tietotyö

Innovaatiot syntyvät oikeiden ihmisten kohtaamisten kautta

Mikä asia yhdistää suuria bändejä, legendaarisia lätkäjoukkueita tai nopeaan nousuun lähteneiä startup-yrityksiä? Steve Jobs tapasi Wozniakin, Lennon McCartneyn, Saku Koivu Ville Peltosen ja niin edelleen. Useimpia merkittäviä yhtyeitä, urheilujoukkueita ja menestyneitä yrityksiä yhdistää nimenomaan tiettyjen ihmisten sattuminen samaan paikkaan synnyttämään jotain suurta ja ennennäkemätöntä.

Katselin Yle Areenalta Rushin ja Tom Petty & Heartbreakersin kulttilevyjä käsittelevät dokumentit. Niissä nousi jatkuvasti esiin yksi seikka ylitse muiden: juuri tiettyjen ihmisten kohtaaminen johti kulttilevyjen syntyyn. Palaset loksahtivat paikoilleen, kun levyä tekemään tuli tietty miksaaja, tuottaja, ja biisejä nikkaroivat ja musiikkia tekivät juuri tietyt ihmiset.

Pohdi viimeisen parin kuukauden aikana käymiäsi keskusteluja: Toisten kanssa keskustelu on ollut väkinäistä, toisten kanssa small-talkia ja toisten kanssa tuntuu aina syntyvän jotain uutta, kun lähdetään yhdessä ideoimaan. Keitä nämä ihmiset ovat? Miten heidät tapasit?

Yksi olennaisimmista askelista organisaation tuottavuuden tehostamisessa liittyy ”oikeiden ihmisten” kohtaamisiin (eng. right people, not real people 😉 ). Perinteinen tapamme rakentaa ja johtaa isoja organisaatioita ei ole huomioinut yleensä tarpeeksi yhteisöjen ja erityisesti heimojen rakentamisen luomia mahdollisuuksia. Aiemmin se on ollut vaikeaa, mutta nyt sosiaalisen median toimintakulttuurin, toimintatapojen ja välineiden avulla se on merkittävästi helpottunut.  Organisaatiot voivat edesauttaa ihmisten kohtaamisia tarjoamalla näitä välineitä, tukemalla  toimintakulttuurin muutosta ja kannustamalla avoimeen toimintaan. Oikealla ”kemialla” ja toisaalta sattumanvaraisuudella on todella suuri merkitys, eikä ihmisiä voi yhdistää pelkästään ”paperilla”.

Osaaminen ja ajatusmaailma esiin

Jotta oikeat ihmiset voisivat kohdata, täytyy organisaatiossa olla käsitys ihmisten osaamisesta, ajatusmaailmasta ja luonteestakin. Osaamista voidaan karkeasti jaoteltuna tuoda muiden tietoisuuteen ainakin kolmella tavalla:

  1. Henkilökohtainen profiili. Profiilissa kuvataan omaa osaamista ja näkökulmia. Osaamisalueita voidaan listata tageina. Sivulle voidaan myös liittää tai linkittää työtovereiden kommentteja henkilöstä ja listaa projekteista, joihin on osallistunut. Kehittynein ja ajanmukaisin versio tästä on luotu xTune-palvelussa. xTune helpottaa aidolla tavalla näiden oikeiden ihmisten löytämistä ja edesauttaa merkittäviä kohtaamisia.
  2. Aktiivinen presenssi sosiaalisessa mediassa (niin sisäinen kuin ulkoinen). Presenssiä ja asiantuntijakuvaa luodaan esimerkiksi blogikirjoituksilla, seinäviesteillä (esim. Yammerissa tai vastaavassa), ja osallistumalla keskusteluihin sekä kuratoimalla sisältöjä (ulkoa löydetyn sisällön etsimistä, suodattamista, käsittelyä ja jakamista).  Kuratoinnin osalta on olennaista välttää liiallista brändäystä, ja keskittyä aitojen kiinnostuksen kohteiden ja organisaatioiden kannalta relevanttien asioiden esille tuomiseen. Tässä tarvitaan uudenlaisia tietotyön taitoja.
  3. Erilaisiin ryhmiin osallistumisen kautta kuva omasta osaamisesta kehittyy muiden silmissä. Näissä ryhmissä luonnollisesti kehitytään jatkuvasti, ja kuva osaamisesta ja ajatusmaailmasta leviää muiden jäsenten kautta eteenpäin.

Yhteisöllisen toiminnan tukeminen 

Kohtaamisten jälkeen toimintaa tulisi tietysti tukea luomalla organisoituja ja itseorganisoituviakin yhteisöjä. Niissä omistajuus tulisi olla jäsenillä, ja niiden tulisi tukea tasavertaista osallistumista. Yhteisöt toimivat menestyksekkäästi, jos ihmisten välillä on sopivasti diversiteettiä, asiantuntijuus on sopivasti hajautunutta. Diversiteetti on lähtökohta myös jatkuvalle sosiaaliselle oppimiselle. Ihmisten on tärkeä myös ymmärtää toisiaan, puhua niin sanotusti samaa kieltä. Ihmisten välillä tulee olla riittävästi luottamusta, ja toimintakulttuurin tulee tukea avointa jakamista, kysymistä ja jatkuvaa vuorovaikutusta sekä antaa lupa tehdä myös virheitä. Näin luodaan pohja ihmisten väliselle innovatiiviselle toiminnalle.

Tällaiset yhteisöt ovat organisaation kehityksen kulmakivi, sillä juuri niissä tapahtuu todellista oppimista ja innovaatioihin johtavaa luovaa ideointia. Innostus ja sisäinen motivaatio heräävät oikeiden ihmisten kohtaamisten kautta. Innovaatioita ei yleensä luoda hetkessä, vaan pitkäjänteisen toiminnan kautta jatkuvasti vuorovaikutuksessa toimivissa yhteisöissä. Pyri siis systemaattisesti luomaan yhteisöjä, valitsemaan oikeat välineet ja rakentamaan kohtaamisia tukevaa toimintakulttuuria.

Tagged , , , , , , , ,

Etätyö ja parveilu työtä tehostamaan

Kävellessäni tänään töihin, kävin sisäisen pomoni kanssa keskustelua siitä, menisinkö työhuoneelleni vai työskentelisinkö kotona. Matkalla minut ohitti naapurini, joka lähti polkemaan pyörällä n. 45min matkan ison yrityksen toimitiloihin. Sitten vastaan tuli bussipysäkiltä toinen tietotyöläinen, jonka toimisto näytti olevan kotitaloni viereisessä talossa.  Ties vaikka asuu naapurini toimiston lähellä. Molemmat käyttänevät työmatkaansa pääkaupunkiseudulle tyypilliseen tapaan n. 1:30h päivässä.

Itselläni tätä ongelmaa ei ole, paitsi keikkapäivinä. Yksinyrittäjänä olen aina vuokrannut työhuoneen kodin läheltä. Suurin haitta yksin työskennellessä on kuitenkin sosiaalisen ympäristön puuttuminen. Olen miettinyt monesti, miten paljon innovatiivisempaa työ tiimeissä voisi olla – olettaen, että työilmapiiri olisi hyvä, työyhteisössä olisi sopivasti diversiteettiä ja vapautta innovoida. Lounasseurakin voisi voimaannuttaa jatkamaan päivää innostuneena. Tämä on etätyön suurimpia haasteita.

Vastikään vietettiin etätyöpäivää, ja eräs tietotyöläinen kertoi, että heillä vain pomot olivat saaneet luvan työskennellä kotoa käsin. Tämä tuntuu kovin yleiseltä. Nykyteknologia mahdollistaa luontevan etätyön, kommunikaation, ja takaa monelle paremman työrauhan kuin hektisissä (avo)konttoreissa. Se aikahukka, joka saattaa mennä kotona jotain työn ulkopuolista puuhaillessa, on useinmiten pienempi, kuin se 1-2h, jonka pääkaupunkiseutulainen viettää työmatkallaan. Puhumattakaan hermoista. Sosiaalinen ympäristö kuitenkin jää puuttumaan. Monet valitsevat mieluiten työpaikan kaupungin keskustasta, jossa lounaspaikoista on valinnan varaa, ja jonne pääsee suht helposti julkisilla liikennevälineillä. Monille toimijoille nämä sijainnit ovat kuitenkin turhan kalliita. Työntekijät tuskastuvatkin sitten kehäteiden ruuhkissa.

Miten etätyötä tai yksin työskentelyä voisi tukea? Miten siitä voisi tehdä sosiaalisempaa ja yhteistä työskentelyä tukevaa? Miten työntekijät voittavat pomon luottamuksen? Ilman tarkkaa tutkimustietoakin väitän, että monilla meistä ne, joiden kanssa konkreettisesti työtämme teemme päivittäin, ovat joka tapauksessa verkkoyhteyden päässä. Tiimit ovat hajautettuina ympäri maata tai maailmaa.

Etätyön mahdollistamiseksi, tehostamiseksi ja yhteisöllisen ilmapiirin takaamiseksi tarvitaan tietysti

  1. Luottamusta asiantuntijoita kohtaan
  2. Avoimuutta ja sisäistä motivaatiota korostava toimintakulttuuri
  3. Käsitykset ihmisten osaamisesta ja tavoitettavuudesta sekä
  4. Käytettävyydeltään ja ominaisuuksiltaan toimivat välineet, jotka tukevat kohdennettua viestintää, spontaania viestintää, tiedon hakemista aiemmista keskusteluista,

Yksin yrittäjänä kaipaan kuitenkin kovasti kasvokkaista vuorovaikutusta. Spontaani ideointi ja ajatustenvaihto voi johtaa merkittäviin innovaatioihin, eikä se onnistu aina verkon välityksellä. Etätyöläinen kaipaa myös informaalia vuorovaikutusta, kahvitaukoja ja jutustelua niin työasioista kuin muustakin kiintoisasta.

Yksi vaihtoehto voisi olla rakentaa isoille yrityksille, yritysverkostoille ja toisaalta yritysliittymille hubeja asuinalueiden läheisyyteen. Hubeissa olisi pari hyvää lounasravintolaa, yhteisiä kokoustiloja, ja avoimia työskentelytiloja tukemaan kollektiivien työskentelyä. Näissä hubeissa voisi synnyttää parvia, ihmiset voisivat kohdata hubin intran kautta (xTune jokaiseen hubiin jäsenyysmaksuun sisällytettynä 😉 ). Parviin voisi liittyä niin yritysten sisällä kuin niiden välilläkin. Tämä on tuttua mm. startupcenterien ja muiden yrityskeskittymien osalta, mutta näitä pitäisi olla enemmän, ja sijoitettuna suurempien asuinalueiden läheisyyteen. Organisaatio voi tunnistaa helposti, missä päin asuu merkittävin osa sen työntekijöistä. Toimitilat ovat usein näillä alueilla halvempia. Tällä en tarkoita isojen toimistokeskittymien poistamista, vaan joustavaa työnteon tukemista.

Myös pelillisyydellä voisi tukea toisaalta yhteisöllisen toiminnan mahdollisuuksia ja toisaalta pitää työntekijöitä kiinni työssään. Etätyön seurantatyökalut saattavat tuntua teennäisiltä vakoiluvälineiltä, mutta pelillisyydellä voidaan tukea työhön sitoutumista henkilöstölähtöisesti.

Tämä etätyöpäivä tuotti tällä kertaa monen muun asian lisäksi hieman kepeämmän kirjoituksen. Olisikohan työhuoneella syntynyt jotain mullistavampaa? Täytyy lähteä huomenna kokeilemaan. Ps. pahoittelen pk-seutukeskeisyyttä ;).

 

Tagged , , , , , ,

Tiedonhankinnan historiani: Kirjaston kortistoista Google+:aan.

Se, miten tietotyöläiset hankkivat tietoa ja oppivat, on muuttunut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Sosiaalisten verkostojen merkitys tiedonhankinnassa ja oppimisessa on kasvanut sosiaalisen median myötä omalta osaltani valtavasti. Kuvaan ohessa sitä, miten itse olen tutkijana, suunnittelijana, kouluttajana ja sittemmin konsulttina hankkinut  tietoa etenkin teknologiaa ja myöhemmin myös sosiaalisia verkostoja hyödyntäen.

Kirjasto tärkein tietolähde

Aloittaessani tutkijan uraa joskus 90-luvun jälkipuoliskolla, ei ollut sosiaalista mediaa siinä mielessä, miten me sen nykyään ymmärretään. Verkossa oli toki 90-l. alkupuolella uutisryhmiä, joissa käytiin keskusteluja, jaettiin ajatuksia ja tiedostojakin . Melko persoonatonta ja satunnaista tekstipohjaista viestintää 9600b/s modeemilla. Selailin yliopiston kirjastossa kortistoja ja etsin Unix-päätteeltä boolean-hauilla kirjallisuutta etsien. Kun löysin tietyn laadukkaan lehdeen, otin niitä kasan pöydälle ja yritin löytää relevantteja artikkeleja, tehden muistiinpanoja ja niin edelleen. Serendipiteetin mahdollisuus oli olemassa, muttei kovin voimakkaana.

WWW: nousu tiedonhankinnassa

Opiskelukaverit ja opettajat toki suosittelivat luettavaa, ja luonnollisesti opiskelukirjat olivat silloin olennaisia tiedon lähteitä. WWW:n myötä alkoi nousta esiin yksinkertaisia sivustoja, joissa oli minullekin kiinnostavaa informaatiota (esim. MIDI:stä, multimediasta). Tein -98 tienoilla yliopistolla projektina Guidonet-linkkilistasivustoa, jonne keräsin eri aihealueista linkkejä. Staattista informaatiota pääosin Altavista-hakujen perusteella. 1990-l. loppupuolella erityisesti WWW- ja multimedia-alan sekä koulutusteknologian konferensseista julkaistiin webissä konferenssipapereita. Vuonna 2002 julkaistun lisurini lähdeluettelossa on näköjään jo runsaasti verkosta löydettyjä lähteitä. Ensimmäisen WWW-konferenssin papereita julkaistiin tietysti www-sivuilla, tosin postscript-tiedostoina. Verkossa oli 1990-lopulla paljon keskustelufoorumeita, joista sai myös mielekästä työhön liittyvää tietoa. Syntyi tiiviimpiä verkkoyhteisöjä ja myöhemmin yhteisöalustoja. Ensimmäiset videovälitteiset tutkijaseminaarit pidettiin meillä vuosituhannen vaihteessa.

Artikkeleita verkosta!

Pikkuhiljaa Internetiin avautui artikkelitietokantoja, joista yliopisto tietysti maksoi kustantajille sievoisia summia. Väitöskirjavaiheessa sain käsiini jo valtavan määrän PDF-muotoisia artikkeleita. Akateemisia blogeja alkoi ilmestyä ehkä v. 2003 tienoilla. Niistä sai akuuttia tietoa ja linkkejä kiintoisin tutkimuksiin. 2005 julkaistun väitöskirjani 14-sivuisessa lähdeluettelossa näyttäisi olevan varmaankin 6-8 sivua verkosta saatuja artikkeleita sekä joitain blogiartikkeleita. Nämä artikkelitietokannat olivat erittäin merkittävä apu tieteellisessä toiminnassa. Sosiaalinen media toi kuitenkin kaikkein suurimman muutoksen tietotyöhön ainakin omalla kohdallani.

Sosiaaliset verkostot tiedonlähteiksi

Nuorena tutkijana tieto tuli käsiini tosiaan pääosin artikkelien ja kirjojen kautta. Niissä olleista viittauksista löytyi taas uusia kiintoisia teoksia. Ymmärrys kasvoi ja tunsin osallistuvani yhteisöllisen oppimisen käytäntöyhteisöön virtuaalisesti. Tiedonhankintani oli sosiaalista siinä mielessä, että suosittelijoina toimivat artikkelien kirjoittajat, jotka siis viittasivat tai referoivat kiintoisia artikkeleita. Kaikki tapahtui tietysti aivan toisenlaisessa “aikaulottuvuudessa”, ja hyvin epäsuorasti. Kirjoituksista oli kulunut aikaa yleensä vuosia ja kukaan kirjoittajista ei tiennyt minun lukevan heidän artikkeleitaan, enkä kyennyt niitä myöskään suoraan kommentoimaan.

Oheisessa kuvassa oma tiedonhankinnan historiani aikajanalla siitä hetkestä, kun aloitin yliopisto-opiskelut.


Osallistuminen blogsfääriin, eli oman toimialueeni bloggaajien kansainväliseen löyhään verkostoon toi suuren muutoksen omaan oppimiseeni ja tiedonhankintaani. Blogeista sai akuuttia ja kiintoisaa tietoa esimerkiksi tutkimuksista, kokeiluista, julkaistuista artikkeleista ja niin edelleen. Pääsin myös osallistumaan oikeasti näihin käytäntöyhteisöihin, mm. kommentoimalla sellaisten ”gurujen” blogeja, jotka muuten olisivat olleet vain nimiä kirjan kansissa.

Seurasin blogeja pääosin iGoogle-palvelun kautta, joka on personoitu portaali, johon tulee uusimmat otsikot haluamiltani kirjoittailta ja lehdistä. iGooglen syrjäytti pitkälti Twitter. Olen valinnut seurattavakseni sellaisia henkilöitä, jotka tarjoavat mielekästä tietoa. Serendipiteetin mahdollisuus on noussut. Twitterin kautta minulla on tavallaan lukemattomia luotettuja tiedonhakijoita, -käsittelijöitä ja suodattajia, jotka tuovat äärelleni suunnattomasti merkityksellistä tietoa. Voin myös esittää kysymyksiä tai testailla omia ideoitani nopean palautteen toivossa.

Google+ tarjoaa mielestäni pääsyn syvemmälle käytäntöyhteisöihin kuin Twitter, koska ihmiset ovat siellä jotenkin enemmän läsnä (laajemmat profiilit, pidemmät viestit) ja viestintä on usein keskustelevampaa. Guruja on helpompi seurata. Jäsenyys asiantuntijaryhmissä Yammerissa on tuonut pääsyn ketterästi kokemusperäiseen tietoon blogeja helpommin ja laajemmin, koska julkaisukynnys on siellä alhaisempi. Välineiden paljouden takia ongelmaksi muodostuu sekaannus siitä, missä kukin tietoa julkaisee. Haluaisin seurata ihmisiä, en välineitä, joissa he saattavat kulloinkin toimia. No, lähitulevaisudessa tämä ei ole enää ongelma.

Delicious-palvelun avulla pääsin näkemään, mitä muut saman linkin tallentanee ova löytäneet, ja sitä kautta löytämään kiintoisia “seurattavia”. Diigo taas on toiminut loistavasti linkkien tallennuksessa ja informaation käsittelyssä, sitä en ole käyttänyt kovinkaan “sosiaalisesti”, kuten en myöskään Evernotea, joka on myös tärkeä tietotyön väline.

iPad toi uuden ulottuvuuden

iPadin hankinta keväällä 2011 toi uuden älykkään tavan saada tietoa Flipboardin ja etenkin Ziten avulla. Zite on oppiva sovellus, joka tuo minulle jatkuvasti uusia julkaisuja valitsemistani aiheista. Voin opettaa sitä tarjoamaan enemmän juuri minua kiinnostavaa materiaalia ja toisaalta se oppii myös itse toiminnastani. Tuloksena on laadukasta materiaalia joka päivä. Tutkijana ZITE ei olisi minua palvellut yhtä hyvin kuin kouluttajana ja konsulttina.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu relevantin informaation suodattaminen ja kyky keskittyä olennaiseen. Informaatiota on helposti saatavilla niin paljon, että on turha kuvitella olevansa kovinkaan hyvin perillä mistään. Verkostot toki auttavat tässä, mutta käytännössä voisin käyttää joka päivä kaiken hereillä olo aikani relevantin ja tuoreen informaation lukemiseen. Ihminen tykkää lukea itselleen kiintoisia asioita, vaikka ne olisivatkin hyvin tuttuja.

Olennaisempaa on saada käsitys siitä, mikä on relevanttia informaatiota ja kyetä liittämään sitä suhteessa jo hallitsemiinsa asioihin ja omiin käsityksiin. Tämä on uuden oppimisen kannalta olennaisin taito. Joka tapauksessa sosiaalinen media on mullistanut tietotyötä valtavasti, voimistaen hajautetun asiantuntijuuden hyödyntämisen mahdollisuuksia ja tuonut meidät askeleen lähemmäksi hyödyntää “kollektiivista älykkyyttä”.

Tagged , , , , , , , ,

Oppiva tietotyöläinen ja informaation hallinta

Tietotyöläiset käyttävät merkittävän paljon aikaa tiedonhankintaan, ajan tasalla pysymiseen ja asiantuntijuutensa kehittämiseen. Informaatiota on saatavilla ja tulee tietotyöläisille pureskeltavaksi eri kanavia pitkin merkittävästi aiempaa enemmän. Tämä informaatio voi olla hyvinkin pirstaleista – kirjoituksia, joissa voi olla vain yksittäisiä palasia relevanttia informaatiota. Miten tätä kaikkea kykenee hallitsemaan? Meillä lienee kaikilla omat keinomme ainakin yrittää hallita sitä, ja onneksi teknologia tarjoaa siihen myös apuvälineitä.

Oma ymmärrykseni kehittyy lukemalla blogeja – käytännössä päivittäin, silmäilemällä Twitterviestejä ja tietenkin lukemalla kirjoja. Kasvokkaisia keskusteluja on yksinyrittäjällä turhan vähän. Read more »

Tagged , , , , , ,