Kevään 2015 aikana olemme saaneet lukea lähinnä printtimediasta useita melko provosoivia kirjoituksia siitä, miten digitaalisen teknologian hyödyntäminen opetuksessa on lähinnä pinnallista puuhastelua, pelailua, oppitunteja häiritsevää säätämistä jne. Halutaan luoda käsitys, että opetusteknologiaa ei käytettäisi pedagogisesti suunnitelmallisesti. Toki näin saattaa joskus ollakin. Kuulee jopa sanottavan, että tärkein syy koulun digitalisoitumiseen olisi kaupallisuudessa ja siinä, että tavoitellaan (vain) talouskasvua. Tai työelämätaitoja, joiden kehittäminen halutaan esittää negatiivisessa mielessä, eikä osana koulun tehtävää. Tai että digitaalisuus olisi jotenkin yhteiskunnasta erillään oleva asia.
On myös esitetty, että sekä digitaalisten toimintaympäristöjen hyödyntäminen että esimerkiksi yhteisölliset tai yksliölliset opetus- ja opiskelumenetelmät olisivat jotenkin vastakkaisia perustaitojen opettelulle, jotka joidenkin mukaan opitaan vain ikävällä puurtamisella. Kukaan ei ole vaan vielä kertonut, mitä tällaiset perustaidot ovat, vaikka asiasta yritin ottaa selvää ;).
Digitaaliset toimintaympäristöt kuitenkin tarjoavat ensinnäkin valtavasti mahdollisuuksia tukea oppimista – niin oppilaita kuin opettajaakin. Toisaalta teknologian mielekkään ja merkityksellisen käytön oppiminen on elinehto tulevaisuudessa ja vahvasti jo nyt. Mutta – ja nyt tulee se tärkeä pointti – kaikki tämä tulee tehdä ja voidaan digin avustamana tehdä pedagogiikka edellä ja toisaalta tulevaisuudessa oletettavasti tarvittava osaaminen tavoitteena. Opetus tulee aina toteuttaa suunnitelmallisesti ja pedagogisista lähtökohdista tiettyjä tavoitteita kohti. Muutos on suuri, ja digitaalisten ympräistöjen tulisikin tarjota opettajille mahdollisimman paljon tukea tämän muutoksen hallintaan ja toteuttamiseen.
Näyttää siltä, että monet eivät ole vielä tutustuneet tapoihin, joilla digitaalisuutta hyödynnetään opetuksessa. Väitetään, että oppilaat vain tuijoittavat ruutua, pomppivat somessa, ja kaikki vanha hyvä jää pois. Esim. Tabletkoulun sähköisissä oppimateriaaleissa kuitenkin ohjataan käyttämään paperia ja kynää aina, kun se on pedagogisesti mielekästä. Oppimateriaalia on rakennettu siten, että kasvokkainen yhdessä oppiminen hyviksi havaituin pedagogisin menetelmin on aiempaakin tiiviimpi osa oppimista. Laitteet voidaan laittaa pois useinkin, jolloin niitä käytetään kasvokkaisen oppimisen dokumentointivälineinä. Digitaalisuus ei myöskään ole luovuuden vastakohta, vaan monille sen mahdollistaja, luovaan toimintaan kannustava ja sitä esille tuova. Jos sitä sovelletaan järkevästi, huom!
Muutos on suuri ja se vaatii roolien uudelleentarkastelua ja huomioimista, eikä voi olla irrallaan koulun ulkopuolisen ympäristön kehityksestä. Miten voidaan auttaa ja tukea opettajaa? Miten voidaan tukea oppimista, synnyttää siihen omistajuuttta, motivoida oppijaa? Miten yhteiskunnallinen murros ja muutos nuorten omassa toimintaympäristössä huomioidaan?
No mitä se oppiminen sitten on ja miten digitaalisuus siihen liittyy?
Koulutuksellisen toiminnan lähtökohdaksi tulee asettaa tietysti kasvu ja tarkemmin oppiminen, ja se on lähtökohtaisesti melko yksinkertainen juttu:
- Oppimista tapahtuu, kun oppija kokee omistajuutta opiskeltavaan asiaan. Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että hän kokee jonkinlaisen tarpeen oppia asia, on sisäisesti motivoitunut ja aktiivinen toimija, ja ymmärtää jollain tasolla, mihin opittava asia liittyy. Tämä tunne ei synny automaattisesti ja se on erittäin helppo pitää poissa tietynlaisin menetelmin.
- Oppimista yleensä tapahtuu, kun käynnistetään prosesseja, joiden voidaan katsoa johtavan syvempään oppimiseen. Näitä prosesseja, kuten vastavuoroista opettamista, yhteisöllistä tiedonrakentelua jne. voidaan tukea digitaalisten ympäristöjen avulla.
Digitaalistenkin toteutusten pitää ottaa nämä lähtökohdiksi. Opetus tulee toteuttaa suunnitelmallisesti, pohtien eri osa-alueita, joita digitaalisuudella voidaan tukea:
Taitojen harjoittaminen
Taidot – siis erityisesti ajattelun taidot ja elinikäisen oppimisen taidot – on nostettu nyt ensimmäistä kertaa uudessa OPS:sa sisältöjen edelle. Tämä on merkittävä asia ja sitä tulee tukea vahvasti myös arvioinnin käytänteitä ja kohteita kehittämällä. Nämä taidot ovat olennaisia, koska nyt koulussa oleva sukupolvi joutuu yhä uusien haasteiden esiin, poisoppimaan vanhasta ja oppimaan kiihtyvällä tahdilla jotain sellaista, josta emme vielä tiedä mitään. Entistäkin tärkeämmiksi nousevat erilaiset empatiataidot. Puhunkin usein verkostoituneisiin toimintaympräistöihin liittyvän kiltteyskasvatuksen olevan äärimmäisen tärkeä osa kasvatusta.
Tietokäsitys on muuttunut ja oppimiskäsitys sen mukana. Tietoverkoista löytyvän sisällön määrä kasvaa tietysti räjähdysmäisesti, samalla aiheuttaen laadun varioitumista. Jo tästä syystä havainto-tulkinta-merkityksenantoprosessien järjestelmällinen harjoittelu koko koulun ajan pitäisi olla olennainen osa opiskelua, sisään rakennettuna sisältöjen oppimiseen. Sosiaalisten verkostojen hyödnytäminen globaalilla tasolla ongelmanratkaisussa ja kehittynyt kriittinen ajattelu tulevat elintärkeiksi taidoiksi yhteiskunnassamme. Näitä taitoja tulee harjoittaa myös digivapaissa tilanteissa, mutta niitä ei voi oppia nykymaailmaan suhteutettuna ilman digitaalista toimintaympäristöä.
Esimerkiksi Tabletkoulussa kaikki oppimateriaalit suunnitellaan tukemaan eri taitojen kehittämistä. Harjoitukset kategorisoidaan ja luodaan täten suunnitelmallinen polku eri taitojen kehittämiseen ja niiden kehittämisen tukemiseen arvioinnilla. Tabletkoulu toimii konkreettisena esimerkkinä tässä, koska siellä olemme näitä asioita käytännössä toteuttaneet.
Oppiminen tulee entistä paremmin näkyväksi
Digitaaliset ympäristöt auttavat tuomaan oppimista näkyväksi. Olemme kuulleet monesti opettajien hehkuttaneen, miten paljon helpompaa on hallita ja saada tietoa suurtenkin ryhmien osaamisesta. Jatkuvan arvioinnin ja toiminnallisten tehtävien kautta voidaan digiympäristöjä hyödyntämällä aktivoida oppilaita, tuoda heidän toimintaansa esiin, tukea sitä pelillistetyn arvioinnin avulla (esim. siten, että eri taitojen ja sisältöjen oppiminen on suunniteltu järjestelmällisesti ja pelillistetty arvioinnilla). Tällä on jo huomattu olevan merkittävä positiivinen vaikutus oppimiseen.
Eri osa-alueisiin liittyvän osaamisen esiin tuominen ja visualisointi luo mahdollisuuksia eriyttää oppimista, toteuttaa yksilöllisiä oppimispolkuja, luoda ilmiölähtöisistä toteutuksista selkeitä ja OPS:a toteuttavia, ja siirtää arvioinnin painopistettä arvostelusta suunnitelmalliseen osaamisen kehittämisen tukemiseen ja omien vahvuuksien tunnistamiseen.
Teknologian merkityksellisen käytön opettelu
Koulussa tilanne voi näyttää toisenlaiselta, mutta maailma on digtaalisoitunut ja digitaaliset toimintaympäristöt ovat levittäytyneet yhä useammalle alalle. Vain niiden avulla voimme rakentaa älykkäämmän yhteiskunnan, jossa ihmisten inhimmillinen tietopääoma on yhä useamman käytettävissä ja jossa yhä älykkäämmät tietojärjestelmät voivat auttaa meitä järkeistämään ja esim. ekologistamaan toimintaympäristöämme. Itse näen digitaalisuuden perinteistä pehmeämpänä lähestymisenä – toisin, kuin halutaan ymmärtää. Mutta jälleen, vaaditaan humaania, tulevaisuuslähtöistä ja pedagogisesti älykästä tapaa toteuttaa tätä opetusta.
Digitaaliset ympäristöt ja niiden myötä saavutettavat ihmisten verkostot tarjoavat ennen näkemättömät mahdollisuudet itseohjautuvalle oppijalle. Tämä vaatii kuitenkin järjestelmällistä oppimisen taitojen opettelua. Esimerkiksi Tabletkoulussa olemme rakentaneet media- ja tvt-taitojen oppimispolun koko peruskoulun ajaksi. Eli suunnitelmallisesti sisällyttäneet merkityksellisten taitojen opettamista osaksi oppimateriaaleja.
Oppimiseen johtavan toiminnan tukeminen ja käynnistäminen
Kun toimintaa, osaamista, tehtyä työtä ja näkemyksiä tuodaan näkyväksi kaikille, on aiempaa helpompi tukea menetelmien ja arvioinnin avulla sellaisia prosesseja, joiden katsotaan johtavan syvempään oppimiseen. On täysin kiistattomasti todettu, että esimerkiksi vastavuoroiseen vuorovaikutukseen ohjaava toiminta (tai menetelmä), kuten tutkiva puhe (Mercer), käänteinen oppiminen, vastavuoroinen opettaminen (Brown) tai yhteisöllinen tiedonrakentaminen (Scardamalia & Bereiter) johtavat syvenmpään oppimiseen. Nämäkään prosessit eivät ole kovin merkityksellisiä, ellei oppijalla ole jonkinlaista tunnetta oppimisensa omistamiseen.
Näitä menetelmiä on tietenkin toteutettu ilman digiympäristöjä, mutta ne tarjoavat mahdollisuuksia erilaisille oppijoille a) saada koko yhteisön osaaminen esiin b) tuoda omaa osaamistaan esiin c) synnyttää omistajuuden tunnetta toimintaan ja niin edelleen. Näitä menetelmiä voidaan pistemäisesti sijoittaa oppimistehtäviin, jotka taas tuovat digiympäristössä esiin sen, miten niiden soveltaminen on mahdollisesti toiminut. Opettajan on helpompi hahmottaa sitä, miten oppijat toimivat ja mitä he tekevät, mitä he osaavat ja missä tarvitsevat apua. Ja tässä täytyy kriitikoille korostaa, että tämä ei tapahdu virtuaalitodellisuudessa, vaan aktiivisessa kasvokkaisessa vuorovaikutteissa ympäristössä.
Arvioinnin merkitys
Kaikkea tätä toimintaa tulee voida tukea arvioinnilla. Arvioinnin tuen tulee olla jatkuvaa (ei silti tarkoita, että koko ajan niskassa), eikä pelkästään kokeissa testaamiseen perustuvaa toimintaa. Kun oppimistoiminta on näkyvää, tämä on entistä helpompaa. Sitä voidaan tilastoida ja visualisoida oppijalle ennen näkemättömillä tavalla, yksittäisiä taitoja, osaamista ja toimintaa esiin tuoden, ja siten oppijaa tukien ja oppimista yksilöllistäen.
Oppimiskulttuuri ja toisaalta viihteen ja arkivuorovaikutuksen parissa opitutu toimintatavat asettavat haasteita digitaalisuuden hyödyntämiselle koulussa. Jo tästä syystä koulun onkin välttämätöntä toteuttaa siirtyminen digitaalisuuteen hallitusti ja järjestelmällisesti, ihminen ja oppiminen edellä.
Blogini onkin ollut pitkään tauolla. Olen työskennellyt viime vuodet intensiivisesti yhdessä kohta 150:n osaajan kanssa viime vuodet Tabletkoulussa, rakentaen uudenlaista tapaa tukea nykyaikaista ja tulevaisuuteen tähtäävää oppimista ja opettajaa tässä toiminnassa. Valtava urakka, mutta huikeaa aikaa, ja isoja mahdollisuuksia muutokseen! Tähän muutokseen ei voi astua löyhin eväin. Let us not go gentle in to that good night.