Omistajuuden käsite on yksi lempikäsitteistäni. Mainitsin siitä myös Mittariyhteiskuntakirjoituksessani [edit: ja myös vanhassa blogissani 2v. sitten]. Tarkoitan sillä yksilön tai yhteisön omistavaa suhdetta oppimiseensa, työhön tai miksei muunlaiseenkin toimintaan (vaikkapa taiteen tekeminen, urheiluharrastus jne.). Kun yksilöllä tai yhteisöllä on tunne toimintansa omistajuudesta, toiminta on sisäisesti motivoitunutta. Ts. kukaan ulkoinen taho ei määrittele tarkkaan miten yksilön tai yhteisön tulisi toimia. Tämä taas saa aikaan oma-aloitteista toimintaa, joka on hyvin tärkeää esim. elinikäisen oppimisen taitojen kannalta.

Omistajuus voi todennäköisesti johtaa oppimiseen, oli sitten kyse kvanttifysiikasta tai jääkiekosta. Omistajuuden käsite on siis sukua niin agency:n käsitteelle kuin oppijakeskeiselle oppimisellekin, mutta sitä voidaan hyödyntää myös työelämää tai harrastuksia tarkastellessa.

Ilman tunnetta omistajuudesta toiminnasta on vaikea saada kovinkaan luovaa toimintaa, ja samalla yksilön tai yhteisön voimavarat, aiemmat kokemukset ja innovaatiot jäävät huomioimatta ja hyödyntämättä. Oppija tai työntekijä toimii ulkoisen motivaation varassa, toteuttaen mahdollisimman tarkasti ulkoisen tahon suunnitelmaa tai tahtoa (esimies, opettaja). Jääkiekkoilija pelaa tasan niin kuin valmentaja käskee. Tämä on hyvin tuttua monelle koulusta, jossa ollaan totuttu oppimaan opettajaa, vanhempia, kokeita jne. varten. Miten voi ylipäätään keksiä mitään uutta tai olla innovatiivinen, jos tarkoitus on toteuttaa ylemmän tahon määräyksiä? Olen ainakin itse huomannut, että omistajuuden vieminen ”tyhmentää” ja passivoi. Näin kävi esim. armeijassa aikoinaan ja jossain määrin myös työelämässä viime aikoina, jos työ alistetaan tiukoille ylhäältä tuleville määräyksille.

Jos oppimista hajautetaan yksilöiden ja yhteisön kesken, voi syntyä oma-aloitteista toimintaa ja omistajuutta on näin siirretty vähintään piirun verran yhteisölle. Itsenäinen ja yhteisöllinen tiedonhaku, tiedon suodattaminen, kriittinen suhtautuminen, viittauksia unohtamatta. Yhteisö voi hyötyä merkittävästikin tästä omistajuuden siirrosta – eikä varmasti vähiten yritysmaailmassa.

Kokemukseni mukaan monissa oppimiskulttuureissa omistajuutta ei kuitenkaan oteta kovin helposti vastaan, vaikka se annettaisiin. Ollaan totuttu oppimaan opettajajohtoisesti tai tekemään töissä mitä pomo käskee. Tämä on tullut esiin aiemmissa tutkimuksissanikin. Selkeä syy monien verkko-opetuskokeilujen epäonnistumisille vuosien varrella on nimenomaan ollut juuri haluttomuus vastaanottaa omistajuutta, ts. opettajajohtoisessa opiskelukulttuurissa pitäytyminen.

Teknologia (tai sen nykyinen lähes synonyymi ”sosiaalinen media” :d) voi auttaa merkittävästikin omistajuuden siirtymisessä toimijoille. Blogiartikkelien tuottaminen ikään kuin tutkijan lailla toimien, yhteisöjen wikit, ja yhtä lailla myös youtube-videoiden tuottaminen voi edistää omistajuuden siirtymistä tekijöille. Oppijat voidaan motivoida luovaan toimintaan tuottamaan videoita, toimimaan projektinomaisesti ja yhteistoiminnallisesti eri rooleissa. Oppimisen tai työnteon arvioinneissa ei enää tarkastellakaan yksinomaan tuotosten määrää tai laatua, vaan oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta, aktiivisuutta, verkostoitumista, omien ideoiden syntymistä, tiedonrakentamista jne. Omistajuus mahdollistaa helpommin myös serendipiteetin, eli sattumanvaraisen tiedon löytämisen ja verkostoitumisen.

Kommentteja!