opiskelukulttuuri

Tarina asiantuntijuudesta ja statuksesta

Kerron tässä tarinan vuosien takaa, jonka olen joskus luennoillanikin kertonut. Tarina viittaa siihen, miten yleensä organisaatioissa – eikä vähiten yliopistoissa – asiantuntijuus mielletään meritoituneiden ja ekspertin statuksen saaneiden omaisuudeksi. Jopa “sosiaalisessa mediassa” status pitää ansaita. Tarna viittaa myös siihen, että henkilön asemaan ja saavutuksiin perustumaton asiantuntijatiedonvaihto netissä ei ole ihan uusi ilmiö.

Tämä tapahtui minulle noin vuonna 1993, (+/-1v). Olin tuolloin reilu parikymppinen aloitteleva muusikko ja n. toisen vuoden musiikinopiskelija. Lueskelin JY:n musiikin laitoksen atk-luokassa pönttömacin mustavalkonäytöltä musiikkiteknologia-aiheisia newsgroupeja.

Vastaan tuli kysymys musiikin nuotinnusohjelmista, joita tuolloin oli kaksi suosittua (Finale & Encore). Joku halusi tietää, kumpi kannattaa hankkia ja miksi. Vastasin kysymykseen ja heitin jotain perusteita. Melko pian kaveri sitten vastasi minulle henkilökohtaisesti ja kiitteli kovasti vastaustani. Kysyi amerikkalaiseen tapaansa, jos voisi vastavuoroisesti auttaa, että jos tarvitsen jotain USA:sta tai jotain sellaista. Kertoi nimensä ja sanoi olevansa ammattirumpali ja muistaakseni kirjoitti silloin jotain oppikirjaa.. Nimikin unohtui, oli ehkä Charles tai Chuck. Harmi, etten säilyttänyt viestejä.

Myöhemmin sitten kerroin muutamalle rumpalitutulle tarinan. He olivat ihmeissään, sillä kyseinen kaveri olikin kuuluisa rumpali, joka oli soittanut ties kenen kuuluisan artistin levyllä tai kiertueella. Ja minä vain noviisi musiikinopiskelija, joka oli vain kiinnostunut musiikkiohjelmistoista. Nykyään tällainen on tietysti enemmän arkipäiväistä, mutta tuntuu, että monesti toimintakulttuuri ei ole vieläkään täysin valmis hyväksymään sitä, että asiantuntijuus voi olla hyvinkin pirstaloitunutta, ja että kuka tahansa meistä on ekspertti jossain asiassa. Tai ainakin voi tarjota tietoa, josta on hyötyä jollekin meistä.

Toisaalta meritoituneen ja nimekkään asiantuntijan palaute voi olla todella merkityksellistä. Tämän huomasin aikoinaan mm. Funkdammen-projektissamme, kun eräs Sibelius-Akatemian opettaja (jälleen rumpali) antoi asiantuntevaa palautetta parille nuorelle artistille. Ja olihan tuo varmasti minulle mairittelevaan ja motivoivaa, kun kuuluisa rumpali kiittää neuvoistani nuorena miehenä.

Website Pin Facebook Twitter Myspace Friendfeed Technorati del.icio.us Digg Google StumbleUpon Premium Responsive

This entry was posted in opiskelukulttuuri and tagged . Bookmark the permalink.

2 Responses to Tarina asiantuntijuudesta ja statuksesta

  1. Heli Nurmi says:

    Samanlaisia kokemuksia minullakin, viime vuosilta.
    Kaukaa USA.sta tms voi saada nopeasti kohteliasta ja kiinnostunutta palautetta, mutta Jyväskylästä ei saa, kun ei kenelläkään ole aikaa enkä ole tärkeä henkilö täällä.

    Siis verkostoissa joissa toimin, ihmiset kokevat toisensa tasavertaisena ja osallistuvat sen mukaisesti. Työpaikoilla on hierarkiat edelleen tiukkoja vaikka muuta puhutaan.

    Kiehtovia mahdollisuuksia mutta miten niitä osaa käyttää..?

  2. Pingback: Tiedonhankinnan historiani: Kirjaston kortistoista Google+:aan. | Miikka Salavuo

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *