Erääseen koulutukseeni osallistuneet opettajat saivat tehtäväkseen selvittää omilta oppilailtaan, miten he käyttävät sosiaalista mediaa, miten he kokevat sosiaalisen median käytön ja kokevatko he oppivansa sosiaalista mediaa hyödyntämällä. Yhteensä 26 opettajaa keskusteli oppilaidensa kanssa sosiaalisen median käytöstä (alakoulun 5lk – lukion 2.) tai teetti heille aiheesta pienimuotoisia kyselyjä. Olin laatinut avuksi myös esimerkkikysymyksiä, joita opettajat osittain hyödynsivät.

Nämä tulokset eivät täytä tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia, mutta niitä voi pitää jossain määrin suuntaa antavina. Luon tässä yhteenvetoa valikoiden keskusteluissa ja kyselyissä esiin nousseista asioista. On huomioitava, että oppilaat eivät aina ymmärtäneet kysymyksiä (esimerkiksi sosiaalisen median käsite häilyvä) tai eivät välttämättä vastanneet opettajalle täysin rehellisesti. Lisäksi tulee muistaa, että heidän opettajansa ovat omasta aloitteestaan osallisina sosiaalisen median koulutuksissa, jolloin he suhtautuvat myötämielisesti tai ainakin uteliaasti sosiaalisen median opetuskäyttöön. Tuloksista on havaittavissa selkeitä trendejä, mutta myös isojakin eroja koulujen tai oppilasryhmien kesken.

Olen itse tehnyt vastaavanlaisia selvityksiä yliopistoissa vuodesta 2000, eikä muutos taidoissa ja asenteissa ole niin suuri kuin voisi kuvitella. Toisaalta muutos teknologian käytössä on valtava, Facebookin arkielämään penetroitumisen ansiosta.

Olennaisimmat esiin nousseet seikat: 

• Sosiaalista mediaa käytetään aktiivisesti jo alakoulussa, mutta käsite on epäselvä.
• Koulukohtaiset erot osittain isojakin, etenkin alakoululaisten välillä.
• Yläkouluissa suhtautiminen sosiaalisen median opetuskäyttöön tämän otoksen myönteisintä.
• Sosiaalista mediaa käytetään viihteen kuluttamiseen ja kavereiden kanssa viestintään
• Sosiaalinen media ei kuulu kouluun, se on nuorten oma toimintaympäristö, “formaalin vastavoima”, todettiin monesti.
• Sosiaalisessa mediassa opitaan pääosin englantia, jonkin verran koetaan oppivan myös viestintätaitoja ja vaikkapa valokuvausta tai ruoanlaittoa. Osa ei koe oppivansa mitään.
• Suurin osa ei tuota itse sisältöjä, joskin poikkeuksiakin nousi esiin.
• Julkaisemisen kynnys kouluun liittyvissä töissä suuri, etenkin lukiolaisille.

Miten sosiaalinen media ymmärretään

Sosiaalisen median käsite oli etenkin nuoremmille oppilaille vieras. Sosiaalinen media koetaan hyvinkin painokkaasti viihteen kuluttamisen ja toisaalta vertaisviestinnän ympäristönä. Nuoret kokevat sosiaalisen median vahvasti omaksi toimintaympäristökseen, jonka rajat haluavat piirtää melko voimakkaasti. Koulun ja vapaa-ajan välinen raja-aita halutaan pitää korkeana, eikä sen läpi noin vain kuljeta. Poikkeuksia tämänkin osalta tietysti on.

Suosituimmat välineet ja välineiden käyttötavat

Luonnollisesti Facebook on koululaisten keskuudessa suosituin väline. 5.-6.-luokkalaisten keskuudessa sitä käyttää 20-45% (FB:n ikäraja 13v.), vanhemmista opiskelijoista valtaosa hyvinkin aktiivisesti. Osa suhtautui ikärajaan vakavasti, osassa luokista selvästi sosiaalista painetta osallistua. Yläkoulu- ja lukioikäisillä käytettävien sovellusten kirjo oli melko suuri, mutta iso osa sosiaalisessa mediassa vietetystä ajasta kuluu Facebookissa. Twitterkäyttäjiä on hyvin vähän.

Sosiaalisen median palveluita käytetään viihteen kuluttamiseen: palveluiden kautta kuunnellaan musiikkia, katsellaan videoita ja valokuvia. Iso osa viestii kavereiden kanssa.  Verkkopelejä pelataan etenkin yläkouluiässä, ja ne ovat painokkaasti poikien harrastus. Osa näyttäisi pelaavan jopa oppituntien aikana.

Sosiaalisen median käytön aktiivisuus

Osa oppilaista käyttää Facebookia jopa 10-12 tuntia päivässä, mikä selittyy ilmeisimmin kännyköillä tehtävällä silmäilyllä ja toisaalta pikaviestittelyllä. Facebook on syrjäyttänyt osin tekstiviestiä. Jännää, että FB viestittely koetaan sosiaalisen median käytöksi, mutta sms-viestien lähettelyä ei. Useimmat viettävät sosiaalisen median parissa 2-3 tuntia päivässä. Erään lukioluokan oppilaista 77%:lla oli Facebook-applikaatio puhelimessaan.

Produktiiviseen toimintaan ja oppimistarkoituksiin sosiaalista mediaa käytetään vähän. Tosin eräästä lukiolaisryhmästä reilu viidennes kertoi tuottaneensa tietoa Wikipediaan. Erään yläkoululuokan oppilaista 10% oli käyttänyt GoogleDocsia. Youtubea käyttävät lähes kaikki, mutta ilmeisesti harvemmat ovat ladanneet sinne omia videoitaan tai kommentoineet toisten videoita. Youtube toimii enemmänkin vertaisnettitv:nä. Eräässä yläkoulussa 7-9 -luokkalaisista n. 20% oli pitänyt blogia, mutta useimmissa keskusteluissa bloggaaminen ei noussut esille.

Osa oppilaista koki verkkoviestinnän pinnalliseksi, etenkin verkossa käytettäävän kielen ja sosiaalisten siteiden heikkouden takia (ts. viestitään pinnallisesti puolitutuille).

Verkossa koetaan opittavan pääosin englantia, jossain määrin vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Eräs ryhmä toi esiin ruoanlaiton ja maailman tapahtumista kärryillä pysymisen opittavina asioina. Merkillepantava osa oppilaista ei kokenut oppivansa sosiaalista mediaa käyttämällä. Tämä kertoo siitä, miten formaalina oppimisen käsite koetaan.

Kollektiiveissa toimiminen

Lähes kaikilla oppilaista on jonkin verran verkkokontakteja, joita eivät ole tavanneet kasvokkain. Alakouluikäisillä eroja oli, yhdellä ryhmällä kaikki olivat tuttuja, osa oli taas ollut enemmänkin vuorovaikutuksessa tuntemattomien kanssa. ”Tuntemattomien” kanssa viestiminen tarkoittaa kuitenkin usein heille myös keskusteluja erilaisilla harrastuksiin liittyvillä keskustelualueilla, Suomi24:ssä, tai joillakin jopa ”vain kasvoilta” tuttujen ihmisten kanssa. Yhdellä lukioluokalla korostettiin, että vuorovaikutus verkossa on aktiivisempaa muiden kuin kasvokkain tavattavien ihmisten kesken.

Tietosuoja, yksityisyys ja tietoturva

Valistus tietosuojasta on mennyt hyvin perille. Nuoret ovat melko varovaisia sosiaalisen median käyttäjiä, tai ainakin uhat tiedostetaan hyvin.  Nuoret myös tuntuvat tiedostavan tai olettavan, että vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa ei ole aina rehellistä, tai että tekstin muodossa on helpompi sanoa “sivu suun” asioita.

Sosiaalinen media koulussa

Yleisesti sosiaalisen median opetuskäytön mahdollisuuksia ei joko ymmärretty tai sitten siihen suhtauduttiin varauksella tai jopa vihamielisesti, kouluasteista riippumatta. Kaikkein kielteisintä suhtautuminen oli alakouluissa ja myönteisintä yläkoulussa. ”Sosiaalinen media ja koulu eivät kuulu samaan lauseeseen” tai ”Minä en ainakaan aio osalistua..” tai ” ”koulu ei saisi sekaantua sosiaaliseen mediaan”). Nuorilla näyttää olevan vielä melko heikko käsitys siitä, miten sosiaalista mediaa välineinä ja toimintamuotoina hyödynnetään oppimistoiminnassa. Jos toimintaympäristö nähdään puhtaasti nuorten väliseen viestintään ja viihteen kuluttamiseen keskittyvänä ympäristönä, on tämä jopa odotettavaa.

Opettajan johdattelu aiheeseen auttoi osaa oppilaista ymmärtämään tietoverkkojen ja sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksessa. Eräs yläkoululuokka toi esille Youtuben käytön kielten- tai musiikintunnilla tai idean keskustella blogissa päivän aikana opituista asioista.

Lukioikäisillä esiintyy suurta kynnystä julkaisemiseen. Tämä on nostettu aiemminkin opettajien taholta esille. Keskustelimme tästä opettajien kanssa, ja ihmettelimme, miksi toisaalta bilekuvia ja muuta yksityistä julkaistaan melko herkästi laajoissakin verkostoissa, mutta yksittäisen oppimistehtävän, kuten blogikirjoituksen julkaisuun on suuri kynnys. Tuotokset halutaan pitää suojassa, jos ylipäätään suostutaan julkaisemaan muille kuin opettajille. Tämä johtunee suorituskeskeisestä kulttuurista, erityisesti siis lukiossa.

Poikkeuksia toki oli. Eräästä lukiolaisryhmästä peräti 23% oli kirjoittanut Wikipediaan. Eräs kemianopettaja kertoi, että oppilaat käyttävät Youtubea aktiivisesti, esittäen sieltä erilaisia kemiallisia reaktioita tai kokeita, joita sitten haluavat kokeilla itse koulussa. Yksittäinen lukiolaisryhmä käytti Facebookia lähinnä tiedottamismielessä. FB ryhmiä käytetään lukioissa myös oppilaskunnan toimesta aktiivisesti.

Johtopäätöksiä

Kuten tämäkin selvitys osoittaa, ei sosiaalista mediaa noin vain kouluun istuteta, ei ainakaan siinä muodossa, jossa se pedagogisesti perusteltuna tulisi käyttöön ottaa.  Muutos on siis ennen kaikkea kulttuurinen, ja vaatii myös vahvaa ymmärrystä lasten vanhemmilta. Kuten eräs opettaja eräässä toisessa koulutuksessa totesi, “allekirjoitan nämä sinun ideasi sosiaalisen median pedagogisesta käytöstä, ne ovat innostavia, mutta vanhemmat nousevat näitä ideoita vastaan melko herkästi.”

Toimintakulttuurin kannalta se, että nuoret ovat “omineet” sosiaalisen median, ja kokevat sen joissain tapauksissa formaalin koulukulttuurin vastavoimaksi, nousi näissä keskusteluissa yllättävimmäksi, uudeksi informaatioksi.

Kun sosiaalista mediaa halutaan soveltaa opetuksessa, on hyvä pohtia tarkkaan miksi uusia välineitä halutaan soveltaa ja mitä niiden avulla halutaan saada aikaan. Kokemukseni mukaan melko usein sosiaalista mediaa sovelletaan väline edellä, ja menetelmät ja toimintatavat eivät välttämättä eroa entisistä – osin toimintakulttuurista johtuen. Jotta soveltaminen olisi pedagogisesti mielekästä ja muutosta aikaan saavaa, se kannattaa tehdä järjestelmällisesti ja ovelastikin, piilotavoitteita tekemisen oheen sujuttaen!

Koulun tärkein tehtävä on mielestäni kasvattaa tulevaisuudessa taitavasti ja menestyksekkäästi toimivia ihmisiä. Ja menestyksellä en tarkoita pelkästään taloudellista menestystä. Kyse on erityisesti metataitojen kehittämisestä, joista tärkein on kyky oppia. Olen kirjoittanut aiemmin oppimislähtöisen ja tulevaisuuteen tähtäävän koulun muutoksesta, joten tässä ei siitä sen enempää. Tähän blogikirjoitukseen liittyy myös sosiaalisen median pedagoginen miellekartta, jossa kuvataan sitä, miten eri välineillä voisi toteuttaa tiettyjä oppimisen menetelmiä ja tukea pedagogisia ideologioita. Tässä blogikirjoituksessa avataan tarkemmin oheista Slideshare-esitystä.

1. Aluksi pohditaan, mitä tulevaisuuden taidot voisivat olla, ja mitä taitoja erityisesti halutaan kehittää, mitä halutaan saavuttaa, mitä muuttaa. Miksi juuri näitä taitoja ja miksi sosiaalisen median avulla. Kuten esimerkiksi,

• Informaatiotaitoja: haku, suodatus/arviointi, luokittelu, analysointi, jakaminen jne.
• Sosiaalisia taitoja, viestintätaitoja: Verkostoituminen, parveutuminen, yhteinen tiedonrakentaminen, argumentointitaidot, näköulmien huomioiminen, yhteinen kehittäminen jne.
• Oma-aloitteisuitta, itseohjautuvuutta: itsenäinen tiedonhaku, useiden lähteiden käyttö jne.
• Luovat taidot: Luovaa ajattelua, uudella tavalla ajattelua, kriittistä ajattelua, heidän kontekstissaan uuden luomista jne. Ks. tarkemmin ohessa olevasta Slideshare-esityksestä.

2. Sitten pohditaan, mitä didaktisia menetelmiä, minkä taustateorioiden ja pedagogisten ideologioiden mukaisia toimintatapoja voitaisiin soveltaa, jotta kyettäisiin tukemaan yllä mainittujen taitojen kehittymistä. Niin menetelmien kuin välineiden käyttöönotossa yksi olennaisimmista arvionnin kohteista on vallalla oleva toimintakulttuuri, siis opetus- ja opiskelukulttuuri. Ovatko oppijat esim. tottuneet itseohjautuvaan ja oma-aloitteiseen toimintaan? Elleivät, heitä täytyy tukea siinä.

3. Seuraavaksi valitaan ne opetusvälineet, joiden avulla voidaan toteuttaa pedagogisten tavoitteiden mukaista toimintaa (esim. itsenäistä tiedonhakua verkosta, yhteisöllistä tiedon tuottamista Wikiin, reflektointia blogiin, verkostoitumista ja tiedon jakamista Twitterin avulla, oma-aloitteista tutkivaa otetta omassa blogissa jne.)

Välineitä valittaessa on luonnollisesti huomioitava niitä käyttävien taitotaso ja kokemus sosiaalisen median välineiden käytön osalta, kuten myös käyttökulttuuri. (ts. nuoret voivat olla taitavia verkkopelaajia, mutta eivät aina taitavia tiedonhakijoita). Samalla pohditaan, mikä on opettajan tarjoaman sisällön suhde oppijan tuottamiin ja itseohjautuvasti etsimiin sisältöihin. Ja mitä konkreettisia menetelmiä sovelletaan välineiden parissa toimiessa.

4. Lopuksi arvioidaan toimintaa määrittelemällä ensin arvioinnin kohteet (suhteessa kehitettäviin taitoihin ja pedagogisiin tavoitteisiin) ja arvioinnin menetelmät. On selvää, että näistä kannattaa tiedottaa asianomaisille, niin oppilaille kuin heidän huoltajilleenkin.

Törmäsin viime viikolla Tekesinkin palkitsemaan eOppiminen.fi-hannkeeeseen, jossa on rakennettu Microsoft Sharepointin päälle “sähköinen toimintaympäristö Suomen oppilaitoksille”. Odotukseni olivat inostuneet, mutta katsottuani palvelun esittelyvideot, ja luettuani palvelukuvausta tyrmistyin. Kuten eräs kollega totesi, videoiden perusteella verkko-oppimisessa on astuttu ajassa 10 vuotta taaksepäin.

Microsoft Sharepoint ja Learning Gateway

Microsoft Sharepoint on maailman yleisin yritysintra, jonka vahvuutena lienee sisällöntuotanto ja dokumentinhallinta. Tein kattavaa arvioita kyseisen tuotteen mahdollisuuksista opetuskäytössä, kun Sibelius-Akatemia uudisti omaa intraansa. Microsoft perusteli Sharepointin soveltuvuutta opetuskäyttöön silloin (2007-08) mm. sillä, että se helpotta lukujärjestysten julkaisemista ja etenkin arvosanojen antamista. Tästä oli oikein videoesitykset tarjolla.

Nyttemmin Sharepointiin on lisätty sosiaalista toimintaa mahdollistavia ominaisuuksia, joskin sinänsä kiitelty järjestelmä saa osakseen myös kritiikkiä uutta yhteisöllisten yritysten ns. Enterprise 2.0 -kulttuurin puolesta puhujien keskuudessa. Hyvin usein yritykset ottavatkin käyttöön lisävälineitä, kuten Yammer tai Socialtext lisätäkseen toimijalähtöistä vuorovaikutusta, osallistumista, omistajuutta ja läsnäoloa yrityksen verkossa. Aika vähän näyttää kuitenkin kuvausten perusteella Sharepointin verkko-oppimisalusta muuttuneen.

Oppimisalustat 2000-luvun alussa

Olen toiminut verkko-oppimisen parissa 1990-luvun loppupuolelta saakka. Olin mm. valitsemassa ja arvioimassa Jyväskylän yliopistolle oppimisalustaa 2000-luvun alussa, päädyimme silloin Optimaan. Optiman parissa tein väitöskirjanikin. Reilut 10 vuotta sitten oppimisalustoissa haluttiin korostaa

1. sisällön jakamista,
2. opiskelutoiminnan hallintaa (tästä nimitys LMS, learning management system) ja
3. yhteisöllisiä ominaisuuksia, jotka näkyivät pääosin keskustelufoorumeissa.

Useimmissa toteutuksissa korostuivat selvästi kaksi ensimmäistä, osin oppimiskulttuurin, osin välineiden luonteen vuoksi. Välineet noudattivat melko perinteisiä metaforia. Jos toimintaa oli, se piiloutui helposti kansioihin ja erikseen keskustelufoorumille. Yleensä erillisrahoituksen turvin, etenkin aikuiskoulutushankkeissa kyettiin toteuttamaan monimediaisia sisältöjäkin. Parhaat kokemukset saatiin oppimistutkijoiden omilla kursseilla. Opiskelijat odottivat opettajan tuovan nimenomaan visuaalisesti näyttäviä sisältöjä alustoihin. Esim. väitöstutkimuksessani, ja monissa referoimissani kokeiluissa, opiskelijat kyllä saivat toistensa tehtävistä paremman käsityksen toistensa toiminnastaan, mutta todellinen yhteisöllinen oppiminen oli harvinaista.

Onko oppimisalusta vanhanaikainen?

Viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla todettin oppimisalustoja hyödyntävässä opetuksessa käytetyt mallit ja välineet huonosti oppimisen ideaaleihin soveltuviksi, ja kehittäjien parissa siirryttiin tukemaan paremmin omistajuutta, osallistumista ja läsnäoloa tukevia välineitä. George Siemens kritisoi oppimisalustoja voimakkaasti jo 2004. Vallitsee melko yleinen konsensus siitä, että CMS/LMS-sovellukset tukevat heikosti nykykäsitysten mukaista oppimista. Ne on jopa julistettu kuolleiksi, koska ne tukevat parhaiten ylhäältä kontrolloitua opetusta ja sisällön jakamista. Katso myös tämä, tämä, tai tämä kritikki..

Opetuksen tulisi aina perustua tutkimuksen ja pedagogisen ajattelun myötä hyviksi todettuihin käytänteisiin, malleihin ja ideologioihin. Opetuksen tulisi tukea oppimista ja erityisesti oppimaan oppimista. Yhteisöllinen oppiminen, tutkiva oppiminen, PBL ja itseohjautuva oppiminen ovat olleet nimenomaan niitä syitä, miksi pedagogit ylipäätään puhuvat  verkko-oppimisen puolesta. Suljetut oppimisalustat puolustavat paikkaansa alakouluissa lukioita perustellummin. Esimerkiksi Fronterin käytöstä on Vantaalla perusopetuksessa joitain hyviäkin kokemuksia. Perustasteella hyvin toteutetut ja oppijakeskeisen toiminnan mahdollistavat suljetut järjestelmät voivat toimia turvallisina harjoittelupaikkoina tietoverkkojen pedagogisesti mielekkäälle käytölle.

Nyttemmin erityisesti vuosikymmeniä käytyihin keskusteluihin ja empiiriseen tutkimukseen perustuvat mallit, menetelmät ja ideologiat toimivat ohjenuorina itsellenikin opetusta ja oppimisen mahdollisuuksia kehittäessäni. Näitä ainakin kyseisen videoiden perusteella Naantalin koulujen toteutukset palvelevat huonosti, jos lainkaan. Olen erittäin mielelläni väärässä, ja ehkä videoista nousee esiin vääriä asioita. Mutta suunta näyttäisi niiden perusteella olevan huolestuttava. Mm. Kirsti Lonka toi esiin Ylen-Aamutv:ssä ns. bulimiaoppimisen olevan nimenomaan ongelma lukioissa ja yliopistoissa.

Sosiaalinen media sovelluksineen tuo uusia mahdollisuuksia toteuttaa pedagogisesti järkevää opetusta tietoverkkoja hyödyntäen. Yhteisöalustat, kuten Elgg, Ning ja Mahara voivat syrjäyttää perinteisiä oppimisalustoja. Esim. Optimaa tekevä Discendum onkin liittänyt Maharan omaan tuotteeseensa. Se on liitetty usein myös Moodlen rinnalle lisäämään vuorovaikutusta ja toisaalta siirtämään oppimisen omistajuutta oppijalle.

eLearning.fi-palvelu

Hankkeessa näyttäisi siis olevan käytännössä muokattu/siirretty yritysintra ja dokumentinhallintajärjestelmä lukiokäyttöön. Jos lukioiden tavoitteena on pääosin ylhäältä annetun tiedon pänttääminen, suorittaminen ja valmistautuminen  ylioppilaskirjoituksiin, sovellus voi olla hyvinkin toimiva videoiden perusteella. Palvelu näyttäisi ohjeidenkin mukaan perustuvan sisällönhallintaan, tehtävien antoon, ilmoittautumisiin, arvosanojen jakeluun jne. Perimmäinen ongelma itse sovelluksessa on mielestäni dokumentti- ja kansiorakenteet lähtökohtana. Läsnäolo jää heikoksi, omistajuus helposti informaation tarjoajalle ja osallistuminen on hankalampaa kuin yhteisöalustoissa ja muissa sosiaalisen median välineissä. Ei opita itse etsimään tietoa, ei toimita aktiivisessa vuorovaikutuksessa, ei olla länsä verkossa, ei olla luovia.

No, ehkä kuten monissa yrityksissä, Sharepointin rinnalle on otettu jokin sosiaalista vuorovaikutusta, omistajuutta ja itseohjautuvuutta tukeva väline. Todennäköisemmin todellinen oppiminen tapahtuu kasvokkaisissa tilanteissa, jolloin eLearning-sovellus toimii dokumenttivarastona ja opiskelun hallinnan paikkana. Jos näin on, sovelluksen nimi on mielestäni harhaanjohtava. Sinänsä mahdollista, koska sovelluksen toteuttaja tekee yhteistyötä ainakin Turun Yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskuksen kanssa. Mutta videoiden perusteella näyttää siltä, että on palattu takaisin siihen, mistä joskus kauan sitten lähdettiin. Liiketoiminnallisesti hanke näyttää kannattavalta, sillä se näytää tukevan hyvin  kustantajien tarjoaman maksullisen oppimateriaalin jakelua sähköisessä muodossa.

Mihin eLearning.fi-palvelu soveltuu? Mitä se näyttäisi tukevan?

Ensinnäkin oppiminen tulisi ymmärtää jatkuvana prosessina, eikä tuotteena, kuten esittelyvideot antavat ymmärtää. Koulun, ja etenkin lukion tulisi kannustaa itseohjautuvaan ja oma-aloitteiseen oppimiseen. Tämä pitää sisälllään mm. itsenäistä ja yhteisöllistä tiedonhakua, analysointia, informaation käsittelyä, argumentointia, tiedonrakentamista, tiedon tuottamista yhteisöllisesti ja niin edelleen. Videolla apulaisrehtori toteaa suunnilleen, että kaikki tarvittava tieto löytyy yhdestä paikasta, ei tarvitse mennä erikseen etsimään. Sinänsä kätevää, että ei tarvitse kirjautua muihin järjestelmiin, mutta.. Opettajat korostavat sitä, että koulun verkkolevyä ei enää tarvita, vaan tiedostot voidaan laittaa kätevästi kansioihin kyseiseen järjestelmään. Kätevää, mutta.. Oppilaat näkyvät nimilistana sivupalkissa. Läsnäolon ja omistajuuden tunnetta ei synny, sovellus näyttäisi painottavan ulkoista motivaatiota.

Opettaja voi jakaa tehtävät järjestelmän kautta, se on tehokkaampaa, kun kaikki on yhden klikkauksen päässä, kuten opettajat tuovat esiin. Opiskelija voi mennä katsomaan, “mitä kivaa tehtävää hänelle on annettu“. Kätevää, mutta.. Ja opettaja näkee, kuka on tehtävän tehnyt ja koska on deadline jne. Onneksi ruotsinopettaja on luonut linkkejä myös ulkoisiin medialähteisiin, joita ilmeisesti oppilaat käyvät katsomassa ja kommentoivat? Paljon järkevämpää olisi, että oppilaat etsivät analyyttisellä otteella itse materiaaleja verkosta, kommentoivat niitä keskenään, analysoivat, liittävät (esim. tässä järjestelmässä linkittäen) niitä toisiin niihin liittyviin materiaaleihin jne. Lukioikäisillä on tähän valmiudet. He ovat fiksuja, antakaa heidän olla oma-aloitteisia, tukekaa prosesseja sisällön tarjoamisen sijaan.

Videoista tulee helposti kuva, että opettajan tehtävänä nähdään materiaalien jakaminen ja suoritusten monitorointi? No, toivottavasti tehtävien luonne kuitenkin tukee jotenkin yhteisöllistä, itseohjautuvaa, omistajuutta, osallistumista, toimijuutta, olennaisia metataitoja tukevaa oppimista. Dokumentti- ja kansiohierarkiat vain tunnetusti piilottavat aktiivisen toiminnan aika tehokkaasti. Tila vaikuttaa hyvin suljetulta ja opettajajohtoiselta. Olen mielelläni väärässä.

Järjestelmä varmasti helpottaa opettajien ja oppilaidenkin perinteistä koulutyöskentelyä, kuten tehtävien palauttamista, tehtävien saamista opettajilta, hallintaa jne. Eli opiskelun hallintaa ja sisällön jakamista. Kätevää, mutta tämä ei ole sitä, mitä oppimistutkimuksessa ja pedagogiikan kehittämisessä kutsutaan uuden vuosituhannen taidoiksi, ja myös oppimiseksi. Positiivista on mahdollisuus opettajille jakaa keskenään materiaalejaan, ehkäpä joskus tuottavat jotain yhdessäkin. Järjestelmän linkitys LiveOffice-sovelluksiin mahdollistaisi paremmin yhteisöllisen tuottamisen.

Videoissa perustellaan tietoverkkojen käyttöä nimenomaan opiskelun – nimenomaan opintosuoritusten tekemisen hallinnan helpottamisena. Siihen ratkaisu soveltuu varmasti mainiosti. Sen rinnalle vain tarvittaisiin todellinen, itseohjautuvaksi, oma-aloitteiseksi, elinikäiseksi oppijaksi kasvamista tukeva metataitoja kehittävä ratkaisu. Onneksi tällaisia on Suomen lukioissa jo paljon.

10 vuotta sitten oppimisalustoja myytiin näillä argumenteilla, mutta todellisuudessa tämä toimi harvoin ja tuki huonosti todellista oppimista, etenkään lukiotasolla ja siitä ylöspäin. Korostan, että näkemykseni perustuu vain kyseisten videoesittelyjen katseluun ja tuotteen kuvauksen lukemiseen. Toivon hankkeelle kaikkea hyvää, ja ehkäpä yliopistoyhteistyö tuo uutta, oppimista tukevaa näkökulmaa hankkeen toteutukseen. Tämä voi tosin olla vaikeaa dokumentinhallintajärjestelmän avulla .

Ohessa pidennetty versio vastauksestani HS:n mielipidepalstalla käytyyn keskusteluun tvt:n käytöstä kouluissa. Paljon jäi sanottavaa ja vastattavaa. On ollut hämmentävä lukea sekä puolustavia että etenkin vastustavia kommentteja. Näkemys, että teknologian käyttäminen jotenkin passivoi, eristää, aiheuttaa masennusta, ylipainoa jne. on koominen, mutta edelleen hyvin suosittu. Vastustajat nostavat milloin ylipainokortin, ympäristökortin, sosiaalisen eristäytymisen, taloudelliset aspektit, kouluampumiset, pedofiilit ja niin edelleen. Jotkut puolustajat taas perustelevat käyttöä vanhoin metodein, mutta uusin väilnein, korostaen pääosin digitaalisia sisältöjä (oppilaitoksen, opettajan, kustantajan tarjoamina) tai sitä, että on pakko, kun nuoret käyttävät niitä kotonakin. No, ohessa hieman pidempi vastaukseni, lyhempi toivottavasti hs:ään. EDIT: Blogissa nyt kuitenkin lyhempi HS:ään lähetetty versio lisättynä viimeisellä lauseella .

———-

Viimeaikainen keskustelu on osoittanut, että näkemykset teknologian
käytöstä, oppimisesta ja tulevaisuuden tarpeista ovat kaukana toisistaan.
On hämmentävää lukea teknologiasta sosiaalisesta kanssakäymisestä
vieraannuttavana ilmiönä. TVT voi edistää rajoja rikkovaa vuorovaikutusta,
tuoden muidenkin kuin opettajan mielipiteet, ajatukset ja toiminnan
kaikkien oppijoiden tietoon ja käsiteltäviksi, myös
luokkaopetustilanteessa. Kaikki teknologian parissa vietetty aika tuskin
on degeneroivaa, vaan usein hyvin luovaa ja aktiivista sosiaalista
toimintaa, kuten laulamista, liikkumista, kirjoittamista tai lukemista.

Se, että oppilaat käyttävät teknologiaa vapaa-ajallaan on heikko peruste
vastustaa sitä. Jos teknologian merkityksellistä käyttöä ei opeteta, ovat
oppilaat pulassa työelämässä. He ovat diginatiiveja omasta näkökulmastaan.
Koulun tehtävänä on laajentaa tätä näkökulmaa, koska emme voi tietää,
minkälaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Oikeilla valinnoilla voimme
siihen toki vaikuttaa. Teknologiaa hyödyntämällä voidaan hajauttaa ja
laajentaa oppimistoimintaa, kehittää oma-aloitteista toimijuutta,
yhteisöllisyyttä ja muutoksen hallintaa ja siten tarjota nuorelle paremmat
mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan mahdollisimman järkiperäisesti.

Teknologiaa tulisi soveltaa pedagogisia tavoitteita palvellen, eikä
teknologia edellä, kuten älytaulujen kohdalla. Fiksusti käytettynä
erityisesti sosiaaliset teknologiat voivat auttaa osallistamaan ja
aktivoimaan oppilaita sekä tukea ja käynnistää sellaisia prosesseja,
joiden voidaan katsoa johtavan tulevaisuuden kannalta merkitykselliseen
oppimiseen. Koulun tehtävänä on ohjata oppilaita hallitsemaan
informaatiotulvaa, mutta myös etsimään, tulkitsemaan, muokkaamaan,
jakamaan ja muodostamaan siitä yhdessä uusia käsityksiä. Se tuskin
onnistuu reipimällä piuhat irti seinästä. Kyse ei ole mistään
virtuaalisista maailmoista, vaan aidosta vuorovaikutuksesta niin
luokkatilanteessa kuin sen ulkopuolellakin. Tietenkin koulussa on
ymmärrettävä rauhoittumisen merkitys – hiljaisten rauhottumishetkien
tulisi olla jokapäiväisiä kouluissa.

Kilpavarustelun ja yksittäisissä testeissä pärjäämisen sijaan pitäisi käyttää resursseja oppimis- ja opetuskultuurin muutokseen ja pohtia, mikä teknologian rooli tässä muutoksessa olisi. Suomi on tarpeeksi valistunut yhteiskunta luomaan strategioita, jotka tähtäävät kansainvälisen kilpailun sijaan tulevaisuuden taitojen ja hyvinvoivien kansalaisten kasvun tukemiseen.

Olen väsäillyt miellekarttaa sosiaalisen median oppimis- ja opetuskäytöstä, etenkin työkaluksi. Lähtökohtana ovat omat näkemykseni sosiaalisen median mahdollisuuksista edistää oppimisen omistajuutta, oppijoiden osallistumista ja tunnetta läsnäolosta. Eli pedagogiset ideaalit ja menetelmät ja sovellukset, joiden avulla näitä ideaaleja voisi saavuttaa tai menetelmiä toteuttaa. Lisäksi: kun tulkitset karttaa, huomaa kokonaispolut (esim. osallistuminen–> hiljainen tieto–> twitter tai läsnäolo–> hiljainen tieto…). Ei se väline, vaan miten sitä käyttää, pätee monen sovelluksen kohdalla.

Kartta on yleinen ja yleistävä, eikä ota kantaa oppijan ikään tai opiskelupaikkaan. Voi osin soveltua myös aikuiskoulutukseen ja työelämäoppimiseen, mielestäni. Avaan mielelläni eri kohtia kysyjille. Perustelupyynnöt auttavat selkiyttämään asiaa itsellenikin.

Kartta ei suinkaan ole valmis, näytän tekeväni siihen muutoksia joka käyttökerran jälkeen . Moni sovellus saattaa olla käyttökelpoinen tietyissä kohdissa, mutta olen syystä tai toisesta jättänyt sen pois. Saattaa olla, että perustelut eivät ole olleet mielestäni tarpeeksi vakuuttavat tai sovellus ei ole ollut mielestäni tarpeeksi käyttökelpoinen. Saa osallistua, kommentoida ja käyttää, kunhan lähde mainitaan.  Freemindilla tehty, joten jos joku haluaa .mm-version, saa pyytää.

Klikkaa kartta suuremmaksi!

Kesälukemista!

Listaan tähän oppimisesta, yleensä pedagogiikasta kiinnostuneille kirjoja, joista itse olen pitänyt tai jotka olen kokenut erityisen hyödyllisinä. Useimmat teokset ovat englanninikielisiä ja osin vanhoja, mutta eivät mielestäni vanhentuneita. 1980-90 -luvun teoksia tulee tietenkin katsella ”aikaa ennen Internetin valtavaa kasvua” -silmillä. Toki merkittäviä teoksia tehtiin jo ed. vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla (esim. Dewey, Vygotsky, Piaget..). Google booksista saa helposti yleiskuvan useimmista kirjoista, alla olevista osan kohdalla linkki sinne.

Nämä ovat siis henkilökohtaisia suosikkejani, joihin olen tutustunut. Lisätä voisi vaikka mitä ja keitä merkittäviä kirjoittajia, toki. Olisikin kiva kuulla vastavuoroisesti vinkkejä.

**Anderson, T. & Elloumi, F. 2004. Theory and Practice of Online Learning.

- Pyrkii luomaan teoreettisia perusteita verkko-oppimiselle. Laaja teos pdf-muodossa, jossa 15 artikkelia.

**Bereiter, C. 2002. Education and Mind in the Knowledge Age.

- Tiedonrakennusmetaforan toisen kehittäjän teos tietoyhteiskunnan taidoista ja tietokäsityksestä. Pyrkii etenkin kumoamaan vanhaa tiedonhankintametaforaa. Tämä teos vaikutti omaan oppimiskäsitykseeni vahvasti aikoinaan.

**Bransford, J.L., Brown, A.L. & Cocking, R.R. 2000. How People Learn. Brain, Mind, Experience, and School.

• Oppikirjamainen perusteos oppimisen ymmärtämiseen.

**Brown, J.S., Collins, A. & Duguid, P. 1989. Situated Cognition and the Culture of Learning. Educational Researcher 18, 32-42.

- Yksi eniten siteeratuimpia artikkeleja sosiaalisesta ja tilannesidonnaisesta oppimisesta.

**Csikszentmihalyi, M. 1996. Creativity. Flow and the psychology of discovery and invention.

- Herra C:n. kirja luovuudesta ja Flowsta lähestyy ”virtauskokemusta” tutkimalla ja kertomalla siitä, miten lahjakkaat, menestyneet ihmiset saavuttavat luovan toiminnan tilan.

**Dilllenbourg , P. 1999. Collaborative learning: Cognitive and computational approaches.

- Yhteisöllisen, tietokone- ja tietoverkkoavusteisen oppimisen perusteoksia.

**Freire, P. 1970 (suom. 2005). Sorrettujen Pedagogiikka.

- Kriittisen pedagogiikan ehkä merkittävin teos.

**Gardner, H. 1984. The Mind’s New Science. A History of the Cognitive Revolution.

- Kasvatuspsykologian merkkiteoksia. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua myös Jerome Brunerin teoksiin, etenkin the Culture of Education (1996).

**Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2004. Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä.

- Mielestäni edelleen paras suomenkielinen oppikirja ja perusteos oppimisen ja sen prosessien ymmärtämiseen.

**Hutchins, E. 1995. Cognition in the Wild.

- Tutkimus & kertomus siitä, miten sotalaivalla toiminta, tehtävät ja asiantuntijuus jakautuvat ja hajautuvat eri ihmisten ja välineiden kesken. Hutchins on hajautetun kognition käsitteen kehittäjiä.

**Illich, Ivan. 1971. Deschooling Society.

- Kriittisen pedagogiikan perusteoksia, jossa pohditaan koulujärjestelmän totaalista uudistamista. Edelleen ajankohtainen.

**Jonassen & Land 2000. Theoretical foundations of Learning Environments.

- Oppimisympäristöjen ja verkko-oppimisympäristöjen teoerettista perustelua eri kirjoittajien toimesta.

**Lave, J. & Wenger, E. 1991. Situated Learning. Legitimate peripheral participation.

- Tilannesidonnaisen, yhteisöllisen ja osallistuvan oppimisen perusteos.

**McGilly, K. 1994. Classroom Lessons: Integrating Cognitive Theory and Classroom Practice.

- Monipuolinen artikkelikokoelma täynnä huippunimien kirjoituksia mm. sosiaalisesta oppimisesta ja tietokone- ja verkkoavusteisen oppimisen alkuvaiheista.

**Norman, D.A. 1993. Things That Make Us Smart. Defending Human Attributes in the Age of the Machine.

- Hauska kirja ympärillämme olevien välineiden merkityksestä toiminnalle ja oppimiselle. Puolustaa mm. informaalia oppimista ja luo v. 1993 kiintoisia tulevaisuuskuvia, joita nyt voi peilailla.

**Resnick, L.B. 1989. Knowing, Learning, and Instruction.
**Resnick, L.B. 1991. Perspectives on Socially Shared Cognition.

- Nämä kaksi Resnickin toimittamaa teosta ovat erittäin hyvää lukemista, jos haluaa hyvän pohjan yhteisöllisen oppimisen ymmärtämiseen. Nämä olivat 90-luvulla ne teokset, jotka tutustuttivat minut oppimisen teorioihin ja tutkimukseen.

**Robinson, Ken. 2001. Out of Our Minds. Learning to be Creative.

- Tämä teos yhdessä 2009 ilmestyneen The Element -teoksen kanssa saavat kenen tahansa vähänkään oppimisesta ja luovuudesta kiinnostuneen hymyilemään ja ehkäpä myös ajattelemaan toisin. Täyttä asiaa, kovin teoreettista, myös viihdyttäviä, täynnä erilaisia erimerkkejä todellisesta oppimisesta.

**Salomon, G. 1993.  Distributed cognitions. Psychological and educational considerations.

- Yksi 1990-luvun tärkeimmistä kirjoista, mielestäni, on täynnä käänteentekeviä artikkeleja hajautetusta asiantuntijuudesta ja yhteisöllisestä oppimisesta, myös teknologiaa hyödyntäen.

**Sfard, A. 1998. On Two Metaphors for Learning and the Dangers of Choosing Just One. Educational Researcher 27 (2), 4-13.

- Tiedonhankinta- ja osallistumismetaforien vertailua. Merkittävä artikkeli, jossa yritettiin saada pitkään jatkunut debaatti oppimisen kognitiivisesta ja sosiaalisesta merkityksestä loppumaan.

**Siemens, G. 2004/2005. Connectivism: A Learning Theory for the Digital Age.

- Verkostoyhteiskunnan oppimiskäsityksen perusteos, josta Siemens on johdatellut useita uudempia kirjoituksia, mm. Handbook for Emerging Technologies in Learning.

**Wenger, E. 1998. Communities of practice: Learning, meaning, and identity.

- Käytäntöyhteisöteorian perusteos, jatkoa Laven ja Wengerin teokselle yllä. Kaikki Wengerin teokset ovat suositeltavia, Cultivating Communties of Practice etenkin yritysten tiedonhallinnasta ja oppimisesta kiinnostuneille.

**Vygotsky, L.S. 1978. Mind in Society: The psychology of higher mental functions.

- Yhteisöllisen / sosiaalisen oppimisen perusteos tuskin esittelyjä kaipaa.

Ja jos vuorovaikutus koulussa kiinnostaa, suosittelen Neil Mercerin teoksia 90-00-lvuvuilta.

Kirjojen vuosiluvuista huomaan, että nykyään tulee luettua selvästi enemmän artikkeleja ja blogikirjoituksia verkosta. Tieto on sirpaleisempaa. Hankin kuitenkin juuri viisi oppimista, luovuutta tai asiantuntijuutta käsittelevää kirjaa kesälukemiseksi. Kirjoilla on myös tärkeä merkitys kokonaisuuksien hahmottamisessa.

Elgg on ollut pitkään yksi lempityökaluistani, ja parhaita vaihtoehtoja perinteisille oppimisalustoille. Elgg on avoimen lähdekoodin ohelmisto, jota on kehitetty jo vuodesta 2004. Toisin kuin esimerkiksi Ning, Elggin käyttäjän on pitänyt asentaa erikseen omalle palvelimelle tai ostaa palvelu joltain palveluntarjoajalta, joita Suomessakin on ollut vain jokunen. Asentaminen on melko helppoa, mutta Elggin saaminen käytettävyydeltään miellyttäväksi vaatii php-osaamista. Piakkoin sen saa myös ylläpidettynä palveluna Ningin tapaan, edullisimmillaan n.25€/kk.

Jos halutaan työkalu/ toimintaympäristö, joka tukee korostamiani osallistumisen, omistajuuden ja läsnäolon mahdollisuuksia, Elgg on yksi parhaista valinnoista. Se on myös lähtökohtaisesti PLE, eli henkilökohtainen oppimisympäristö, joka soveltuu myös ePortfoliokäyttöön.

Elgg voi tukea myös ilmiöpohjaista oppimista, kun ympäristöä ei tarvitse määritellä erikseen tietyn kurssin välineeksi, ja kun ympäristön sisällä voi tehdä viittauksia ja linkityksiä objektien välillä (esim. rss, kirjanmerkit, linkit).  Lisäksi, kun käytetään itse hallinnoitua tai luotetun palveluntarjoajan hallinnoimaa avoimen lähdekoodin järjestelmää, säilyvät tekijänoikeudet sisällöistä varmemmin itse tekijöillä!

Osallistuminen

• Ryhmät, blogikirjoitukset (+kommentit), osaamisen näkyminen profiilisivuilla, jaetut kirjanmerkit, kontaktien ja osaajien helppo löytäminen luovat osallistumisen mahdollisuuksia.

• Kun ryhmiä voi luoda vapaasti, syntyy uudenlaisia mahdollisuuksia oppia, myös tarvelähtöisesti, esimerkiksi lukupiireissä ja spesifin aiheen ympärille luoduissa ryhmissä. Aktiivisen osallsitumisen myötä Elggissäkin voi käynnistyä oppimista tukevia prosesseja, kuten selittämistä, argumentointia, tutkivaa suhtautumista tietoon ja tiedonrakentamisen tyyppistä toimintaa.

• Ryhmäsivu voi sisältää ryhmän omat blogi- ja tiedostonjakosovellukset. Näin siitä voi tulla joko tarvelähtöinen tai formaali kurssin/ organisaation toimintaympäristö.

• Syöttämällä avainsanoja eli tageja kaikkiin tuotettuihin dokumentteihin ja jäsenen profiiliin, on helpompi löytää eri alojen asiantuntijoita ja osaajia tarvittaessa. Kun henkiöt tulevat tutuiksi profiilisivujen, blogikirjoitusten ja pikaviestien kautta, voi yhteisöllisyyden tunne vahvistua.

• Toiminnan näkyminen etusivulla voi pitää käyttäjät aktiivisina, kun he huomaavat, mitä ympäristössä tapahtuu (ilmoitukset uusimmista viesteistä, tiedostoista, tapahtumista, verkostoitumisista jne.)

• Opiskelu- ja opetustoimintaa ei tarvitse ajatella lineaarisena jatkumona oppikirjan tapaan, vaan dynaamisempana, tarvelähtöisyyden, sattumanvaraisuuden ja vuorovaikutuksen myötä syntyvien uusien ongelmien tai ratkaisujen parissa tapahtuvana toimintana. Tämä vaatii tietysti yleensä ohjausta ja motivaatiota.

• Kirjanmerkkisovelluksella voidaan tallentaa yhdessä kiintoisia www-sivuja.

• Pikaviestisovellus tarjoaa mahdollisuuden Twitterin tapaan osallistua tiedon ja asiantuntijuuden jakamiseen. Toimintaan voi tulla ripaus lisää epämuodollisuuttakin, joka taas voi tuoda sisäistä motivaatiota sekä myös aktivoida osallistumaan.

Omistajuus

• Oma profiilisivu, jonne voi helposti asettaa tarvittavat työkalut esille. Käyttäjä voi itse kontrolloida, mitä siellä näkee ja mitä käyttää.

• Elggin luonteeseen kuuluu myös vapaus kirjoittaa, viestiä ja tuottaa materiaalia itsenäisesti ja ryhmissä. Kirjoituksia voidaan tallentaa aluksi vain itselle nähtäviksi ja edelleen kehittää niitä pienemmissä ryhmissä. Sivut-sovellus mahdollistaa yhteisöllisen tuottamisen.

• Kun käyttäjät voivat luoda itse ryhmiä, kirjoittaa blogiviestejä, luoda keskusteluaiheita jne., voi motivaatio oppimiseen ilmetä sisäisenä ja oppiminen tarvelähtöisenä. Tällaisen toiminnan syntyminen vaatii tietysti muutosta opiskelukulttuurissa ja -tavoissa. Mutta verrattuna opettajajohtoiseen opiskeluun, sellainen on tarjolla.

• Käyttäjät voivat myös kontrolloida itse sitä, kenelle julkaistut tiedostot ja kirjoitukset (ym.) näkyvät.

• Organisaation itse ylläpitämässä tai tilaamassa järjestelmässä tunne omistajuudesta säilyy paremmin, kun kustomointimahdollisuuksia on enemmän (oma ulkoasu helpommin), oikeudet tiedostoihin säilyvät varmemmin.

Läsnäolo

• Toiminta näkyy Elggissä osallistujille. Uusimmat viestit, kirjoitukset ja kommentit tulevat näkyviin ja luovat tunnetta siitä, että jotain tapahtuu, mahdollisuuksia myös osallistumiselle.

• Pikaviestimen aktiivinen käyttö voi tiivistää yhteisöä ja luoda tunnetta läsnäolosta myös verkossa.

• Omien ryhmien sisällä voi syntyä vahvistettua yhteisöllisyyden tunnetta.

Parasta Elggissä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kenelle julkaistut blogikirjoitukset, ladatut tiedostot jne. näkyvät:

1. Vain itselle,
2. kavereiksi merkatuille,
3. tietylle ryhmälle,
4. sisäänkirjautuneille tai
5. julkisesti Internetissä.

Elggiä voi siis käyttää yhtä aikaa avoimena ja suljettuna järjestelmänä. Käyttäjä voi julkaista kirjoituksia organisaatioin sisäisesti ja pitää esim. julkista blogia samassa järjestelmässä! Vastaavan tyyppinen ominaisuus taitaa löytyä myös kotimaisesta Gemilo Social -sovelluksesta.

Uusimmat versiot sisältävät suurimman osan sosiaalisen median perustyökaluista ja lisää saa widgeteillä/plugineilla, joita on jo runsain mitoin saatavilla.  Myös joitain integraatioita suosittuihin sovelluksiin on tehty tai on tekeillä. Tässä kuva oletusarvoisesti saatavilla olevista sovelluksista eli vimpaimista, jotka raahataan sivun palstoille hiirellä, kuten Ningissäkin.

Elgg ei ole kaikkein helppokäyttöisin, ja sen logiikan ymmärtäminen voi viedä hetken – tosin tämä pätee useimpiin järjestelmiin. Palveluntarjoaja voi kuitenkin tarvittaessa muokata Elggistä yksinkertaisemman.

Suurimmaksi haasteeksi Elgginkin käyttöönoton osalta jäänee sen menestyksekkääseen hyödyntämiseen vaadittava kulttuurinen muutos ja muutos ajattelutavoissa. Toinen suuri haaste voi monessa organisaatiossa olla sitouttaminen, jota olen pohtinut paljonkin eri projektien osalta. Tässä voi asiantuntijan apu olla hyödyksi!

Kirjoitin muutama päivä sitten pitkähkön kirjoituksen sosiaalisen median mahdollisuuksista – korostan nimenomaan mahdollisuuksista – oppimisessa ja opetuksessa. Tässä aiheeseen liittyvä esitys, joka on hieman muokattu Aurinkolahden peruskoulussa 28.4. pitämästäni esityksestä.

Pitkään Ningiä käyttäneenä ja siitä kovasti pitäneenä olin monien muiden tapaan hämmentynyt uutisista poistaa ilmaisversiot, hieman ärsyyntynyt oppilaitosten mahdollisuuksien osalta ja samalla myös ihmettelin tapaa, jolla Ning toi asian esiin.

Nyt Ning on julkaissut suunnitelmansa uusista palveluista ja hinnoista.  Tässä yhteenveto muutaman kommentin kanssa:

Ning Mini

• Oppilaitoksille ja voittoa tavoittelemattomille suunnattu versio, hinta 3$/kk tai 20$/vuosi. HUOM! Ningin ilmaisversio oppilaitoksille koskee vain Pohjois-Amerikkaa.
• Karsittu verrattuna vanhaan Ningiin: Max 150 jäsentä, vain upotetut videot (eli omat videot kannattaa ladata esim. Youtubeen ja upottaa Ningiin), ei Chatia, ei sivuja (pages), ei Ning-Appseja tai musiikkiplayereita
• Ei kielieditoria (onkohan silti saatavilla suomenkielisenä?)
• Sisältää siis Blogin ja foorumin, voi ladata valokuvia ja upottaa videoita.
• On mainosvapaa / voi laittaa myös omia mainoksia.

Ning Pro:

• Muistuttaa nykyistä Ningiä. Hinta 20$/kk tai 200$/vuosi
• Minin palvelujen lisäksi sisältää chatin, tapahtumat, ryhmät, sivut ja muistiinpanot, Ning-appsit, Facebook ja Twitter integraation ja paljon muokkausmahdollisuuksia.
• Twitter & Facebook autentikoinnit, eli voit liittyä & kirjautua näiden tunnuksilla
• Lisää tilaa (10GB) ja kaistaa (100Gb) (Minissä 1gb ja 10GB)

Ning Premium

• Maksaa 50$/kk tai 500$/vuosi
• Lisää kaistaa, joitakin muokkausominaisuuksia, parempi tuki

Oppilaitoksille tuo Mini-versio on melko kevyt. Yksittäisissä projekteissa se voi olla riittävä, jos blogi & Foorumi riittävät, etenkin jos omat profiilisivut kuuluvat “hintaan” (jäi epäselväksi). Maksaminen voi olla ongelma, jos käytössä ei ole luottokorttia. Toisaalta melkein samat ominaisuudet saa vaikkapa WordPressilla (etenkin BuddyPress-laajennuksen kautta) tai ilmaisella Wikisovelluksella. Elgg tarjoaa huomattavasti enemmän, mutta vaatii palvelinasennuksen ja ylläpidon. Muitakin kilpailijoita on, myös ihan kotimaisia, kuten Gemilo Social.

Sinänsä tuo 20$ eli reilu 15€ vuodessa on todella vähän rahaa, jos sillä saa kuitenkin mainoksettoman palvelun ylläpidettynä, gigan levytilalla. Nähtäväksi jää, miten oppilaitokset ja voittoa tavoittelemattomat organisaatiot ottavat noita käyttöön.

Koulutusteknologiaa on pyritty kehittämään ja myös perusteltu pedagogisista lähtökohdista, oppimistutkimukseen nojaten. Monet sovellukset ovat saaneet alkunsa jostakin pedagogisesta mallista tai metodista. Kuitenkaan näille asetettuja pedagogisia tavoitteita ei ole aina saavutettu, mikä on voinut johtua teknisestä toteutuksesta, käytettävyydestä, pedagogisesta näkökulmasta ja etenkin toimintakulttuurista (esim. opettajajohtoista toimintaa, palautetaan tehtäviä, vastataan (monivalinta)kysymyksiin). Sosiaalinen media palveluineen tarjoaa aikaisemmin käytettyä opetusteknologiaa paremmat mahdollisuudet saavuttaa näitä tavoitteita ja toteuttaa pedagogisia malleja.

Kirjoittelen tässä yhtä näkökulmaa, asiaahan voi katsoa pedagogiikankin kannalta monesta näkökulmasta, kuten pohtia, miten erilaisia oppimisen malleja voisi toteuttaa sosiaalisen median avulla (esim. Tutkiva oppiminen, PBL) tai tarkastella, mitkä sovellukset soveltuvat eri pedagogisiin näköulmiin ja käyttötarkoituksiin. Näistä lisää myöhemmin.

Sosiaalinen media voi mahdolistaa..

1. prosessimaisen työskentelyn ja oppimisen sekä sen tukemisen,
2. yhteisöjen/ verkostojen jäsenten asiantuntijuuden esiin tuomisen ja sen kollektiivisen hyödyntämisen,
3. tarpeeksi suuren kognitiivisen diversiteetin: Sosiaalinen media voi tarjota pääsyn yhteisöihin, joissa on erilaisia mielipiteitä, näkökulmia, kokemuksia, erilaista tietoa, sekä mahdollisuuksia hyödyntää verkostojen hajautettua asiantuntijuutta ja kasvaa jäseneksi erilaisissa käytäntöyhteisöissä  ja verkostoissa,
4. oppijalähtöisen, itseohjautuvan toiminnan, sekä erityisesti
5. osallistumisen, omistajuuden ja läsnäolon tunteen ja niiden tarjoamat mahdollisuudet (ks. alla tarkemmin).

Osallistuminen toimijalähtöisesti

• Opitaan osallistumalla verkostojen ja käytäntöyhteisöjen toimintaan. Yhteisöjen tai verkostojen rajat eivät ole selkeitä, eikä osallistuminen ajalla tai muutenkaan ylhäältä määriteltyä. Verkostot ja yhteisöt ilmenevät  eri tavoin eri ihmisille, kuten myös eri konteksteissa ja sovelluksisa (vrt. twitter, facebook, ning-sometu..)
• Sosiaalisen median avulla toimivat yhteisöt/verkostot voivat olla hyvinkin hedelmällisiä resursseja ja oppimisympäristöjä. Verkostot rakentavat tietoa, vaikka kaikki tiedollinen kehitys ei tulisikaan esiin yhdessä keskusteluketjussa näkyvän vuorovaikutuksen muodossa.
• Twitter voi olla esimerkki hyvin löyhästä verkostosta, joka koko ajan elää, jossa verkosto on yksilön itse muodostama (omistajuus, itseohjautuvuus!). Twitter-verkostoissa asiantuntijuus on ikään kuin lomittaista, hajautettua ja asiakohtaista sekä myös ”hetkeen” sidottua. Osallistumalla ja seuraamalla opitaan koko ajan heikkojenkin sidosten kautta.
• Sometu on taas hyvä esimerkki laajemmasta käytäntöverkostosta, jolla on selkeämmät rajat.
• Osallistumisen tulisi olla vastavuoroista: jos kaikki tarjoaisivat avoimesti asiantuntijuuttaan, kaikki voisivat siitä myös tasapuolisemmin hyötyä. Voidaan oppia myös huomioimaan toisia ihmisiä.
• Esim. koulussa oppimistoimintaa voidaan hajauttaa opiskelijoiden keskuuteen, jakaen erilaisia rooleja niin, että kaikki osallistuvat informaatiota ja havainnollistavia esimerkkejä etsien ja esittäen.
• Yksilöt eivät varsinaisesti tuota tietoa sosiaalisen median kulttuurissa, vaan tieto ja käsitykset muodostuvat informaation sosiaalisen käsittelyn kautta, on George Siemens monesti todennut.

Omistajuus

• Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden siirtää omistajuutta kaikille osallistuville toimijoille sekä hajauttaa myös vastuuta koko yhteisöstä, sen oppimisesta ja kasvusta.
• Omistajuus on lähtökohta oma-aloitteiselle toiminnalle, joka taas on lähtökohta luovalle toiminnalle ja myös todeliselle oppimiselle.
• Oppimaan oppimisen, verkostoitumisen ja uuden oppimisen taito lähtee kyvystä ajatella itsenäisesti ja olla oma-aloitteinen. Nämä ovat tulevaisuuden ja kasvun kannalta tärkeitä taitoja. Sosiaalinen media voi auttaa kehittämään itsenäistä ja oma-aloitteista toimintaa.
• Kyky ajatella itsenäisesti on demokratiankin kannalta olennainen taito.
• Omistajuuden tunne voi olla merkki sisäisestä motivaatiosta tai voi johtaa siihen. Sisäinen motivaatio taas edistää todellista oppimista tai on jopa lähtökohta sille. Ulkoinen motivaatio taas viittaa usein suorittamiseen, suorituskeskeisyyteen, jolloin tavoitteena ei ole oppia.
• Myös serendipiteetille tulee uusia mahdollisuuksia (voi löytää sattumanvaraisesti tietoa, kontakteja, ideoita, kun itsellä on enemmän kontrollia toiminnastaan). Itse usein löydän tietoa twitterin kautta joko siihen törmäten tai kysyen.
• Omistajuuden siirtyminen voi edesauttaa myös epämuodollisten ja muodollisten toimintaympäristöjen lähentymistä ja voi auttaa muodostamaan kokonaisvaltaista oppimisympäristöä.
• PLE:n eli henkilökohtaisen oppimisympäristön rakentaminen on osoitus oma-aloitteisuudesta ja voi myös lisätä omistajuuden tunnetta oppijassa.

Läsnäolo

• Läsnäolon tunne on lähtökohta yhteisölliselle toiminnalle. Ilman sitä on vaikeampi saada aikaan aktiivista ja (hyödyllistä) vuorovaikutusta. Oppimisalustoja hyödyntävillä kursseilla on tullut esiin, että opettaja tai muut opiskelijat eivät “näytä olevan läsnä”, jolloin syntyy tunne eritäytyneestä yksilöopimisesta.
• Läsnäolo luo tunnetta huomioiduksi tulemisesta ja kuulumisesta eri yhteisöihin tai verkostoihin. Yhteisö/ verkosto voi olla hyvin löyhä, kuten blogosfääri tai Twitter seurattavien/seuraajien verkosto.
• On vähintään yhtä tärkeää luoda yhteyksiä eri asiantuntijoihin ja saada käsitys heidän osaamisestaan (olivat ne sitten kavereita, opettajia, tutkijoita yms.) kuin löytää verkosta valmista tietoa ja materiaalia.
• Jos oppijalla on tarpeeksi suuri kriittinen massa läsnä (esim. Twitter, Facebook), on mahdollista saada vastaus kysymyksiin, mahdollisuus oppia jatkuvasti seruaaamalla keskusteluvirtaa, ja mahdollisuus myös tarjota omaa asiantuntijuuttaan avoimesti olemalla läsnä.
• Se ei saisi tarkoittaa sitä, että kenenkään tulisi olla jatkuvasti “läsnä”. Myös Twitter pitää osata sulkea .

Avoimuus

• Tiedon avoimuus: ajatuksia, ideoita ja käsityksiä ei pantata. Avoimuuteen liittyy myös usein ripaus altruismia. Siihen liittyy myös muiden kunnioittaminen, erityisesti tekijänoikeudet huomioiden.
• Inhimmilliset toimijat & verkostot voivat auttaa avointen materiaalien löytämisessä ja validoinnissa.
• Avoimuus luo mahdollisuuksia toteuttaa Ilmiöpohjaista, tilannesidonnaista, autenttista oppimista, Internetin globaaleissa verkostoissa.

Arviointi
ks. blogikirjoitukseni aiheesta

• Arviointikulttuuri ja säädökset määrittelevät hyvin pitkälti sitä, miten opiskellaan ja mitä varsinaisesti opitaan.
• Arvioinnin kohteena voi olla ja tulisi olla oppimistoiminnan aikana tapahtuvat prosessit, oppilaiden aktiivisuus, vastavuoroisuus, osallistumisen, omistajuuden ja läsnäolon osoittaminen. Oppilasta voidaan arvioida hänen kontribuutioidensa laadun ja määränkin mukaan.
• Toiminnan aikana tapahtuu prosesseja, jotka eivät välttämättä näyttäydy heti mitattavina oppimistuloksina, vaan yleisenä kasvuna. Todellista oppimista onkin erittäin hankala mitata välittömästi  testaamalla. Se näkyy yksilön toiminnassa, asiantuntijuudessa, osaamisessa ja yleensä taidoissa kautta elämän. Tästä syystä tulisikin pyrkiä tutkimaan ja kehittämään opetus- ja opiskelumetodeja sekä arviointimuotoja, joiden voidaan katsoa johtavan todelliseen oppimiseen.

Tarjosin tässä luvattoman pitkässä kirjoituksessa yhtä näkökulmaa, jolla voidaan perustella sosiaalisen median käyttöä opetuksessa ja opiskelussa, ja joka voi toimia myös alustana kurssisuunnittelussa. Esitän jatkossa myös muita näkökulmia ja olen erityisen kiitollinen kommenteista, ja olen tietenkin valmis muokkaamaan listoja, mikään teesi tämä ei ole .