epämuodollinen

Sosiaalinen media ja yrityksen asiantuntijat

Enemmistö sosiaalisen median mahdollisuuksia yrityksille käsittelevistä kirjoituksista koskevat Somen markkinointivoimaa, kuten Facebookin faniryhmiä, asiakkaiden kuuntelemista ja siihen liittyvää tiedonlouhintaa jne

Se, että sosiaalisesta mediasta voi olla merkittävää hyötyä myös yrityksen sisällä, on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle, vaikka toki siitäkin on kirjoitettu ja sosiaalisen median palveluja tarjovat yritykset tuottavat palveluja, joilla kehitetään vuorovaikutusta yrityksen sisällä. Monissa yrityksissä henkilöstö voi olla hyvinkin heikosti hyödynnetty voimavara, vaikka monissa yrityksissä tätä hyödynnetäänkin – joskus varmasti työntekijöiden omasta aloitteesta itsenäisesti. Read more »

Tagged , , , ,

Viimeaikoina Facebookin on alkanut ilmestyä haitta- ja vakoiluohjelmia. Olin yllätyksekseni jonkun ulkomaisen politikon (en edes katsonut tarkemmin) kannattajaryhmässä ja jokin ”vakoiluohjelma” oli ilmestynyt kysymättä minullekin.

Itselläni on reilut 170 kontaktia (tai kaveria..), minulla on ollut FB-tunnus vuodesta 2006 lähtien (tosin aluksi ilman kavereita melkein vuoden). Minulla ei ole mitään mahdollisuutta seurata kaikkien statuspäivityksiä. Monilla kavereita on paljon enemmän, ja useimmat statuspäivitykset voivat mennä ohi. Mitä enemmän Facebookiin tulee tvt:n käyttössä noviiseiksi katsottavia ihmisiä, sitä helpompaa on tietenkin kaikenlainen huijaus ja krakkerointi. Lisäksi FB:n tekijänoikeusnäkemykset eivät ole kauhean luottamusta herättäviä (toisaalta, ovatko monen muunkaan palveluntarjoajan?).

Tagged , ,

Nuorisobarometri 2009 ja luova toiminta

Perjantaina 13.11. julkaistiin taas OPM:n tuottama nuorisobarometri, tekijänä Sami Myllyniemi. Siinä kerättiin tietoa 1900:lta 15-29 vuotiaalta suomalaiselta puhelinhaastatteluina. Kyselyn tulokset olivat ainakin tiivistelmän perusteella huojentavaa ja iloista luettavaa! Kyselyssä keskityttiin erityisesti taiteen harrastamiseen ja luovaan toimintaan, mitenkään korostamatta ns. korkeakulttuuria.

Nuorilla on paljon luovaa toimintaa sisältäviä harrastuksia. Trendi viittaa kasvaneeseen kulttuurin arvostukseen ja harrastamiseen viime vuosien aikana. Kaksi kolmesta harrastaa jotain ns. luovaa toimintaa. Erityisen paljon ja aktiivista harrastetaan soittamista, mikä lämmittää musiikkikasvattajan sydäntä. Read more »

Tagged , , ,