuutit tarpeet osaajien löytämiseksi lisääntyvät entisestään.

Löytääkö sosiaalinen media asiantuntijan?

Työn ja oppimisen kannalta sosiaalisen median parhaat puolet tietotyöläiselle ovat verkostoituminen ja asiantuntijuuden jakaminen. Twitterissä asiantuntijuus tulee kyllä esiin hyvin, mutta ihmisten Twitterverkosto koostuu yleensä vertaisista ja kollegoista. Asiantuntijuutta, tietoa, ideoita, kokemuksia, linkkejä ja muita resursseja jaetaan ennennäkemättömällä tavalla, mutta en usko Twitterin voimaan osaamisen todelliseen hyödyntämisessä joko yhteisissä projekteissa tai rekrytoinnissa.

Moni tuo osaamistaan ja ideoitaan julki blogeissa. Veikkaan, että blogeja ei ehditä nykyään lukea kovinkaan usein, ja yksittäiset kirjoitukset häviävät helposti netin valtavaan jatkuvasti vyöryvään informaatiovirtaan.

Yhä älykkäämmiksi kehittyvät järjestelmät voivat auttaa seulomaan osaajia. Ja mitä laajemmat verkostot meillä on, sitä helpompi on suositella tai rekrytoida verkostoista hyviä osaajia.

Järjestelmät, kuten Intunexin xTune, voi auttaa osaamisen ja sen tarpeen kohtaamisessa ainakin organisaation sisällä merkittävälläkin tavalla. Asiantuntijahaku.fi:stä voi avainsanojen perusteella löytää osaajia projekteihin, Linkedin näyttäisi toimivan paremmin vertaistoiminnassa ja vertaisrekrytoinnissa.  Minulla ei ole tietoa siitä, miten paljon ihmisiä palkataan Linkedin-profiilien perusteella. Facebook toimii ehkä parhaiten yritysten profiilin nostattajina, jotta työpaikoista saadaan houkuttelevia. ( Facebookista rekrytointikanavana on kirjoitettu kattavasti ja ansiokkaasti  (Terhi Aho). ) Slideshare on konsulteille käyntikortti, johon moni investoi paljon aikaa ja rahaakin hankkimalla kuva-aineistoja ja kehittämällä visuaalista ilmettä. Slideshare kertoo paljon esityksen tekemisen taidoista ja usein myös osaamisesta. Mutta löytyykö sitä kautta osaajia?

Taitava sosiaalisen median edelläkävijä rakentaa verkkopresenssiä ja henkilöbrändiä luomalla asiantuntijaprofiileja, tarjoaa youtube-videoita puheistaan, panostaa visuaaliseen ilmeeseen jne. Tämä vaatii tietynlaista osaamista, joka on ehkä erilaista kuin se, johon asiantuntija on erikoistunut, ja josta voisi olla eniten hyötyä tarvitsiville organisaatioille. Aiheesta lisää Aallon ja Uusisaaren Löydy-kirjassa.

Koulutetaan omia asiantuntijoita

Uuden, akuutteja tarpeita vastaavan työntekijän rekrytointi ei aina ole välttävättä paras tai ainoa ratkaisu. Olen ymmärtänyt, että monet yritykset pyrkivät nopeasti rekrytoimaan uusia kykyjä, sen sijaan, että panostaisivat koulutukseen ja erityisesti aiemmin kuvaamani jatkuvan oppimisen olosuhteiden kehittämiseen ja tukemiseen. Tai suurissa yrityksissä tieto työntekijöiden osaamisesta voi olla osin piilossa. Muistatteko miten kävi Genesiksessä, kun Peter Gabriel lähti? Etsivät uutta laulajaa ties kuinka pitkään. Sitten löysivät. Miehen nimi on Phil Collins, hän oli bändin rumpali. Suurten jalkapalloseurojen kykyjenetsijäorganisaatioilla on varmasti melko selkeä käsitys joukkueeseen kenties soveltuvista pelaajista. Mutta jalkapallossa ja musiikissakin osaaminen tulee selkeämmin ja helpommin esille kuin tietotyössä.

Mutta miten saadaan luovat ja innovatiiviset osaajat töihin, joissa heidän osaamisensa tulee parhaiten esille ja hyödynnetyksi, ja joissa he voivat toimia motivoituneina? Heitä makaa valtavan paljon “väärissä” hommissa tai jopa kotisohvilla!

Elgg on ollut pitkään yksi lempityökaluistani, ja parhaita vaihtoehtoja perinteisille oppimisalustoille. Elgg on avoimen lähdekoodin ohelmisto, jota on kehitetty jo vuodesta 2004. Toisin kuin esimerkiksi Ning, Elggin käyttäjän on pitänyt asentaa erikseen omalle palvelimelle tai ostaa palvelu joltain palveluntarjoajalta, joita Suomessakin on ollut vain jokunen. Asentaminen on melko helppoa, mutta Elggin saaminen käytettävyydeltään miellyttäväksi vaatii php-osaamista. Piakkoin sen saa myös ylläpidettynä palveluna Ningin tapaan, edullisimmillaan n.25€/kk.

Jos halutaan työkalu/ toimintaympäristö, joka tukee korostamiani osallistumisen, omistajuuden ja läsnäolon mahdollisuuksia, Elgg on yksi parhaista valinnoista. Se on myös lähtökohtaisesti PLE, eli henkilökohtainen oppimisympäristö, joka soveltuu myös ePortfoliokäyttöön.

Elgg voi tukea myös ilmiöpohjaista oppimista, kun ympäristöä ei tarvitse määritellä erikseen tietyn kurssin välineeksi, ja kun ympäristön sisällä voi tehdä viittauksia ja linkityksiä objektien välillä (esim. rss, kirjanmerkit, linkit).  Lisäksi, kun käytetään itse hallinnoitua tai luotetun palveluntarjoajan hallinnoimaa avoimen lähdekoodin järjestelmää, säilyvät tekijänoikeudet sisällöistä varmemmin itse tekijöillä!

Osallistuminen

• Ryhmät, blogikirjoitukset (+kommentit), osaamisen näkyminen profiilisivuilla, jaetut kirjanmerkit, kontaktien ja osaajien helppo löytäminen luovat osallistumisen mahdollisuuksia.

• Kun ryhmiä voi luoda vapaasti, syntyy uudenlaisia mahdollisuuksia oppia, myös tarvelähtöisesti, esimerkiksi lukupiireissä ja spesifin aiheen ympärille luoduissa ryhmissä. Aktiivisen osallsitumisen myötä Elggissäkin voi käynnistyä oppimista tukevia prosesseja, kuten selittämistä, argumentointia, tutkivaa suhtautumista tietoon ja tiedonrakentamisen tyyppistä toimintaa.

• Ryhmäsivu voi sisältää ryhmän omat blogi- ja tiedostonjakosovellukset. Näin siitä voi tulla joko tarvelähtöinen tai formaali kurssin/ organisaation toimintaympäristö.

• Syöttämällä avainsanoja eli tageja kaikkiin tuotettuihin dokumentteihin ja jäsenen profiiliin, on helpompi löytää eri alojen asiantuntijoita ja osaajia tarvittaessa. Kun henkiöt tulevat tutuiksi profiilisivujen, blogikirjoitusten ja pikaviestien kautta, voi yhteisöllisyyden tunne vahvistua.

• Toiminnan näkyminen etusivulla voi pitää käyttäjät aktiivisina, kun he huomaavat, mitä ympäristössä tapahtuu (ilmoitukset uusimmista viesteistä, tiedostoista, tapahtumista, verkostoitumisista jne.)

• Opiskelu- ja opetustoimintaa ei tarvitse ajatella lineaarisena jatkumona oppikirjan tapaan, vaan dynaamisempana, tarvelähtöisyyden, sattumanvaraisuuden ja vuorovaikutuksen myötä syntyvien uusien ongelmien tai ratkaisujen parissa tapahtuvana toimintana. Tämä vaatii tietysti yleensä ohjausta ja motivaatiota.

• Kirjanmerkkisovelluksella voidaan tallentaa yhdessä kiintoisia www-sivuja.

• Pikaviestisovellus tarjoaa mahdollisuuden Twitterin tapaan osallistua tiedon ja asiantuntijuuden jakamiseen. Toimintaan voi tulla ripaus lisää epämuodollisuuttakin, joka taas voi tuoda sisäistä motivaatiota sekä myös aktivoida osallistumaan.

Omistajuus

• Oma profiilisivu, jonne voi helposti asettaa tarvittavat työkalut esille. Käyttäjä voi itse kontrolloida, mitä siellä näkee ja mitä käyttää.

• Elggin luonteeseen kuuluu myös vapaus kirjoittaa, viestiä ja tuottaa materiaalia itsenäisesti ja ryhmissä. Kirjoituksia voidaan tallentaa aluksi vain itselle nähtäviksi ja edelleen kehittää niitä pienemmissä ryhmissä. Sivut-sovellus mahdollistaa yhteisöllisen tuottamisen.

• Kun käyttäjät voivat luoda itse ryhmiä, kirjoittaa blogiviestejä, luoda keskusteluaiheita jne., voi motivaatio oppimiseen ilmetä sisäisenä ja oppiminen tarvelähtöisenä. Tällaisen toiminnan syntyminen vaatii tietysti muutosta opiskelukulttuurissa ja -tavoissa. Mutta verrattuna opettajajohtoiseen opiskeluun, sellainen on tarjolla.

• Käyttäjät voivat myös kontrolloida itse sitä, kenelle julkaistut tiedostot ja kirjoitukset (ym.) näkyvät.

• Organisaation itse ylläpitämässä tai tilaamassa järjestelmässä tunne omistajuudesta säilyy paremmin, kun kustomointimahdollisuuksia on enemmän (oma ulkoasu helpommin), oikeudet tiedostoihin säilyvät varmemmin.

Läsnäolo

• Toiminta näkyy Elggissä osallistujille. Uusimmat viestit, kirjoitukset ja kommentit tulevat näkyviin ja luovat tunnetta siitä, että jotain tapahtuu, mahdollisuuksia myös osallistumiselle.

• Pikaviestimen aktiivinen käyttö voi tiivistää yhteisöä ja luoda tunnetta läsnäolosta myös verkossa.

• Omien ryhmien sisällä voi syntyä vahvistettua yhteisöllisyyden tunnetta.

Parasta Elggissä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kenelle julkaistut blogikirjoitukset, ladatut tiedostot jne. näkyvät:

1. Vain itselle,
2. kavereiksi merkatuille,
3. tietylle ryhmälle,
4. sisäänkirjautuneille tai
5. julkisesti Internetissä.

Elggiä voi siis käyttää yhtä aikaa avoimena ja suljettuna järjestelmänä. Käyttäjä voi julkaista kirjoituksia organisaatioin sisäisesti ja pitää esim. julkista blogia samassa järjestelmässä! Vastaavan tyyppinen ominaisuus taitaa löytyä myös kotimaisesta Gemilo Social -sovelluksesta.

Uusimmat versiot sisältävät suurimman osan sosiaalisen median perustyökaluista ja lisää saa widgeteillä/plugineilla, joita on jo runsain mitoin saatavilla.  Myös joitain integraatioita suosittuihin sovelluksiin on tehty tai on tekeillä. Tässä kuva oletusarvoisesti saatavilla olevista sovelluksista eli vimpaimista, jotka raahataan sivun palstoille hiirellä, kuten Ningissäkin.

Elgg ei ole kaikkein helppokäyttöisin, ja sen logiikan ymmärtäminen voi viedä hetken – tosin tämä pätee useimpiin järjestelmiin. Palveluntarjoaja voi kuitenkin tarvittaessa muokata Elggistä yksinkertaisemman.

Suurimmaksi haasteeksi Elgginkin käyttöönoton osalta jäänee sen menestyksekkääseen hyödyntämiseen vaadittava kulttuurinen muutos ja muutos ajattelutavoissa. Toinen suuri haaste voi monessa organisaatiossa olla sitouttaminen, jota olen pohtinut paljonkin eri projektien osalta. Tässä voi asiantuntijan apu olla hyödyksi!