arviointi

Uusi arviointi: Yksittäisen suoritteen arvioinnista kohti oppimisen ja osaamisen arviointia

Arviointikulttuurimme nojaa ainakin toisella kyljellään toimintatapaan, jossa yksittäisten suoritteiden perusteella määritellään se, mihin sovellut, miten menestyt, mitä seuraavaksi teet. Meillä olisi kuitenkin digitaalisuuden ja monipuolisten arviointimenetelmien myötä mahdollisuus tutkia ja tukea arvioinnilla paljon laajemmin todellista osaamista ja soveltuvuutta. Arviointi tulisi nähdä työkaluna ja digitaaliset välineet tämän työkalun merkityksellisemmän toiminnan mahdollistajana.

Arvioinnilla on kaksi tärkeää tehtävää:

  1. Tukea oppimista mahdollisimman monipuolisesti
    1. Myös taitojen kehittäminen ja
    2. oppimisen toiminnallisten prosessien käynnistäminen arvioinnin tukemana
  2. Tuoda osaamista, oppimista ja erityisesti soveltuvuutta/motivaatiota esiin monipuolisten menetelmien avulla jatkuvasti, eikä vain yksittäisen suorituksen perusteella (opettajan arviointi, vertaisarviointi niin toiminnan kuin sisältöjen osalta, oppilaan toiminnasta ja harjoituksista syntyvä data (esim.digitaalisessa muodossa tehdyt autom. tarkistuvat harjoitukset), ja etenkin monipuolinen itsearviointi.)

OPS uudistaa arviointia

Arviointia ollaan uudistamassa mm. niin, että myös taidot ja oppimisprosessi otetaan arvioinnin kohteeksi – tai pikemminkin niitä aletaan tukea arvioinnin avulla. Tämä onnistuu parhaiten jatkuvan arvioinnin avulla, hyödyntämällä monipuolisesti opettajan arvioinnin lisäksi itsearviointia, vertaisarviointia – jotka jo sinänsä ovat oppimista tukevia – ja sähköisten oppimisympäristöjen ja oppimateriaalien tuottamaa palautetta. Omien tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamisen arvioiminen asettaa oppijan oman oppimisensa rattiin. 

OPS:n arviointinäkemykset ovat kuitenkin ristiriidassa edellä mainittujen perinteiden kanssa. Koe arvioinnin ainoana välineenä ajaa ajattelemaan koetta myös toiminnan tavoitteena. Oppilaat ja heidän vanhempansa kokevat oppimisen monesti kokeita varten tapahtuvana toimintana ja vain kokeiden kautta osoitettavana. Taustalla kummittelee vanha tietokäsitys ja tiedonsiirtometafora.

Jos arviointi on pelkästi ulkoisesti ohjattua, eikä esimerkiksi vertais- ja itsearvioinnille anneta tilaa, muuttuu myös toiminta helposti ulkoisesti ohjatuksi, omistajuus on vähäistä ja täten oppiminen voi harvoin olla kovinkaan syvällistä. Asiat eivät yhdisty mielessä kokonaisuuksiin, eikä niitä voi välttämättä soveltaa jatkossa uusiin haastavampiin asioihin. Taidot eivät kehity niin hyvin kuin olisi mahdollista. Koulu nähdään muusta maailmasta erillisenä suoritusympäristönä, jossa toimitaan vain opettajaa tai koulua varten.

Tätä tietysti hyvin harva opettaja tavoittelee, mutta ongelma onkin enemmän taustalla vaikuttavassa oppimiskulttuurissa sekä näkemyksissä siitä, miten osaaminen tulevaisuutta varten osoitetaan.

Esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset ohjaavat jopa peruskoulun opettajien käsitystä siitä, miten ja mitä pitäisi opiskella ja mikä on tavoitteena. Tämä ei ole tietenkään pelkästään huono asia, koska selkeitä tavoitteita täytyy olla, ja niitä on hyvä pyrkiä järjestelmällisesti saavuttamaan. Mutta eri asia on, mitä tavoitteet ovat ja miten ne asetetaan.

Vaikka kokeet eivät mittaisi ulkoa muistamista*, ne ohjaavat kuitenkin harjoittelemaan vahvasti kokeisiin vastaamisen strategioita. Syvälle juurtunut tapa määritellä osaaminen yksittäisen suoritteen perusteella ohjaa vahvasti toimintaamme ja tekee siitä helposti suorituskeskeistä, jolloin päämääräksi muodostuu suoriutuminen yhdestä suoritteesta. Joku, en muista kuka, mainitsi, että tietyt maat ovat alkaneet prepata oppilaita Pisa-testeihin. The Wire TV-sarjassa (fiktiota toki) köyhän alueen koulu käytännössä lopetti opiskelun ja käytti kaiken aikansa SAT-kokeisiin preppaamisessa, koska sen tulosten perusteella jaettiin rahaa kouluille. Eräs suomalainen opettaja ehdotti FB:n ryhmässä, että oppimistulosten pitäisi olla opettajan palkan mittari. Ja niin edelleen.

 Kustantajat kilpailevat sillä, kenellä on paras koepaketti, jossa on samanlaisia kysymyksiä kuin yo-kokeissa – olivat ne sitten sähköiset tai paperikokeet. Käytettävissä olisi kuitenkin muitakin tapoja arvioida sitä, mihin jatko-opiskelupaikkaan opiskelijat soveltuisivat.

Parhaimmillaan koe voi toki testata ymmärrystä ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Siitä syystä niillä on paikkansa. Mutta jos kokeet ovat ainoa päämäärä, tulee niihin harjoittelusta myös ainoa päämäärä. Sitä saa mitä tilaa.

Mitä pääsykokeet mittaavat?

Helsingin Sanomat uutisoi VTT:n tutkijoiden kritiikistä pääsykokeita ja niihin valmistautumista kohtaan. Monille aloille pääsyyn kilpailu on niin kovaa, että kokeita varten tulee käydä erilaisia kalliita valmennuskursseja, joiden tarkoituksena on valmentaa nuoria suoriutumaan kyseisessä kokeessa. Niissä opetellaan erilaisia vastausstrategioita, vanhoja koekysymyksiä ja päntätään niitä alueita, joita kokeissa odotetaan kysyttävän.

Eli mitä pääsykokeet todellisuudessa testaavat? Riippuu tietysti alasta, mutta hyvin usein ne painottuvat testaamaan kykyä vastata koekysymyksiin. Tämä ei tarkoita sitä, että minä pääsisin edes pänttäämällä opiskelemaan esim. kemiaa tai kiinaa, mutta opiskelijoita pitäisi paljon enemmän arvioida soveltuvuuden, laajempien kykyjen ja motivaation perusteella. Soveltuvuuteen liittyy toki kyky ymmärtää oppiaineen tai toimialan terminologiaa ja hallita siellä tarvittavia taitoja.

Opettajakoulutukseen pyrkiville järjestettävä VAKAVA-koe painottuu ennakkoon luettavissa artikkeleissa olevien asioiden muistamiseen. Tavoitteena tietysti pyrkijöiden asettaminen järjestykseen tavalla, joka on mahdollista suuri pyrkijämäärä huomioiden.

Jatko-opinnot ja tutkijan ura

Suomen Akatemiaa on juuri kritisoitu siitä, etteivät kandidaatit tuota riittävästi riittävän laadukkaita artikkeleja, joista taas yliopistoja arvioidaan ja joiden perusteella rahoitusta ja natsoja jaetaan. Taustalla sama arviointikulttuuri. Akatemia arvioi  kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtajan Liisa Savusen mukaan yksinomaan tutkimussuunnitelmaa, eivät tutkijan soveltuvuutta, motivaatiota tai edes juurikaan tutkimuksen merkityksellisyyttä. Saamme siis kärjistäen sanoen tutkijoiksi taitavia tutkimussuunnitelman tekijöitä. Tämähän voi olla hyvä asia, kun siirrymme kansainväliseen kilpailuun tutkmusrahoituksesta, hehe. Luovat, uudet ideat eivät tässä arviointimenetelmässä todellakaan voi nousta esiin, vaan lähinnä se, miten tarkkaan pilkkuja on viilattu. Jos yrityksiä arvioitaisiin samoilla tavoilla, maamme yritykset muistuttaisivat 100% 70-lukuisia valtion virastoja.

Kohti laajaa, osaamista tukevaa ja sitä tutkivaa arviointia

Mielestäni koulun kaksi tärkeintä tehtävää laajasti ajateltuna ovat 1) kasvattaa taitavia oppijoita (niin matematiikan sisältöjen kuin vaikkapa erilaisten yhteistyötaitojen osalta) ja 2) auttaa opiskelijoita löytämään oma elementtinsä (<3 OPOT!), eli se, mitä he todella nauttivat ja ovat sisäisesti motivoituneta. Koulun tulee auttaa löytämään omistajuus oppimiseen. Tarvitsemme tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmisiä, jotka ovat oikeilla paikoilla toimimassa sisäisesti motivoituneina, hommansa omistaen.

Digitaaliset toimintaympäristöt voivat auttaa tukemaan vahvasti myös taitojen oppimista, sitouttaa opiskelijaa toimimaan itseohjautuvammin ja erityisesti tuomaan esiin osaamista ja osaamisen haasteita. Ja siten tukemaan kattavasti oppijaa yksilönä, monipuolisen, oppimista diagnosoivan ja kehittävän arvioinnin tukemana. Jos ne on oikein suunniteltu.

Digi tuo osaamisen koko oppimistoiminnan aikana näkyväksi niin, että koe ei enää ole ainoa osaamisen mitta.  Samalla esimerkiksi oppikirjaan integroidun arvioinnin avulla voidaan tukea järjestelmällisesti ja monipuolisesti erilaisia oppimiseen johtavia prosesseja. Digi voi asettaa oppijan oman oppimisensa rattiin, asettamaan tavoitteita, tarkastelemaan oppimistaan ja saamaan käsitystä siitä, missä on omimmillaan. Digin avulla on mahdollista saada hyvinkin yksityiskohtainen kuva kyvyistä ja soveltuvuudesta.

  1. Digi mahdollistaa oppijan taitojen tukemisen jatkuvan arvioinnin ja eri arvioinnin muotojen avulla.
  2. Pelillinen, jatkuva arviointi voi tukea oppimista jatkuvasti ja tuoda esiin todellista osaamista, kun arviointi on radikaalisti yhtä testiä laajempaa. Nykyaikaisen arvioinnin avulla oppilaat asettavat itse tavoitteita ja arvioivat omaa ja toistensa etenemistä ja erityisesti toimintaa (mm. sellaista toimintaa, jonka voi katsoa johtavan syvempään oppimiseen).
  3. Oppija tekee harjoituksia ja esimerkiksi projektitöitä jatkuvasti (toiminnallinen oppiminen!) yhdessä ja itsenäisesti, omaan tahtiin(kin) edeten. Harjoitukset tulee suunnitella ja merkitä tarkkaan metatiedon osalta: Mitä taitoja harjoitus kehittää? Minkälaista oppimista se tukee? Digi tuo esiin tätä osaamista hyvinkin yksityiskohtaisesti myös niille, joiden tehtävänä on päättää, mihin opiskelija voi seuraavaksi suuntautua. Mutta mikä tärkeintä, hänelle itselleen, jotta hän kykenee astumaan rattiin omassa oppimisessaan.
  4. ePortfoliot ja kehittyneet arviointijärjestelmät voivat tarjota mahdollisuuden näyttää osaamistaan ja erityisesti soveltuvuuttaan jatko-opintoihin yhtä testiä realistisemmin ja reilummin.

Tabletkoulussa olemme rakentaneet oppikirjaa näiden ajatusten ympärille. Digitaalisuus voisi tarjota oikein toteutettuna merkittävästi paremmat tavat paitsi tukea osaamisen kehittämistä, myös arvioida soveltuvuutta ja kykyjä toimia uusissa toimintaympäristöissä. 

*Tämä ei tarkoita sitä, etteikö muistilla tai muistamisella olisi merkitystä, vaikka näin joskus oletetaan. Erilaisia muistiharjoituksia tietenkin kannattaa sisälltyttää opetukseen. Mutta muistamisen kohteena olevat  asiat jäävät oikeasti mieleen ja ne osataan yhdistää aiempiin käsityksiin ja soveltaa uusissa ongelmissa, jos ne on opittu sisäisen motivaation, tarpeen ohjaamina ja kontekstiin sidottuna, aktiivisen prosessoinnin kautta. Mutta tätä prosessia harvoin arvioidaan, vain lopputulosta.

Tagged , , ,

Pelillistäminen työssä

Mitä pelillistäminen tarkoittaa yrityksissä?  

Pelillistämisellä (gamification) tarkoitetaan peleistä tuttujen toimintatapojen ja ominaisuuksien, kuten innostamisen, hauskuuden, sosiaalisuuden ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta palkitsemisen sisällyttämistä työhön, kuluttamiseen ja oppimiseen. Pelillisyys on ollut erittäin vahvasti nouseva trendi kuluttajasegmentillä viime vuosina , eikä pelkästään Foursquaren ansiosta. Gartnerin mukaan yleisimmät pelillistämisen alueet ovat innovaatiotoiminta, koulutus, henkilökohtainen kehittyminen sekä asiakkaiden osallistaminen.  Jopa neljäsosaan liiketoimintaprosesseja oltaisiin vuoteen 2015 mennessä sisällyttämässä pelillistämistä. (Lähteet linkitetty edellä!)

Aktiivipelaajat ovat osoittaneet tutkimuksissa keskivertoa parempaa havaintokykyä ja yleistä kognitiivista kykyä. Koska pelien kanssa varttunut sukupolvi on jo aktiivisena työelämässä, on pelimekaniikan soveltaminen myös työhön entistä luontevampaa. Tässä artikkelissa keskitynkin kuvaamaan pelillisyyden perusteita organisaatioiden sisäisessä toiminnassa.

Mitä pelillistämisellä tavoitellaan?  

Pelillistäminen ei ole uusi asia. Hampurilaisketjut ovat nimenneet kuukauden työntekijöitä, muropaketeissa on jaettu keräilymerkkejä, verkkoyhteisöt ovat nimenneet aktiivisimpia kultajäseniksi tai sheriffeiksi, ja oppimispelejä on ollut olemassa yli 20 vuotta. Perinteisemmin pelillistämisessä oppija tai työntekijä voi pyrkiä saavuttamaan tietyn määrän pisteitä, merkkejä (badget) tai päästä tietylle tasolle tietynlaisen toiminnan kautta.

Sosiaalinen media on luonut uusia mahdollisuuksia pelillistämisen soveltamiseen myös työelämässä. Nykyaikaisissa pelillistämistoteutuksisa ei useinkaan ole kyse varsinaisesta pelaamisesta, vaan pelimekaniikan soveltamisesta työhön. Tavoitteena on osallistaa, motivoida, innostaa ja sitouttaa ihmisiä (engagement) peleistä tutulla tavalla, samalla koukuttaen heitä toimimaan jotakin tavoitetta kohti. Pelillistämiseen sisällytetään siis inhimilliselle ja menestyksekkäälle toiminnalle tärkeitä elementtejä, kuten johonkin kollektiiviin kuulumisen tunnetta, sisäisen motivaation tukemista, sekä jonkin saavuttamisen ja kehittymisen tunteita. Pelillistämistä toteuteaan vakavin tavoittein, mutta pilke silmäkulmassa. Katso tämä esimerkki Tanskan rautateiltä!

Työntekijät eivät kilpaile parhaasta työn laadusta tai nopeammasta suorittamisesta, vaan usein pelillistämisellä pyritään edesauttamaan vaikkapa yhteisöllistä tai luovaa toimintaa, ja tekemään työstä mielekkäämpää. Pisteitä tai merkkejä voi saada auttamisesta, hyvistä kysymyksistä, ongelman ratkaisemisesta, olennaisen tiedon löytämisestä ja niin edelleen. Pelillistämisessä ei välttämättä siis keskitytä lopputuokseen, vaan pyritään tukemaan työn tekemisen jatkuvia prosesseja.

Menetelmiä 

Pelillistämisen tarkoitus on tukea työn tekemistä ja liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamista tiettyjen motivoivien tavoitteiden, tehtävien tai esimerkiksi tarinallistamisen kautta. Yhteisölle voidaan esittää jokin skenario tarinan muodossa, jota sitten jatketaan esimerkiksi tietyissä rooleissa toimien. Tämä voi toimia hyvin esimerkiksi myynnin kehittämisen apuna. On tärkeä huomioida erilaiset persoonallisuustyypit ja tukea erilaisten ihmisten toimintaa. Diversiteetti on kullan arvoista ja sen kukoistamista kannattaa pyrkiä tukemaan.

Monessa manuaalisessa työssä jonkin tehtävän nopeahko valmistuminen voi sinänsä olla sisäisesti palkitsevaa. Kun imuroin, tuloksena on heti jossain määrin siisti koti. Aina työ ei kuitenkaan ole itsessään tällä tavalla palkitsevaa. Pelillistämistä sovelletaankin monesti juuri toistavassa manuaalisessa työssä, joka ilman sitä voisi tuntua tylsältä. Tietokone- ja konsolipeleissäkin koukutetaan ihminen saamaan jatkuvaa palautetta ja oppimaan virheistä. Pelejä kehitetään usein siten, että 80% ajasta pelaaja kokee positiivisa elämyksiä ja 20% ajasta hän ei saavuta tavoitteita, vaan ne jäävät juuri ja juuri saavuttamatta. Virheistä opitaan, tämä pitää muistaa myös pelillistämisessä.

Esimerkiksi perinteinen myyntityössä käytetty pelillistämisen muoto, jossa kuukauden myyjäksi valitaan se, joka on tehnyt eniten tulosta, myynyt eniten tavaraa, ei välttämättä tue koko yhteisön toimintaa. Tässä tapauksessa kilpailu yritetään voittaa keinoja kaihtamatta, muita sivuun taklaten. Pelillistäminen voi muuttua ulkoa ohjatuksi kilpailuksi Tavoite on siis kilpailun voitto, ei organisaation kehittyminen. Kannattaa tutustua Dan Pinkin Drive -kirjaan, josta saa peruskäsityksen eism. tämän RSA-animaation kautta.

Ehkä kaikkein hedelmällisintä pelillistäminen on tietotyössä, jossa työn tulokset eivät välttämättä näy heti, ja jossa työn tulokset edellyttävät sisäistä motivoitumista. Pelillistäminen edellyttää taitavaa suunnittelua ja pelimekaniikan ohella motivaation ja kollektiivien toiminnan ymmärtämistä. Iso osa pelillistämistoteutuksista kuitenkin toistaiseksi tukee ulkoista motivaatiota ja lopputuloksen arviointia. Gartner on ennustanut, että vuoteen 2014 mennessä jopa 80% pelillistämistoteutuksista epäonnistuu huonon suunnittelun johdosta. On helpompaa toteuttaa ulkoiseen motivaatioon tukevaa pelillistämistä järjestämällä erilaisia kilpailuja, tarjoamalla badgeja eli saavutusmerkkejä siten, että henkilöt vain pyrkivät tavoittelemaan niitä itseisarvona. Jos pelimekaniikkaa sovelletaan ylhäältä alas, jos työntekijät pakotetaan soveltamaan pelillisyyttä, voi käyttöönotto kääntyä itseään vastaan.

Peleissä sovelletaan erilaisia skenarioita, joita pyritään luomaan, ratkaisemaan tai kehittämään. Joskus kyseessä voi olla tarinallisuuden kautta toimiminen, ts. esitetään tarinan kautta jokin ongelma, jota lähdetään sitten yhteisöllisesti ratkomaan. Oppia voi ottaa esimerkiksi massiivisista verkkopeleistä, kuten World of Warcraftista, joissa luodaan laajoja maailmoja, ja joissa pelimekaniikka toimii optimaalisesti. Tarkemmin skriptattujen skenarioiden käyttäminen soveltuu paremmin rutiininomaisiin työtehtäviin, kun taas vaativammassa tietotyössä skenariot ovat harvemmin tarkkaan suunniteltuja, koska lopputulos on ennalta arvaamaton. Tietotyössä edellytetään usein korkeamman tason ongelmanratkaisua tai uuden luomista, ja tätä toimintaa kannattaa tukea esimerkiksi asettamalla tavoitteita, tarjoamalla työvälineitä ja/ tai peliympäristöjä, muttei valmiiksi skriptattuja malleja. Pelinomaiset simulaatiot voivat myös tarjota vähäriskisen ympäristön testata eriaisia liiketoimintaprosesseja.

Pelillistämiseen voi liittyä ihmisten toimintaa seuraavaa ja ohjaavaa pitkälle kehitettyä analytiikkaa, joka esimerkiksi seuraa ja arvioi vuorovaikutteista toimintaa, annettuja vastauksia, esitettyjä kysymyksiä, palkiten tietynlaisesta, organisaatiota kehittävästä toiminnasta. Jos joukkoistamalla ongelmanratkaisua pelimaailmoissa voidaan ratkaista merkittäviä tieteellisiä ongelmia, voidaan pelillistämällä varmasti ratkaista myös monia liiketoiminnallisia ongelmia.

Tässä muutama vinkki:

  • Aseta tavoitteiksi jotain, mitä muuten ei tavoiteltaisi. Tue näiden tavoitteiden saavuttamista pelimekaniikan keinoin. Tavoitteiksi asetetaan turhan usein sellaisia asioita, jotka tiedetään saavutettavan helposti, siis tavoitteena on mittarien mukaan toimiminen.
  • Pyri kaikin keinoin välttämään ulkoisen motivaation valtautumista. Eli älä keskity pisteiden tarjoiluun tai pelkästään badgeihin, vaan pyri tukemaan sisäisen motivaation syntymistä, työn omistamista, ihmisten innostamista ja yhteisöllistä työtä. Tämä on kaikkein haastavin osa pelillistämistä.
  • Pelillistä jonkin ongelman ratkaiseminen, strategian laatiminen, tai jokin muu toiminta, jossa voit osallistaa henkilöstöä tavoitteelliseen toimintaan. Avainsanoja ovat jälleen motivaatio ja osallistaminen.
  • Anna työn tekijöiden palkita toisiaan. Palkitseminen ei voi olla vain johdon tai HR:n tehtävä. Vertaisarviointi tukee myös oman työn arviointia ja toimii parhaassa tapauksessa edesauttaa osallistavaa työtä.
  • Jos haluat tukea innovaatioiden syntymistä, kannattaa osallistaa mahdollisimman suuri joukko (joukkoistaminen) erilaisia osaajia, hyödyntäen esimerkiksi roolipelaamista, ja asettaa selkeät tavoitteet, säännöt, tarjota mahdollisuus oppia virheistä, ja ratkaista ongelmia yhdessä, kuten Gartnerkin ohjeistaa .
  • Pellillstämistä voi hyödyntää myös alihankkijoiden kesken.
  • Hyödynnä suunnittelussa monipuolista asiantuntijuutta, kuten pelisuunnittelijoita tai -tutkijoita, sosiaalipsykologeja, ja yhteisöjen toimintaa ymmärtäviä asiantuntijoita. Älä kuitenkaan unohda alkuperäisiä liiketoiminnallisia tavoitteita.

Pelillistä työssäoppiminen

Pelimekaniikkaa ja myös puhtaasti pelaamista on hyödynnetty oppimisessa pitkään niin alakouluissa kuin yliopistoissa ja yrityksissäkin. Esimerkiksi Deloitte on pelillistänyt omaa johtamiskoulutustaan, ja kokenut 36%:n kasvun koulutukseen osallistuvien määrässä. Tässä avaintekijänä ovat olleet oppimistoiminnan muuttuminen yhteisölliseksi toiminnaksi, merkkien saavuttamisen lisääminen (koulutuksessa edetään peleistä tutuilla tasoilla, ja saavutetaan ”badgeja”), läsnäolon tunteen lisääminen (mm. profiilikuvat, osaaminen esillä) ja motivoivilla kikoilla: saavutusmerkkien lisäksi osallistujille tarjotaan ”salaisia lumihiutalemerkkejä”; joita saa yllättäen tiettyjen tavoitteiden saavuttamisen jälkeen. Olennaista on myös pisteiden nollaantuminen: jokainen voi joka viikko päästä korkeallle pistetilastoissa, eivätkä samat ”hikipinkot” ole aina viemässä ykkössijoja (jos olet esim. sairaana tai reissussa, et menetä mahdollisuuksia pärjätä oppimispelissä).

Kehitän malleja työn ja työssäoppimisen pelillistämiseen, niiistä lisää ehkäpä myöhemmin. Kirjoitan myöhemmin pelillistämisen mahdollisuuksista oppimisessa erityisesti koulukontekstissa.

Tagged , , , , , , ,

Taitoperustaisen opetuksen suunnittelu

Iso osa opettajille suunnatuista koulutuksistani käsittelee sosiaalisen median pedagogista käyttöä. Koulutukset eivät keskity pelkästään välineiden opetteluun, vaan tavoitteena on suunnitella opetusta pedagogisesti korkeatasoisesti ja tulevaisuutta silmällä pitäen. Suomalaiset opettajat ovat toteuttaneet tässä kuvatun mallin pohjalta jo kymmeniä suunnitelmia. Sosiaalisella medialla on iso rooli näissä suunnitelmissa, mutta lähtökohtana ovat tulevaisuuden osaaminen ja pedagoginen suunnittelu.

Read more »

Tagged , , , , , , , , ,

Miten arvioida sosiaalista mediaa hyödyntävää oppimistoimintaa?

Oppimistoimintaa ja arviointia ei voi irroittaa toisistaan. Arviointi ohjaa oppimista niin kouluissa työpaikoillakin.  Se, miten oppimista arvioidaan, vaikuttaa vahvasti siihen, minkälaisia oppimisstrategioita valitsemme, ja tätä kautta siihen, miten syvällistä oppiminen on. Peruslähtökohtana on arvioida oppimistoiminnan aikana tapahtuvaa toimintaa,  ei pelkkää lopputuotetta. Selitän tässä miksi ja ehdotan tapoja prosessien arviointiin. Read more »

Tagged , , , , , , , ,

Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena

Kävin 15.9. 2012 pitämässä Keynote-esityksen Turun Normaalikoululla Lukion opettajien TVT-päivänä aiheesta “Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena”. Esitys ohessa Slideshare-versiona (kokonaisuus ei varmasi aukea aivan, koska kyseessä ovat vain esityskalvot, jotka osanottajat halusivat näkyville).

Read more »

Tagged , , , , , , , , , , , , ,

Motivaatio ratkaisee työssä ja oppimisessa. 9 olennaista tekijää.

Olen aiemmin kirjoittanut ihmisten motivaation olennaisesta merkityksestä organisaatioiden toiminnassa. Oli sitten kyse alakoulun oppilaista tai yrityksen huippuosaajista, motivaatiolla on erittäin suuri merkitys sille, mitä opitaan, miten kehitytään, luodaan uusia innovaatioita ja miten tehdään tulosta. Silti yhä usein tuloksen uskotaan syntyvän tehtäviä, testausta ja arviointia lisäämällä, kuormittamalla, pitkillä työpäivillä ja joskus merkityksettömillä työtehtävilläkin.

Ihmiset toimivat erilaisissa konteksteissa ja tilanteissa eri tavoin motivoituneina. Motivaatio voidaan hyvin karkeasti jakaa ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon, joskin tämä jako on melko teoreettinen. Motivoituminen voi riippua kulloisestakin taloudellisesta tilanteesta, ja siitä, minkälaisissa toimintakulttuureissa on aiemmin toiminut. Read more »

Tagged , , , , , , ,

Kohti oppimislähtöistä koulutusta

Viime aikoina on bloggaajien keskuudessa puhuttu paljon koulun muutoksen tarpeesta.
Enää ei pitäisi keskittyä yksittäisten opettamisen mallien soveltamiseen sellaisinaan, vaan oppimisen kehittämistä tulisi tarkastella laajemmin kokonaisvaltaisena ideologiana.

Yhteiskunta ja etenkin toiminta työelämässä on muuttumassa yhä kompleksimmaksi. Tähän kompleksiuteen ja toisaalta yhä vaikeammin ennakoitavaan tulevaisuuten ei kyetä välttämättä vastaamaan nykyisen kaltaisella järjestelmällä, joka kyllä tukee hyvin sitä yhteiskuntamallia, jota varten se on joskus suunniteltu. Suomessa on hyviä opettajia, joista monet jo pyrkivätkin tukemaan todellista oppimista, vallitsevaa opetus- ja opiskelukulttuuria vastaan luovien. Vaaditaan kuitenkin melko radikaaleja toimenpiteitä, jotta muutos vastaisi tulevaisuuden tarpeisiin.

Lähtökohtia ja tavoitteita

Koulun perimmäinen tavoite on kasvattaa taitavia oppijoita, eli tukea oppimaan oppimista. Emme tiedä, minkälainen yhteiskunta nuoria odottaa. Siksi pitää keskittyä kehittämään metataitoja. Työelämässä toimiminen pitäisi ymmärtää yhä selvemmin myös jatkuvana oppimistoimintana, joilloin koulun tehtävä taitavien oppijoiden kasvattajana korostuu.

Suorituskeskeinen opiskelu, jonka päätavoitteena on kuitenkin turhan usein ylioppilaskirjoituksissa – siis yksittäisessä testissä – pärjääminen, ei välttämättä kykene tukemaan optimaalisella tavalla todellista oppimista.

On olennaista tunnistaa, että oppimista tapahtuu jatkuvasti, ja merkittävissä määrin tilanteissa, jotka eivät liity formaaliin koulutukseen. Koulun tulisi kyetä sekä hyödyntämään tätä informaalia, hiljaista, näkymätöntä oppimista, että tukemaan oppijoiden mahdollisuuksia oppia paremmin myös formaalin opetuksen ulkopuolella.

Koulutuksessa tulisi keskittyä tunnistamaan, tukemaan ja edistämään oppimiseen tähtääviä prosesseja sisältöjen pänttäämisen sijaan. Nämä prosessit liittyvät sosiaaliseen toimintaan ja tiedon käsittelyyn, hankintaan, suodattamiseen, arviointiin, jakamiseen, tuottamiseen ja niin edelleen.  Kyky itsenäiseen ajatteluun, oma-aloitteisuus, itseohjautuvuus, kyky luoda jotain itselle ja omalle yhteisölle uutta ja merkityksellistä, kyky auttaa ja toisaalta kyky kysyä hyviä kysymyksiä, kyky oppia virheistään.. nämä ovat kaikki tärkeitä taitoja, jotka tulisi nostaa vahvasti esille opetusta suunniteltaessa.

Kyllä koulussa saa ja tuleekin opettaa edelleen historian tapahtumia, matematiikan kaavoja ja kielten verbejä, mutta ne tulee alistaa objekteiksi prosessiperustaisessa oppimisessa.  Sisältöjen, käsitteiden, menetelmien yms. osaamista ja ymmärtämistä tulee edelleen tukea, koska oppiminen ilmenee kykynä yhdistää jo ymmärrettyjä käsitteitä, sisältöjä, menetelmiä uusiin ilmeneviin käsitteisiin ja sisältöihin.

Oppiminen on sosiaalista toimintaa. Oppimista tapahtuu, kun toimimme ympäristöissä, joissa on tarpeeksi diversiteettiä osaamisessa ja asiantuntijuudessa, ja joissa meillä on mahdollista olla aktiivisessa, oppimista tukevien prosessien kyllästämässä tiedollisessa vuorovaikutuksessa. Jokainen oppilas ja opettaja on asiantuntija omassa kontekstissaan. Jokaisella on näkemyksiä, kokemuksia, käsityksiä, joita esiin tuomalla voidaan luoda mahdollisimman hyvät puitteet niiden muovautumiselle ja kehittymiselle sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvien prosessien kautta.

Motivaatio, nimenomaan sisäinen motivaatio tulisi nostaa keskeiseksi lähtökohdaksi oppimista tukevassa koulutuksessa. Oppimisen omistajuuden tulisi olla oppijoilla, ainakin osin, sillä vain sisäisesti motivoituneina kykenemme todella oppimaan ja sisäistämään asioita.  Prosessikeskeisyys ja oppimisen omistajuus eivät tietenkään tarkoita suunnitelmaa vailla soljuvaa vapaata häröilyä, vaan taitavasti suunniteltua oppijoiden aktivointia, osallistamista ja luovaa, oivalluksia sisältävää tietokeskeistä toimintaa.

Luovuuden tukeminen ja luovaksi kasvattaminen ovat elintärkeitä. Taideaineet tukevatkin merkittävällä tavalla erilaisten hiljaisten taitojen ja hiljaisen tiedon, metataitojen ja prosessien kehittymistä. Niiden tulokset eivät näy tällä kvartaalilla, mutta takuulla tulevaisuudessa. Todellista oppimista ei voikaan arvioida nyt, vaan se näkyy tulevaisuudessa kykynä toimia kulloisenakin aikana.

Sosiaalisella medialla on ja tulee olemaan merkittävä rooli muutoksen aikaansaamisessa, sillä sen avulla voidaan tukea prosesseja käynnistävää opiskelua, siirtää oppimisen omistajuutta oppijoille, osallistaa oppijoita ja erityisesti aktivoida heitä tiedon hakijoiksi, käsittelijöiksi, tuottajiksi, jakajiksi, muokkaajiksi jne.

Arviointi ja muut opetuksen käytänteet ohjaavat oppimista

Arviointi ohjaa vahvasti oppimista. Tästä syystä arviointikriteerejä ja menetelmiä tulisi uudistaa ensin, jotta muutos oppimiskulttuurissa olisi mahdollinen. Arvioinnin kohteina tulisi olla nimenomaan prosessit, eikä niinkään tuotteet, eli koetulokset. Usein juuri ylioppilaskirjoitukset mainitaan koulun tärkeimpänä, opetusta ohjaavana tavoitteena, ja ne vesittävät lukuisia todelliseen oppimiseen tähtääviä hankkeita.

On selvää, että myös koulussa, niinkuin muillakin elämän osa-alueilla vallitsee meko syvälle juurtunut toimintakulttuuri, jota ei tuosta vaan lähdetä muuttamaan. Arkifaktori rulettaa, on helpompi pitäytyä vanhassa, jos se jotenkuten toimii.  Vanhempien omasta kouluajasta juurensa juontavat asenteet ja odotukset, sekä toisaalta opettajakunnassa vallitseva sosiaalinen paine säilyttämiseen voivat olla esteitä aina kulloistakin toimintaa kyseenalaistavalle pohdinnalle. Vanhemmille tulisikin tarjota asiantuntevaa informaatiota ja perusteita muutokselle. Hyvä tehtävä, jota joskus ehdotin, on pyytää oppilaita kysymään vanhemmiltaan näiden työelämässään eniten tarvitsemia taitoja.

Nykykeskustelussa pyritään perustellen kyseenalaistamaan pitkään vallinneita käytänteitä, kuten luokkahuoneita, oppilaiden jakoa ikään perustuviin luokkayhteisöihin sekä opetuksen jaottelua oppiaineisiin. Ilmiöpohjainen oppiminen mahdollistaa myös prosessien tukemisen, tilannesidonnaisuuden, intentionaalisuuden aiempaa paremmin. Oppimisen kannalta on silti tärkeää, että oppijat toimivat sellaisissa yhteisöissä, joissa heillä on luottamusta sen jäseniin, yhteisöllisyynden tunnetta sekä käsitys yhteisön jäsenten osaamisesta ja persoonista.

Maailma muuttuu väistämättä ja nopeasti. Saamme jatkuvasti merkittävää  tietoa siitä, miten oppimista tapahtuu, ja miten koulutus järjestelmänä voisi parhaiten tukea tulevaisuudessa toimimiseen tähtäävää oppimista. Siksi on välttämätöntä tiedostaa nämä faktat ja astua rohkeammin kohti uuden oppimisen suuntausta, joka ei kumarra oppimsen brändejä, vaan on avoin, itseorganisoituva ja jatkuvasti itseään korjaava ideologia.

 

Tagged , , , , , , , , , ,

Opettajien täydennyskoulutus muutoksen äärellä

Olen kouluttanut opettajia ja opettajiksi opiskelevia 90-luvun loppupuolelta asti. On ollut erilaisia hankkeita, kuten Ope.fi, vesopäiviä, EU-hankkeita ja yksittäisiä tilauskoulutuksia. Koulutukset ovat lähes aina olleet osallistujille maksuttomia, ulkopuolisen tahon rahoittamia. Koulutukseni ovat liittyneet aina opetusteknologiaan, teknologiaan luovassa työssä ja viime vuodet sosiaaliseen mediaan. Joskus opettajien osallistuminen on ollut vapaaehtoista, joskus taas pakollista, kuten joidenkin Veso-koulutusten osalta. Hyvin usein opettajat eivät halua tai kykene osallistumaan ilmaisiinkaan koulutuksiin. Syinä tähän saattavat olla mm. kiire, sijaiskielto, työn raskaus ja kiinnostuksen puute. Tänäkin vuonna tilaajat ovat peruneet reilusti yli puolet sovituista koulutuksista osallistujapulan takia. Read more »

Tagged , , , , ,

Sosiaalinen media opetuksessa -luennot Vantaalla

Luennoin maaliskuussa Vantaan opetusviraston kutsumana kolmena kertana Vesokoulutuksessa suurille saleille täynnä perusopetuksen opettajia. Kyseessä oli kolmen tunnin massaluento aiheesta Sosiaalinen media opetuksessa.  Ohessa esityskalvot, joissa osin samaa kuin aiemmissakin esityksissäni, osin uutta.

 

 

Tagged , , , , , ,

PISA-tutkimus: mitä se mittaa, mihin se ohjaa?

Menestys Pisa-tutkimuksissa on ollut Suomelle tärkeää, ja Pisatulokset vaikuttavat varmasti kansalliseen itsetuntoomme. On esitetty pelkoja siitä, millaiset tulokset seuraavalla kierroksella on tulossa.Kiitos menestyksestä kuuluu varmasti hyville opettajille. Toisaalta, kyseessä on vain yksi testi, joka on selvästi soveltunut Suomen tyyppiseen yhteistkuntaan ja koulujärjestelmään. Pisasta puhutaan paljon, mutta monelle on varmasti epäselvää, mitä se pyrkii mittaamaan ja minkälainen testi on.

PISA (Programme for International Student Assesment) on OECD:n vuonna1997 kehittämä koulutusjärjestelmän vaikuttavuuden monitorointiin erikoistunut testi. Kokeet suoritetaan joka kolmas vuosi samanaikaisesti tilastolisesti valitulle joukolle 15-vuotiaita oppilaita (4500-10 000) yli 60:ssa pisamaassa ja partnerimaissa. Sen perimmäinen tarkoitus on ollut hankkia vertailutietoa eri maiden koulutusjärjestelmistä, mutta toisaalta myös tarjota jäsenmaille mahdollisuuksia kehittää omaa koulutusjärjestelmäänsä tulosten perusteella. Mutta halutaan tai ei, se on myös kilpailu, etenkin voittajien mielstä!! Read more »

Tagged , , , , , , ,