Opetuskäytänteet

Uusi arviointi: Yksittäisen suoritteen arvioinnista kohti oppimisen ja osaamisen arviointia

Arviointikulttuurimme nojaa ainakin toisella kyljellään toimintatapaan, jossa yksittäisten suoritteiden perusteella määritellään se, mihin sovellut, miten menestyt, mitä seuraavaksi teet. Meillä olisi kuitenkin digitaalisuuden ja monipuolisten arviointimenetelmien myötä mahdollisuus tutkia ja tukea arvioinnilla paljon laajemmin todellista osaamista ja soveltuvuutta. Arviointi tulisi nähdä työkaluna ja digitaaliset välineet tämän työkalun merkityksellisemmän toiminnan mahdollistajana.

Arvioinnilla on kaksi tärkeää tehtävää:

  1. Tukea oppimista mahdollisimman monipuolisesti
    1. Myös taitojen kehittäminen ja
    2. oppimisen toiminnallisten prosessien käynnistäminen arvioinnin tukemana
  2. Tuoda osaamista, oppimista ja erityisesti soveltuvuutta/motivaatiota esiin monipuolisten menetelmien avulla jatkuvasti, eikä vain yksittäisen suorituksen perusteella (opettajan arviointi, vertaisarviointi niin toiminnan kuin sisältöjen osalta, oppilaan toiminnasta ja harjoituksista syntyvä data (esim.digitaalisessa muodossa tehdyt autom. tarkistuvat harjoitukset), ja etenkin monipuolinen itsearviointi.)

OPS uudistaa arviointia

Arviointia ollaan uudistamassa mm. niin, että myös taidot ja oppimisprosessi otetaan arvioinnin kohteeksi – tai pikemminkin niitä aletaan tukea arvioinnin avulla. Tämä onnistuu parhaiten jatkuvan arvioinnin avulla, hyödyntämällä monipuolisesti opettajan arvioinnin lisäksi itsearviointia, vertaisarviointia – jotka jo sinänsä ovat oppimista tukevia – ja sähköisten oppimisympäristöjen ja oppimateriaalien tuottamaa palautetta. Omien tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamisen arvioiminen asettaa oppijan oman oppimisensa rattiin. 

OPS:n arviointinäkemykset ovat kuitenkin ristiriidassa edellä mainittujen perinteiden kanssa. Koe arvioinnin ainoana välineenä ajaa ajattelemaan koetta myös toiminnan tavoitteena. Oppilaat ja heidän vanhempansa kokevat oppimisen monesti kokeita varten tapahtuvana toimintana ja vain kokeiden kautta osoitettavana. Taustalla kummittelee vanha tietokäsitys ja tiedonsiirtometafora.

Jos arviointi on pelkästi ulkoisesti ohjattua, eikä esimerkiksi vertais- ja itsearvioinnille anneta tilaa, muuttuu myös toiminta helposti ulkoisesti ohjatuksi, omistajuus on vähäistä ja täten oppiminen voi harvoin olla kovinkaan syvällistä. Asiat eivät yhdisty mielessä kokonaisuuksiin, eikä niitä voi välttämättä soveltaa jatkossa uusiin haastavampiin asioihin. Taidot eivät kehity niin hyvin kuin olisi mahdollista. Koulu nähdään muusta maailmasta erillisenä suoritusympäristönä, jossa toimitaan vain opettajaa tai koulua varten.

Tätä tietysti hyvin harva opettaja tavoittelee, mutta ongelma onkin enemmän taustalla vaikuttavassa oppimiskulttuurissa sekä näkemyksissä siitä, miten osaaminen tulevaisuutta varten osoitetaan.

Esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset ohjaavat jopa peruskoulun opettajien käsitystä siitä, miten ja mitä pitäisi opiskella ja mikä on tavoitteena. Tämä ei ole tietenkään pelkästään huono asia, koska selkeitä tavoitteita täytyy olla, ja niitä on hyvä pyrkiä järjestelmällisesti saavuttamaan. Mutta eri asia on, mitä tavoitteet ovat ja miten ne asetetaan.

Vaikka kokeet eivät mittaisi ulkoa muistamista*, ne ohjaavat kuitenkin harjoittelemaan vahvasti kokeisiin vastaamisen strategioita. Syvälle juurtunut tapa määritellä osaaminen yksittäisen suoritteen perusteella ohjaa vahvasti toimintaamme ja tekee siitä helposti suorituskeskeistä, jolloin päämääräksi muodostuu suoriutuminen yhdestä suoritteesta. Joku, en muista kuka, mainitsi, että tietyt maat ovat alkaneet prepata oppilaita Pisa-testeihin. The Wire TV-sarjassa (fiktiota toki) köyhän alueen koulu käytännössä lopetti opiskelun ja käytti kaiken aikansa SAT-kokeisiin preppaamisessa, koska sen tulosten perusteella jaettiin rahaa kouluille. Eräs suomalainen opettaja ehdotti FB:n ryhmässä, että oppimistulosten pitäisi olla opettajan palkan mittari. Ja niin edelleen.

 Kustantajat kilpailevat sillä, kenellä on paras koepaketti, jossa on samanlaisia kysymyksiä kuin yo-kokeissa – olivat ne sitten sähköiset tai paperikokeet. Käytettävissä olisi kuitenkin muitakin tapoja arvioida sitä, mihin jatko-opiskelupaikkaan opiskelijat soveltuisivat.

Parhaimmillaan koe voi toki testata ymmärrystä ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Siitä syystä niillä on paikkansa. Mutta jos kokeet ovat ainoa päämäärä, tulee niihin harjoittelusta myös ainoa päämäärä. Sitä saa mitä tilaa.

Mitä pääsykokeet mittaavat?

Helsingin Sanomat uutisoi VTT:n tutkijoiden kritiikistä pääsykokeita ja niihin valmistautumista kohtaan. Monille aloille pääsyyn kilpailu on niin kovaa, että kokeita varten tulee käydä erilaisia kalliita valmennuskursseja, joiden tarkoituksena on valmentaa nuoria suoriutumaan kyseisessä kokeessa. Niissä opetellaan erilaisia vastausstrategioita, vanhoja koekysymyksiä ja päntätään niitä alueita, joita kokeissa odotetaan kysyttävän.

Eli mitä pääsykokeet todellisuudessa testaavat? Riippuu tietysti alasta, mutta hyvin usein ne painottuvat testaamaan kykyä vastata koekysymyksiin. Tämä ei tarkoita sitä, että minä pääsisin edes pänttäämällä opiskelemaan esim. kemiaa tai kiinaa, mutta opiskelijoita pitäisi paljon enemmän arvioida soveltuvuuden, laajempien kykyjen ja motivaation perusteella. Soveltuvuuteen liittyy toki kyky ymmärtää oppiaineen tai toimialan terminologiaa ja hallita siellä tarvittavia taitoja.

Opettajakoulutukseen pyrkiville järjestettävä VAKAVA-koe painottuu ennakkoon luettavissa artikkeleissa olevien asioiden muistamiseen. Tavoitteena tietysti pyrkijöiden asettaminen järjestykseen tavalla, joka on mahdollista suuri pyrkijämäärä huomioiden.

Jatko-opinnot ja tutkijan ura

Suomen Akatemiaa on juuri kritisoitu siitä, etteivät kandidaatit tuota riittävästi riittävän laadukkaita artikkeleja, joista taas yliopistoja arvioidaan ja joiden perusteella rahoitusta ja natsoja jaetaan. Taustalla sama arviointikulttuuri. Akatemia arvioi  kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtajan Liisa Savusen mukaan yksinomaan tutkimussuunnitelmaa, eivät tutkijan soveltuvuutta, motivaatiota tai edes juurikaan tutkimuksen merkityksellisyyttä. Saamme siis kärjistäen sanoen tutkijoiksi taitavia tutkimussuunnitelman tekijöitä. Tämähän voi olla hyvä asia, kun siirrymme kansainväliseen kilpailuun tutkmusrahoituksesta, hehe. Luovat, uudet ideat eivät tässä arviointimenetelmässä todellakaan voi nousta esiin, vaan lähinnä se, miten tarkkaan pilkkuja on viilattu. Jos yrityksiä arvioitaisiin samoilla tavoilla, maamme yritykset muistuttaisivat 100% 70-lukuisia valtion virastoja.

Kohti laajaa, osaamista tukevaa ja sitä tutkivaa arviointia

Mielestäni koulun kaksi tärkeintä tehtävää laajasti ajateltuna ovat 1) kasvattaa taitavia oppijoita (niin matematiikan sisältöjen kuin vaikkapa erilaisten yhteistyötaitojen osalta) ja 2) auttaa opiskelijoita löytämään oma elementtinsä (<3 OPOT!), eli se, mitä he todella nauttivat ja ovat sisäisesti motivoituneta. Koulun tulee auttaa löytämään omistajuus oppimiseen. Tarvitsemme tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmisiä, jotka ovat oikeilla paikoilla toimimassa sisäisesti motivoituneina, hommansa omistaen.

Digitaaliset toimintaympäristöt voivat auttaa tukemaan vahvasti myös taitojen oppimista, sitouttaa opiskelijaa toimimaan itseohjautuvammin ja erityisesti tuomaan esiin osaamista ja osaamisen haasteita. Ja siten tukemaan kattavasti oppijaa yksilönä, monipuolisen, oppimista diagnosoivan ja kehittävän arvioinnin tukemana. Jos ne on oikein suunniteltu.

Digi tuo osaamisen koko oppimistoiminnan aikana näkyväksi niin, että koe ei enää ole ainoa osaamisen mitta.  Samalla esimerkiksi oppikirjaan integroidun arvioinnin avulla voidaan tukea järjestelmällisesti ja monipuolisesti erilaisia oppimiseen johtavia prosesseja. Digi voi asettaa oppijan oman oppimisensa rattiin, asettamaan tavoitteita, tarkastelemaan oppimistaan ja saamaan käsitystä siitä, missä on omimmillaan. Digin avulla on mahdollista saada hyvinkin yksityiskohtainen kuva kyvyistä ja soveltuvuudesta.

  1. Digi mahdollistaa oppijan taitojen tukemisen jatkuvan arvioinnin ja eri arvioinnin muotojen avulla.
  2. Pelillinen, jatkuva arviointi voi tukea oppimista jatkuvasti ja tuoda esiin todellista osaamista, kun arviointi on radikaalisti yhtä testiä laajempaa. Nykyaikaisen arvioinnin avulla oppilaat asettavat itse tavoitteita ja arvioivat omaa ja toistensa etenemistä ja erityisesti toimintaa (mm. sellaista toimintaa, jonka voi katsoa johtavan syvempään oppimiseen).
  3. Oppija tekee harjoituksia ja esimerkiksi projektitöitä jatkuvasti (toiminnallinen oppiminen!) yhdessä ja itsenäisesti, omaan tahtiin(kin) edeten. Harjoitukset tulee suunnitella ja merkitä tarkkaan metatiedon osalta: Mitä taitoja harjoitus kehittää? Minkälaista oppimista se tukee? Digi tuo esiin tätä osaamista hyvinkin yksityiskohtaisesti myös niille, joiden tehtävänä on päättää, mihin opiskelija voi seuraavaksi suuntautua. Mutta mikä tärkeintä, hänelle itselleen, jotta hän kykenee astumaan rattiin omassa oppimisessaan.
  4. ePortfoliot ja kehittyneet arviointijärjestelmät voivat tarjota mahdollisuuden näyttää osaamistaan ja erityisesti soveltuvuuttaan jatko-opintoihin yhtä testiä realistisemmin ja reilummin.

Tabletkoulussa olemme rakentaneet oppikirjaa näiden ajatusten ympärille. Digitaalisuus voisi tarjota oikein toteutettuna merkittävästi paremmat tavat paitsi tukea osaamisen kehittämistä, myös arvioida soveltuvuutta ja kykyjä toimia uusissa toimintaympäristöissä. 

*Tämä ei tarkoita sitä, etteikö muistilla tai muistamisella olisi merkitystä, vaikka näin joskus oletetaan. Erilaisia muistiharjoituksia tietenkin kannattaa sisälltyttää opetukseen. Mutta muistamisen kohteena olevat  asiat jäävät oikeasti mieleen ja ne osataan yhdistää aiempiin käsityksiin ja soveltaa uusissa ongelmissa, jos ne on opittu sisäisen motivaation, tarpeen ohjaamina ja kontekstiin sidottuna, aktiivisen prosessoinnin kautta. Mutta tätä prosessia harvoin arvioidaan, vain lopputulosta.

Tagged , , ,

Sosiaalisen median opetuskäytön pedagoginen suunnittelu

Kun sosiaalista mediaa halutaan soveltaa opetuksessa, on hyvä pohtia tarkkaan miksi uusia välineitä halutaan soveltaa ja mitä niiden avulla halutaan saada aikaan. Kokemukseni mukaan melko usein sosiaalista mediaa sovelletaan väline edellä, ja menetelmät ja toimintatavat eivät välttämättä eroa entisistä – osin toimintakulttuurista johtuen. Jotta soveltaminen olisi pedagogisesti mielekästä ja muutosta aikaan saavaa, se kannattaa tehdä järjestelmällisesti ja ovelastikin, piilotavoitteita tekemisen oheen sujuttaen!

Koulun tärkein tehtävä on mielestäni kasvattaa tulevaisuudessa taitavasti ja menestyksekkäästi toimivia ihmisiä. Ja menestyksellä en tarkoita pelkästään taloudellista menestystä. Kyse on erityisesti metataitojen kehittämisestä, joista tärkein on kyky oppia. Olen kirjoittanut aiemmin oppimislähtöisen ja tulevaisuuteen tähtäävän koulun muutoksesta, joten tässä ei siitä sen enempää. Tähän blogikirjoitukseen liittyy myös sosiaalisen median pedagoginen miellekartta, jossa kuvataan sitä, miten eri välineillä voisi toteuttaa tiettyjä oppimisen menetelmiä ja tukea pedagogisia ideologioita. Tässä blogikirjoituksessa avataan tarkemmin oheista Slideshare-esitystä.

 

1. Aluksi pohditaan, mitä tulevaisuuden taidot voisivat olla, ja mitä taitoja erityisesti halutaan kehittää, mitä halutaan saavuttaa, mitä muuttaa. Miksi juuri näitä taitoja ja miksi sosiaalisen median avulla. Kuten esimerkiksi,

  • Informaatiotaitoja: haku, suodatus/arviointi, luokittelu, analysointi, jakaminen jne.
  • Sosiaalisia taitoja, viestintätaitoja: Verkostoituminen, parveutuminen, yhteinen tiedonrakentaminen, argumentointitaidot, näköulmien huomioiminen, yhteinen kehittäminen jne.
  • Oma-aloitteisuitta, itseohjautuvuutta: itsenäinen tiedonhaku, useiden lähteiden käyttö jne.
  • Luovat taidot: Luovaa ajattelua, uudella tavalla ajattelua, kriittistä ajattelua, heidän kontekstissaan uuden luomista jne. Ks. tarkemmin ohessa olevasta Slideshare-esityksestä.

2. Sitten pohditaan, mitä didaktisia menetelmiä, minkä taustateorioiden ja pedagogisten ideologioiden mukaisia toimintatapoja voitaisiin soveltaa, jotta kyettäisiin tukemaan yllä mainittujen taitojen kehittymistä. Niin menetelmien kuin välineiden käyttöönotossa yksi olennaisimmista arvionnin kohteista on vallalla oleva toimintakulttuuri, siis opetus- ja opiskelukulttuuri. Ovatko oppijat esim. tottuneet itseohjautuvaan ja oma-aloitteiseen toimintaan? Elleivät, heitä täytyy tukea siinä.

3. Seuraavaksi valitaan ne opetusvälineet, joiden avulla voidaan toteuttaa pedagogisten tavoitteiden mukaista toimintaa (esim. itsenäistä tiedonhakua verkosta, yhteisöllistä tiedon tuottamista Wikiin, reflektointia blogiin, verkostoitumista ja tiedon jakamista Twitterin avulla, oma-aloitteista tutkivaa otetta omassa blogissa jne.)

Välineitä valittaessa on luonnollisesti huomioitava niitä käyttävien taitotaso ja kokemus sosiaalisen median välineiden käytön osalta, kuten myös käyttökulttuuri. (ts. nuoret voivat olla taitavia verkkopelaajia, mutta eivät aina taitavia tiedonhakijoita). Samalla pohditaan, mikä on opettajan tarjoaman sisällön suhde oppijan tuottamiin ja itseohjautuvasti etsimiin sisältöihin. Ja mitä konkreettisia menetelmiä sovelletaan välineiden parissa toimiessa.

4. Lopuksi arvioidaan toimintaa määrittelemällä ensin arvioinnin kohteet (suhteessa kehitettäviin taitoihin ja pedagogisiin tavoitteisiin) ja arvioinnin menetelmät. On selvää, että näistä kannattaa tiedottaa asianomaisille, niin oppilaille kuin heidän huoltajilleenkin.

Tagged , , , , , , , ,

Kohti oppimislähtöistä koulutusta

Viime aikoina on bloggaajien keskuudessa puhuttu paljon koulun muutoksen tarpeesta.
Enää ei pitäisi keskittyä yksittäisten opettamisen mallien soveltamiseen sellaisinaan, vaan oppimisen kehittämistä tulisi tarkastella laajemmin kokonaisvaltaisena ideologiana.

Yhteiskunta ja etenkin toiminta työelämässä on muuttumassa yhä kompleksimmaksi. Tähän kompleksiuteen ja toisaalta yhä vaikeammin ennakoitavaan tulevaisuuten ei kyetä välttämättä vastaamaan nykyisen kaltaisella järjestelmällä, joka kyllä tukee hyvin sitä yhteiskuntamallia, jota varten se on joskus suunniteltu. Suomessa on hyviä opettajia, joista monet jo pyrkivätkin tukemaan todellista oppimista, vallitsevaa opetus- ja opiskelukulttuuria vastaan luovien. Vaaditaan kuitenkin melko radikaaleja toimenpiteitä, jotta muutos vastaisi tulevaisuuden tarpeisiin.

Lähtökohtia ja tavoitteita

Koulun perimmäinen tavoite on kasvattaa taitavia oppijoita, eli tukea oppimaan oppimista. Emme tiedä, minkälainen yhteiskunta nuoria odottaa. Siksi pitää keskittyä kehittämään metataitoja. Työelämässä toimiminen pitäisi ymmärtää yhä selvemmin myös jatkuvana oppimistoimintana, joilloin koulun tehtävä taitavien oppijoiden kasvattajana korostuu.

Suorituskeskeinen opiskelu, jonka päätavoitteena on kuitenkin turhan usein ylioppilaskirjoituksissa – siis yksittäisessä testissä – pärjääminen, ei välttämättä kykene tukemaan optimaalisella tavalla todellista oppimista.

On olennaista tunnistaa, että oppimista tapahtuu jatkuvasti, ja merkittävissä määrin tilanteissa, jotka eivät liity formaaliin koulutukseen. Koulun tulisi kyetä sekä hyödyntämään tätä informaalia, hiljaista, näkymätöntä oppimista, että tukemaan oppijoiden mahdollisuuksia oppia paremmin myös formaalin opetuksen ulkopuolella.

Koulutuksessa tulisi keskittyä tunnistamaan, tukemaan ja edistämään oppimiseen tähtääviä prosesseja sisältöjen pänttäämisen sijaan. Nämä prosessit liittyvät sosiaaliseen toimintaan ja tiedon käsittelyyn, hankintaan, suodattamiseen, arviointiin, jakamiseen, tuottamiseen ja niin edelleen.  Kyky itsenäiseen ajatteluun, oma-aloitteisuus, itseohjautuvuus, kyky luoda jotain itselle ja omalle yhteisölle uutta ja merkityksellistä, kyky auttaa ja toisaalta kyky kysyä hyviä kysymyksiä, kyky oppia virheistään.. nämä ovat kaikki tärkeitä taitoja, jotka tulisi nostaa vahvasti esille opetusta suunniteltaessa.

Kyllä koulussa saa ja tuleekin opettaa edelleen historian tapahtumia, matematiikan kaavoja ja kielten verbejä, mutta ne tulee alistaa objekteiksi prosessiperustaisessa oppimisessa.  Sisältöjen, käsitteiden, menetelmien yms. osaamista ja ymmärtämistä tulee edelleen tukea, koska oppiminen ilmenee kykynä yhdistää jo ymmärrettyjä käsitteitä, sisältöjä, menetelmiä uusiin ilmeneviin käsitteisiin ja sisältöihin.

Oppiminen on sosiaalista toimintaa. Oppimista tapahtuu, kun toimimme ympäristöissä, joissa on tarpeeksi diversiteettiä osaamisessa ja asiantuntijuudessa, ja joissa meillä on mahdollista olla aktiivisessa, oppimista tukevien prosessien kyllästämässä tiedollisessa vuorovaikutuksessa. Jokainen oppilas ja opettaja on asiantuntija omassa kontekstissaan. Jokaisella on näkemyksiä, kokemuksia, käsityksiä, joita esiin tuomalla voidaan luoda mahdollisimman hyvät puitteet niiden muovautumiselle ja kehittymiselle sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvien prosessien kautta.

Motivaatio, nimenomaan sisäinen motivaatio tulisi nostaa keskeiseksi lähtökohdaksi oppimista tukevassa koulutuksessa. Oppimisen omistajuuden tulisi olla oppijoilla, ainakin osin, sillä vain sisäisesti motivoituneina kykenemme todella oppimaan ja sisäistämään asioita.  Prosessikeskeisyys ja oppimisen omistajuus eivät tietenkään tarkoita suunnitelmaa vailla soljuvaa vapaata häröilyä, vaan taitavasti suunniteltua oppijoiden aktivointia, osallistamista ja luovaa, oivalluksia sisältävää tietokeskeistä toimintaa.

Luovuuden tukeminen ja luovaksi kasvattaminen ovat elintärkeitä. Taideaineet tukevatkin merkittävällä tavalla erilaisten hiljaisten taitojen ja hiljaisen tiedon, metataitojen ja prosessien kehittymistä. Niiden tulokset eivät näy tällä kvartaalilla, mutta takuulla tulevaisuudessa. Todellista oppimista ei voikaan arvioida nyt, vaan se näkyy tulevaisuudessa kykynä toimia kulloisenakin aikana.

Sosiaalisella medialla on ja tulee olemaan merkittävä rooli muutoksen aikaansaamisessa, sillä sen avulla voidaan tukea prosesseja käynnistävää opiskelua, siirtää oppimisen omistajuutta oppijoille, osallistaa oppijoita ja erityisesti aktivoida heitä tiedon hakijoiksi, käsittelijöiksi, tuottajiksi, jakajiksi, muokkaajiksi jne.

Arviointi ja muut opetuksen käytänteet ohjaavat oppimista

Arviointi ohjaa vahvasti oppimista. Tästä syystä arviointikriteerejä ja menetelmiä tulisi uudistaa ensin, jotta muutos oppimiskulttuurissa olisi mahdollinen. Arvioinnin kohteina tulisi olla nimenomaan prosessit, eikä niinkään tuotteet, eli koetulokset. Usein juuri ylioppilaskirjoitukset mainitaan koulun tärkeimpänä, opetusta ohjaavana tavoitteena, ja ne vesittävät lukuisia todelliseen oppimiseen tähtääviä hankkeita.

On selvää, että myös koulussa, niinkuin muillakin elämän osa-alueilla vallitsee meko syvälle juurtunut toimintakulttuuri, jota ei tuosta vaan lähdetä muuttamaan. Arkifaktori rulettaa, on helpompi pitäytyä vanhassa, jos se jotenkuten toimii.  Vanhempien omasta kouluajasta juurensa juontavat asenteet ja odotukset, sekä toisaalta opettajakunnassa vallitseva sosiaalinen paine säilyttämiseen voivat olla esteitä aina kulloistakin toimintaa kyseenalaistavalle pohdinnalle. Vanhemmille tulisikin tarjota asiantuntevaa informaatiota ja perusteita muutokselle. Hyvä tehtävä, jota joskus ehdotin, on pyytää oppilaita kysymään vanhemmiltaan näiden työelämässään eniten tarvitsemia taitoja.

Nykykeskustelussa pyritään perustellen kyseenalaistamaan pitkään vallinneita käytänteitä, kuten luokkahuoneita, oppilaiden jakoa ikään perustuviin luokkayhteisöihin sekä opetuksen jaottelua oppiaineisiin. Ilmiöpohjainen oppiminen mahdollistaa myös prosessien tukemisen, tilannesidonnaisuuden, intentionaalisuuden aiempaa paremmin. Oppimisen kannalta on silti tärkeää, että oppijat toimivat sellaisissa yhteisöissä, joissa heillä on luottamusta sen jäseniin, yhteisöllisyynden tunnetta sekä käsitys yhteisön jäsenten osaamisesta ja persoonista.

Maailma muuttuu väistämättä ja nopeasti. Saamme jatkuvasti merkittävää  tietoa siitä, miten oppimista tapahtuu, ja miten koulutus järjestelmänä voisi parhaiten tukea tulevaisuudessa toimimiseen tähtäävää oppimista. Siksi on välttämätöntä tiedostaa nämä faktat ja astua rohkeammin kohti uuden oppimisen suuntausta, joka ei kumarra oppimsen brändejä, vaan on avoin, itseorganisoituva ja jatkuvasti itseään korjaava ideologia.

 

Tagged , , , , , , , , , ,

eOppimista vai suorittamista ja dokumentinhallintaa?

Törmäsin viime viikolla Tekesinkin palkitsemaan eOppiminen.fi-hannkeeeseen, jossa on rakennettu Microsoft Sharepointin päälle “sähköinen toimintaympäristö Suomen oppilaitoksille”. Odotukseni olivat inostuneet, mutta katsottuani palvelun esittelyvideot, ja luettuani palvelukuvausta tyrmistyin. Kuten eräs kollega totesi, videoiden perusteella verkko-oppimisessa on astuttu ajassa 10 vuotta taaksepäin. Read more »

Tagged , , , , , , ,

Opettajien täydennyskoulutus muutoksen äärellä

Olen kouluttanut opettajia ja opettajiksi opiskelevia 90-luvun loppupuolelta asti. On ollut erilaisia hankkeita, kuten Ope.fi, vesopäiviä, EU-hankkeita ja yksittäisiä tilauskoulutuksia. Koulutukset ovat lähes aina olleet osallistujille maksuttomia, ulkopuolisen tahon rahoittamia. Koulutukseni ovat liittyneet aina opetusteknologiaan, teknologiaan luovassa työssä ja viime vuodet sosiaaliseen mediaan. Joskus opettajien osallistuminen on ollut vapaaehtoista, joskus taas pakollista, kuten joidenkin Veso-koulutusten osalta. Hyvin usein opettajat eivät halua tai kykene osallistumaan ilmaisiinkaan koulutuksiin. Syinä tähän saattavat olla mm. kiire, sijaiskielto, työn raskaus ja kiinnostuksen puute. Tänäkin vuonna tilaajat ovat peruneet reilusti yli puolet sovituista koulutuksista osallistujapulan takia. Read more »

Tagged , , , , ,

Sosiaalinen media opetuksessa -luennot Vantaalla

Luennoin maaliskuussa Vantaan opetusviraston kutsumana kolmena kertana Vesokoulutuksessa suurille saleille täynnä perusopetuksen opettajia. Kyseessä oli kolmen tunnin massaluento aiheesta Sosiaalinen media opetuksessa.  Ohessa esityskalvot, joissa osin samaa kuin aiemmissakin esityksissäni, osin uutta.

 

 

Tagged , , , , , ,

Teknologia osallistaa ja aktivoi oppilaita, ei vieraannuta

Ohessa pidennetty versio vastauksestani HS:n mielipidepalstalla käytyyn keskusteluun tvt:n käytöstä kouluissa. Paljon jäi sanottavaa ja vastattavaa. On ollut hämmentävä lukea sekä puolustavia että etenkin vastustavia kommentteja. Näkemys, että teknologian käyttäminen jotenkin passivoi, eristää, aiheuttaa masennusta, ylipainoa jne. on koominen, mutta edelleen hyvin suosittu. Vastustajat nostavat milloin ylipainokortin, ympäristökortin, sosiaalisen eristäytymisen, taloudelliset aspektit, kouluampumiset, pedofiilit ja niin edelleen. Jotkut puolustajat taas perustelevat käyttöä vanhoin metodein, mutta uusin väilnein, korostaen pääosin digitaalisia sisältöjä (oppilaitoksen, opettajan, kustantajan tarjoamina) tai sitä, että on pakko, kun nuoret käyttävät niitä kotonakin. No, ohessa hieman pidempi vastaukseni, lyhempi toivottavasti hs:ään. EDIT: Blogissa nyt kuitenkin lyhempi HS:ään lähetetty versio lisättynä viimeisellä lauseella :).

Read more »

Tagged , , , , , ,

Sosiaalisen median pedagogiikan miellekartta

Olen väsäillyt miellekarttaa sosiaalisen median oppimis- ja opetuskäytöstä, etenkin työkaluksi. Lähtökohtana ovat omat näkemykseni sosiaalisen median mahdollisuuksista edistää oppimisen omistajuutta, oppijoiden osallistumista ja tunnetta läsnäolosta. Eli pedagogiset ideaalit ja menetelmät ja sovellukset, joiden avulla näitä ideaaleja voisi saavuttaa tai menetelmiä toteuttaa. Lisäksi: kun tulkitset karttaa, huomaa kokonaispolut (esim. osallistuminen–> hiljainen tieto–> twitter tai läsnäolo–> hiljainen tieto…). Ei se väline, vaan miten sitä käyttää, pätee monen sovelluksen kohdalla.

Kartta on yleinen ja yleistävä, eikä ota kantaa oppijan ikään tai opiskelupaikkaan. Voi osin soveltua myös aikuiskoulutukseen ja työelämäoppimiseen, mielestäni. Avaan mielelläni eri kohtia kysyjille. Perustelupyynnöt auttavat selkiyttämään asiaa itsellenikin. Read more »

Tagged , , , , , , , , , , ,

Koteloitunut asiantuntijuus esiin Enterprise 2.0 kulttuurissa

Minulle Enterprise 2.0 merkitsee erityisesti kulttuurista ja ideologista muutosta. Tämän ideologian mukaista toimintaa on harjoitettu suurissa yrityksissä jo 1980-luvulta lähtien. Yrityksissä on ymmärretty epämuodollisen vuorovaikutuksen ja oppimisen merkitys sekä omistajuuden vaikutus työssä motivoitumiseen ja työn laatuun (ks. esim. E. Wenger: Cultivating Communities of Practice tai J.S. Brownin tarinat Xeroxista). Sosiaalinen media on tuonut merkittäviä ulottuvuuksia tähän toimintaan paitsi vouorovaikutuksen ubiikin luonteen ja laajemman asiantuntijuuden hyödyntämisen niin myös dokumentoinnin osalta.

Kirjoitin edellä siitä, miten asiantuntijuus ja sen tarve eivät aina kohtaa, ja ihmisten asiantuntijuutta myös koteloidaan työtehtävän, aseman tai nimikkeen perusteella. Pohdin nyt muutamia ratkaisuja siihen, miten tätä osaamista saataisiin esille. Read more »

Tagged , , , , , , , , , ,

Jatkuva oppiminen yrityksissä ja muissa organisaatioissa

Yksi tapa hahmottaa organisaaioiden henkilöstön oppimistoimintaa on jakaa se yksinkertaistaen karkeasti kolmeen tyyppiin:

  1. Ulkoisen motivaation ja ulkoisen tahon, kuten organisaation johdon tai ulkopuolisen konsultin määrittelemää, jaksottamaa, toteuttamaa ja arvioitavaa formaalia oppimista. Koulutustilaisuuksia.
  2. Yksilön, ryhmän tai koko organisaation sisäisestä motivaatiosta lähtöisin olevaa tarvelähtöistä oppimista. Tätä jotkut kutsuvat informaaliksi työssäoppimiseksi, vaikka se ei aina olekaan täysin epämuodollista. Yksilö tai ryhmä voi itsenäisesti ratkoa eteen tulevia ongelmia tai esim. oppia kahvipöytäkeskusteluissa toisten kokemuksista.
  3. Huomaamatonta, sattumanvaraista ja jatkuvaa oppimista, jota tapahtuu työn ohessa ja yhtä lailla vapaa-ajallakin. Read more »
Tagged , , , , , , , , ,